Olenko mielestänne liian vaativa parisuhteen etsinnässä?
Olen seurustellut yhden pitkän, monen vuoden suhteen. Mies vei heti jalat altani. Olin samoiten myyty kun hän minulle jutteli.
Toinen lyhyempi suhde, mies sai taas minut ihastumaan heti. Tämä kaatui siihen että mies lähti toisaalle ja elämäni oli muualla silloin.
Kolmas vieläkin lyhyempi, mutta sama tapahtui. Tosin tällöin petyin ja päättyi siihen.
Nyt mennyt pidempään sinkkuna. Ollut jotain epämääräistä säätöä kyllä ajoittain, mutta lopulta todettu että liian erilaisia. Haluaisin löytää ja tuntea tuon huumaavan tunteen taas, kuin tekisi mitä vain toisen eteen. Tuntuu että tuollaista tulee erittäin harvoin eteen. On ehdotettu että tutustuisin kiinnostavaan ja katsoisin. Itse vain kaipaan tuota tunnetta, enkä oikein näe järkeä vain tutustua ja katsoa hiljalleen.
Olen vielä melko nuori, mutta siinä iässä että jos perheen haluan, täytyisi tehdä asian eteen jotakin.
Kommentit (67)
Vanhemmiten tuo tunne ei enää tule niin usein. Toki voit odottaa sitä ns. oikeaa lopun elämäsi, mutta jos haluat perheen joudut ehkä luopumaan tuosta tunteen odotuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmiten tuo tunne ei enää tule niin usein. Toki voit odottaa sitä ns. oikeaa lopun elämäsi, mutta jos haluat perheen joudut ehkä luopumaan tuosta tunteen odotuksesta.
Tuota tavallaan pelkäänkin. Olen jopa miettinyt lapsen saamista itsekseni. Pelkään että jos tyydyn ns. hopeaan, en osaisi olla aidosti onnellinen suhteessa ja lopulta hakisin sitä tunnetta jostain muualta. Ihan rehellisesti sanottuna. Ap.
Sellaisissa jalat-alta-kohtaamisissa on yksi miinus: ne ovat ekalla kerralla ihan mielettömät ja sitten niihin alkaa tulemaan sellaista tuttuuden tuntua. Niistä tunteista voi tulla riippuvaiseksi, ne voivat ohjata jopa huonosti sopivan ihmisen seuraan ja niin kuin itsekin totesit kaikki elämäsi jalat-alta-vieneet-tyypit ovat hävinneet elämästäsi jonkun syyn takia. On myös väitetty, että jos ihminen perustaa parisuhteensa ensi kohtaamisen rajuun tunne-elämykseen ei oikeastaan hae ihmistä, vaan vain sitä tunnetta. On myös ihmisiä, jotka eivät sinun supertunteistasi huolimatta halua perustaa suhdetta vain siihen mitä sinä tunnet, vaan haluavatkin edetä kanssasi järkipohjalta? Haastetta sinullekin?
En kuitenkaan lähtisi sillekään tielle, että kunhan vaan on jonkun kanssa, tottuu olemaan suhteessa ja kiintyy ihan keneen tahansa pelleen. Sopivasti tunteita ja sopivasti järkeä. Aina voi vähän vetäytyä miettimään ja jatkaa taas hehkutusta.
Ei ole miehellä helppoa tutustua naiseen, joka odottaa että viet jalat alta. Jos et vie, niin luiskaan.
Eli nyt olisi siis tarkoituksena löytää joku joka veisi jalat alta ja tekisi lapset jonka jälkeen voisit taas jatkaa sinkkuna.
Vierailija kirjoitti:
Sellaisissa jalat-alta-kohtaamisissa on yksi miinus: ne ovat ekalla kerralla ihan mielettömät ja sitten niihin alkaa tulemaan sellaista tuttuuden tuntua. Niistä tunteista voi tulla riippuvaiseksi, ne voivat ohjata jopa huonosti sopivan ihmisen seuraan ja niin kuin itsekin totesit kaikki elämäsi jalat-alta-vieneet-tyypit ovat hävinneet elämästäsi jonkun syyn takia. On myös väitetty, että jos ihminen perustaa parisuhteensa ensi kohtaamisen rajuun tunne-elämykseen ei oikeastaan hae ihmistä, vaan vain sitä tunnetta. On myös ihmisiä, jotka eivät sinun supertunteistasi huolimatta halua perustaa suhdetta vain siihen mitä sinä tunnet, vaan haluavatkin edetä kanssasi järkipohjalta? Haastetta sinullekin?
En kuitenkaan lähtisi sillekään tielle, että kunhan vaan on jonkun kanssa, tottuu olemaan suhteessa ja kiintyy ihan keneen tahansa pelleen. Sopivasti tunteita ja sopivasti järkeä. Aina voi vähän vetäytyä miettimään ja jatkaa taas hehkutusta
Tätäkin olen miettinyt ja paljon. Tunteesta tulee riippuvaiseksi ja se jää elämään muistoihin. Olen luonteeltani ollut aina sellainen nainen joka lähinnä kohtaa asiat ensin sydämellä ja jälkeenpäin järjellä. Ensirakkauden kanssa oli talo ja perhe, vakaata elämää kunnes hän masentui ja alkoi tekemään typeryyksiä. Olen tietoinen, että jollain tavalla vieläkin vertailen uusia ihmisiä häneen. En täydellisesti, mutta on tiettyjä vertailukohtia joita haen. Ja useita joita en. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Eli nyt olisi siis tarkoituksena löytää joku joka veisi jalat alta ja tekisi lapset jonka jälkeen voisit taas jatkaa sinkkuna.
Lähtökohtana kuitenkin olisi se, että olisimme loppuun saakka yhdessä. Mutta ei elämää voi pakottaa. Kun on ollut tuollaisia jalat alta -fiiliksiä, tunnen sen ja usein ajatuksella jään ns. lojaalisti hänelle pidemmäksi aikaa vaikka suhde olisi kaatunut. Ap.
Perhe = perhehaaveet.
Siitä puhe mistä puute. Ap.
Tiedät mitä haluat. Ei siinä väärää ole.
En heittäisi kirvestä kaivoon. Kuten sanoit, jos tyydyt - tuskin löydä todellista onnea.
Mitä ihminen tuntee kiihkeästi, sitä hän ei tunne kauan.
Noissa jalat alta -ihastuksissa ei ole kyse siitä toisesta ihmisestä vaan ihastumisesta ihastumisen tunteeseen. Ei se tarkoita että pitäisi itselleen epäsopiva ottaa, mutta ei tuo välttämättä paras mittari ole vakavan, pitkäaikaisen kumppanin löytämiseen.
Jalat alta -miehet on jänniksiä, joille ei ehkä riitä perinteinen parisuhde. Niillä loputtomasti naisia jonossa senkin jälkeen kun ovat löytäneet jonkun.
Vierailija kirjoitti:
Jalat alta -miehet on jänniksiä, joille ei ehkä riitä perinteinen parisuhde. Niillä loputtomasti naisia jonossa senkin jälkeen kun ovat löytäneet jonkun.
Jos riittää - usein pilaavat sen juurikin jollain tavalla. Tekevät rikollisia asioita, puuhaavat epämääräisiä.
Lapsen kannalta olisi parasta, että jäisit lapsettomaksi. Entä jos vauva-aika on ihanaa ja haluat elää vain sitä, taaperot on jo liian isoja.
Menee jalat alta = ihastuminen ulkonäköön
Mitä merkitystä mahtavalla fiiliksellä, jos suhde kuitenkin loppuu? Miksi se eka pitkä suhde loppui?
Itse olen helposti ihastuva eikä jutuista ole tullut mitään. Olin alusta asti tyytyväinen, että ihastus tulevaan aviomieheeni oli järkevissä mitoissa alusta asti, jotenkin tiesin että suhde kantaa kun se perustuu myös samoille arvoille, tulevaisuudentoiveille ym.
Kyllä se tunnekin on tärkeää, mutta hullu ihastus on hullu ihastus, pienempikin riittää.
Mä tapasin oman kumppanini kun olin 32-vuotias. Molemmat oltiin oltu pitkään sinkkuja. Ainoastaan tuollaisia epämääräisiä säätöjä oli. Kaikki tuntui alusta saakka oikealta ja vaivattomalta kuin olisimme aina kuuluneet yhteen. Saimme lapsen kun olin 34. Pian täytän 36 ja mies on samalla ikäinen kuin minä.
Kaikkea voi tapahtua.
Vierailija kirjoitti:
Jalat alta -miehet on jänniksiä, joille ei ehkä riitä perinteinen parisuhde. Niillä loputtomasti naisia jonossa senkin jälkeen kun ovat löytäneet jonkun.
Mihinkäs tämä päätelmä perustuu? Naiseltahan ne jalat lähtee alta. Mies on siihen tavallaan osaton. Nainen tekee myös päätöksen, lähteekö tunteiden perusteella vai käyttääkö järkeä. Mies on siinäkin osaton.
Vierailija kirjoitti:
Menee jalat alta = ihastuminen ulkonäköön
Tulkitsen itse karismaattisuuteen, keskustelutaitoihin, nauruun yms.
Lisäksi moni läheisistäni on kertonut ettei ole koskaan tuntenut -jalat alta-fiilistä kumppanin kanssa, mutta silti heillä on hyvä suhde. Ap.