Miltä masennus tuntuu?

Kertokaa, täällä on varmasti paljon masentuneita!

Ei ole mitään tiettyä kaavaa. Viisaita ihmisiä masentaa kun muut ihmiset ovat niin tyhmiä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään tiettyä kaavaa. Viisaita ihmisiä masentaa kun muut ihmiset ovat niin tyhmiä.

Eli vanhempani mielestä olen tyhmä? Ei tuo nyt varsinaisesti minussa empatiaa herättänyt.

Masennus tuntuu masennukselta. Silloin masentaa

Jos ei löydy masentunutta, niin voisko joku palstahullu kertoa, mitä päässä liikkuu?

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään tiettyä kaavaa. Viisaita ihmisiä masentaa kun muut ihmiset ovat niin tyhmiä.

Älykkäitä, ei viisaita.

No ei niissä masennus ajan ajatuksissa ole mitään järkeä ja puhe lähimmäisillekin mukautuu sen myötä niin raskaaksi että parantuessa ei tiedä mitä tehdä kun en voinut olla minä niin sairas, puskee vaan mietteeksi asti. Itsellä kaksisuuntainen niin se vaan alkaa, se vaan tulee se sairaus. 

Tuntuu, että millään ei ole merkitystä. Kaikki on yhdentekevää. Sellainen kyky iloita elämän pienistä kivoista asioista on kadonnut.

Aamulla uusi päivä ahdistaa ja tuntuu pelottavalta. Ylipäätänsäkin pienetkin asiat huolestuttaa ja sellainen suhteellisuudentaju on kadonnut.

Toivoo ja odottaa että pääsee nukkumaan, että edes hetken saisi taukoa silyä pahalta ololta. Se jatkuva paha olo, se on todella raskasta ja kuluttavaa ja ymmärränkin, että moni ei sitä jaksa enää ja päätyy lopulliseen ratkaisuun.

Tässä nyt oli vähän jotain, millaista tämä minun kohdallani on.

Vierailija kirjoitti:

No ei niissä masennus ajan ajatuksissa ole mitään järkeä ja puhe lähimmäisillekin mukautuu sen myötä niin raskaaksi että parantuessa ei tiedä mitä tehdä kun en voinut olla minä niin sairas, puskee vaan mietteeksi asti. Itsellä kaksisuuntainen niin se vaan alkaa, se vaan tulee se sairaus. 

Mutta etkö osaa välittää läheisistäsi silloin kun oma sairaus on vaikeana? Tätä minun on vaikea ymmärtää, tuntuu että ainakin masennuksessa on joku tosi itsekäs aspekti kun kerran masentuneet ihmiset ei näy osaavan muuta kuin velloa itsesäälissä.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että millään ei ole merkitystä. Kaikki on yhdentekevää. Sellainen kyky iloita elämän pienistä kivoista asioista on kadonnut.

Aamulla uusi päivä ahdistaa ja tuntuu pelottavalta. Ylipäätänsäkin pienetkin asiat huolestuttaa ja sellainen suhteellisuudentaju on kadonnut.

Toivoo ja odottaa että pääsee nukkumaan, että edes hetken saisi taukoa silyä pahalta ololta. Se jatkuva paha olo, se on todella raskasta ja kuluttavaa ja ymmärränkin, että moni ei sitä jaksa enää ja päätyy lopulliseen ratkaisuun.

Tässä nyt oli vähän jotain, millaista tämä minun kohdallani on.

Olen pahoillani, kuulostaa raskaalta. Voimia sinulle.🥺

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei niissä masennus ajan ajatuksissa ole mitään järkeä ja puhe lähimmäisillekin mukautuu sen myötä niin raskaaksi että parantuessa ei tiedä mitä tehdä kun en voinut olla minä niin sairas, puskee vaan mietteeksi asti. Itsellä kaksisuuntainen niin se vaan alkaa, se vaan tulee se sairaus. 

Mutta etkö osaa välittää läheisistäsi silloin kun oma sairaus on vaikeana? Tätä minun on vaikea ymmärtää, tuntuu että ainakin masennuksessa on joku tosi itsekäs aspekti kun kerran masentuneet ihmiset ei näy osaavan muuta kuin velloa itsesäälissä.

Ei itsesäälissä, vaan itsevihassa. Masentunut ei halua olla taakaksi kenellekään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei niissä masennus ajan ajatuksissa ole mitään järkeä ja puhe lähimmäisillekin mukautuu sen myötä niin raskaaksi että parantuessa ei tiedä mitä tehdä kun en voinut olla minä niin sairas, puskee vaan mietteeksi asti. Itsellä kaksisuuntainen niin se vaan alkaa, se vaan tulee se sairaus. 

Mutta etkö osaa välittää läheisistäsi silloin kun oma sairaus on vaikeana? Tätä minun on vaikea ymmärtää, tuntuu että ainakin masennuksessa on joku tosi itsekäs aspekti kun kerran masentuneet ihmiset ei näy osaavan muuta kuin velloa itsesäälissä.

No sen verran että kerron sairastavani ja juuri diagnoosilla etten puhu joutessani ja pyrin rehellisesti vastaamaan kysymyksiin voinnista. Tuo kaksisuuntainen todella vaikeuttaa lähimmäistenkin suhtautumista. Olenkin kuullut oletko taas masentunut muutaman kerran jo, eli he tunnistaa vaikken itse ihan huomaisikaan 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään tiettyä kaavaa. Viisaita ihmisiä masentaa kun muut ihmiset ovat niin tyhmiä.

Eli vanhempani mielestä olen tyhmä? Ei tuo nyt varsinaisesti minussa empatiaa herättänyt.

Vain jos itse luulet niin.

Masennus tuntui itselläni siltä, ettei olisi aamulla halunnut herätä todellisuuteen. Mielipuuhaani oli kuunnella silmät kiinni sängyssä jotain dokumenttia tms. ja välillä nukahtaa. Olisin halunnut viettää näin koko päivän.

Eiköhän se ole yksilöllistä. Itse olen pahasti masentunut, mutta kyllä välitän läheisistäni. Mutta voi olla, että joku taas purkaa pahaa oloaan muihin ja se on tietysti ikävää. Mä päinvastoin piilotan todelliset tunteeni, koska haluan säästää heitä, en myöskään vahingoita itseäni sen takia. 

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että millään ei ole merkitystä. Kaikki on yhdentekevää. Sellainen kyky iloita elämän pienistä kivoista asioista on kadonnut.

Aamulla uusi päivä ahdistaa ja tuntuu pelottavalta. Ylipäätänsäkin pienetkin asiat huolestuttaa ja sellainen suhteellisuudentaju on kadonnut.

Toivoo ja odottaa että pääsee nukkumaan, että edes hetken saisi taukoa silyä pahalta ololta. Se jatkuva paha olo, se on todella raskasta ja kuluttavaa ja ymmärränkin, että moni ei sitä jaksa enää ja päätyy lopulliseen ratkaisuun.

Tässä nyt oli vähän jotain, millaista tämä minun kohdallani on.

Tämä oli ihan kuin omalta näppäimistöltä lähtenyt. Täysin samat fiilikset ja se lopullinen ratkaisu pyörii mielessä lähes koko hereilläolo ajan.

Minulle kaikki on aivan yhdentekevää, ei liikuta mikään. En haluaisi tehdä muuta kuin maata sängyssä pimeässä huoneessa. 

Kuvaavin on omalla kohdella, että mikään ei tunnu miltään ja millään ei ole mitään väliä. Asiat, joista ennen sai iloa, ei huvita yhtään. Mielessä päivien päättäminen, ettei olisi läheisille taakaksi. Sekavat ajatukset, joissa olen kaiken pahan syy ja seuraus, vaikka todellisuudessa vaikuttavia tekijöitä asioiden kulkuun on muitakin.

Masennus tutuu kuin kantaisi mukanaan repullisen ylimääräisiä painavia kiviä.

Kukapa aamulla haluaisi herätä se on norni elämää että tasaisesti vi tuttaa silti eteenpäin mennään. Toiset vaan ramppaa terapioissa ja vetää nappia naamaan eikä mikään muutu. Yhteiskunnan pitäs maksaa eläkkeet jo 20v asti ja ne miljoonat terapiaistunnot kun ei haluta jotain.