Jos olette meinanneet hukkua, minkälainen tilanne se oli? Pystyitko ilmaisemaan mitenkään avuntarvetta?

Olin teininä yksin uimassa epävirallisella rannalla. Sukelsin vahingossa liian syvälle, enkä meinannut päästä pintaan, kun en tajunnut mihin päin on ylös. En olisi saanut mistään apua, kun ei ollut muita. Sain pelastettua itseni, mutta säikähdin tilannetta enkä enää sukellellut äkkisyvässä rannassa niin pitkälle kuin pystyin.

Älä nyt taas aloita: kaikki he, joilla ei ole minkäänlaista kokemusta aiheesta, alkavat oitis alapeukuttaa.

eläimet osaavat uida heti kun ovat vedessä

Lätäsenolla tulva-aikaan. Kanootilla laskettiin koskia. Ja uimaan. No huusin pari kertaa PERKELE ja uin kanootin ja varusteiden kanssa rantaan. Virta vei niin suatanasti ja tiesin, että mitä enemmän painoa sen nopeampaa mennään.

En kumminkaan päästänyt tarvikkeita menemään. Kaikki ajatukset tulivat kuvavälähdyksinä kui joku kaitafilmi. 

Tein tuolloin kaiken väärin, oli kumisaappaatkin jalassa, ne kumminkin potkin ensimmäisenä pois. Pieni hento olen, en tiedä miten tossakin onnistuin. Se oli se PERKELE!!!! 

4v putosin syvään jokeen ja jotenkin mut ongittiin ylös. Olin tuttu veden kanssa enkä vetänyt onneksi henkeen. Opin kerrasta varomaan veden äärellä.

Vierailija kirjoitti:

eläimet osaavat uida heti kun ovat vedessä

Eivät osaa. Mulla on ollut useampi koira, jota on pitänyt auttaa hukkumasta. 

Miksi pitää edes viljellä joitakin näin typeriä mutuja?

Kesällä 2004 hukuin. En pysty yt ilmaisemaan.

Joskus nuoruudessa hemmetin rehevä nainen istui naamalleni.

Vierailija kirjoitti:

Olin teininä yksin uimassa epävirallisella rannalla. Sukelsin vahingossa liian syvälle, enkä meinannut päästä pintaan, kun en tajunnut mihin päin on ylös. En olisi saanut mistään apua, kun ei ollut muita. Sain pelastettua itseni, mutta säikähdin tilannetta enkä enää sukellellut äkkisyvässä rannassa niin pitkälle kuin pystyin.

eikö valosta saanut vinkkiä? 

Intiassa aika matalalla, vettä ehkä vaan reiteen tai max just ja just vyötärön alaosaan. Iso aalto veti jalat alta ja nappasi mukaan. Menin jotenkin vedessä ympäri enkä hetkeen tajunnut mikä suunta on ylös. Onneksi päästi sitten otteesta ja sain jotenkin jalat pohjaan ja ponnistettua pystyyn. Säikähdin todella paljon.

Isoissa merissä kannattaa olla tosiaan varovainen ja uskoa paikallisia varoituksia.

Lapsena käännyin uimarenkaan kanssa ympäri. Jalat sojotti ilmaan ja pää oli veden alla, en saanut käännettyä ympäri. Yritin kai herättää huomion potkimalla jaloilla lujaa. Muistan kuinka pelkäsin kuolevani. Olen ollut ehkä 4 vuotias. Sitten onneksi isäni kääntyi laiturilla ympäri ja huomasi tilanteen.

Oli 6 tai 8 ja tipuin veneen kannelta veteen (satamassa, ei pelastusliivejä kun ei niitä silloin käytetty ikinä). Muistan, että olin vedessä pystyssä ja katselin ympärilleni. Rauhallinen olo.

Siihen olisin hukkunut jos isä ei olisi hypännyt vaatteet päällä perään ja nostanut pintaan. 

Vierailija kirjoitti:

Olin teininä yksin uimassa epävirallisella rannalla. Sukelsin vahingossa liian syvälle, enkä meinannut päästä pintaan, kun en tajunnut mihin päin on ylös. En olisi saanut mistään apua, kun ei ollut muita. Sain pelastettua itseni, mutta säikähdin tilannetta enkä enää sukellellut äkkisyvässä rannassa niin pitkälle kuin pystyin.

Itsellä täysin vastaava kokemus. Ei ollut apua saatavilla, ihan viimeisillä voimilla ehdin pintaan.

Kesäleirillä putosin leiripaikan vieressä virranneeseen puroon/ojaan, tuskin nyt mikään joki edes oli. Sen verran korkea syvennys kuitenkin, ettei sieltä päässyt kiipeämään ylös, eikä hiekasta tietenkään saanut edes otetta. Olin neli-viisivuotias, enkä jaksanut uida vielä kunnolla, joten pompin ylösalas vedessä kun kaveri juoksi hakemaan aikuiset paikalle. Pelkäsin kuollakseni joka kerran kun painuin veden alle.

Toisen kerran meinasin hukkua, kun olimme lähilammikolla uimassa joskus alakouluiässä. Tuli äkkisyvä kohta ja menin paniikkiin. Yritin huitoa apua, mutta vanhemmat luulivat minun vain jotakin leikkivän vedessä. Reagointi oli siis superhidas, mutta onneksi lähempänä ollut kaveri sai minusta kiinni kun taas painuin veden alle, ja vetäisi minut matalampaan kohtaan.

Kolmas kerta oli ehkä just ja just seiskaluokkalaisina. Olimme samalla lähilammella ja meillä oli vahdittavana nuorempia lapsia siinä myös. Yksi näistä  putosi samanlaiseen äkkisyvään kohtaan kuin itsekin olin edellä pudonnut, siinä lammessa siis tosiaan oli hyvin epätasainen pohja ja välillä reilun parin metrin syvyisiä kohtia. Kun menin auttamaan, lapsi takertui paniikissa päähäni ja kiipesi päälleni niin, että itse painuin veden alle. Jos olisin ollut vähänkään nuorempi/hennompi/uimataidottomampi, olisimme hukkuneet molemmat, mutta sain kuin sainkin uitua veden alla kohtaan, jossa jalat sai taas pohjakosketukseen.

Nämä tapahtumat siis kasarilta ja ysärin alusta. Saimme kulkea täysin valvomatta ympäriinsä ja useita muitakin läheltä piti -tilanteita elettiin kyllä läpi. En yhtään ihmettele, että sen ajan holtiton lastenvalvontakultuuri tappoi niin paljon lapsia.

Menin uimaan tuulisella säällä, kova aallokko pärskäytti vettä naamalle niin että sitä meni henkeen enkä saanut kunnolla happea. Paniikki alkoi iskeä nopeasti kun tajusin että saatan hukkua ja se lamautti toimintakykyä. Minut pelasti se, että "taistele tai pakene" iski päälle, sain tavallaan supervoimat, ja toisaalta olin laiturin lähellä ja pääsin siihen kiinni. Siinä yskin vedet pois, tasasin hengityksen ja rauhoituin. Adrenaliini oli koholla tuntikausia tapahtuneen jälkeen ja tärisin kovasti. 

Olen hyvä uimaan, uin ympäri vuoden. En enää mene kovaan aallokkoon yksin uimaan tai uin rannan suuntaisesti.

Tipahdin ihan uimataitoisena aikuisena veneen reunalta mereen. Kompastuin naruihin tai jalkoihini.

Kokemus oli ihmeellinen. Kävin todennäköisesti aika syvällä. Katsoin ylöspäin valoa eli aurinkoa kohti ja nousin kuin korkki.

Mut vedettiin nopeasti veneeseen, vaatteet tuntui painavan sata kiloa ja voimakkuuksilla olevat aurinkolasit olivat kadonneet mereen.

En hätääntynyt meressä, vasta jälkikäteen tajusin että yksin en olisi päässyt veneeseen takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Olin teininä yksin uimassa epävirallisella rannalla. Sukelsin vahingossa liian syvälle, enkä meinannut päästä pintaan, kun en tajunnut mihin päin on ylös. En olisi saanut mistään apua, kun ei ollut muita. Sain pelastettua itseni, mutta säikähdin tilannetta enkä enää sukellellut äkkisyvässä rannassa niin pitkälle kuin pystyin.

Vähän sama juttu oli minullakin. Sukellettiin ja tehtiin omia ennätyskieppejä (siis kuinka monta kieppiä saa vetämättä välissä happea) niin siinä sekosi taju mihin suuntaan lähteä. Keuhkot hapesta tyhjinä ja pakahtumaisillani osuikin pää (todella) syvän mutajärven pohjaan kun luulin jo pääseväni pintaan ja paniikki iski. Siinä vaiheessa vaati melkoisia ponnistuksia uida takaisin ylös. Kukaan kavereista ei huomannut mitään. 

Äitini nyt jo edesmennyt kertoi, että hänen lapsuudessaan oli tyttö hukkunut. Kun hänet vietiin kappeliin, oli vasta veri alkanut vuotaa nenästä. 

Onkohan tälläinen oikeasti mahdollista ns. Hukkuneen kanssa esim. 50-luvulla? Vai onko kaupunkitarina? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin teininä yksin uimassa epävirallisella rannalla. Sukelsin vahingossa liian syvälle, enkä meinannut päästä pintaan, kun en tajunnut mihin päin on ylös. En olisi saanut mistään apua, kun ei ollut muita. Sain pelastettua itseni, mutta säikähdin tilannetta enkä enää sukellellut äkkisyvässä rannassa niin pitkälle kuin pystyin.

eikö valosta saanut vinkkiä? 

Olin niin syvällä ettei valoa pinnasta näkynyt.