Mistä tällainen käytös minussa johtuu?

Saatan itse pyytää jotain kylään tai mennä kylään. Olen iloisella mielellä ensin mutta heti ovesta astuttua vajoan päässäni jonnekkin kauas. Olen todella hiljainen, etäinen, vihaisen oloinen vaikken ole vihainen. Läheiset ja kaverit on huomanneet tämän selkeästi muttei ole sanonut mitään. Huomaan aina heidän mietteliäät katseet. En osaa sanoa siinä tilanteessa mitään. En tiedä mitä tunnen niissä hetkissä mutta olen vain tosi hiljainen ja jossain ajatuksissani. Jos joku puhuu minulle, mumisen vaan vastauksen tai saatan tehdä jonkun virnistyksen tai tekohymyn. Kun virailu päättyy, ilo palaa ja olen aivan iloinen ja ajattelen että olipas kiva käydä. Kunnes tajuan että käyttäydyin taas noin, toisista ei varmaan ollut kiva taas että kävin/he kävivät. Mistä tämä voi johtua? 

Vanhempani ovat vähän huolissaan lapsistani että miten jaksan heidän kanssa, mutta kun lasten kanssa tätä ongelmaa ei ole. Meillä on hauskaa ja tehdään yhdessä kaikki ja jutellaan ja nauretaan. Heti kun kuka vaan perheen (minä ja lapset) ulkopuolinen tulee tai menemme itse kylään niin muutun.