Loppuuko suru rikkoutuneesta lapsuudesta koskaan? Alkoholismi.
En kaipaa sääliä enkä suuremmin nyt ala vuodattamaan mutta pointti on se, että loppuuko se suru koskaan? Huomaan, että minussa on se puoli, lapsellinen puoli, joka kaipaisi kovasti vastauksia ja kokee hätää edelleen.
Olen kai todella herkkä ja tämä asia tulee pintaan tasaisin väliajoin. Joskus suren todella paljon jos esimerkiksi katson ns normaaleja perheitä. Kaipuu sellaiseen tulee väistämättä. Itsellä suhteiden kanssa paljon ongelmaa, epävarmuutta ja sellaista. Elän kahta maailmaa, toinen on ihan normaali ja toinen on se ainainen masennus, pelot, vallitseva huoli ja suru jota käyn läpi.
Kun molemmat vanhemmat joivat, kuten myöskin heidän kumppanit. En esimerkiksi ole toista vanhempaa koskaan nähnyt kuin muutaman tunnin välillä selvinpäin, kuoli sitten kun sisäelimet ei enää jaksanut. Toinen elää vielä mutta ei yhtään ole valmis omaa juomistaan lopettamaan eikä suostu edes puhumaan siitä kovin rakentavasti. Se on hänen päätöksensä.
Tuntuu, etten edes tunne kuka olen ja energiaa on kulunut tosi paljon siihen elämässäni, että on ollut huolissaan ja irtaantunut olotila.
Haluaisin jo haudata tämän asian koska niin se on mennyt ja se siitä mutta silti kärsin siitä ja huomaan surevani vuodesta toiseen tätä asiaa.
Kommentit (84)
Loppuu
- päihde- väkivalta- ja mielenterveysongelmaperheessä kasvanut
Olen kai ottanut aika henkilökohtaisesti tuon sairauden ja sairastunut itsekin. Olen itsekin addiktoituva ihminen ja sen myötä ymmärrän paljon. Kuitenkin koen olevani epäonnistunut ihmisenä ja kieroon kasvanut. Olen koko ajan irrallaan tästä oikeasta elämästä ja tämä on kuin pallo jalassa kulkisi vaikka järjellä yrittäisin olla välittämättä ja mennä vain eteenpäin. Tämä kuitenkin kulkee mukanani enkä vain käsitä miten saan tämän ns aisoihin, ettei vaikuttaisi elämääni niin paljon.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Loppuu
- päihde- väkivalta- ja mielenterveysongelmaperheessä kasvanut
Miten pääsit sujuiksi asioiden kanssa? Itsellä myös noita asioita ollut.
-ap
Kyllä se vaikuttaa aina, käytökseen itsetuntoon... Aina mukana. Terapiaa vissiin tarvis, vaikka ulospäin itsekin olen sosiaalinen, iloinen ja kyllä aidosti onnellinenkin. Joku vaan...tunne ettei kuulu mihinkään.
Ei lopu, mutta siitä voi toipua siinä määrin ettei se nouse jatkuvasti mieleen ja vedä mieltä matalaksi.
Itsellä se ei aktiivisesti vaivaa, mutta jos ihmiset ympärillä puhuu itsestäänselvyyksinä että vanhemmat on sellaisia ja tällaisia ja tietysti kaikille koti ja vanhemmat on olleet se turva ja tuki jo lapsena ja sama ihmeellinen huolenpito jatkuu aikuisenakin, niin kyllähän siinä tuntee itsensä todella ulkopuoliseksi kun huomaa miten toisille se todellisuus jossa olettavat kaikkien elävän on vallan toista kuin mitä itsellä on ollut.
Minulla on rikkonainen lapsuus. Perheessä oli päihdeongelmien lisäksi paljon muitakin ongelmia ja pahoja asioita tapahtui. Kaikki tuo vaikuttaa minuun vieläkin, vaikka olen yrittänyt tehdä rauhan asioiden kanssa.
Olen taipuvainen ajattelemaan, että ne asiat eivät koskaan lakkaa jollain tavalla vaikuttamasta, vaan niiden kanssa enemmänkin opitaan elämään.
Ei lopu. Olen liki 70 v. ja vaikka olen päättänyt olla märehtimättä menneitä tulevat nuo muistot yhä uudestaan monen asian yhteydessä mieleen. Tänäänkin viimeksi, kun luin joidenkin lapsiperheiden taloudellista vaikeuksista tuli mieleen miten meilläkin lapsuudessa oli jatkuvasti näitä lastenkin arkeen vaikuttavia rahaongelmia eikä syynä ollut vähiten se, että toinen vanhemmista kulutti suurimman osan tienesteistään alkoholiin ja tupakkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppuu
- päihde- väkivalta- ja mielenterveysongelmaperheessä kasvanut
Miten pääsit sujuiksi asioiden kanssa? Itsellä myös noita asioita ollut.
-ap
Kun tajusin, että omaa vikaa ne omat teot ovat. Ei siinä mikään muu auttanut.
Minua on auttanut vertaistuki. Olen myös sanut KEL:n kuntoutusterapian vaikean masennuksen vuoksi.
Nykyisin voin useimiten hyvin mutta edelleenkään en pysty katsoaan esimerkiksi elokuvia, joissa riehutaan humalassa.
Sinä olet sinä. Voit olla ihan millainen haluat. Menneisyys meni jo.
Kun ymmärrät kärsiväsi lapsuuden kehityksellisestä traumasta, alat eheytyä. Saat selityksen monelle asialle ja pystyt jatkamaan omaa elämääsi.
Olin 16v, kun elämääni tuli välittävä aikuinen ja hän muutti koko elämäni suunnan. Itse jatkoin hänen jalanjäljissä. Kun peilin sijaan katseleekin ympärilleen voi jopa parantua.
- kokemusasiantuntija
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppuu
- päihde- väkivalta- ja mielenterveysongelmaperheessä kasvanut
Miten pääsit sujuiksi asioiden kanssa? Itsellä myös noita asioita ollut.
-ap
Kun tajusin, että omaa vikaa ne omat teot ovat. Ei siinä mikään muu auttanut.
Toinen tärkeä asia on myös se, että ei odota mitään anteeksipyyntöä tai hyvitystä. Tai edes sitä, että ymmärrettäisiin kuinka epäreiluun asemaan sinut laitettiin, kun olit täysin muiden armoilla oleva lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppuu
- päihde- väkivalta- ja mielenterveysongelmaperheessä kasvanut
Miten pääsit sujuiksi asioiden kanssa? Itsellä myös noita asioita ollut.
-ap
Olen eri, mutta vastaan silti. Perehdyin sukuni saloihin ja opin ymmärtämään paremmin vanhempiani ja samalla opin paljon myös itsestäni. Annoin anteeksi lapsuuteni.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on rikkonainen lapsuus. Perheessä oli päihdeongelmien lisäksi paljon muitakin ongelmia ja pahoja asioita tapahtui. Kaikki tuo vaikuttaa minuun vieläkin, vaikka olen yrittänyt tehdä rauhan asioiden kanssa.
Olen taipuvainen ajattelemaan, että ne asiat eivät koskaan lakkaa jollain tavalla vaikuttamasta, vaan niiden kanssa enemmänkin opitaan elämään.
Juu, ymmärrän. Kaikkea oli myös jotka johtuivat alkoholista. Tosi sairasta menoa mutta tässä eniten ehkä itseä vaivaa se, että minun on esimerkiksi tosi vaikeaa muodostaa läheisiä ihmissuhteita. Jännitän paljon ja sisimissä on sellainen ainainen tunne etten riitä/kelpaa minussa on jotain vikana. On tosi vaikeaa rakentaa elämäänsä ja usein tipun masennukseen. Paljon olen yrittänyt työstää asioita ja joissakin asioissa kehittynyt mutta olen jo kolmekymppinen enkä silti ole osannut rakentaa oman näköistä elämää. Sellaista haahuilua ollut ja irrallisuutta, kuin minulle ei kuuluisi moni normaaliin elämään kuuluva asia kuten perhe ja ylipäätään hyvä elämä. Liikaa kuluu energiaa tunnetasolla tässä elämässä kun pitäisi elää oikeasti eikä vain hengittää ja olla olemassa. -ap
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet sinä. Voit olla ihan millainen haluat. Menneisyys meni jo.
Toki meni ja pysyy mukana aina. Pitää ymmärtää missä kohtaa omat rajat on ylitetty ja lapsi on suojannut itseään vaistomaisesti jäädäkseen henkiin.
Koska siitä on ollut kyse. Henkiin jäämisestä.
Pitää katsoa eteenpäin. On 2025. Pura homma ammatti avulla ja lopeta märehtiminen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppuu
- päihde- väkivalta- ja mielenterveysongelmaperheessä kasvanut
Miten pääsit sujuiksi asioiden kanssa? Itsellä myös noita asioita ollut.
-ap
Olen eri, mutta vastaan silti. Perehdyin sukuni saloihin ja opin ymmärtämään paremmin vanhempiani ja samalla opin paljon myös itsestäni. Annoin anteeksi lapsuuteni.
No ymmärrän minäkin paljon vanhempiani. Eivät he ole voineet antaa sellaista mitä eivät ole itsekään saaneet. Silti olen vihainen, en ehkä alkoholismista vaan esimerkiksi siitä ettei ollut turvaa ja suojelua esimerkiksi seksuaaliselta hyväksikäytöltä. Ilmeisesti eivät itsekään turvaa ja suojaa saaneet. Mutta en halua olla samanlainen, en elää elämääni laput silmillä ja olla ihminen, joka ei kehity ja toistaa samaa. En voi lapsia hankkia varmaan näiden asioiden vuoksi tai vaatii sen että voin antaa sitä mitä lapsi tarvitsee. Jokatapauksessa olen välillä sillä puolella, että olen antanut anteeksi mutta sitten välillä on pinnalla viha, epätoivo ja suru. Joskus pääsen asioiden yläpuolelle ja sitten kuitenkin huomaan taas käsitteleväni samoja asioita.
-ap
Hae apua, ei sun tarvitse jäädä menneissä märehtimään. Häntä pystyyn ja kohti uusia ajatuksia.