kertokaa te,joiden lapset oppineet puhumaan

eihän sulla ystävä rakas edes ole vielä mtiään syytä huoleen, jos kerran kuitenkin joitain sanoja sanoo ja jos kerran ymmärtää kaiken. Se on tärkeintä. Ystäväni, puheterapeutti sanoi, ettei todellakaan ole syytä huoleen, jos kuitenkin sanoja on tullut ja ymmärtää. Oma poikani alkoi tuosta vaan puhua SUORAAN lauseita 2,5v. joten kärsivällisyyttä =)

tosin lapsistani sillä, joka alkoi poikkeuksellisen myöhään puhumaan puuttuu vielä 5-vuotiaanakin muutamia konsonantteja mitä korjataan terapiassa. Tämä on kuulemma aika tavallista näissä tapauksissa (ja toki äännevirheet ovat muutenkin tavallisia). Mutta ei siis mitään sen vakavampaa.



Jos lapsesi ei vielä 2,5-vuotiaana sano yksinkertaisia lauseita tai muuten puheen kehitys tosi hidasta niin ottaisin ehkä yhteyttä puheterapeuttiin. Todennäköisesti ei mitään syytä huolestua, mutta kontrolli voi olla paikallaan.

vanhemmat että lapset ovat yksilöitä, vaikk se itsestä tuskalliselta tuntuisikin kun oma lapsi ei vielä puhu. Poikani alkoi myös puhumaan lähemmäs 3v. kokonaisia lauseita. Emme käyneet puheterapiassa.

Meillä lapsi oppi puhumaan vasta 5 vuotiaana(ei tiedetty/selvinnyt syy koskaan)Ei vieläkään (on nykyään 9) puhu hirveän hyvin.Se oli aika outoa koska muut lapsemmee oppivat nopeasti puhumaan.

Olemme käyneet jo puheterapiassa, josta ei toistaiseksi kyllä ole ollut mitään iloa. Lapsi on 2,5 v. Hänen veljensä puhui alle 2-vuotiaana neljän lauseen sanoja...



Olen huolesta suruissani ) ´:

myös 2v3kk poika, joka on kyllä sanonut täydellisesti n. 30 sanaa, käyttää ehkä niistä kymmentä päivittäin, mutta muuten ei. ymmärtää kaiken. ITselläni oli vaikea masennus pojan ollessa vauva, ja nyt syyllistän itseäni, että olen jotenkin aiheuttanut pojan puhumattomuuden =/

Ennen lähetettiin n. 3-vuotiaana puheterapiaan, jos puhetta ei tullut. Nykyään sitä on hieman aikaistettu, varsinkin pojilla, koska nämä rupeavat herkästi käyttämään väkivaltaa turhautuessaan, kun kukaan ei ymmärrä. Ota yhteyttä neuvolaan. Jos asia huolettaa.

Ei juurikaan puhunut 2-vuotiaana, yksittäisiä sanoja oli. Tunnisti kyllä kaikki automerkit ;)



Vähän alle 2,5-vuotiaana tuli selkä hyppäys ja puhetta alkoi tulla solkenaan. Ja sen jälkeen ei ole hiljaa juuri ollutkaan.



Puheterapeutilla kävimme, joka totesi, että lapsi ymmärtää puhetta; tämä siis silloin 2-vuotiaana.

syytä huoleen ap. Tärkeintä on se, että jotakin sanoo ja että ymmärtää. Meillä oli samoin. Lapsi ikään kuin keräsi itselleen puhetta, puhui yksittäisin sanoin ja vähäisin lausein 1-3-vuotiaana ja sitten yhtäkkiä kolmevuotiaana alkoi pulputa puhetta aivan oikein ärrää lukuun ottamatta.



Minusta nykyäään huolestutaan aivan liian herkästi. Olen nähnyt paljon lapsia ja ne varhain puhujat, joita nyt pidetään ihanteina, ovat harvinaisuuksia.



Maalaisjärkeä käteen!

mutta itse ottaisin yhteyttä puheterapeuttiin tms. Valitettavasti joillakin on esim dysfasia, ja näitäkin hyvin eri asteisia. Jos ei mitään löydy niin hyvä, mutta jos löytyy niin lapsi saa mahdollisimman varhain apua!

Minulla täysin saman ikäinen tyttö, joka myös ymmärtää kaiken, muttei puhetta paljoa tule.

Oli pakko tulla lohduttaan, mul oli kans masennus kun vauva oli pieni. Mut se puhuu alle 2-veenä loistavasti...älä syytä itteäs, helppo sanoa, mut vaikee toteuttaa. Mä syyttelen kans itteäni, vaikka toi puhuukin lauseita, mut on kovin arka uusissa tilanteissa...tulee koko ajan mietittyä et onko vauva-aika aiheuttanu sen...=(



Mut tsemppiä, sä vaan ymmärrät mitä sun lapsi haluaa, sen ei viel tartte sanallisesti kertoa. Hyvä äiti sä oot kuiteskin, mä uskon niin =)

Puheenkehityksen viivästymä.



Puheterapeutilla käyty jo muutama vuosi ja edistystä tapahtunut kyllä. On suurimmaksi osaksi ikätasollaan, mutta siellä häntäpäässä.

Menee kuitenkin tavalliselle luokalle kouluun ym.



Toisaalta poika on erittäin vahva visuaalisesti. Lukee myös varsin sujuvasti.

Hän oppi kuulemma nopeasti n. 1v 30 sanaa, mutta sen jälkeen sanavarasto ei lisääntynyt (siis käytössä oleva sanavarasto) ja monet ilmaisut olivat vähän hassuja - tai epätyypillisiä. Hän ei esim. sanonut "anna" vaan hoki omaa nimeään, jos halusi jotain.



Joskus 4-5v kielenkehitykseen alettiin kiinnittää huomiota ja lapsi kävi tutkimuksissa. Oli kotona hoidettu pienemmän sisaruksen kanssa, joka ei myöskään juurikaan mitään alkanut puhua, eli molemmat olivat hiljaisia, käytössä vähän sanoja.



5-vuotiaana kehitys oli 4v tasolla ja epätasainen kykyprofiili. Kielen ymmärrys oli huomattavasti parempaa kuin tuotto. Lapsi sai diagnoosin dysfasia ja meni sisaruksensa kanssa integroituina erkkalapsina pieneen pk-ryhmään, jossa molemmat saivat pari kertaa viikossa puheterapiaa.



Päiväkodin aloitus sai 5v:n puhumaan ja kielenkehitys kuroi kiinni ikätason alarajan melko nopeasti. 6v lopetettiin seuranta keskussairaalassa. 7v lapsi meni tavalliselle luokalle tavalliseen kouluun.



Lapsi on matematiikassa hyvä, mutta äidinkielen vaikeutuessa on ne taustalla olevat ongelmat hidastaneet suoriutumista. Eka-tokaluokalla ymmärsi helpot lauseet yms. mutta nyt kun on nelosella ja kieli monimutkaistunut, on usein vaikeuksia ymmärtää lukemaansa oikein. Mekaaninen lukutaito on hieman hidas, mutta ihan hyvä.



Sanotaan nyt, että hän pärjää, mutta älykkyyteen ja kapasiteettiin nähden alisuoriutuu ja kielelliset vaikeudet ovat edelleen läsnä. Eka vieras kieli (enkku) on kuitenkin toistaiseksi sujunut tosi hyvin ja on siihen motivoitunut. Tosin kielet etenevät aika hitaasti, mutta siis tarkoitan kuitenkin, että ongelmat eivät ole massiivisia. Hän joutuu kyllä aika lailla näkemään vaivaa suoriutumisen eteen, ei ne tulokset ihan puolihuolimattomasti tule.



Hänen kirjoittamansa suomenkieli vaikuttaa joskus ulkomaalaisen kirjoittamalta (hassuja virheitä ja sanoja kirjoitettu perä perää perusmuodossa), astevaihtelu ja taivutukset on vaikeita, mennäänkö audolla vai autolla? Laitetaanko käsiin saippuuta vai saippuaa? Tehdäänkö tumma leipä ruiksesta?



Nyt on siis 11v, ei tavallisessa elämässä mitään erityistä huomaa, paitsi että ei voi olettaa hänen ymmärtävän ihan kaikkea puheesta, pitää toistaa monta kertaa ja täsmentää. Lisäksi hän ei tunnista aina ihan yleiskielen sanoja, mikä hämää, sillä puhe hänellä ihan tavallisen pojan puheelta kuulostaa (ja siis onkin sitä). Osa menee keskittymisen piikkiin, mutta osa sitten näihin kielenkehityksen juttuihin. Tuskin hänestä kirjoittajaa tulee, mutta onneksi ei kaikista tarvitse.

vaikka kuinka odotettaisiin, voi tulla tosi suuria itsetunnon ongelmia, kun he eivät saa viestiä perille, vaikka muuten fiksuja ovatkin.

syytä huoleen ap. Tärkeintä on se, että jotakin sanoo ja että ymmärtää. Meillä oli samoin. Lapsi ikään kuin keräsi itselleen puhetta, puhui yksittäisin sanoin ja vähäisin lausein 1-3-vuotiaana ja sitten yhtäkkiä kolmevuotiaana alkoi pulputa puhetta aivan oikein ärrää lukuun ottamatta.

Minusta nykyäään huolestutaan aivan liian herkästi. Olen nähnyt paljon lapsia ja ne varhain puhujat, joita nyt pidetään ihanteina, ovat harvinaisuuksia.

Maalaisjärkeä käteen!

Me aloimme käydä puhetarapiassa kun lapsi oli 2 v eikä puhunut juuri mitään. Kaiken kyllä ymmärsi.



Selvisi, että on jäykkä kieli. Kielijänne oli normaali, mutta muuten kielen liikkeet oli jäykät, kieli ei kulkenut poskesta poskeen tai kitalaesta alahampaiden taakse alas.



sen takia myös ruokailut olivat olleet hankalia, kun lapsi ei nielaissut. Nielaiseminen vaatii kielen työskentelyä. Siksi lapsi oli myös vavana "hiljainen" ei pörissyt, pärissyt eikä jokellellut kovin paljoa.



Saimme kielijumppaohjeita, missä haettiin hammasharjaa kielellä, tai leivän murua takahampaiden luolta. Tai heiluteltiin kieltä suupielestä toiseen. Tai kloksuteltiin kielellä.

ja sitten oli pillipäiviä. Suun asento ja kielen asento ovat jotenkin "edistäviä" kun pillillä juodaan.



Puhe lähti tulemaan 3,5 vuotiaaksi mennessä. Alkuun monotonita, vailla vivahteita ja konkreettista, eli esim. omien tunnetilojen ilmaisua lapsi ei taida oikein vieläkään osata, tämä puoli vaan ei jostain syystä toimi, vaikka on satuja luettu ja nimetty ym.

Nuorempi lapsi on nyt 3,5 v ja osaa nimetä pettymyksensä, sylitarpeensa, ilonsa ym myös sanallisesti.



Toinen asia mitä puheterapeutti opetti, oli lyhyet lauseet, pääasian toisto ja puhutaan lapselle. Jos ei ihan katsekontaktin kanssa, mutta ei "pään yli". Artikuloidaan selkeästi kaikki lauseet. ei nyt tavuviivojen kanssa, mutta ei tätä normalia puhettakaan, mitä voi puhua niille, jotka osaa puhua enemmän.



Tyyliin, mene lapsen luokse, sano: Nyt on ruoka-aika. Tule syömään. Nyt syödään.



Minä puhuin myös aika tavalla kirjakieltä, no on se meillä puhekielenä muutenkin, mutta..



Lapsella on aika laaja sanavarasto eikä ole virheitä kirjaimissa tms. Puhuu hyvin ja normaalisti, on koululainen.

Hänen kirjoittamansa suomenkieli vaikuttaa joskus ulkomaalaisen kirjoittamalta (hassuja virheitä ja sanoja kirjoitettu perä perää perusmuodossa), astevaihtelu ja taivutukset on vaikeita, mennäänkö audolla vai autolla? Laitetaanko käsiin saippuuta vai saippuaa? Tehdäänkö tumma leipä ruiksesta?

Jolloin poika oli 6,5v.

Jotkut sanat taipuvat edelleen väärin. Ei siihen auta muu kuin sinnikäs korjaaminen. Senkin kanssa saa olla hienotunteinen, koska lapsi saattaa lannistuakin "en minä osaa!" ja heittäytyä puhumattomaksi.

Hankalaa tämä joskus on :-/ Tuntuu siltä, että teit niin tai näin, niin aina se on jotenkin väärinpäin...

syy oli epilepsia. Todettiin siis tuolloin.

Ai niin - sellaisia hassuja arjen ongelmia meillä oli, että joidenkin "konseptien" oppiminen on hänellä ollut hidasta. Ja kun en minä tai hänen isänsä ole tajunneet sitä, on tullut ihan turhaan ja syyttä joskus hermostuttua.



Esimerkiksi hän ei vielä 7-vuotiaana tajunnut, mikä ero on tytöissä ja pojissa! Hän oli järkeillyt sen niin, että pojilla on tumma tukka ja silmälasit (?) ja tytöillä vaalea tukka. Myöhemmin tämä ero tuli kyllä selväksi, mutta koulussa hän sai satikutia, kun yritti niin kovasti perehtyä tähän sukupuolten eroavaisuuteen, mm. tirkistelemällä tyttöjen pukkariin. Jostain syystä ei riittänyt se, että hänellä on kotona kuitenkin äiti ja siskokin olemassa...



Lisäksi hän oli varmaan 8 tai 9 kun hän alkoi tajuta, että päivässä on aamu ja se on silloin kun herätään, sitten on päivä, sitten ilta ja yö. Hän saattoi huutaa epätoivoisena ja kurkku suorana, onko nyt aamu vai ilta, onko aamu vai ilta. Ja me luulimme, että hän haluaa ärsyttää, emme tajunneet sitä, ettei tokaluokkalainen tietäisi, mikä aamu on ja milloin se on.



Vielä puoli vuotta sitten hän kysyi joka kerta ruokailun jälkeen, onko välipalaa ja milloin. Otin nokkiini, koska luulin hänen tarkoittavan, että ruoka oli pahaa ja hän vain odottaa välipalaa. Mutta hän käytti sanaa välipala jälkiruoasta...



Monia muitakin vastaavia on tullut eteen, mutta nämä olivat sellaiset, mitä käytiin läpi koko ajan.

Tuolla nro 15 kertoi lapsipuolestaan.



Juuri tuon takia puheen viiväsytmään pitäisi puuttua hyvin varhain, koska taustalla voi olla jotain isompaa ja myös myöhemmin koulussa voi tulla oppimisvaikeuksia.



Meillä oli taustalla se, että sekä lapsen isällä että minun siskollani on lukihäiriö, ja hidas puheenkehitys voi olla yhteydessä lukihäiriöön tai ainakin edistää sitä, ja siksi puutuimme jo 2 vuotiaan väävästyneeseen puheeseen.



Lisäksi päiväkodissa oli tylsä tilanne, kun lapsi ei puhunut mitään, joten eipä hänellä kavereita kovin paljoa ollutkaan, oli yksinäinen arka seinän vierellä seisova lapsi. 3