Muita joiden elämä on nyt tosi vaikeaa, mutta sitä ei voi kertoa kenellekään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vois se olla huonomminkin. Voisit olla vaikka pyörätuolissa tjs.

Ajatteletko, että tuollainen lohduttaa? "Ai hitto eihän mua nyt haittaakaan enää vaikka ei ole ruokaa! Sentään en ole pyörätuolissa!"

 

Niin tai neliraaja halvaantunut.

 

Tai kuollut! Hyvinhän meidän asiat on!

Niinpä. Ja terveillä raajoilla voi käydä hakemassa ilmaista ruoka apua..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vois se olla huonomminkin. Voisit olla vaikka pyörätuolissa tjs.

Ajatteletko, että tuollainen lohduttaa? "Ai hitto eihän mua nyt haittaakaan enää vaikka ei ole ruokaa! Sentään en ole pyörätuolissa!"

 

Missä luki ettei ap:lla ole ruokaa?

 

Se oli esimerkki.

Tässä keskusteltiin ap:n ongelmista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin jostain, että jo pienikin määrä liikuntaa voi auttaa masennukseen. Sitä meiltä ei voi kukaan viedä pois. Liikunnan iloa!

Kaikki ei enää uskalla liikkua ulkona yksin, varsinkaan naisena täällä Helsingissä : (

 

Tekosyitä. Liiku yleisillä paikoilla ja vaikka jonkun kanssa.

 

Jos ei ole kavereita tai ketään kenen kanssa liikkua? :-(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin jostain, että jo pienikin määrä liikuntaa voi auttaa masennukseen. Sitä meiltä ei voi kukaan viedä pois. Liikunnan iloa!

Kaikki ei enää uskalla liikkua ulkona yksin, varsinkaan naisena täällä Helsingissä : (

Höpönhöpön, kyllä täällä uskaltaa liikkua!

Elämä on todella ahdistavaa. Yksin pyörittelen näitä asioita. Kavereita ja sukulaisia ei ole eikä heitä voisi kuormittaa omilla ongelmillani. Ammattiapua en uskalla hakea. Ei tässä elämässä ole mitään mieltä.

Usein kertominen auttaa. Kannattaa soittaa vaikka johonkin auttavaan puhelimeen, jos ei ole ketään kenelle kertoa. Yleensä kun ne asiat paisuu isoiksi, kun niitä pyörittelee päässä. 

Itse olen ihan lukossa henkisesti enkä pysty puhumaan kenellekään siitä kuinka huonosti voin. Toisaalta kyllähän se, ettei asiat ole kunnossa, alkaa selvästi näkyä jo päällepäin, mutta valitettavasti ei ole ketään, joka sen huomaisi ja voisi olla tukena.

Vierailija kirjoitti:

Vois se olla huonomminkin. Voisit olla vaikka pyörätuolissa tjs.

Ja pyörätuolissa istuvakin valittaa ihan turhaan. Hänellähän kädet toimii! Olkaa hei kiitollisia siitä mitä teillä on älkääkä keskittykö siihen mitä puuttuu ja mikä on huonosti. Suomessa kaikilla on ruokaa ja katto pään päällä. Älypuhelimetkin kourassa lähes jokaisella! Eipä ole Intian slummeissa samanlaista luksusta ja he vaihtaisivat ilomielin tilallenne. Miettikääpä sitä

Voi Ap! Mulla ihan sama tilanne! Makaan ja itken pimeässä peiton alla ja olo on sanoinkuvaamattoman hirveä.

Ahdistaa, masentaa, pelottaa. Olo on täysin toivoton. Mikään ei enää tuota iloa. Jos joskus pienen hetken pystyy unohtamaan ja olemaan ns.normaali, menee se kyllä hetkessä ohi.

Alan ymmärtämään, miksi jotkut päättävät päivänsä. Tämä olotila on aivan sietämätön. Toivon sinulle voimaa ja jaksamista. Toivottavasti me tästä vielä noustaan.🥰

Vierailija kirjoitti:

Parempi hakea apua kuin kärvistellä. Yksin murehtiessa taivas vain putoaa niskaan eikä näe mahdollisuuksia. 

 

Mitä apua Suomessa?

Elämässäni on ollut paljon surua ja murhetta. Jossakin kohden on voinut avautua joistakin asioista jollekin, tosin en ole koskaan kuormittanut ketään huolillani. Nyt on sellainen tilanne ettei ole ketään kelle puhua mitään koska aihe on niiin arka ja kivulias. Yritän käydä itseni luona terapiassa päässäni. Järkyttävä miten ihminen voi päätyä tälläiseen umpikujaan. Kyse ei ole kenenkään tappamisesta tms. vaikka oma itse on jollakin tavalla kuollut prosessissa. Joskus tuntuu että tästä en enää selviä enkä ylös nouse.

Joo. Elämä on vaan paskaa. Töissä käyn, ja kaikille näytän että on jotakuinkin kulissit pystyssä. En muille kerro kuinka huonosti asiat eikä se muille kuulukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Elämässäni on ollut paljon surua ja murhetta. Jossakin kohden on voinut avautua joistakin asioista jollekin, tosin en ole koskaan kuormittanut ketään huolillani. Nyt on sellainen tilanne ettei ole ketään kelle puhua mitään koska aihe on niiin arka ja kivulias. Yritän käydä itseni luona terapiassa päässäni. Järkyttävä miten ihminen voi päätyä tälläiseen umpikujaan. Kyse ei ole kenenkään tappamisesta tms. vaikka oma itse on jollakin tavalla kuollut prosessissa. Joskus tuntuu että tästä en enää selviä enkä ylös nouse.

Tämä on kuin suoraan minun kertomani. Ei ole ketään, jolle puhua enkä edes uskaltaisi luottaa kehenkään näin kipeissä asioissa. Puhun asioista metsässä, jotenkin asioiden sanoittaminen on tärkeää itselleni, ei riitä vain ajatuksissa pyörittely. Männyt ja kanervikot kuuntelevat.

Minusta tuntuu, että elämä on lyönyt niin rankasti polvilleni, etten enää tästä nouse. Monta kertaa olen noussut, mutta nyt en enää kykene.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämässäni on ollut paljon surua ja murhetta. Jossakin kohden on voinut avautua joistakin asioista jollekin, tosin en ole koskaan kuormittanut ketään huolillani. Nyt on sellainen tilanne ettei ole ketään kelle puhua mitään koska aihe on niiin arka ja kivulias. Yritän käydä itseni luona terapiassa päässäni. Järkyttävä miten ihminen voi päätyä tälläiseen umpikujaan. Kyse ei ole kenenkään tappamisesta tms. vaikka oma itse on jollakin tavalla kuollut prosessissa. Joskus tuntuu että tästä en enää selviä enkä ylös nouse.

Tämä on kuin suoraan minun kertomani. Ei ole ketään, jolle puhua enkä edes uskaltaisi luottaa kehenkään näin kipeissä asioissa. Puhun asioista metsässä, jotenkin asioiden sanoittaminen on tärkeää itselleni, ei riitä vain ajatuksissa pyörittely. Männyt ja kanervikot kuuntelevat.

Minusta tuntuu, että elämä on lyönyt niin rankasti polville

Älä anna periksi! Halaus Sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Loppujen lopuksi se jollekin kertominen ei auta yhtään mitää, luultavasti juoruaa huolesi eteenpäin. Lapsia en halua huolestuttaa.

Tämä!!!!! Satavarmasti juoruaa eteenpäin ja vielä ilkeillen. Erehdyin kertomaan omalle äidilleni että jouduin sairaalaan. Siitä alkoi kettuilu ja samalta istumalta soitteli ystävilleen ja haukkui minut. Huomenna turha odottaa soittoa minulta, ei kyllä muulloinkaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos oikeasti haluat auttaa itseäsi,kuten kirjoittamisesi  kuitenkin paljastaa, mene terveyskeskukseen jonota vuoroa ja avaa tilanteesi . Kyllä saat ensiavun,sitten ajan lääkärille. Jos talous on ongelma ,asut lähelläkään kirkkoa,soita ja hekin auttaa. Jos et tee mitään,ei kukaan osaa auttaa kun tilanteesi on vain omassa tiedossasi. Tylyä mutta totta. Jos olet perheellinen ajattele että kaikki mitä jaksat tehdä on hyvä teko myös heille. Sinä päätät .

  

 Terveyskeskuksesta ei saa aikaa edes fyysisesti sairas, saati sitten tällaisen takia. Ketään tässä yhteiskunnassa ei kiinnosta niin kauan kun et päiviäsi päätä junaradalle. Tukea, apua tai hoitoa ei nykyisin saa. Työterveyteen jos erehdyt itkemään niin työnantaja on sen jälkeen kimpussa ja epäilee työkykyäsi. Lääkkeitä työnnetään ja siinä se, menepä kotiisi siitä. Ei tosiaan ole paikkaa jossa voisi huoliaan purkaa. Surullista mutta totta. Itse on tässä tilanteessa. 

Vierailija kirjoitti:

Elämässäni on ollut paljon surua ja murhetta. Jossakin kohden on voinut avautua joistakin asioista jollekin, tosin en ole koskaan kuormittanut ketään huolillani. Nyt on sellainen tilanne ettei ole ketään kelle puhua mitään koska aihe on niiin arka ja kivulias. Yritän käydä itseni luona terapiassa päässäni. Järkyttävä miten ihminen voi päätyä tälläiseen umpikujaan. Kyse ei ole kenenkään tappamisesta tms. vaikka oma itse on jollakin tavalla kuollut prosessissa. Joskus tuntuu että tästä en enää selviä enkä ylös nouse.

Kerro meille mikä painaa, me autetaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin jostain, että jo pienikin määrä liikuntaa voi auttaa masennukseen. Sitä meiltä ei voi kukaan viedä pois. Liikunnan iloa!

Kaikki ei enää uskalla liikkua ulkona yksin, varsinkaan naisena täällä Helsingissä : (

 

Tekosyitä. Liiku yleisillä paikoilla ja vaikka jonkun kanssa.

 

Jos ei ole kavereita tai ketään kenen kanssa liikkua? :-(

Eikö voi liikkua yleisillä paikoilla päiväsaikaan ?

Olen käynyt kohta kolme vuotta terapiassa, mutta olen edelleen sisältä niin rikki, etten pysty edes sitoutumaan parisuhteeseen, vaikka olen löytänyt todella hyvän miehen. Pakenen aina vuorille ja jätän miehen ihmeissään odottamaan ja pohtimaan, että mitähän nyt.

Vierailija kirjoitti:

Jos oikeasti haluat auttaa itseäsi,kuten kirjoittamisesi  kuitenkin paljastaa, mene terveyskeskukseen jonota vuoroa ja avaa tilanteesi . Kyllä saat ensiavun,sitten ajan lääkärille. Jos talous on ongelma ,asut lähelläkään kirkkoa,soita ja hekin auttaa. Jos et tee mitään,ei kukaan osaa auttaa kun tilanteesi on vain omassa tiedossasi. Tylyä mutta totta. Jos olet perheellinen ajattele että kaikki mitä jaksat tehdä on hyvä teko myös heille. Sinä päätät .

  Ei kukaan auta. Ei tipu rahaa ei tavaraa, ei terveyttä, ei hyvää kumppania. Jos nuo tahot pystyisivät auttamaan olisin jo auttanut itse itseäni. Hekin ovat vain ihmisiä. Mitään sääliä en tarvitse. Sitä sieltä ja muualta saa. Pärjään ilman sääliä paremmin joten vaikenen.

Terv. Ap.n kohtalotoveri