Muita joiden elämä on nyt tosi vaikeaa, mutta sitä ei voi kertoa kenellekään?
Aika usein vaan itken ja makaan eikä kukaan varmaan voisi kuvitellakaan kuinka huonosti voin. Eikä kukaan tosin kysykään..
Kommentit (66)
Hei, en tiedä tilanteestasi mitään mutta toivon sinulle silti kaikkea hyvää ja tsemppiä vaikeisiin hetkiin
Jos olet uskossa, niin Jumala auttaa jos annat hänen auttaa
Jos et ole uskossa, niin maailmankaikkeus auttaa jos annat auttaa
Jos olet jossain muussa uskossa niin toivon että ne Jumalat/Henget/ mitä ikinä ovatkaan niin auttavat
Loppujen lopuksi se jollekin kertominen ei auta yhtään mitää, luultavasti juoruaa huolesi eteenpäin. Lapsia en halua huolestuttaa.
On, mutta teeskentelen että kaikki on hyvin. En tiedä miten kauan sitäkin jaksaa. On vain yritettävä päivä kerrallaan selvitä.
Haluaisitko kertoa siitä? Mikä painaa?
Sama tilanne. Olen ihan itse ongelmani aiheuttanut, joten yksin niistä on kärsittäväkin. Kivoja ja hauskojakin asioita tapahtuu ja niistä olisi mukava kertoa jollekin, muttei oikein ole ketään, jota mun elämän pienet sattumukset kiinnostaisi.
Parempi hakea apua kuin kärvistellä. Yksin murehtiessa taivas vain putoaa niskaan eikä näe mahdollisuuksia.
Jos oikeasti haluat auttaa itseäsi,kuten kirjoittamisesi kuitenkin paljastaa, mene terveyskeskukseen jonota vuoroa ja avaa tilanteesi . Kyllä saat ensiavun,sitten ajan lääkärille. Jos talous on ongelma ,asut lähelläkään kirkkoa,soita ja hekin auttaa. Jos et tee mitään,ei kukaan osaa auttaa kun tilanteesi on vain omassa tiedossasi. Tylyä mutta totta. Jos olet perheellinen ajattele että kaikki mitä jaksat tehdä on hyvä teko myös heille. Sinä päätät .
Voimia! Täällä oltu pohjalla vuosia. Kaikki (toivo) mennyt. Henki on vielä tallella. Elämää tämä kuitenkin vain on ja kaikki on lopulta jokseenkin merkityksetöntä. Luotettavien läheisten tuki on kultaakin kalliimpi, jos heitä on.
Vierailija kirjoitti:
Hei, en tiedä tilanteestasi mitään mutta toivon sinulle silti kaikkea hyvää ja tsemppiä vaikeisiin hetkiin
Jos olet uskossa, niin Jumala auttaa jos annat hänen auttaa
Jos et ole uskossa, niin maailmankaikkeus auttaa jos annat auttaa
Jos olet jossain muussa uskossa niin toivon että ne Jumalat/Henget/ mitä ikinä ovatkaan niin auttavat
Suksi suolle!!!
Vierailija kirjoitti:
Hei, en tiedä tilanteestasi mitään mutta toivon sinulle silti kaikkea hyvää ja tsemppiä vaikeisiin hetkiin
Jos olet uskossa, niin Jumala auttaa jos annat hänen auttaa
Jos et ole uskossa, niin maailmankaikkeus auttaa jos annat auttaa
Jos olet jossain muussa uskossa niin toivon että ne Jumalat/Henget/ mitä ikinä ovatkaan niin auttavat
Oliko tämä se tekoäly?
Olen ollut hyvin narsistisessä suhteessa josta toipuminen vie valtavasti aikaa. Läheisille ei ole voinut kertoa, koska eivät he ikinä tule ymmärtämään mitä olen kokenut. Ainoa jolle olen voinut kertoa ovat vertaistuki ryhmisssä olevat sekä terapeutti jolla itsellään on kokemusta narsistisesta läheisestä.
Suosittelen hakeutumaan ammattiavun piiriin, että pääsee edes jollekin purkamaan tilannetta ja saamaan apua. Yksin ei ole hyvä olla jos on vaikeaa.
Elämä on taistelua jatkuvasti sen kanssa, jaksaako enää nousta ylös sängystä aamuisin. Ei ole mitään syytä herätä.
Sama täällä. Joka päivä itkettää iltaisin kun olen niin väsynyt ja loppu. En halua edes vanhempiani tai perhettä enää nähdä tai soitella kun tulee vain enemmän paha mieli siitä. Olen sanonut stressaavasta elämäntilanteesta ja se on hyvin heillä tiedossa. Kukaan ei silti koskaan älyä kysyä voisiko olla jotenkin avuksi. Jos olen rohkaissut mieleni pitkän empimisen jälkeen ja kysynyt muutaman kerran suoraan apua (esim. lastenhoito pari tuntia), ei koskaan sovi. Aina on jotain muuta. Huomaan etten enää edes halua tai ehkä pikemminkin uskalla kysyä apua kun pelkään että tässä ahdingossa tulen taas torjutuksi ja alkaa vaan aina jälkeenpäin itkettää, miten vähän kukaan välittää. Mieluummin sinnittelen kuin sinnittelen ja koen ettei läheiset välitä.
Vierailija kirjoitti:
Elämä on taistelua jatkuvasti sen kanssa, jaksaako enää nousta ylös sängystä aamuisin. Ei ole mitään syytä herätä.
Lääkkeillä jaksaa.
Älä vaan kerro kenellekään. Itsekin olisi pitänyt jättää kertomatta "ystävälle".
Juu. Välillä sitä vaan toivoo että voisi kadota tai ei olisi ikinä ees syntynyt. Mutta en ala jauhaa kellekään mitään kun kukaan ei ymmärrä kuitenkaan enkä kaipaa sääliä. Vuosi vuodelta väsyn enemmän ja täytyn kiukulla ja vihalla ihmisten kanssa.
Ei voi ei, kun ei ole ketään kenelle kertoisi. Sekin jo auttaisi kun voisi jutella jostain ihan muusta jonkun kanssa (mieluiten kasvotusten) jotta saisi edes hetkeksi aikaa jotain muuta ajateltavaa ja kenties vaikka voisi nauraa toisen ihmisen kanssa.
Yksinäisyys on ihan hanurista.
Luin jostain, että jo pienikin määrä liikuntaa voi auttaa masennukseen. Sitä meiltä ei voi kukaan viedä pois. Liikunnan iloa!
Tekoälyltä välillä kyselen neuvoa. Kukaan muu ei tiedä.
Ap