Miten olette järjestäneet elämäänne lapsen hyväksi?

ensimmäinen, postmoderni, öljykriisin jälkeinen sukupolvi nyt saa lapsia (yleensä 30+-vuotiaina), niin tähän seuraavaan sukupolveen istutetaan vielä vahvempana yksilöllisen, minäkeskeisen elämänasenteen atribuutti.



On tämä mielenkiintoista. "Lastenhankinta" on tehty projektiksi. Vanhemmuus määrittää jo ihmisen arvoa, ei pelkästään identiteettiä.



Hmm. Ja huoh.

Miksi työelämästä pitää jäädä pois lasten vuoksi? Mitä sitten kun lapset eivät enää tarvitse kokoaikaista äidin lahkeessa roikkumista? Ihan outo ajatusmalli...

- Vähemmän työaikaa=palkkaa tarkoittaa hoitovapaita ja lyhennettyä työaikaa.



- Vähemmän yhteistä aikaa miehen kanssa tarkoittaa työaikojen ja loma-aikojen lomittamista.



- Vähemmän omia harrastuksia tarkoittaa enemmän kotona oloa.



Siinä ne tärkeimmät, lisäksi:



- Asuinpaikka valittu lasten mukaan, muutettu ennen koulun alkua (lyhyt koulumatka, turvallinen lasten liikkua, riittävästi kavereita)





Juu ja todellakin taidan olla näitä lasten elämään tuloa "projektina" ajattelevia äitejä. Jotensakin ajattelen että aika aikansa kutakin ja nyt tärkeimpänä ovat lapset.

keski-suomeen.

Olen luopunut omista menoista, en käy enää viihteellä.



Muuten en ole mielestäni joutunut luopumaan mistään erityisesti.

potit opiskelurahoiksi. Saavat opiskella niin pitkälle kuin haluavat ilman opintolainaa.

välimme kuitenkin hyvät lapsen vuoksi edelleen, asun maaseudulla lähellä lapsen koulua (matkaa töihin pirusti), seurustelen etäältä, ei siis mitään uusioisää raahattu kotiin välittömästi eron jälkeen. Mielestäni tehnyt siis aika paljon.

Tästä johtuen olen nyt näivettynyt yh, joka kaipaa miestään ja lasten isää ja pelkää, että lapsi viedään pois, jos jatkan suhdetta.



Lapsi kaipaa isäänsä ja mä varsinkin. Pitää kai opetella puolustautumaan!!?

Tai on mulla omaa aikaa se 2 tuntia illalla kun taaperto on nukahtanut. En pääse entisiin harrastuksiini, koska ei ole lapsenvahtia. En pysty jatkamaan opintojani, koska olen kotona. No, vastapainoksi yritän nähdä paljon kavereitani.

Eli matkat ym ylimääräinen ihan mainimiin.

Omia harrastuksia ei tällä hetkellä ole vaanvietän kaiken vapaa-ajan lasten ehdoilla.

Mies on koti-isänä.



Mitä olen saanut?

Paljon rakkautta ja hauskoja hetkiä.

Sydänsuruja, hampaoden kiristystä ja harmaita hiuksia myös.

Uusia yhtäviä lasten kautta.

omakotitaloon. Talo valittiin niin, että päiväkoti ja koulu ovat lähellä. Olin 3 vuotta kotona ja sanouduin irti silloisesta työpaikastani, joka olisi edellyttänyt ilta- ja viikonlopputöitä. Harrastuksille ei juuri ole jäänyt aikaa, koska mies on yrittäjä ja paljon poissa kotona. Olen tehnyt nyt osa-aikatyötä, kun lapsi aloitti koulun. Joten melkoisesti elämäni mullistui lapsen takia, mutta nämä olivat omia päätöksiäni ja ennalta harkittuja. Onneksi minulla oli niihin mahdollisuus.

Valitsin mielenkiintoisen, mutta perhe-elämään sopivan ammatin tietoisesti. Ja otan lapset huomioon kaikessa.

En mä koe luopuneeni mistään enkä tekeväni mitään vastavasten toisin, ne on vaan mennyt kun on mennyt, ihan luonnostaan :)



Enpä osaa sen tarkemmin vastata.

Mitä sitten kun lapset eivät enää tarvitse kokoaikaista äidin lahkeessa roikkumista? Ihan outo ajatusmalli...

muutettiin lähemmäksi sukua, jotta lapsella on myös muita läheisiä aikuisia kuin me vanhemmat



Emme tee ilta tai viikonloppu töitä, ennen lasta olimme rutiinisti molemmat kahdeksaan illalla töissä ja matkustimme



Emme käy työpäivän jälkeen harrastuksissa, joihin lapsi ei pääse mukaan.

vaatteet postimyynnistä ja naapuri tuo postinkin ettei mun vaan tarvi jättää lapsia sekunniksikaan yksin.

Tuo tiettyä turvallisuuden tunnetta, kun joku on aina kotona.

Mun lapset ovat jo kaikki koulussa eli eivät ole koko aikaa puntissa roikkumassa, mutta silti olen katsonut parhaaksi olla edelleen kotona.

En ole tehnyt ylitöitä, en juo alkoholia juurikaan, luovuin exästä lasten hyväksi jne.

Mutta asioita joista en ole luopunut on paljon enemmän.

jäänyt hoitovapaalle, koska me emme jaksaisi jos molemmat olisivat töissä (oma työni vaatii pitkiäkin reissuja, myös viikonloppuisin). Nyt sitten aloitan uuden alan opinnot, koska en voi tehdä tuollaista työtä sittenkään kun lapset on vähän isompia - enhän näkisi heitä koskaan. Mut en koe että olen luopunut mistään, elän todella hyvää elämää enkä varmaan olisi jaksanut tuollaista työtä ja työtahtia ilman lapsiakaan montaa vuotta enää.

meillä on eka lapsi syntymässä, mutta ainakin ensialkuun miehen on tarkoitus olla poissa töistä niin kauan kuin voi. Hän on siis yksityisyrittäjä, joten vaatii ehkä enemmän järjestelyjä kuin monella palkansaajalla. Mulla on ollut viime vuosina tosi huonot tulot, joten olis tarkoitus, että mies jatkaa vanhempainrahalla ja mä teen (jos perhetilanne sallii) omalla toiminimellä niitä miehen töitä jnkn verran.



Miehen työ humanistisen alan yksityisyrittäjänä on välillä aika stressaavaa, joten se, että hän on on alkuun pois töistä on varmasti kaikkein paras juttu lapselle ja meille perheenä.

En mä koe luopuneeni mistään enkä tekeväni mitään vastavasten toisin, ne on vaan mennyt kun on mennyt, ihan luonnostaan :)

Tietysti elämäntyyli ylipäätään on rauhallisempi lapsen myötä. Ei niin paljoa baari-iltoja tms., mutta en koe että olisin LUOPUNUT niistä. Minulla vain ei ole tarvetta enää niihin.

Eläisimme varmaan aika pitkälle samoin, vaikka meillä ei lasta olisikaan.