Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyys on pahasta, mutta entä jos ei vaan löydä luotettavia ja arvostettavia ystäviä?
15.01.2025 |
Pettämistä, valheita, ohareita, käsittämättömiä möksähdyksiä jos kieltäytyy jostain, ei vastavuoroisuutta... joka ikinen aikuisiän ihmissuhde on päättynyt johonkin vastaavaan. Yksinäisyys stressaa ja v i t uttaa huomattavasti vähemmän.
Kommentit (166)
Kiertääkö jossain joku yksinäisyyspoliisi vahtimassa onko sulla ystäviä, jne? Yksinäisyys on pahasta, jos siihen itse suhtautuu negatiivisesti ja kokee olevansa jollakin tapaa uhri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiertääkö jossain joku yksinäisyyspoliisi vahtimassa onko sulla ystäviä, jne? Yksinäisyys on pahasta, jos siihen itse suhtautuu negatiivisesti ja kokee olevansa jollakin tapaa uhri.
On se yksinäisyys muutenkin pahasta, jos ei ole täys erakko luonne. Ihminen on laumaeläin, ja kuten muut laumaelöimet, tarvitsee läheisiä ihmissuhteita. Elinikä on yksinäisillä muita reippaasti lyhyempi.
Ei moni yksinelävä erityisemmin märehdi yksinoloaan. Olen aikani nuo asiat miettinyt, jo lapsuus oli varsin yksinäistä. Ehkä kaksi ystävää oli.
Sitten ollut aikuisena muutama outo ystävyyssäätö joihin kypsyin. Sellaista tyttökirjojen lojaalia suurisydämistä ystävyyttä on kyllä hetkittäin ikävä mutta olen realisti, epäilen että tuommoista löydän. Ei ketään jaksa tutustua syvemmin. Enemmän sellaista imartelua ja ajantappamista toisen kanssa, traumojen purkua, vuodatusta. En kaipaa enää tuota.
Jos ei aikuista seuraa löydy niin olkoon sitten löytymättä. Ja lapset toki ihan parasta seuraa mutta niihin ei ollut varaa.
Yksinäisyys on ikävää, mutta parempi silti olla yksin kuin huonossa seurassa. Jos muut ihmiset eivät arvosta, osaa käyttäytyä, ole luottamuksen arvoisia tai vievät negatiiviseen suuntaan, niin silloin yksin on parempi olla.
En tiedä, mikä auttaisi, kun olen tässä tilanteessa itse. Ei oikein ole myöskään viiteryhmää, josta löytyisi samanhenkisiä ystäviä ainakaan paikkakunnallani.
Ongelma voi olla ystävystyminen "oikeiden" ihmisten kanssa, jos pinnallisesti katsoen et kuulu muuten samanhenkisten porukkaan. Yleensä ystävyys alkaa jostain pintapuolisesti yhdistävästä asiasta ja syvenee, jos on muutakin yhteistä. Tämä yhteiskunta ja kulttuuri ei useinkaan varsinaisesti auta asiassa varsinkaan aikuisiällä. Luontaista sosiaalisuutta on niin vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin no mitä tähän voi sanoa, sitten olet yksin.
Esimerkki siitä, kun ei ole sanottavaa tai annettavaa aiheeseen, "mutta sanonpa nyt silti".
Olen käsitellyt asian niin, että minun supervoimani on pärjätä yksin.
Ihmiset tekevät minut onnettomaksi, joten näin pitää tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiertääkö jossain joku yksinäisyyspoliisi vahtimassa onko sulla ystäviä, jne? Yksinäisyys on pahasta, jos siihen itse suhtautuu negatiivisesti ja kokee olevansa jollakin tapaa uhri.
Sama lääke ei toimi kaikkeen. Uhriutumisesta moittiminen ja "ihan oma vika" -asenne kertoo tyypillisesti enemmän kommentoijasta kuin ap:sta tai aiheesta sinällään. Toisen asemaan on hyvä opetella asettumaan, siitä on hyötyä myös itselle.
Just tästä samasta meinasin tehdä aloituksen. Olen keski-ikäinen nainen ja uudella paikkakunnalla olen saanut ehkä muutaman ystävän tällä hetkellä niitä on vaihdellen 3 kpl. (ei lapsia tai miestä, itse asiassa ilman miestä on nyt hyvä olla en sitä tarvitse. Tarvitsen ystäviä) Yksi ystävä katosi, mutta otti yhteyttä uudelleen ehkä hänen kanssaan saamme ystävyyden viritettyä mutta harvoin näemme. Toinen kaveri muutti pari vuotta sitten ulkomaille tulee nyt käymään, mutta kun hän asui Suomessa oli näkeminen vain tosi harvoin, koskaan ei sopinut.
Sitten on kolmas kaveri joka pyytää mukaan vain kun tarvitsee minulta jotain seuraa yms. mutta harvoin omat ehdotukseni kelpaavat.
Minut erotettiin harrastusporukasta ulos jotain paskaa siellä puhuttiin. Joka työpaikassa on kiusattu ainakin jonkin verran. Olen käynyt jonkun verran erinäisissä "köyhien" ruokailuissa ja siellä huru-ukot tuli "kimppuun" eli turhaan kaverustuivat mun kanssa. En nyt hae kavereita itseäni 20-30 vuotta vanhemmista syrjäytyneistä miehistä. Sori.
Ehkä päällepäin näytän liian kiltiltä, että kaikki hörhöt tulee kimppuun, mutta
Vanhalla paikkakunnalla osa kavereista kaverustu keskenään, osa ottaa yhteyttä vaan jos itse ensin pommitan.
En jaksa. Olen yksin ja sulkeudun kotiini. Koitan olla kärsimättä yksinäisyydestä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiertääkö jossain joku yksinäisyyspoliisi vahtimassa onko sulla ystäviä, jne? Yksinäisyys on pahasta, jos siihen itse suhtautuu negatiivisesti ja kokee olevansa jollakin tapaa uhri.
On se yksinäisyys muutenkin pahasta, jos ei ole täys erakko luonne. Ihminen on laumaeläin, ja kuten muut laumaelöimet, tarvitsee läheisiä ihmissuhteita. Elinikä on yksinäisillä muita reippaasti lyhyempi.
Ainakin olen huomannut, että ajatukset jäävät kiertämään helposti kehää yksin. Joskus seura tosin voi pahentaa jopa asiaa. Toinen lääke tähän olisi virikkeellinen ja tapahtumarikas elämä, jos siihen olisi mahdollisuuksia. Vuodenajat tosin vaikuttavat tähän kaikkeen myös jonkin verran.
Aikuisena on niin vaikeaa löytää uusia ystäviä, jos vanhat ovat jääneet lopulta olosuhteiden seurauksena. Yleensä ystävyys on ollut minulla samanhenkisyyttä ikään, sukupuoleen ja sosiaaliseen asemaan katsomatta. Tällainen tutustuminen muuten vain on aika mahdotonta enää. Helpompaa oli, kun olin nuorempi ja itse ulkoisesti paremmassa asemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos yksinäisyys vituttaa vähemmän kuin muiden seurassa oleminen, ei yksinäisyys silloin ole huono asia. Puolison tai ystävän löytää, jos tapaa sen oikean. Ei läheskään kaikki tapaa.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma voi olla ystävystyminen "oikeiden" ihmisten kanssa, jos pinnallisesti katsoen et kuulu muuten samanhenkisten porukkaan. Yleensä ystävyys alkaa jostain pintapuolisesti yhdistävästä asiasta ja syvenee, jos on muutakin yhteistä. Tämä yhteiskunta ja kulttuuri ei useinkaan varsinaisesti auta asiassa varsinkaan aikuisiällä. Luontaista sosiaalisuutta on niin vähän.
Yleinen pinnallisuus ja arkipäivän sosiaalisuuden puuttuminen ovat isoja ongelmia täällä. Monessa muussa maassa on ainakin vähän paremmin tuossa mielessä. Täällä kuitenkin asun, kun en muutakaan voi. T. "Erakoitunut, mutta pohjimmiltaan myös sosiaalinen"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma voi olla ystävystyminen "oikeiden" ihmisten kanssa, jos pinnallisesti katsoen et kuulu muuten samanhenkisten porukkaan. Yleensä ystävyys alkaa jostain pintapuolisesti yhdistävästä asiasta ja syvenee, jos on muutakin yhteistä. Tämä yhteiskunta ja kulttuuri ei useinkaan varsinaisesti auta asiassa varsinkaan aikuisiällä. Luontaista sosiaalisuutta on niin vähän.
Yleinen pinnallisuus ja arkipäivän sosiaalisuuden puuttuminen ovat isoja ongelmia täällä. Monessa muussa maassa on ainakin vähän paremmin tuossa mielessä. Täällä kuitenkin asun, kun en muutakaan voi. T. "Erakoitunut, mutta pohjimmiltaan myös sosiaalinen"
Myös peruskäytöstapojen ja toisten ihmisten arvostamisen puute on aika yleistä nykyään. Ei sellaista jaksa pidemmän päälle. Yhteisöllisyys hyvässä merkityksessä on häviämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma voi olla ystävystyminen "oikeiden" ihmisten kanssa, jos pinnallisesti katsoen et kuulu muuten samanhenkisten porukkaan. Yleensä ystävyys alkaa jostain pintapuolisesti yhdistävästä asiasta ja syvenee, jos on muutakin yhteistä. Tämä yhteiskunta ja kulttuuri ei useinkaan varsinaisesti auta asiassa varsinkaan aikuisiällä. Luontaista sosiaalisuutta on niin vähän.
Yleinen pinnallisuus ja arkipäivän sosiaalisuuden puuttuminen ovat isoja ongelmia täällä. Monessa muussa maassa on ainakin vähän paremmin tuossa mielessä. Täällä kuitenkin asun, kun en muutakaan voi. T. "Erakoitunut, mutta pohjimmiltaan myös sosiaalinen"
Aika moni suomalainen kuitenkin inhoaa yleistä pinnallisuutta ja smalltalkia pidetään turhana paskanjauhamisena.
Olen tullut siihen lopputulokseen etten todellakaan tarvitse heitä jotka suurin piirtein kyselevät mitäs kello on? Ei ole ongelmia ajan hahmottamisessa.
Vierailija kirjoitti:
Jos yksinäisyys vituttaa vähemmän kuin muiden seurassa oleminen, ei yksinäisyys silloin ole huono asia. Puolison tai ystävän löytää, jos tapaa sen oikean. Ei läheskään kaikki tapaa.
Voi kai se silti olla huono asia, vaikka toinen tarjolla oleva vaihtoehto olisi vielä huonompi. Tai vaikka "jollain olisi asiat vielä huonommin". Tosin se on kyllä ihan totta, että kiitollisuutta on hyvä opetella eikä pitää asioita itsestään selvinä.
Eniten elämässäni olen kärsinyt jos olen ollut sairaassa työyhteisössä tai joku "kaveri" on ollut ilkeä, kateellinen, ripustautuva, itsekeskeinen valittaja tms. Kun olin työtön kärsin vähän yksinäisyydestä mutta yksinolossa oli valtavasti hyviäkin puolia. Ja on pakko oppia viihtymään itsensä kanssa, löydettävä myös itsestään turvaa jos mielenrauhaa tavoittelee. Mikään ihmissuhde ei auta ahdistukseen jos lähtökohtana on (yksinjäämisen) pelko ja riippuvuus. Väitän että on valtava määrä ihmisiä jotka kärsivät nimenomaan ihmisten takia ihan yhtä paljon kuin jotkut kärsivät yksinäisyydestä.
Yksinäisyys on asia mihin tottuu, sen takia yksinäinen yleensä alkaa ajattelemaan että on kiva olla yksin. Tosiasia on kuitenkin se että kenenkään ei ole hyvä olla yksin koska ihminen on sosiaalinen eläin kuka kaipaa rakkautta ja vuorovaikutusta lajitovereiltaan. Se ajaa oikeasti todella syvään koloon henkisesti jos on kaiket päivät yksin. Vähän sama asia kuin joku ihminen kuka elää jossain väkivaltaisessa suhteessa ja ajattelee sen olevan ok koska se tyyppi on niin tottunut jo siihen eikä ole nähnyt hetkeen muuta. Vaikka oikeasti siinä ei ole mitään "ookoota" :D
Mä oon monesti sanonut henkisille kanssakulkijoilleni samaa, tehkää oma sisäinen työnne yksin mutta älkää jääkö sinne yksinäisyyteen
Niin no mitä tähän voi sanoa, sitten olet yksin.