Kukaan surennut sitä, että isovanhempi kuoli lastenlasten ollessa pieniä eli alle viisi vuotiaita?

surrut, ei surenut

Täh ? Minun molemmat papat on kuolleet ennen minun syntymää, toinen kuoli sota vammoihin vanhin lapsista eli minun isä oli 11 vuotias. Toinen pappa kuoli noin kaksi vuotta ennen syntymääni. Olisko minun vanhempien pitänyt sitäkin surra ? Oma isäni kuoli lasteni ollessa 1 kuukauden - 6 vuotiaita. En ole sitä sen kummemmin surrut

Kyllä isoisäni kuoli nuorena sankarivainajana viime sodassa.

Olisi ollut kiva tuntea hänet.

Onneksi edes sotakirjeenvaihto jäi meille luettavaksi. 

Toki olisi ollut ihanaa jos vanhempani olisivat saaneet tavata kuopuksen ja elää pidempään muidenkin lastenlasten kanssa.

Mutta elämä on ..

Isovanhemmuus ei valitettavasti tarkoita sitä, että isovanhempi olisi lapsenlapselle läheinen. 

Ei, taas niitä murehtimisia mihin ei voi vaikuttaa.

Itse en isovanhemmistani yhtä nähnyt koskaan, kaksi kuoli kun olin 1-2v ja yksi sitten kun olin 17v

Tuottaako oikeinkirjoitus aloittajalle fyysistä kipua, vai estääkö suonissa virtaava mustalaisveri oikeinkirjoituksen

Apn kannattaisi mennä takaisin peruskouluun  hänen kirjoitustaitonsa on niin huono.

En ollut olemassakaan, kun isovanhempani kuolivat.

Kyllä edesmennyt isovanhempi olisi surrut aloittajan huonoa kirjoitustaitoa.

Tuskin.  Kaikkihan on hyppinyt riemusta.

Muita fiksuja kysymyksiä?

Mistä maasta aloittaja on muuttanut Suomeen?

Äidin vanhemmat eli isovanhempani kuolivat espanjantautiin viimevuosisadan alkupuolella. Isänisä kuoli vuotta ennen syntymääni. Ollut vain yksi isovanhempi, rakas mummo, mutta hänkin nukkui pois kun täytin kymmenen vuotta. Omilla lapsilla kävi vähän parempi säkä, sillä esikoinen ehti nauttia anoppimummon seurasta, mutta omat vanhempani olivat jo niin huonokuntoisia, ettei meidän raisua lapsikatrasta oikein voinut päästää valloilleen heidän seurassa. Surrut olen eniten juurikin omaa rakasta mummoani. 

Moni siellä kirjoittaa että mitä järkeä murehtia, mutta ei tunteissa aina tarvitse järkeä ollakaan.

Itse olen kiitollinen että lapseni ehti päästä siihen ikään että sai ihania muistoja kaikista isovanhemmistaan. Ajoittain tunnen pienen ailahduksen siitä, että oma mummoni kuoli lapseni ollessa 3v, eikä hänestä jäänyt lapselle oikeita muistoja. Mutta lämmin tunne kuitenkin ja hän kuuntelee mielellään, miten isomummo höpsötteli hänen kanssaan, rakasti ja ihasteli lasta valtavasti. 

Isoäiti kuoli jo äidin teiniaikaan ja ainoa jota en koskaan tavannut. Muut isovanhemmat tunsin ja mummi eli pisimpään. Omat vanhemmat ovat ehtineet olla isovanhempia. Nyt surenkin sitä että kenties itse en koskaan saa ja ehdi olla isovanhempi vaikka lapsi myöhemmin saisi omia. Toivon että elän vielä ja saan mahdollisuuden. Onneksi miehen vanhemmat ovat vielä suht nuoria. Oma äiti tuskin kauaa enää elää ja isä kuollut.

Kyllä isovanhemmuus on ihanaa ja omat lapsenlapset ainakin arvostavat. Suorastaan kilpailevat siitä kuka heistä kolmesta pääsee mummin luo loma-aikoinaan. Kesäisin matkustamme yhdessä sukulaisiin ja nautimme yhdessäolosta. Surettaa kun oma kunto on alkanut rapistumaan ja ei jaksa nuorimmaisen kanssa viettää niin paljon aikaa kun haluaisi.

Vierailija kirjoitti:

Tuottaako oikeinkirjoitus aloittajalle fyysistä kipua, vai estääkö suonissa virtaava mustalaisveri oikeinkirjoituksen

Tai olet niin joutunut tunteesi patoamaan, ettet kestä väärinkirjoituksia. Onneksi sinulla vielä järki pelaa, jotta lukea osaat.

Vierailija kirjoitti:

Apn kannattaisi mennä takaisin peruskouluun  hänen kirjoitustaitonsa on niin huono.

Tai sinun opetella kestämään erilaisuutta.

Surennut!🤭hihiih!🤭