Millainen sinä olet, jolla ei ole ystäviä?

Lapsena ei opetettu juuri sosiaalisen kanssakäymisen  taitoja vaan asenne oli se että lapsi on kiltisti hiljaa silloin kun aikuiset puhuu. Muutenkin ujona ja hyvin erakkoluonteisena pysyin sitten ilmeisesti sillä tiellä.

Introvertti, joka ei tarvitse ystäviä. Useimma ihmiset vain imevät energiaa. 

Mitä tarkoitat ystävillä? Kavereita joita näkee satunnaisesti vai täydellistä ystävättömyyttä?

Raitis 🤷🏼

Ujo, hiljainen ja tylsä... ei minun seuraani kukaan kaipaa, siksi olen ystävätön.

Mullakaan ei lapsuudessa opetettu mitään normaalista kanssakäymisestä tai sosiaalisista tilanteista. Vanhemmista toinen persoonallisuushäiriöinen ja toinen muuten sosiaalisesti kömpelö eli mitään ns. normaalia ei lapsuus ollut ja kaikki varmasti piti mua tosi outona. Oman persoonan löysin vasta aikuisena ja opin olemaan muiden ihmisten kanssa. Tässä kohtaa vähän myöhäistä löytää ystäviä. 

Kiireinen. Kesälomalla seikkailija ja innostuva, mutta en pidä juoruamisesta.

Häkämies ja Purra on mun ainoat YSTÄVÄT.

T. Orpo piru

Oman tieni kulkija.

Köyhä ja kaikkeen v i t t u u n t u n u t...

Lievästi autistinen ja ADHD. En osaa oikein itse muodostaa kaverisuhteita tai pitää niitä yllä. Vaikka olisi kiva jos olisi pari kaveria. Viihdyn yksinkin, mutta en haluaisi aina olla yksin. Omasta mielestäni olen kyllä ihan hyvää seuraa, en sano kaikkea mitä sylki suuhun tuo tms. Mutta kai olen jollain tavalla vähän outo. Ja samanlaista seuraa on vaikeaa löytää. 

N42

Olen raitis 55-vuotias nainen. 100 prosenttista yksinhuoltajuutta takana 13-vuotta. Yksinhuoltajuus on kuormittanut minua paljon, joten kaikki energiani on mennyt arjen pyörittämiseen ja siihen, että rahat riittävät. Olen myös joutunut lopettamaan minulle rakkaan työn yksinhuoltajuuden vuoksi. Matkustin siinä paljon. Oman työn lopetus oli henkisesti vaikeaa, olen menettänyt  taloudellisesti todella paljon rahaa ihan vain sen vuoksi, että olen yksinhuoltaja.

Olen huomannut, että ei ihmisiä oikeasti kiinnosta auttaa vaikeissa tilanteissa olevia, itse olen auttanut, mutta en ole itse saanut apua. Ehkä hyviäkin ihmisiä on olemassa, minun tielleni tällaisia ei ole osunut. Ihmiset ovat hyvin itsekeskeisiä Suomessa, sellaisia minä minä ihmisiä. Ei heitä kiinnosta toisten vaikeudet.  

Luen paljon, ihmisten seura rasittaa enemmän kuin antaa. En osaa ylläpitää ystävyyksiä, käyn sosiaalisissa riennoissa joskus, missä ryhmänä ollaan ja kokoonnutaan. Voi olla hiljaa tai keskustella.

Estynyt ja ujo, siis sairaalloisella tavalla. Mutta mulla on kumppani (tapasimme netissä)

Väsynyt ja laiska.

Väsynyt töistä,kotitöistä ym.

ja laiska pitämään itse yhteyttä muihin. 

 

En myöskään ole luontaisesti sellainen, että menisin kysymään ihmisten kuulumisia niin kuin olen huomannut sosiaalisten tekevän. 

Itsessäni ei ole juuri vikaa... mutta kaikki "kaverit" ovat aina jättäneet, jos minun elämässä on tullut jotain vaikeuksia. Syyksi on riittänyt ihan vaikka työttömyys. On alettu välttämään, aivan kuin se olisi tarttuva sairaus. Ennen sitä on oltu niin ystävää, jonka tarjoamat hyödyt on otettu vastaan kuin kuuluvana. 

Tylsä ja aina liian väsynyt pitämään yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Ujo, hiljainen ja tylsä... ei minun seuraani kukaan kaipaa, siksi olen ystävätön.

 

My story. Minulla ei ole mitään annettavaa. En itsekkään olisi minunlaiseni ystävä. 

Mt sairas

Panomies. Aina on aikaa "ystäville".