Kärkkäinen rakentaa lisää
Nats***i myönteinen Juha Kärkkäinen rakentaa
Tänään paikallislehdessä:
Alueen yrityksistä ei haluta kommentoida Kärkkäisen tuloa ainakaan yrityksen nimissä. Jokaisesta suusta kuuluu kuitenkin sama asia: Kärkkäisen tulo Kempeleeseen on vain ja ainoastaan myönteinen asia.
Joidenkin kanssa tulee myös puheeksi Kärkkäisen ristiriitainen maine. Entinen toimitusjohtaja ja hallituksen nykyinen puheenjohtaja Juha Kärkkäinen on muun muassa saanut tuomion juutalaisvastaisten kirjoitusten vuoksi ja hänet on liitetty uusnatseihin.
Tästä asiasta ei haluta puhua senkään vertaa."
Kommentit (14)
Elokuussa 2021: "Tavarataloketju Kärkkäisen perustaja ja johtaja Juha Kärkkäinen on kehottanut yhtiön sisäisessä sähköpostissa työntekijöitä kieltäytymään koronarokotteesta.
Viestistä ensimmäisenä uutisoineen ja sen haltuunsa saaneen Iltalehden mukaan Kärkkäinen kehottaa muun muassa tutustumaan MV-julkaisun artikkelissa listattuihin videoihin aiheesta ja kieltäytymään "piikistä". Kärkkäinen-ketjulla on noin 700 työntekijää.
Rokotteesta on kuulunut tulleen haittavaikutuksia, vakaviakin veritulppaa ja jopa kuolemantapauksia, Kärkkäinen sanoo Kalevalle.
Lääketurvallisuutta valvovan Fimean mukaan koronarokotteiden osalta valtaosa haittavaikutuksista on kuitenkin ollut lieviä. Vakavaksi luokitelluista oireista yleisimpinä ovat olleet kuume, päänsärky ja väsymys.
Tuttavapiirissä on ollut rokotettujen kuolemantapauksia, Kärkkäinen väittää.
Lievemmät haittavaikutukset lisäävät sairaslomien määrää joka puolella.
Maskin käyttö töissä on vapaaehtoista, ja suurimmalla osalla se Kärkkäisen tuntuman mukaan onkin käytössä. Maskien myyntiä tavaratalossa aiotaan jatkaa, vaikkei Kärkkäinen itse niiden tehoon uskokaan.
Maskin käyttö voi johtaa hapenpuutteeseen, kun se kasvoilla hengittää hiilidioksidia.
Kansallisen koronarokotestrategian tavoitteena on saavuttaa mahdollisimman hyvä rokotekattavuus ja vähentää vakavaan koronatautiin johtavien tartuntojen määrää.
Kärkkäisen mielestä strategia on väärä, sillä hänen mielestään ihmisen luonnollinen immuniteetti riittää suojaamaan vakavalta koronataudilta.
Oireettomalta muille leviävä tauti ei hänen mielestään ole mahdollinen.
Eivät terveet mitään tartuta. Yhtään alle 30-vuotiasta ei ole kuollut koronaan, joten on aivan järjetöntä aloittaa lasten rokotukset. Samoja haittoja on alkanut tulla heillekin, Kärkkäinen väittää.
Ostan Kärkkäiseltä jos sieltä saa tuotteen edullisemmin. Ei minua kauppiaiden mielipiteet tai vakaumukset kiinnosta. Enemmän kiinnostaa oma kukkaro.
Seinäjoen Ideaparkin yhteyteen tulee myös 2026 Kärkkäinen. Vihdonkin! Ei tarvi täältä pohjanmaalta ajella Ylivieskaan. Hyvä valikoima erityisesti työkaluja.
Hyvin menee, ei ihmiset oikeasti välitä vihervasemmiston cancelointiänkytyksestä, kaikki eri mieltä olevathan heidän mielestä nykyään nazzzeja eli jo väsynyttä jankutusta.
Lahdessa Kärkkäisen piha on aina täynnä autoja, asiakkaita riittää. Kaupungin keskusta näivettyy ja ihmiset käy siellä, missä on edullista ja helppoa asioida.
Vierailija kirjoitti:
Ostan Kärkkäiseltä jos sieltä saa tuotteen edullisemmin. Ei minua kauppiaiden mielipiteet tai vakaumukset kiinnosta. Enemmän kiinnostaa oma kukkaro.
Samoin. Tärkein on edullisuus/hinta, muusta viis. Ja en ole persu vaan hyvin kaukana heistä.
Tämähän on juurikin hieno asia Suomen talouden kannalta. Joku sentään yrittää ja uskoo menestymisen mahdollisuuksiin.
Ausvitzin uhrien vapauttamisesta on kulunut jo 80 vuotta, mutta silti psykopaatit näkevät nazeja edelleen kaikkialla ympärillään
Voisi tulla myös Tampereen seudulle jo vihdoin
Se Oulun nykyinen liike (joka kuulemma olisi jäämässä paikalleen) on ilmeisesti liian pussinperällä ja Kärkkäinen haluaa näkyvämmälle paikalle moottoritien varteen.
Olisivat voineet tulla pääkaupunkiseudulle.
Vierailija kirjoitti:
Kärkkäinen - persujen kauppa
Ei vain persujen, muutkin fiksut asioivat Kärkkäisellä.
Alue sijaitsee raamattuvyöhykkeellä.