Lue keskustelun säännöt.
Pelkään etten parannu ikinä mt ongelmista
05.03.2025 |
Ihan oikeesti, nyt on iskenyt kunnon epätoivo. En voi olla ajattelematta, että mitä jos tämänhetkinen olotilani ei tästä enää paranekaan. Kaikki tää ois niin helppo lopettaa. En jaksa tätä oloa enää. Ei tämä ole mitään elämää.
Kommentit (35)
Harvoin ne paranevatkaan.
Terapian tehtävä on uskotella asiakkaalle, että hän voi paremmin. Ja asiakas alkaa puhumaan, että hänen oireensa eivät näy ulospäin. Kyllähän ne näkyvät. Asiakas kuitenkin uskoo parantuneensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika vähän mielenterveysongelmia osataan hoitaa.
Tunnen muutaman hoitoon hakeutuneen. Ei heidän tilansa ole muuttunut paremmaksi vaan päinvastoin selvästi pahemmaksi.
Sinua taitaa vaivata realismin puute.
Vaikka sinusta tuntuu nyt pahalta, se ei tarkoita sitä, että niin tulee olemaan aina. Päin vastoin, mikään ei kestä ikuisesti, ei hyvä, eikä paha. Asiat muuttuvat, ja jonain päivänä iloitset, että jaksoit odottaa parempia aikoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinua taitaa vaivata realismin puute.
Itkettää kun kaltaisesi kommentoijat eivät tarjoa omaa pelastustaan koskaan, vain veetuilevat katkerina, kateellisina, en edes tiedä? Miksi teit sen?
Vierailija kirjoitti:
Mieti mitkä asiat on hyvin elämässä, keskity niihin.
Tuota mietitään sitten ehkä kun ollaan pelastuttu rannalle. Kun ollaan pimeällä merellä ja hypotermia ja vääjäämätön kuolema uhkaa ja kaikki toivo on menetetty, hyvissä ajoissa hymistely ei tule ensimmäisenä mieleen. Hyvä vinkki silti, kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnen muutaman hoitoon hakeutuneen. Ei heidän tilansa ole muuttunut paremmaksi vaan päinvastoin selvästi pahemmaksi.
Alistuako hengettömän koneiston mielialalääkitysihmiskokeiluun vai hakeako apua hengellisestä kirjallisuudesta omin neuvoin ja alistumatta.
Paranee sen verran kuin kykenee ja lopun kanssa opettelee elämään. Toki myös aika voi tehdä tehtävänsä, elämäntilanteiden muuttuessa voi olla vaivojen kanssa helpompi elää tai niiden merkitys pienenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen useamman jotka kamppailleet vuosia, syövät kymmeniä ellei enemmänkin lääkkeitä päivässä, selviytyvät. Ovat sairastaneet ~20v eikä olo ole muuttunut miksikään, ovat vaikka mitä kokeilleet.
Varmaan diagnooseistakin riippuvaa, heillä on epävakaata ja skitsosfreniaa.
Itsellä oli "vain" masennusta, siitä olen parantunut, osastolla nuo tapasinkin.
Kaikesta voi parantua. Se vaati vain aikaa ja uskoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri nyt, syvimmän masennuksen tilassa, yksi oireista on, että tuntuu näköalattomalta, ettei ole ulospääsyä. Yritä ajatella että se on vain oire, ja menee ohi kun tilasi kohenee.
Masennuksista suurin osa paranee, puolet voi joskus elämän aikana uusia, mutta ne uusimisjaksotkin paranee. Vain pienelle osalle jää krooninen masennusoire. Krooninen on erittäin harvoin kuitenkaan syvää masennusta, vaan lähinnä sellaista matalaa mielialaa, jonka kanssa oppii elämään.
Tilan koheneminen tuli itselleni ainakin tosi hienovaraisesti, niin, että päivä päivältä alkoi olla vähän enemmän ja vähän kerrallaan pidempiä valoisia hetkiä ja vähemmän ja lyhyempiä synkkiä hetkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinua taitaa vaivata realismin puute.
Itkettää kun kaltaisesi kommentoijat eivät tarjoa omaa pelastustaan koskaan, vain veetuilevat katkerina, kateellisina, en edes tiedä? Miksi teit sen?
Jotkut on melkein pimeyden puolella mutta heillekin on toivoa. Kuten myös kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paranee sen verran kuin kykenee ja lopun kanssa opettelee elämään. Toki myös aika voi tehdä tehtävänsä, elämäntilanteiden muuttuessa voi olla vaivojen kanssa helpompi elää tai niiden merkitys pienenee.
Aika on tosi hyvä haavojen parantaja ja mudan pohjaanlaskeuttaja. Aika on väistämätön parantaja.
Vierailija kirjoitti:
Harvoin ne paranevatkaan.
Terapian tehtävä on uskotella asiakkaalle, että hän voi paremmin. Ja asiakas alkaa puhumaan, että hänen oireensa eivät näy ulospäin. Kyllähän ne näkyvät. Asiakas kuitenkin uskoo parantuneensa.
Useimmiten paranee. Johtuuko terapiasta, lääkkeistä, ulkoilusta tai liikunnasta, vai ihan vain ajasta. Joka tapauksessa paranee.
Minä olen ollut kuntoutustuella kymmenen vuotta eikä psyykkinen vointini ole parantunut tippaakaan vaikka terapiaa on taaperrettu, lääkkeitä syöty, en käytä alkoholia, syön terveellisesti, urheilen paljon ja olen paremmassa fyysisessä kunnossa kuin 99,9% suomalaisista. Jossain vaiheessa tervehdyttävintä mitä voi tehdä on hyväksyä, että mt-ongelmat tulevat tietyissä tapauksissa kulkemaan mukana hautaan asti.
Tällä hetkellä pidän käsiä ristissä että saan jossain vaiheessa pysyvän työkyvyttömyyseläkkeen = hyvin niukat, mutta säännölliset tulot ilman jatkuvaa hakemustenlähettelyrumbaa, jonottelua pahoinvointialueeni ruuhkautuneisiin terveyskeskuksiin kaikemaailman lääkärinplantuille ja yleistä epävarmuutta tulevasta.
Jos em. skenaario toteutuu, sen jälkeen muutan metsään mökkiin ja pyrin elämään kohtalaisen omavaraista, vapaata elämää niin, että tämän sairaatuttavan nykymaailman ja mädän yhteiskunnan palveluita tarvitsee käyttää mahdollisimman vähän ja toivon eläväni näistä lähtökohdista edes jotenkuten hyvän, omannäköisen elämän.
Olin aikaisemmin 90% ajasta ahdistunut, 60% ajasta vaikeasti ahdistunut. Heräilin öisin kymmeniä kertoja ahdistukseen. Yli 30v näin. Kävin 7v terapian, enää en ole ahdistunut. Nukun kun tukki. En olisi ikinä uskonut, että voin vielä olla ahdistukseton. Älä siis heitä kirvestä kaivoon.
Itsemurha tulisi ainakin yhteiskunnan kannalta halvimmaksi vaihtoehdoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinua taitaa vaivata realismin puute.
Itkettää kun kaltaisesi kommentoijat eivät tarjoa omaa pelastustaan koskaan, vain veetuilevat katkerina, kateellisina, en edes tiedä? Miksi teit sen?
Jotkut on melkein pimeyden puolella mutta heillekin on toivoa. Kuten myös kaikille.
Kryptisen paskan tarjoaminen lohdutukseksi on paskaakin paskempaa.
Mieti mitkä asiat on hyvin elämässä, keskity niihin.