Lue keskustelun säännöt.
Oikea syy masennukseeni oli pikkulapsiaika
23.01.2025 |
Hei,
Olen 37-vuotias äiti ja tajusin tänään kristallin kirkkaasti miksi olen ollut viimeiset 9 vuotta niin allapäin. Nyt kun lapseni ovat kasvaneet 9- ja 7-vuotiaiksi, olen alkanut saada omaa elämääni takaisin. Olen ymmärtänyt, että yksinkertaisesti inhoan pieniä lapsia. Sitä taistelun ja väännön määrää jokaikisestä asiasta. Sotkua ja huutoa. Se että en saa tehdä haluamani asioita vaan lapset pilaavat musiikin kuuntelun, kävelylenkin yms.
Nyt lapset tykkäävät jo mennä harrastuksiin ja kavereilleen. Nukkuvat yönsä. En oikeasti keksi ainuttakaan hyvää asiaa pikkulapsiajassa. Tavallaan olen siitä myös surullinen ja olo on syyllinenkin. Pitkään olen pohtinut olenko vain todella huono äiti vai mikä minua vaivaa kun jatkuvasti olen väsynyt, ärtynyt, haluton.
Nyt en odota enää masentuneena työpäivän päättymistä että kotona jatkuisi jatkuva läsnäolo ja äidinhuutelu. Jos meille olisi kolmas lapsi jostain mielenhöiriöstä tehty niin varmaan olisi loppunut parisuhde ja mielenterveys.
Tunnistaako kukaan vastaavia ajatuksia? Olen siis nyt onnellinen lapsistani kun olemme selvinneet pikkulapsiajan. En pidä pienistä lapsista enkä pelkää sitä kertoa!! Se on ihan ok!
Kommentit (355)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselleni pikkulapsiaika oli ihan mukavaa, erityisesti vauvavuodet.
Nyt alkaa olla raskasta kun nuorempikin täyttää jo 7, hän on ilmeisesti nyt löytänyt oman persoonansa ja yhdistettynä hänen tempperamenttiinsa niin hän ei ole lainkaan sellainen ihminen josta pitäisin jos ei olisi pakko.
Mutta kaipa tätä kestää kun tietää, että tämäkin on vain vaihe, 10-15 vuotta niin lapsikin on jo toivottavasti itsenäistynyt niin, että itse saan taas hengittää, eikä arki ole vain tulipalojen sammutusta ja pahaa mieltä.
Kuulostaa vähän erikoiselta. Oletko varma, että taustalla ei ole esimerkiksi vaativuutta tai liian vähiä voimia? Mun mielestä pikkulapsiaika on ollut rankkuudestaan huolimatta aivan ihanaa. Pienet ovat niin äärettömän vilpittömiä ja avoimia. Mikään ei ole parempaa kuin vaikka 3v. joka tulee halaamaan ja sanoo täydestä sydämestään "äiti mä rakastan sua". Tuskin ihan samaa suloisuutta on luvassa isompana :/
Lapsessa se raskasta kun persoona voi olla mitä vaan ja sitä on vanhemman pakko sietää.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa vähän erikoiselta. Oletko varma, että taustalla ei ole esimerkiksi vaativuutta tai liian vähiä voimia? Mun mielestä pikkulapsiaika on ollut rankkuudestaan huolimatta aivan ihanaa. Pienet ovat niin äärettömän vilpittömiä ja avoimia. Mikään ei ole parempaa kuin vaikka 3v. joka tulee halaamaan ja sanoo täydestä sydämestään "äiti mä rakastan sua". Tuskin ihan samaa suloisuutta on luvassa isompana :/
Huonot tukiverkot. Apua saatiin ja saadaan miehen kanssa harvoin. Esikoisella lisäksi nepsyilyä. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan. Jos olisin tiennyt, en olisi tehnyt lapsia. Tietysti rakastan lastani ja teen ihan kaikkeni hänen vuokseen. Mutta en tajunnut kuinka vaikeaa, uuvuttavaa ja raskasta tämä on.
Sinulla on nyt elämäsi parhaat ajat edessä, pahin takana. Ja lapset tehtyinä ja kasvamassa. Hyvää tulevaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsessa se raskasta kun persoona voi olla mitä vaan ja sitä on vanhemman pakko sietää.
Niinpä. Miksi kukaan ei sano rehellisesti, että kaatui lapsen hankkimista. Esimerkiksi aborttikeskusteluissa monesti kuulee kuinka abortintekoa voi katua, mutta lapsen saamista ei koskaan. No, minä kadun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta pikkulapsiaika oli ihanaa. Rankkaa tietysti, mutta jälkikäteen ajateltuna parasta aikaa. Murrosiästä en sensijaan ole nauttinut pätkääkään. Yhtä helvettiä, jos totta puhun. Eikä kiva koulu oloani, tai lasteni oloa mitenkään helpottanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tykkään pienistä lapsista yleisesti, mutta en elää heidän kanssaan 24/7. Minä vain olen sellainen isompien lasten äiti, johtuu varmaan siitä että olen aina ollut todella itsenäinen ja yksin viihtyvä. Parisuhteessakaan en voi sietää jatkuvaa iholla oloa ja roikkumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän mistä puhut. Pikkulapsiaikana koti tuntui vankilalta. Mikään ei ollut helppoa, ihan perusasioihin joutui laittamaan paljon energiaa. Ja ei meilläkään mitään tukiverkkoa ollut. Nyt lapset on isoja ja maailmaan on alkanut tulla värit takaisin.
Eikö ehtinyt räplätä puhelinta 24/7 ?
Tässä olen nyt itsekin 7 vuotta odottanut sitä suurta onnea, mikä lapsista kuulemma tulee. Aivan hanurista koko lisääntyminen.
Vierailija kirjoitti:
Minä tykkään pienistä lapsista yleisesti, mutta en elää heidän kanssaan 24/7. Minä vain olen sellainen isompien lasten äiti, johtuu varmaan siitä että olen aina ollut todella itsenäinen ja yksin viihtyvä. Parisuhteessakaan en voi sietää jatkuvaa iholla oloa ja roikkumista.
Juuri näin. Minusta olisi ihan ok olla pienen lapsen hoitajana esim 2h päivässä tai välillä viikonloppuja. Jatkuvasti päivästä päivään se on aivan älyttömän uuvuttavaa. En jaksaisi miestäkään niin tiiviisti. Pikkulapsiaika tuntui koko ajan tavallaan raiskatulta kun oma keho oli muiden käytössä koko ajan. Henkisesti ja fyysisesti syliä nostelua kuolaa kuuntele katso äitiiiii t ap
Otsikostanne sain käsityksen, että sun oma pikkulapsiaika. Niinkin voi olla jos omien lasten kasvaessa tukee huonoja tunnemuistoja, käsittelemätöntä kiukkua ja vastaanottamattomia tunteita muisteltua....
Suomi on verrattain tunnekylmä maa, olet varmaan huomannut miten muidenkin asiat ha ajatukset painetaan sillä omalla käsityksellä alas.
Tsemppiä nyt jokatapauksessa!
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa vähän erikoiselta. Oletko varma, että taustalla ei ole esimerkiksi vaativuutta tai liian vähiä voimia? Mun mielestä pikkulapsiaika on ollut rankkuudestaan huolimatta aivan ihanaa. Pienet ovat niin äärettömän vilpittömiä ja avoimia. Mikään ei ole parempaa kuin vaikka 3v. joka tulee halaamaan ja sanoo täydestä sydämestään "äiti mä rakastan sua". Tuskin ihan samaa suloisuutta on luvassa isompana :/
sitten lapsettomia sanotaan itsekkäiksi.
Minusta pikkulapsiaika oli parasta. Olin se pullantuoksuinen äiti. Voi kunpa saisin ne ajat takaisin kun lapset olivat pieniä ja lutuisia.