En osaa arvostaa pienten lasten vanhempia, jotka eroavat

Jaa.

Sama 

Tuskin he sun arvostusta kaipaavatkaan.

Joo, minäkin olen joskus täällä maininnut että minua vihastuttaa sellainen toiminta.

Siis että tehdään lapsia ja sitten erotaankin kun elämä onkin erilaista kuin ennen.

Ei olla valmiita käsittelemään aikuismaisesti niitä ongelmia ja parisuhdetta edes niiden lasten vuoksi,että heillä olisi ehjä perhe ja saisivat mukavan tasapainoisen lapsuuden.

Itsekästä, se on niin itsekästä."Elämäni ei ole enää helppoa.Minua ei kohdella enää niin kuin prinsessaa tai prinssiä, joten se oli tässä.Heippa."

Kyllä ne syyt on usein aika painavia. Ei kukaan eroa huvikseen, varsinkin jos on pieniä lapsia.

Kaffebulla kirjoitti:

Kyllä ne syyt on usein aika painavia. Ei kukaan eroa huvikseen, varsinkin jos on pieniä lapsia.

No miehistä saattaisin olla erimieltä. Hehän siitä pikkulapsi arjesta usein lähtevät, mitä olen ympärilleni katsellut. 

Pitäisi olla joku ymmärrys siitä, että lapsi kärsii aina kun perhe hajoaa. 

Itse harkitsen eroa. Taustalla vuosikausia kestänyttä henkistä pettämistä. Saattaa olla pettänyt myös fyysisesti, mutta sitä ei myönnä. No, onko lasten parhaaksi asua yhdessä kunnes lapset on aikuisia? Riippuu täysin siitä, että miten mä pärjään mun tunnetilojen kanssa. Ei ahdistunut ja raivoissaan oleva äiti ja äänekkäät riidat ole hyväksi lapsille.

Ei ole sosiaalisia taitoja aikuisen ihmisen kanssa. Kunhan saadaan vain se mitä itse haluaa itsekkäästi. Lapsen kanssa ei tarvitse tehdä kompromisseja vaan voi vaan määrätä, niin kuin aikuisen ihmisen kanssa joutuu tekemään kompromisseja.

Lasta voi ohjata mielensä mukaisesti mutta aikuista ihmistä ei niinkään helposti. Luonnevikaiset ihmiset eivät tule aikuisen kanssa toimeen ollenkaan ja sitten he haluavat lapsen seurakseen jota voi ohjailla omien tarpeidensa mukaan sairastuttaen psyykkisesti lapsen elämän jo alkuunsa.

Hyvin vaikeeta takertuvan yksinhuoltajan lapsella muodostaa tervettä parisuhdetta elämänsä aikana kun ei ole mitään sellaista tervettä perhe mallia nähnyt lapsuudessaan.

Puhun omasta kokemuksestani ja kamalan vaikeeta olikin alku johtuen ettei mitään normaalia parisuhde mallia ollut.

Kaikien vastoinkäymisten lävitse kuitenkin selviydyttiin lopultakin, eikä päästy erotilastoihin.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi olla joku ymmärrys siitä, että lapsi kärsii aina kun perhe hajoaa. 

Melkosta tuubaa suollat. Ymmärryksesi ei ole kovin laaja.

Mielestäsi lapsen on hyvä olla jatkuvassa pelossa, kunhan vanhemmat vaan pysyvät yhdessä. Henkinen ja fyysinen väkivalta kuuluu elämään. Jep. 

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi olla joku ymmärrys siitä, että lapsi kärsii aina kun perhe hajoaa. 

ei todellakaan aina kärsi. minä olen iloinen että vanhempani erosivat kun olin lapsi. isä oli väkivaltainen narsistinen juoppo joka veti pataan äitiä tämän tästä.

Se on kyllä kamalaa koska jos he jotain haluaisivat saavuttaa, niin juuri sinun arvostuksesi

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi olla joku ymmärrys siitä, että lapsi kärsii aina kun perhe hajoaa. 

Jokainen parisuhde on omanlaisensa siten myös jokainen mahdollinen ero on omanlaisensa. - Niinpä kuitenkin sitä taas kuvittleen ja luulen näkeväni ulkopuolelta jotain, joka ei oikeasti edes kuulu minulle

Uskon, että pahimmillaan lapsi voi kärsiä vielä enemmän, jos väkisin yritetään tai ainoastaan toinen yrittää elää ja olla yhdessä tavalla tai tavoilla, joita me eroa kokemattomat  emme aina osaa tai pysty kuvittelemaankaan.  Emme sitä fyysistä tuskaa ja kipua, emme sitä sitä henkistä haavoittamista; emme mahd. kumpaakaan emme yhdessä emmekä erikseen.

Suomi on kuitenkin siinä mielessä mukava maa, etä tällä ei kenenkäämn ole millään tavoin pakko (e ainakaan pitäisi olla) elää parisuhteessa edes silloin kun on mahd. yhteisiä lapsi(a). Vaan sinkkuvanhempana voi elää monin tavoin (, kuten taloudellsesti, sosiaalisesti sekä moraalsiesti että psyykkisesti  hyvää elämää sekä itsen että (mahd). lapsien . - Joskus jopa mahdollsiesti parempaa kuin yhdessä parisuhteessa saman katon alla lapsen rinnalla.

Ero ei automaattisesti poista kaikkia ongelmia ja haaasteita mitä yhdessä lapsen rinnalla eläessä on mutta saattaa mahd. vähentää niitä ja auttaa pääsemään niistä yli.  

Uskovainen mies

 

Vierailija kirjoitti:

Itse harkitsen eroa. Taustalla vuosikausia kestänyttä henkistä pettämistä. Saattaa olla pettänyt myös fyysisesti, mutta sitä ei myönnä. No, onko lasten parhaaksi asua yhdessä kunnes lapset on aikuisia? Riippuu täysin siitä, että miten mä pärjään mun tunnetilojen kanssa. Ei ahdistunut ja raivoissaan oleva äiti ja äänekkäät riidat ole hyväksi lapsille.

Henkistä pettämistä 🤣 Mies ei välttämättä vaihtaessaan ikinä pettämistä tunnusta ja on hyvin tarkka siinä. 

Hjallis ei ainakaan salaillut kun linnassa sekoili. Mutta pieni lapsi oli ja kuulostanut siltä että ensimmäisen liiton hajoaminen oli lopulta iso kolaus.

Ketään ei kyllä kiinnosta mitä mieltä SINÄ asiasta olet, eikä erojen syyt kuulu sinulle. 

Mies meinasi tappaa mut ja meidän 2v lapsen ja 6kk ikäisen lapsen. Erosin. Voit työntää arvostuksen persieseesi.

Vierailija kirjoitti:

Joo, minäkin olen joskus täällä maininnut että minua vihastuttaa sellainen toiminta.

Siis että tehdään lapsia ja sitten erotaankin kun elämä onkin erilaista kuin ennen.

Ei olla valmiita käsittelemään aikuismaisesti niitä ongelmia ja parisuhdetta edes niiden lasten vuoksi,että heillä olisi ehjä perhe ja saisivat mukavan tasapainoisen lapsuuden.

Itsekästä, se on niin itsekästä."Elämäni ei ole enää helppoa.Minua ei kohdella enää niin kuin prinsessaa tai prinssiä, joten se oli tässä.Heippa."

Sinun ongelmasi on, että kuvittelet tietäväsi syyt toisen eroon, ja ainoastaan oman tuomitsemishalusi perusteella olet ihan itse kehittänyt selityksen miksi muut ihmiset eroavat. Se on tärkeää tiedostaa.

On hyvä opetella erottamaan omat ajatukset ja asenteet tosiasioita ja ymmärtää, ettei tiedä toisten suhteista ja erojen syistä yhtään mitään. Poikkeus, jos asianosaiset ole vartavasten avautuneet yhdessä syvimmistä tunnoistaan sinulle. Mikä lienee erittäin harvinaista. 

En pystynyt olemaan isä, koska vaimo manipuloi, kontrolloi, valehteli, petti, syyllisti ja alisti. Jatkuva stressi oli kokojan, etten sano mitään väärää tai tee jotain väärin. Jostain aina tuli hän kehitti riidan. Riidoilla ei ollut mitään muuta tavoitetta kuin hiljentää minut ja että ymmärtäisin olla hiljaa ja vaatimatta mitään. Olin pelkkä hyvä kulissi, joka pönkitti häntä.

Voimat meni lopulta siihen,että itse yritin selviytyä päivästä. Silloin ei voimani riitä kenellekään muulle. Oli pakko lähteä, ettei joku kerta päässä napsahda. Kaikken pahin oli manipulointi, koskaan en tiennyt mikä on totta ja mikä valhetta. Luulen, että koko parisuhde oli alusta alkaen vain kulissia.

Naapureille, työkavereille ja ystävilleen oli sitten mielin kielin.

Yritin saada apua henkiseen pähoinpitelyyn, mutta ei sitä kukaan ottanut tosissaan. Kävin lähellä itse*urhaa, miksi pitäisi olla suhteessa lasten takia, kun toisen toiminta t*ppaa.

Vierailija kirjoitti:

Joo, minäkin olen joskus täällä maininnut että minua vihastuttaa sellainen toiminta.

Siis että tehdään lapsia ja sitten erotaankin kun elämä onkin erilaista kuin ennen.

Ei olla valmiita käsittelemään aikuismaisesti niitä ongelmia ja parisuhdetta edes niiden lasten vuoksi,että heillä olisi ehjä perhe ja saisivat mukavan tasapainoisen lapsuuden.

Itsekästä, se on niin itsekästä."Elämäni ei ole enää helppoa.Minua ei kohdella enää niin kuin prinsessaa tai prinssiä, joten se oli tässä.Heippa."

Kun on olemassa sellaisia ihmisiä kuin narsistit, jotka eivät toimi aikuismaisesti. Eivät ota vastuuta millään tasolla tai saati osaa keskustella aikuismaisesti.Osaavat kyllä puhua kauniita uskottavasti ja mutta teot jäävät puuttumaan. Sellainen on parisuhde, jossa asuu parasiitti.