Lue keskustelun säännöt.
Ainoa tytär
14.09.2025 |
Olemme jo melko vanhoja vanhempia mutta tämä ainokainen ei ole kiinnostunut meidän elämästä ei suruista eikä paljon iloistakaan mutta meidän rahoista on.Olemme paljon häntä auttaneet rahallisesti ja muutenkin.On ikävä lastenlapsia harvoin niitä nähdään.Meill kyllä on hänelle varmaan aika reilusti perintöä jättää ja hän sen tietää.Sairauksia on tullut mutta ei oo kiinnostunut,eikä enää kerrotakkaan.Kai ollaan jotain anteeksi antamatonta tehneet joskus mutta ei ole koskaan sanonut syytä.Onko tämä monelle tuttu tilanne.Eikö voisi antaa anteeksi jo.Ja mietin myös joskus että tuleeko hänelle joskus vielä paha katumus meidän täältä lähdettyä.
Kommentit (10)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset nyt ovat nykyisin tuollaisia aikuisia. Pitäkää huolta toisistanne ja yrittäkää jaksaa.
Luulette, että rahalla saa ja hevosella pääsee.
Olen alkanut omien lasten saamisen jälkeen ymmärtää itse kuinka väärin meitä lapsia on lapsena kohdeltu. Sitä ei enää valitettavasti aikuisena saa paikattua.
-neljän äiti
Muistan itse nuorena kun perustaa perheen niin keskittyy omaan elämään, lapsiin , töihin ja vapaa aikaa oli vähemmän, tuli vähemmän pidettyä yhteyttä, myöhemmin taas enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole hyvä jos antaa lapselle rahallista tukea ja ei ole hyvä jos ei anna. Lapset on lapsien itsensä mielestä aina väärin kasvatettu ja vanhemmat kamalia. Voi olla että katuu, voi olla ettei kadu.
Vierailija kirjoitti:
Lapset nyt ovat nykyisin tuollaisia aikuisia. Pitäkää huolta toisistanne ja yrittäkää jaksaa.
ja käyttäkää rahanne omaan hyvinvointiinne nyt kaikella mahdollisella tavalla. Ei mitään velvollisuutta jättää mitään perintöjä, itse olette rahanne hankkineetkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse ainoa lapsi ja vaikka ulkoisesti lapsuuskoti oli erinomainen, oli kotona vaikeaa. Odotukset oli kovat ja vanhemmat olisi toivoneet mun tekevän tiettyjä valintoja opinnoissa ym, näin koin. Jouduin myös heidän väliinsä ns. puskuriksi kun avioliitossa ongelmia. En tiedä osaavatko edes vanhana nähdä miten paljon tuo on vaikuttanut minuun lapsena. Silti olen tekemisissä ja yritän huolehtia, rahaa en heiltä ota.
Kun vanhemmat vanhenee, harmittaa ja surettaa tavallaan viileät välit. Mutta koska ongelmista ei voi puhua ilman riitaa niin tällä mennään.
Teidän kokemus ja lapsen kokemus elämästä ja lapsuudesta ei varmaan ole sama mutta voihan olla että hänellä on ruuhkavuodet ja ei siksi tule kysyneeksi kuulumisia, ei jaksa tai ehdi. Ei se tarkoita että ette olisi hälle rakkaita, vaikka välit ei superläheiset olisikaan.
Oletteko olleet kiinnostuneita hänen elämästään? Muutenkin kuin taloudellisessa mielessä?
Jos olette ilmaisseet aina rakkautenne häntä kohtaan vain taloudellisena tukena, ei hän osaa teiltä muuta odottaakaan.
No miten olette kohdelleet kun oli lapsi? Siitä se selviää. Pelkkä katto päänpäällä ja vaatteet päällä kasvatus ei riitä.