Missä ajassa on realistista tehdä väitöskirja?
Kuinka kauan teillä on mennyt? Teittekö päätoimisesti vain muiden töiden ohessa?
Mikä oli kaikista aikaa vievin osuus?
Mitä neuvoja antaisit?
Kiitos :D.
Kommentit (5)
menee usein 5-6 vuotta. Tiedän yhden 4 vuodessa valmistuneen.
Riippuu ohjauksen laadusta ja juuri siitä aloittaako ihan uuden tutkimuksen. Toi 2,5 vuotta täysin uudesta aiheesta on jo aikamoinen saavutus.
yksi tuttavani teki sen parissa vuodessa, toiselta meni melkein kahdeksan. Tämä jälkimmäinen myös opetti yliopistolla samalla, ulkomailla.
aikaa jatko-opinto-oikeuden saamisesta väitökseen kaikkiaan 6,5 vuotta. Tästä ajasta tein väitöskirjaa päätoimisesti 2 vuotta. Väliin mahtuu kaksi äitiyslomaa ja hoitovapaata, muualla työssä käymistä niin osa- kuin täyspäiväisestikin.
Ainoa neuvoni on, että jossakin välissä kannattaa työtä tehdä päätoimisesti ainakin tuo 2 vuotta. Muutoin ei valmista tahdo tulla. Vakityössä olevan pitäisi saada tuon verran opintovapaata suht helposti.
(TKK:lla) valmistui tohtoriksi 2,5 vuotta sen jälkeen, kun hän oli aloittanut jatko-opinnot. Ja tässä oli kysymys siitä, että hän oikeasti aloitti aiheen tutkimisen ja jatko-opintokurssien suorittamisen silloin (eikä siitä, että henkilö jatkoi jo aikaisemmin aloittamaansa tutkimusta). Mutta hän oli kyllä poikkeustapaus.
Realistista on odottaa valmistuvansa 4 vuodessa, jos pystyy keskittymään väitöskirjan tekemiseen päätoimisesti. Sivutoimisesti siihen voi mennä paljon kauemmin, helposti yli 10 vuotta. Kuulun itse näihin hitaasti valmistuneisiin, jotka tekivät väitöskirjan ohella kaikkea muuta.
Vaikeinta oli minusta ensinnäkin keksiä sopivat tutkimusongelmat ja toiseksi keksiä ratkaisut näihin ongelmiin (aiheenani oli keskiä uusia ratkaisumenetelmiä eräisiin ongelmiin, joten työ ei edistynyt pelkästään puurtamalla, vaan piti ihan oikeasti saada uusia ideoita.) Itse kirjoittaminen (vaikka se pitikin tehdä englanniksi) ei minusta ollut kovin hankalaa, kunhan sen kirjoitettavan asian oli aluksi keksinyt.