Lue keskustelun säännöt.
Kun rakkaan äidin tapaaminen kuormittaa ja stressaa?
23.03.2025 |
Olisikos kanssakulkijoilla antaa neuvoja tai jonkinlaista vinkkiä miten luovia äidin kanssa?
Mulla on ollut äitiini nuorena tosi hyvät ja läheiset välit, olimme ns. bestiksiä. Äitini ollut aina tosi vahva hahmo, isä meillä hissukka (olin "isin tyttö") joka ei koskaan hermostunut mistään. Vanhemmat olivat naimisissa 50 vuotta, aina isäni kuolemaan pari vuotta sitten. Minun ja äitini välit alkoivat rakoilemaan kun avioeroni aikaan (10v) sitten asetin hänelle selkeät rajat (poistin hänet esim. Facebookistani kun julkisesti kommentoi ex-aviomieheni asioita seinälleni) jne.. Yritin näistä puhua äitini kanssa, mutta aika huonolla lopputulemalla; hän koki että minä olin määräilevä ja vaikea, joka kertoo hänelle miten asiat pitäisi tehdä jne. Asiat tasoittuivat kyllä, mutta ei koskaan palanneet ennalleen (tämän hyväksyn, olenhan itsekin kasvanut ihmisenä, monella tapaa).
Nyt äitini asuu yksin, vajaan tunnin ajon päässä minun kotikaupungistani jossa minä synnyin, kävin koulut ja nyt kasvatan omia lapsiani jo 10 vuoden ajan (täällä hänkin on lapsuuden/nuoruuden ja suurimman osan aikuisuudestaan asunut). Minä (olen töissä käyvä/opiskeleva 2 lapsen yh-äiti) käyn äitin luona lasten kanssa kylässä viikonloppuisin, sillä arki on tätä peruseloa; koulua, opiskelua, lasten koulua ja harrastuksia. Äiti ei tule koskaan meillä käymään (vaikka bussi toisi ovelta ovelle), eikä hän koskaan soittele tai tekstaile, pääsääntöisesti kaikki viestintä ja aloitteenteko esim. tapaamisiin on aina minusta lähtöisin. Hän ei koskaan esim. tekstaa että mitä minulle kuuluu. Tämä tuntuu oudolta. Olen kysynyt miksi, vastaus on ettei hän halua vaivata kun arkemme on niin kiireistä. Joskus mietin että testaisin että montako viikkoa menee että hän on yhteydessä ja pyytelee kylään (sitä en odota että hän ehdottaisi että tulisi meille.
No mutta, nyt nämä meidän tapaamisemme ovat olleet sitä, että kun näemme, istumme kahvilla ja äiti ruotii kaikkien tuttujen elämät (ja lähinnä siis kertoo miten muiden pitäisi hänen mielestä elämänsä elää); parisuhteet, työasiat, paino/ulkonäköasiat. Todella, todella raskasta. Hän kommentoi sisarukseni lapsien elämät, kehuu yhtä, haukkuu toista. Nyt uusi "huipennus" on omat terveyskrenat joista puhutaan. Koska on seuraava labra, miten pumppu hakkaa, mitä apteekkari sanoi, minkälainen lääkäri häntä hoitaa, mitä lääkkeitä on määrätty. Jos ehdottaa et lähtisi kanssamme seuraavana viikonloppuna markkinoille "No pitää katsoa että missä kunnossa olen". Ja asia jää niilleen.
Olen äidille vuodet sanonut että olisin toivonut että hän muuttaisi lähemmäs meitä, jolloin näkisimme arkena enemmän ja voisimme "harrastaa" tai tehdä asioita yhdessä; ulkoilla, käydä museoissa, ihan vaan piipahtaa iltateelle. Hän ei halua muuttaa, koska kokee ettei meidän kaupungissa ole hänelle mitään..
Nyt olemme taas tänään tekemässä viikottaisen visiitin äidin tykö. Harmittaa, että jo nyt olen hieman ahdistunut siitä, että pakotan muksut istumaan 3 tuntia mummun sohvalla kuuntelemassa terveysasioita..
Miten saada tämä kuvio jotenki terveellisemmäksi ja positiivisemmaksi? Vai annanko vain asian olla. Kaikki vinkit tervetulleita.
Kommentit (101)
jaksoit kuitenkin kommentoida! bravo!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mitään järkeä ylläpitää tuollaista suhdetta
Äitisi on muuttunut vanhaksi. Noin siinä kokemukseni mukaan käy, että kun tulee vanhaksi ja sairaaksi, niin ajatukset alkavat pyöriä lähinnä niiden sairauksien ympärillä. Jos aiemmin hänen kanssaan oli hauskaa, niin sitten ei enää ole niin hauskaa.
Valitettavasti en osaa neuvoa. Pitäisikö äitisi esim. joistain peleistä, joita voisi pelata lastenlastensa kanssa, jotta saisi ajatukset pois sairauksista?
Miksi ihmeessä käyt niin usein? Vähennä käyntejä, vaikka joka toinen kuukausi riittänee. Tee lastesi kanssa
jotakin mukavampaa. Jos äiti alkaa valittaa niin sano että voi tulla teille, anna bussiaikataulu valmiiksi.
Turha kuormittaa itseään liikaa. Ehkä äiti voisi alkaa käydä jossakin ohjatussa toiminnassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitisi on muuttunut vanhaksi. Noin siinä kokemukseni mukaan käy, että kun tulee vanhaksi ja sairaaksi, niin ajatukset alkavat pyöriä lähinnä niiden sairauksien ympärillä. Jos aiemmin hänen kanssaan oli hauskaa, niin sitten ei enää ole niin hauskaa.
Valitettavasti en osaa neuvoa. Pitäisikö äitisi esim. joistain peleistä, joita voisi pelata lastenlastensa kanssa, jotta saisi ajatukset pois sairauksista?
ap vastaa. Tämän toki tiedostan, vaikka oikeasti hän ei olekaan ns. vanha vaan nuorekas 70vuotias, muuten tosi freesi ajatusmaailmaltaan, suvaitsevainen ja hassutteleva. Mutta tämä sairausjuttu - oletan itse että tämä on just sitä että elämänpiiri käynyt suppeaksi ja on paljon yksin. Itsekin sen tietää, että tällöinhän ne ajatukset pyörivät samojen asioiden ympärillä, kolotuksia kuunnellen.
Pelit yms. on semmosia mitä meillä harrastetaan jouluisin, ja se että lähtiskö hän mukaan mitään pelaamaan on siitä kiinni kiinnostaako häntä. Perus-matriarkka, jos hän haluaa, sitten joo, mutta jos häntä pyydetään ja häntä ei sillä hetkellä kiinnosta niin sanoo kyllä suoraan ettei häntä kiinnosta yhtään.
Ehdottomasti vähennät noita käyntejä. Käytte jatkossa parin kuukauden välein. Ihan jo sen takia,että aikamoista kuormitusta ja eikö olis kiva olla ihan kotona?
Mitä äitis jutteluihin tulee- mun äiti on 87v ja viimeiset 20v se on sanonut että on se kiva kun käyttö kun en tiedä milloin kuolen. Tosi raskasta ja olen itse joutunut vähentämään yhteydenottoa jotta hänen negatiivisuus ei heijastus minuun.
"Vanhempi on aina vahvempi" on japanilainen sanonta ja tätä olen itse yrittänyt noudattaa.Ja mun mielestä tää kiteyttää hyvin sen, että vanhemmalla on ensisijainen vastuu olla ensimmäisenä yhteydessä.
Jos pystyt niin vähennä sitä että sinä olet aina eka joka ottaa yhteyttä? Onko äitilläsi ystäviä? Onko kuinka aktiivinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
..ja edelliseen. Eikä hänellä siis ole mitään kuolemaan johtavaa sairautta, vaan haasteita ibs:n ja kolesterolin kanssa, ja kilpirauhasen vajaatoimintaa, nyt myös ilmeisesti miettivät että hänellä olisi sepelvaltimotauti - johon on saamassa lääkityksen kyllä.
Eli tavallaan tajuaisin sen että istutaan ja mietitään sairauksia non stop jos on jotain erittäin vakavaa (kun isälläni joka kuoli aivokasvaimeen tuossa pari vuotta sitten), mutta kun nämä sairaudet semmosia että ne omatkin elämäntavat ja aktiivisuus vaikuttaisi siihen, miten henkilö voi..
ap
Äitisihän on tahdikas kun ei tuppaa häiritsemään koska sinäkin koet ahdistavaksi hänen tapaamisensa ja juttunsa. Ja onko hänestä enää "tyttökaveriksi" jos avioliittokin kesti 50 vuotta, ei siis nuori enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti vähennät noita käyntejä. Käytte jatkossa parin kuukauden välein. Ihan jo sen takia,että aikamoista kuormitusta ja eikö olis kiva olla ihan kotona?
Mitä äitis jutteluihin tulee- mun äiti on 87v ja viimeiset 20v se on sanonut että on se kiva kun käyttö kun en tiedä milloin kuolen. Tosi raskasta ja olen itse joutunut vähentämään yhteydenottoa jotta hänen negatiivisuus ei heijastus minuun.
"Vanhempi on aina vahvempi" on japanilainen sanonta ja tätä olen itse yrittänyt noudattaa.Ja mun mielestä tää kiteyttää hyvin sen, että vanhemmalla on ensisijainen vastuu olla ensimmäisenä yhteydessä. Jos pystyt niin vähennä sitä että sinä olet aina eka joka ottaa yhteyttä? Onko äitilläsi ystäviä? Onko kuinka aktiivinen?
ap vastaa. Kiitos tästä. Mun tytär on 17 vuotias ja itse mietin että miten koskaan voisin elää semmoistaa elämää etten hänelle soittelisi ja ehdottaisi tapaamisia, sama tietysti kuopuksen (poika) kanssa. Koen olevani tosi "hylätty" kun oma äiti ei ole missään yhteydessä. Pieni esimerkki että äitini on taideharrastaja, mutta kun minä järkkäsin oman taidenäyttelyn (ekan ikinä) tuossa viime kesänä, ei hän käynyt sitä katsomassa, vaikka tuo galleriatila aivan julkisen liikennepysäkin vieressä ja olisi päässyt sinne puolessa tunnissa. Aktiivisuudesta en osaa sanoa, ei hän kyllä juuri missään käy koska autoa ei ole, vaan julkisten varassa. Muutama naapuri kai ketä näkee useammin - ku mulle puhuu heistä, kertoo heidänkin terveyshuolensa.
Äidillä on joitakin ystäviä juu, mutta hän on aina ollut semmoinen että pistää välejä poikki kun ihmiset eivät toimi hänen haluamalla tavalla. Ja aina ollut todella kova muita analysoimaan,a arvioimaan. Hänen tapansa se ainoa oikea tapa elää elämää.
Usein meidän treffaus menee siihen, että kun hän alkaa jotain sukulaisia analysoimaan ja valittamaan, minä kommenoin "no jos se tekee hänet onnelliseksi", "emme me tiedä mitä siellä seinien sisällä tapahtuu", "sehän on aivan ok, jos se on semmoinen työ mistä hän pitää". Jne. Argh.
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti vähennät noita käyntejä. Käytte jatkossa parin kuukauden välein. Ihan jo sen takia,että aikamoista kuormitusta ja eikö olis kiva olla ihan kotona?
Mitä äitis jutteluihin tulee- mun äiti on 87v ja viimeiset 20v se on sanonut että on se kiva kun käyttö kun en tiedä milloin kuolen. Tosi raskasta ja olen itse joutunut vähentämään yhteydenottoa jotta hänen negatiivisuus ei heijastus minuun.
"Vanhempi on aina vahvempi" on japanilainen sanonta ja tätä olen itse yrittänyt noudattaa.Ja mun mielestä tää kiteyttää hyvin sen, että vanhemmalla on ensisijainen vastuu olla ensimmäisenä yhteydessä.
Jos pystyt niin vähennä sitä että sinä olet aina eka joka ottaa yhteyttä? Onko äitilläsi ystäviä? Onko kuinka aktiivinen?
Miksi ahdistut jos 87 v tiedostaa kuolevansa lähivuosina?
Itse en ihan noin vanha ole mutta rasitun lasten ahdistuksesta kun yritän heille näyttää paperieni paikan ja suunnitella edunvalvontavaltuutusta jne. He eivöt edes oke nuoria, kahta puolta 50.
Ja ei, en usko poismenemiseni heille mitään isoa aukkoa elämäänsä jättävän mutta hw eivät osaa vielä olla realistisia. Hyväksyä että tahdin tuhkauksen ja sirottelun jne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitisihän on tahdikas kun ei tuppaa häiritsemään koska sinäkin koet ahdistavaksi hänen tapaamisensa ja juttunsa. Ja onko hänestä enää "tyttökaveriksi" jos avioliittokin kesti 50 vuotta, ei siis nuori enää.
En tiedä mitä tarkoitat "tyttökaveriudella", en tarvitse häntä ystävän roolissa - mulla on omat ystäväni ja hän on mun äitini.
Silti äiti on rakas, älykäs ja hauska. Ymmärtänet vastavuoroisuuden periaatteen kaikissa suhteissa. Et sä ylläpitäisi ystävyyssuhdettakaan jos ei ystäväsi 10 vuoteen tekstaisi sulle että mitä kuuluu, oletko kotona jos tulen kylään, vaan kaikki aloitteenteko olisi sinusta kiinni?
ap
Meillä on vähän samanlaista. Lisäksi on tullut omituisia vanhuuden oireita. Äiti saattaa esim soittaa ja kun vastaan puhelimeen, niin hän huutaa "MISSÄ SÄ OLET?" Vastaan, että kotona ja hän siihen, että aijaa. Tai jos soitan hänelle, niin eka lause on "MITÄ NYT? ONKO KAIKKI HYVIN?"
Unohtelee myös jatkuvasti mitä olen kertonut, ja saattaa vastata tosi piikittelevästi normaaleihin asioihin. Mutta suurimmaksi osaksi edelleen oma ihana äiti, nykyisin vaan vähän erikoinen. On rakas kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti vähennät noita käyntejä. Käytte jatkossa parin kuukauden välein. Ihan jo sen takia,että aikamoista kuormitusta ja eikö olis kiva olla ihan kotona?
Mitä äitis jutteluihin tulee- mun äiti on 87v ja viimeiset 20v se on sanonut että on se kiva kun käyttö kun en tiedä milloin kuolen. Tosi raskasta ja olen itse joutunut vähentämään yhteydenottoa jotta hänen negatiivisuus ei heijastus minuun.
"Vanhempi on aina vahvempi" on japanilainen sanonta ja tätä olen itse yrittänyt noudattaa.Ja mun mielestä tää kiteyttää hyvin sen, että vanhemmalla on ensisijainen vastuu olla ensimmäisenä yhteydessä.
Jos pystyt niin vähennä sitä että sinä olet aina eka joka ottaa yhteyttä? Onko äitilläsi ystäviä? Onko kuinka aktiivinen?
Miksi ahdistut jos 87 v tiedostaa kuol
Pointti oli siinä,että hän on puhunut kuolemasta 20vuotta joka kerta kun nähdään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti vähennät noita käyntejä. Käytte jatkossa parin kuukauden välein. Ihan jo sen takia,että aikamoista kuormitusta ja eikö olis kiva olla ihan kotona?
Mitä äitis jutteluihin tulee- mun äiti on 87v ja viimeiset 20v se on sanonut että on se kiva kun käyttö kun en tiedä milloin kuolen. Tosi raskasta ja olen itse joutunut vähentämään yhteydenottoa jotta hänen negatiivisuus ei heijastus minuun.
"Vanhempi on aina vahvempi" on japanilainen sanonta ja tätä olen itse yrittänyt noudattaa.Ja mun mielestä tää kiteyttää hyvin sen, että vanhemmalla on ensisijainen vastuu olla ensimmäisenä yhteydessä. Jos pystyt niin vähennä sitä että sinä olet aina eka joka ottaa yhteyttä? Onko äitilläsi ystäviä? Onko kuinka aktiivinen?
ap vastaa. Kiitos tästä. Mun tytär on 17 vuotias ja itse mietin että miten koskaan voisin elää semmoistaa elämää etten häne
Monet täällä vauvalla purkaa mieltään kun äitiä tai anoppia pitää nähdä liian usein ja he soittelevat ja utelevat liikaa , maanvaivoja ovat.
Monella viiskymppisellä kuitenkin on samat haaveet: kun lapseni muuttavat pois, avioituvat, kyllä päivittäin soitan heille, pidän huolta ja neuvon
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisihän on tahdikas kun ei tuppaa häiritsemään koska sinäkin koet ahdistavaksi hänen tapaamisensa ja juttunsa. Ja onko hänestä enää "tyttökaveriksi" jos avioliittokin kesti 50 vuotta, ei siis nuori enää.
En tiedä mitä tarkoitat "tyttökaveriudella", en tarvitse häntä ystävän roolissa - mulla on omat ystäväni ja hän on mun äitini.
Silti äiti on rakas, älykäs ja hauska. Ymmärtänet vastavuoroisuuden periaatteen kaikissa suhteissa. Et sä ylläpitäisi ystävyyssuhdettakaan jos ei ystäväsi 10 vuoteen tekstaisi sulle että mitä kuuluu, oletko kotona jos tulen kylään, vaan kaikki aloitteenteko olisi sinusta kiinni?
ap
Kuitenkin kaipaat häntä rientoihisi mukaan. Noh, itsekin olen äiti joka kaikin tavoin vältän olemasta lapsilleni haitta ja häiriö. He soittavat jos soittavat, he kysyvät, sopiiko tulla käymään tai jos joku teini tulee yökylään, sopiiko?
Täällä samanlaista sillä erolla, että äitini asuu 300 m päässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisihän on tahdikas kun ei tuppaa häiritsemään koska sinäkin koet ahdistavaksi hänen tapaamisensa ja juttunsa. Ja onko hänestä enää "tyttökaveriksi" jos avioliittokin kesti 50 vuotta, ei siis nuori enää.
En tiedä mitä tarkoitat "tyttökaveriudella", en tarvitse häntä ystävän roolissa - mulla on omat ystäväni ja hän on mun äitini.
Silti äiti on rakas, älykäs ja hauska. Ymmärtänet vastavuoroisuuden periaatteen kaikissa suhteissa. Et sä ylläpitäisi ystävyyssuhdettakaan jos ei ystäväsi 10 vuoteen tekstaisi sulle että mitä kuuluu, oletko kotona jos tulen kylään, vaan kaikki aloitteenteko olisi sinusta kiinni?
ap
Kuitenkin kaipaat häntä rientoihisi mukaan. Noh, itsekin olen äiti joka kaikin tavoin vältän olemasta lapsille
en kaipaa häntä mun rientoihin, kuten sanoin - omat riennot omien kavereiden kanssa. Vaan olisi kiva, että suhde omaan äitiin olisi semmoinen että se yhteinen aika olisi muuta kuin kahvipöydän ääressä istumista ja vaivoista puhumista, vaikka siellä maalaismarkkinoilla piipahtamista tai jotain - semminkin kun äidiltä tämmöinen "aktiviteetti" elämästä puuttuu, ja koen itse et voisi hyvinkin elämän laatua nostaa.
ap
Näin se nyt usein menee, että kun ihminen ikääntyy, sairaudet ja kuolema on melkein ainoot jutunjuuret, mistä "keskustelua" syntyy. Ja samat tarinat aina uudestaan. Vaikka äitisi on mielestäsi nuorekas, se ei kuitenkaan poista elettyjä vuosia eikä ole mitään määrättyä ikää, mistä nää vanhuus-jutut alkaa, toisilla aikaisemmin, toisilla myöhemmin. Näitä joudutaan vaan sietämään, koska ovat vanhempiamme. Lapsia en pakottaisi mukaan viikottaiselle käynnille mummun luo, kerran kuukaudessakin on riittävästi. Sanot, että lapsilla oli muuta ohjelmaa, menoa, tekemistä, kokeisiin lukemista, jos kysyy mikseivät tulleet.
En jaksa lukea.