Jännä tunne on tullut
Mä muistan lukeneeni täältä palstalta joskus puoli vuotta sitten, että jotkut ikävöivät vauva-aikaa. Sillon kun luin ton, ainut ajatus mikä tuli mieleen oli se, että EN IKINÄ tule ikävöimään vauva-aikaa. Se nyt vaan oli ihan järkyttävää aikaa ja synnytys oli kauheeta ja kaikki oli vaan niin herkkää ja kauheeta ja piti heräillä jne jne.
Nyt kuitenkin kun vauvani on kohta vuoden vanha, oon alkanu ikävöidä mun pientä pientä vauvaa. Tuntuu jotenkin niin hirveeltä, että mun pikku poika on kasvamassa isoks pojaks. Mua oikeen itkettää, kun alan ajtella tätä. Kohta on 1v synttärit! Voi minua!
Kohtalotovereita?
Kommentit (4)
Esikoistyttöisellä lokakuussa 1-vuotis synttärit, osaa kävellä ja muutama sanakin tulee. Missä minun ihana pieni sylivauvani on? Toki isompi veriso sylivauvastani on myös ihana ja äärettömän rakas, en vaihtaisi päivääkään pois. Kuinka nopeaa tämä vuosi on mennytkään.
Muistan, kun lapsi oli vasta pari viikkoinen, kahden kuukauden ikään saakka jouduin yöllä nousemaan pariksi tunniksi katsomaan olohuoneeseen jotain chattia, kun neitiä ei väsyttänytkään. Silloin ärsytti, mutta olisi se kvia kokea silti uudelleen :)
tahtoisit kohta uuden vauvan.
Minäkin haikailen kaikkien lasten kohdalla jotakin vaihetta elämässä taaksepäin, mutta silti iloitsen siitä että jopa aikuistuvat. Ei kai se äitiyden ja hoivan antamisen kaiho katoa koskaan, siirtyy ehkä lastenlapsiin tai puudeliin, kun olen mummoikäinen. Tai kaitsen naapureiden lapsia, halusivat tai eivät ;)
En osannut sydämmestäni aidosti iloita viimeisen kasvamisesta. Vanhempien lapsien kohdalla tunsin aina suurta ylpeyttä, kun oppivat jotain uutta. Kuopuksen kanssa kaikkeen sekoittuu haikeus.
kun sinä.. Ei todellakaan ollut ikävä sitä vaipanvaihtorumbaa ja yöllisii heräilyjä ja jatkuvaa kantelua, että joka paikka on kipeenä. Noh, niin siinä vaan kävi, että kummilapseni sai minun vauvakuumeeni taas heräämään. Nuorimmaiseni on kohta 2v. eli juuri helpottanu kummasti elämä lasten kanssa. Oi ja voi tätä kuumeilua.