Lue keskustelun säännöt.
en kestä tätä jatkuvaa itseni tarkkailua ja tautipelkoa
05.06.2011 |
Mulla on nyt viime syksystä lähtenyt vyöryämään jonkinlainen kamala kuolemanpelko.
Pelkään koko ajan että mulla on syöpä. Vähänkin jostain kolottaa niin se on mielestäni heti jokin syöpä. On ollut aivosyöpää, aivokasvainta, munuaissyöpää, sarkooma, rintasyöpää, mahasyöpää, suolistosyöpä jne... Sit pari lievempää tautia, kilpirauhasen vajaatoiminta ja sjögrenin syndrooma.
Tiedän jo että menee vähän yli mutta kun se pelko jostain syövästä tulee, niin se pelko on todellinen ja kun siihen ihan tosissaan yhdistää oireet. Löytyy patteja jne..
Nyt viimeinen on se että eilen reittäni rasvatessani tuntui sääressä muhkuraiselta. Nyt olen ihan varma että siinä on patti- sarkooma. Heräsin aamulla 8.00 ja siitä lähtien olen hieronut reittäni ja verrannut toiseen reiteen jamietine ttä onko patti vai ei. Mies- urheiluhieroja koitti jalkaa ja sanoi että ihan normaali reisikihas, hieman kiereänä. Mutta en usko häntäkään.
Juuri kun panikoin kolme viikkoa että minulla on rintasyöpä ja sain sen pelon pois.
Ei päivääkään että en pelkäisi jotain.
Mihinkähän tästä pitäisi mennä. Työterveyspsykologille? Yksiyiselle psykologille? Terveysaseman kautta psykologille?
Vai käydä vaan lääkärissä koko ajan toteamassa että se ja se paikka kunnossa.
En tajua mitä minulle on yht´äkkiä tapahtunut että tutkin ja roplaan itseäni ja pelkään pahinta.
Kommentit (8)
Sillä ei oireista pääse, että käy fyysisen lääkärin todettavana, että kaikki on kunnossa. Kun niin tekee, tulee aina uusi "vaiva" ja kierre on loputon.
Kannattaakin aloittaa häiriön hoito psykologilla/psykiatrilla, jossa voi olla mahdollista päästä ajastaan eroon koko tautipelosta.
Tautipelko on tosiaan pahimmillaan kovin invalidisoiva, joten apua kannattaa hakea!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulla käsittelemätöntä traumaa tai onko sinua laiminlyöty jollain tavalla lapsena? Käsittelemättömät traumat voi aiheuttaa mm. voimakkaita tautipelkoja kun traumaa tms. ei ole käsitelty. Olen saman kokenut, eikä helpota ennen kuin hakee apua ja käsittelee elämän kipukohdat. Tsemppiä!
isäpuolen alkoholismin takia ja kotoa muuton jälkeen jatkuva huoli äidistä (pelkäsin että isäpuoli tekee äidille jotain). Kunnes isäpuoli kuoli ollessani 28v.
Oikeaa isääni en tunne. Tiedän kyllä miehen mutta emme ole koskaan jutelleet.
Mutta aina olen ollut reipas ja pärjäävä ja vahva!!! Enkä itsesäälissä ole koskaan vellonut.
Siksi tuntuu omituiselta että pitäisi myöntää olevansa heikko.
Psykiatreihin tukeutuvia olen aina pitänyt jotenin heikkoina ja "pimeinä" kunnes nyt ihan oikeasti tajuan että tautipelkoni ei ole normaalia :(
AP
hän on pelännyt myös tässä viimeisten vuosien aikana ties mitä vakavia sairauksia (ainakin imusolmukesyöpää, aivokasvainta, munasarjasyöpää, ihosyöpää, rintasyöpää useampaankin kertaan.. en edes muista kaikkia, mutta keskimäärin kerran parissa kuukaudessa joku uusi sairaus epäiltäväksi ja pari vanhaa rinnalla) ja nykyään pelkää myös lapsensa puolesta ja käy läpi hänen vartaloaan jos jotain epäilyttäviä patteja tms. löytyisi.
Ystävä on myös käynyt monesti lääkäreillä "oireidensa" vuoksi, ja vaikka todettu aina terveeksi, ei se auta kuin hetkeksi.
Itse näen ulkopuolisena, ettei tuo ole "tervettä/normaalia" mutta uskaltaako tällaisesta asiasta sanoa ystävälle suoraan, että hei, ootko tullut ajatelleeksi että vika olisikin mielessäsi? Miten tuollaisen asian voi muotoilla sellaiseksi lauseeksi ettei se loukkaisi, vai voiko mitenkään?
Uskon kyllä että on tosi rankka vaiva, on jo rankkaa pelkästään kuunnella vähän väliä pelkoja ja epäilyksiä ja kuunnella eri "oireita" ties mistä sairaudesta ties kuinka monetta kertaa, saati että itse olisi se joka niitä pelkää..
tai GAD (generalized anxiety disorder). Täsmääkö?
Siihen ON hoitoa:lääkkeitä tai terapiaa.
Eli..ensin lääkärille ja sitten mahdollisesti hakemaan terapiaa. Useilla auttaa ihan lääkityskin. Elämä normalisoituu kun jatkuva ahdistus lievenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vahvuus on sitä, että suostuu kipuun, ahdistukseen ja tuskaan, joka seuraa siitä, että joutuu myöntämään ne pelot, laiminlyönnit ja turvattomuudet jota on joutunut lapsuudessaan kokemaan. Itse olen myös ollut aina se vahva ja reipas, kunnes mieli ja elimistö alkoi oireilla käsittelemättömiä vaikeita lapsuuden traumoja mm. juuri kuvaamallasi tavalla. Elimistösi on viisas, se haluaa kertoa sinulle siitä pahasta olosta, jonka joudut verhoamaan vahvuuteen. Olet vahva, kun haet apua, et "pimeä tai hullu". Sitä vastoin sellaiseksi tulee, jos ei käsittele asioitaan. Valitse tervehtymisen kipeä tie, vain siten pääset vapaaksi peloistasi. Halaus! terveisin se, joka kyseli traumoista.
ap saattaa olla sairastunut vahvuuteen. Kyllä, sekin voi olla oireita aiheuttava tekijä. Jos on "pakko" aina olla vahva jne, voi se oireilla sitten vaikkapa tautipelkona. Kantsuis etsiä aiheesta enemmän tietoa tai siellä psykologin luona jutella aiheesta. Tää on tietysti vaan mun arveluja, kun en ole ammattilainen. Itselläni vaan nimenomaan vahvuuteen sairastuminen on aiheuttanut kaikenlaisia "brakaamisia".
Minulla tämä tautipelko oikein ryöpsähti lapsen saatuani muutama vuosi sitten, vaikka lähes koko aikuisiän se oli ollut lievänä olemassa.
Mulla myös tuo "tautikohta" vaihtaa säännöllisesti paikkaa. Koetan järkeillä asiaa, että kun ei niitä edellisviikon oireita enää ole, niin tuskin tämän uusikaan on mitään vakavaa. Mutta vain hyvinä hetkinä pystyn uskomaan omia järkeilyjäni, suurimman osan aikaa olen täydellisessä paniikissa. Ei tätä pysty käsittämään sellainen, joka tätä ei ole kokenut.
Osaako joku oikeasti sanoa, mihin lääkäriin pitäisi ottaa yhteyttä? Tämä pelko on lähes invalidisoivaa...