Muita naisia, jotka on aina joutunut pärjäämään yksin?

Juu 👋🏻

Sama täällä, vanhemmat on jo kuolleet joten yksin on joutunut pärjäämään. Myönnän että olen kateellinen niille joilla on vastavuoroinen parisuhde tai sellaisia kavereita jotka auttavat.

Täällä! Toki isä, veljet, miespuoliset kaverit ja naapurin mies auttaneet aina kun oon tarvinnut nutta yksin on pitänyt pärjätä.

Muita miehiä, jotka on aina joutunut pärjäämään yksin? 

Ei ole sellaista äitiä, joka rientäisi paikalle kuin tarvitaan. Saatikka että olisi naista, joka olisi rinnalla ja hoitaisi asioita, niin ettei yksin tarvitsisi hoitaa kaikkea laskujen maksamisesta kodin remontointiin edes siskoja ei löydy. Ei ole naispuolisia ystäviä; ei kukaan ole halunnut olla minulle vain ystävänä. 

Mulla hyvä mies, isä, veljiä ja jopa hyviä miespuolisia kavereita. Eli olen täysin erilaisessa tilanteessa kuin sinä.

Mutta silti tunnistan tuon yksin pärjäämisen. Olen luonteeltani aikaansaava, asioiden käynnistäjä ja vastuunkantaja. Kun on ollut elämässä vaiheita, jolloin en ole jaksanut potkia asioita eteenpäin, kaikki nuo miehet tuntuvat seisovan tassut suorina, eikä kukaan ala oma-aloitteiseksi ja kanna vastuuta. (Poikkeuksena yksi veljeni, mutta emme ole muuten lähteisiä, joten näitä tilanteita, joissa hänen aktiivisuutensa olisi vaikuttanut omaan elämääni edes välillisesti on noin kaksi koko elämäni aikana.)

Äitini oli samanlainen kuin minä. Kun hän oli elossa, en kokenut olevani "yksin".

Eli ei se miesten olemassaolo vielä tarkoita, että on ketään johon voi nojata. Ainakaan paljoa. Voi olla, että he nojaavatkin sinuun.

Pidä itsestäsi huolta ja valitse kumppani, joka pitää itsestään huolta. Sellainen kumppani osaa pitää myös sinusta huolta, koska muille voi antaa vain sitä mitä osaa myös antaa itselleen

Eikö naiset osaa selvitä elämästä ilman miestä? Luulin että ootte yhtä vahvoja ja itsenäisiä kuin miehet.

Yksikään mies ei oleta että joku auttaisi missään asiassa.

On kyllä tullut huomattua, että miehiä ei edes kannata päästää liian läheiseen kontaktiin henkisesti tai fyysisesti. Pyrkivät aina käyttämään naisia jotenkin hyväksi. Oli sitten sukulainen tai joku muu.

Sain onneksi pojan joka haluaa huolehtia äidinkin pyörän kumien ilmaamiset ym "miesten työt" jotka hänen ollessaan pienempi, jouduin tekemään itse

Mulla on isä ja veli, mutta ei niitä ole koskaan kiinnostanut mun pärjääminen. Face-ryhmissä on paljon avuntarjoajia joita olen käyttänyt muutoissa yms.

Vierailija kirjoitti:

Täällä! Toki isä, veljet, miespuoliset kaverit ja naapurin mies auttaneet aina kun oon tarvinnut nutta yksin on pitänyt pärjätä.

No mitäs apuja pitäisi vielä olla? Tuossahan on liuta auttajia. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla hyvä mies, isä, veljiä ja jopa hyviä miespuolisia kavereita. Eli olen täysin erilaisessa tilanteessa kuin sinä.

Mutta silti tunnistan tuon yksin pärjäämisen. Olen luonteeltani aikaansaava, asioiden käynnistäjä ja vastuunkantaja. Kun on ollut elämässä vaiheita, jolloin en ole jaksanut potkia asioita eteenpäin, kaikki nuo miehet tuntuvat seisovan tassut suorina, eikä kukaan ala oma-aloitteiseksi ja kanna vastuuta. (Poikkeuksena yksi veljeni, mutta emme ole muuten lähteisiä, joten näitä tilanteita, joissa hänen aktiivisuutensa olisi vaikuttanut omaan elämääni edes välillisesti on noin kaksi koko elämäni aikana.)

Äitini oli samanlainen kuin minä. Kun hän oli elossa, en kokenut olevani "yksin".

Eli ei se miesten olemassaolo vielä tarkoita, että on ketään johon voi nojata. Ainakaan paljoa. Voi olla, että he nojaavatkin sinuun.

Oletko kuitenkin saanut pyydettäessä apua? Esim. jos olet tarvinnut muuttoapua tai apua painavien tavaroiden kantamiseen tai mitä vaan? Minä olen kuten ap, hyvin pitkälti pitänyt itse pärjätä, ei ole oikein ketään keneltä edes pyytää apua, saati että olisi joku johon voisi "nojata". 

Polkupyörästä meni kumi puhki ja olen nyt kulkenyt kävellen 3 viikkoa töihin, kauppaan ja harrastuksiin. 

Minulla on miespuolinen ystävä. Älkää olko kateellisia, kun meidän asiat kiinnostaa joitakuita liikaa, ja puhutaan ties mitä.

Ei ole veljee, eikä kukaan puolustanut mua koulu aikana, kun oli väkivaltaista kiusaamista poikien taholta.

Että itkin ja menetin elämän halunkin, ja muutama väkivaltainen mieskumppani aikuisempana.

                  Päätin että mun seurustelut on seurusteltu.

Tekin voitte löytää miespuolisia hyviä ystäviä vielä, jotka haluatte ja naispuolisiakin,  toivon teille hyvää elämää    <3

En haluaisi ketään sotkeentumaan remonttihommiini tms. Tiedän itse parhaiten. Mieskavereita kyllä ollut, vähemmän yhteyksiä nyt kun kaikilla perheensä kiireineen. Isä oli hyvä, kuollut jo kun olin nuori.

Olen täysin kohtalotoveri sinun, ap kanssa!  Ei ole ollut isää eikä veljeä tukena ja miesystäviä ei ole minun pärjäämiseni kiinnostanut.  Tosin viime vuosina on ollut miesystävä joka on ollut huolehtivainen.  Hän sairastui, ja minä olen kantanut huolta hänestä.  Aikaisempina vuosina huolehdin äidistäni, hänen kuolemaansa saakka.

Kurjimmalta tuntui joskus, kun minä pyysin johonkin asiaan apua silloiselta ystävältä.  Sain vain vastauksen:  kyllä sinä pärjäät ja teet homman itsekin, kun sinä olet vahva!   Enhän minä ole ollut koskaan vahva, vaan on ollut pakko jotenkin rämpiä yksin eteenpäin.

Monta kertaa olisin kaivannut ihan vain henkistä tukea. Vaikea tehdä yksin päätöksiä ja pohtia asioita usealta kantilta.    Ja ihan vain olisin tarvinnut olkapäätä, johon tukeutua pahan mielen yllättäessä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla hyvä mies, isä, veljiä ja jopa hyviä miespuolisia kavereita. Eli olen täysin erilaisessa tilanteessa kuin sinä.

Mutta silti tunnistan tuon yksin pärjäämisen. Olen luonteeltani aikaansaava, asioiden käynnistäjä ja vastuunkantaja. Kun on ollut elämässä vaiheita, jolloin en ole jaksanut potkia asioita eteenpäin, kaikki nuo miehet tuntuvat seisovan tassut suorina, eikä kukaan ala oma-aloitteiseksi ja kanna vastuuta. (Poikkeuksena yksi veljeni, mutta emme ole muuten lähteisiä, joten näitä tilanteita, joissa hänen aktiivisuutensa olisi vaikuttanut omaan elämääni edes välillisesti on noin kaksi koko elämäni aikana.)

Äitini oli samanlainen kuin minä. Kun hän oli elossa, en kokenut olevani "yksin".

Eli ei se miesten olemassaolo vielä tarkoita, että on ketään johon voi nojata. Ainakaan paljoa. Voi olla, että he nojaavatkin sinuun.

Mielestäni sinulla on jo paljon kun on hyvä mies ja muitakin. Miksei sitten häneltä voi pyytää apua jos kerran niin hyvä mies on. Kyllä jo pelkkä tieto, että on olemassa miehiä, joilta voi pyytää apua tuo turvaa. Oma asia jos apua ei pyydä tai ota vastaan. Itse olen eronnut jo parikymmentä vuotta sitten. Äiti ja isä kuolleet vuoden 80 lopussa ja 90 luvun alussa. Kaikki veljet ja sisko ovat jo kuolleet aikoja sitten myös, viimeisinkin jo vuosia sitten ja oli sairaalloinen. Poika on, mutta iso perhe ja asuu kaukana. En halua vaivata kuin pakosta. Välit ovat kyllä hyvät. 

Minä joudun kantamaan vastuun kaikista asioistani. Jos tarvitsen jotain apua joudun siitä maksamaan minkä tietenkin käsitän hyvin. Mutta se ei ole sama, jos lähipiirissä olisi joku. Vaikka hänellekin korvaisi. Toisaalta kun ottaa firmasta avun ja maksaa, niin se on selvä peli. 

Vierailija kirjoitti:

Polkupyörästä meni kumi puhki ja olen nyt kulkenyt kävellen 3 viikkoa töihin, kauppaan ja harrastuksiin. 

        Miksi ihmeessä et vie pyöräliikkeeseen? Mitä odottelet?

Vierailija kirjoitti:

Polkupyörästä meni kumi puhki ja olen nyt kulkenyt kävellen 3 viikkoa töihin, kauppaan ja harrastuksiin. 

Miksi paikkaa kumia tai vaihda uutta? Ei siihen muuta kalua tarvita kuin työkalut.

Täällä! 

Ei isää, etäinen veli, vaihtuvat miessuhteet. Vit*ttaa suoraan sanottuna, kun kaiken saa tehdä yksin. Miestä ei löytynyt edes lasten tekoon ja talonkin ostin ja remontoin yksin.