Sanokaa kiltit ettei mun 5-vuotias ole ainoa joka lähtee karkuun eikä halua tulla mukaan kun haen päiväkodista?

Mulla oli sama homma, mutta tajusin sitten lapsen kaipaavan minun huomiota ja lämpöä, ja aloin suhtautumaan hakureissuihin eri tavalla. Kun löysin lapsen niin halasin ja käveltiin matka kotiin rauhassa jutellen, poikettiin leikkipuistoonkin matkalla, kun ennen olisin vaan kiireesti kävellyt suoraan kotiin. Ei mennyt kauaa, kun lapsi alkoi jo hakiessa olla iloinen ja tuli heti juosten halaamaan. Kaipaa varmaan sinun rakkautta ja läsnäoloasi ja oireilee, kun ei sitä saa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli sama homma, mutta tajusin sitten lapsen kaipaavan minun huomiota ja lämpöä, ja aloin suhtautumaan hakureissuihin eri tavalla. Kun löysin lapsen niin halasin ja käveltiin matka kotiin rauhassa jutellen, poikettiin leikkipuistoonkin matkalla, kun ennen olisin vaan kiireesti kävellyt suoraan kotiin. Ei mennyt kauaa, kun lapsi alkoi jo hakiessa olla iloinen ja tuli heti juosten halaamaan. Kaipaa varmaan sinun rakkautta ja läsnäoloasi ja oireilee, kun ei sitä saa.

Mä olen yritttänyt tätäkin. Tosin me asutaan maalla ja päiväkoti on useampien kilometrien päässä kotoamme, eli liikutaan aina autolla. Ja en tahdo saada lasta edes pois päiväkodista, vaatetta päälle yms.

Mutta voin taas koittaa tota että saa enemmän huomiota hakutilanteessa. Meillä ei sinänsä ole haussa kiirettä, mutta päiväkodilta ne haluaisi kaikki rakennuksesta ulos kun haen lasta, niin ei siinä ole kauheasti aikaa vaikka itseltä sitä voisikin löytyä.

ap

Jos lapsi pitää hakea, lapsi pitää hakea. Ihan sama vaikka kuinka yrittäisi änkyröidä ja vetää showta.

Olet ainoa.

Uhmaikä päällä? Kyllä se siitä helpottaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi pitää hakea, lapsi pitää hakea. Ihan sama vaikka kuinka yrittäisi änkyröidä ja vetää showta.

Näin mä oon tehnyt. Joskus laitetaan vaan kengät jalkaan ja muuten muut vaatteet kainaloon. Tätä on vaan kestänyt jo todella kauan ja lapsi kasvaa enkä jaksa enää fyysisesti ottaa häntä mukaan vs kun lapsi oli 3-vuotias jolloin sai helposti lapsen kantoon kun pisti vastaan. Kunhan sai ensin lapsen kiinni.

ap

Vierailija kirjoitti:

Uhmaikä päällä? Kyllä se siitä helpottaa.

Ei kai 5-vuotiaalla enää?

Ei ole omaa kokemusta. Omat lapseni ovat aina jääneet päiväkotiin itku silmässä ja tulleet riemukkaina vastaan, mikä ei sekään ole ollut herkkua - sitä miettii, onko heillä siellä aivan karmeaa päivät pitkät.

Mutta itse vastaavassa tilanteessa varmaan tekisin siitä leikin - menisin itse piiloon tai vakoilisin lasta jostakin aidan takaa. Ja sama seuraavana päivänä. Sitä seuraavana taas joku hupsu yllätys tai ilme, kaappaus haliin tms. kunnes lapsi oppii että sinun tulosi on hetki, jota ei kannata missata.

Minä sanoin vastaavassa tilanteessa, että selvä, leiki leikit loppuun, minä odottelen tässä. Pieni päiväkoti, hoitajille ei ongelma. Kun lapsi tajusi, että oikeasti nökötän siinä oven vieressä lipan alla reppu kädessä, niin hänkin rauhoittui lähtemään kotiin. Meillä ei ollut kiirettä eikä pakkoa, auto odotti parkkipaikalla aikansa ja kun siinä muitakin lapsia haettiin enkä minä lähtenyt mihinkään, niin tuli tytöllekin koti mieleen. Vähitellen tuo helpotti.

Voisiko olla että lapsi kokee näitten viemisten ja hakemisten olevan ainoa hetki, jolloin hän taatusti saa huomiota sinulta, kun sinulla ei ole mahdollista jättää hänen tekemisiään huomioimatta?

Koeta viettää hänen kanssaan enemmän yhteistä aikaa sitten kotosalla. Tai mahtuisiko kotimatkaan vaikka joku pysähdys leikkipuistossa, jotta lapsella olisi joku kiva syy lähteä reippaasti mukaan päiväkodilta, jotta pääsee kanssasi leikkimään?

Ihan normaalia. Menee ohi.

Eli olet kaksi vuotta jo antanut lapsen pomottaa ja pompottaa itseäsi? 

Muistuu mieleen Anna Wahlgrenin neuvo: kun olet ollut erossa pienestä lapsestasi ja tapaatte jälleen, näytä niin ilahtuneelta ja onnelliselta kuin osaat. Kysele kuulumiset tarkasti ja kuuntele häntä. Myöhemmin saat olla rauhassa, kun panostat jälleennäkemisen hetkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole omaa kokemusta. Omat lapseni ovat aina jääneet päiväkotiin itku silmässä ja tulleet riemukkaina vastaan, mikä ei sekään ole ollut herkkua - sitä miettii, onko heillä siellä aivan karmeaa päivät pitkät.

Mutta itse vastaavassa tilanteessa varmaan tekisin siitä leikin - menisin itse piiloon tai vakoilisin lasta jostakin aidan takaa. Ja sama seuraavana päivänä. Sitä seuraavana taas joku hupsu yllätys tai ilme, kaappaus haliin tms. kunnes lapsi oppii että sinun tulosi on hetki, jota ei kannata missata.

Tätäkin olen yrittänyt, mutta lapsi on 99% sisällä leikkimässä ja silti näkee mut ja lähtee karkuun. Silloin kun hakuaika oli eri, lapsi oli aina ulkona ja silloin oli jo vaatteet puettu eikä tarvinnut murehtia siitä, vaikka silloinkin sain jahdata häntä ympäripäiväkodin pihaa.

btw, perhetyöntekijälle olen kertonut tästä ja sieltä annettiin vain ratkaisuksi kuvatukea, eli pitäisi näyttää pictokuvaa siitä että lähdetään nyt kotiin. No ei ole toiminut

ap

Taitaa olla teillä kotioloissa jotain häikkää. Varaudu siihen, että päiväkodin henkilökunta tekee lasun. He ovat nykyään niin syynin alla. Ja hyvä tietenkin onkin, että huolehtivat.

Vierailija kirjoitti:

Muistuu mieleen Anna Wahlgrenin neuvo: kun olet ollut erossa pienestä lapsestasi ja tapaatte jälleen, näytä niin ilahtuneelta ja onnelliselta kuin osaat. Kysele kuulumiset tarkasti ja kuuntele häntä. Myöhemmin saat olla rauhassa, kun panostat jälleennäkemisen hetkeen. 

Tää on totta. Kun ilahtuu oman lapsensa näkemisestä ja riemastuu siitä, että tämä on jo ulkona juuri sinua odottamassa ja kertoo lapselle, miten hieno juttu, että näin nähtiin, niin loppupäivästä tulee helpompi. Ei pidä sanoa, että oli ikävä, ehei, pitää kysellä, mitä kaikkea kivaa teit tänään ja udella, mikä lumiukoista/ihan mistä vain on juuri oman lapsen tekemä tms. Pitää näyttää, että nyt on vanhemmankin päivän kohokohta.

Vierailija kirjoitti:

Eli olet kaksi vuotta jo antanut lapsen pomottaa ja pompottaa itseäsi? 

joo, kokeillen eri keinoja, ilman merkitystä. Epäillään että lapsi voisi olla nepsy, tarvitsee ryhmässä kuitenkin mm kuulokkeita ja muita apuvälineitä, mutta mulla ei auktoriteetti riitä omaan lapseen.

Ja oon siis harrastuksen puolesta tehnyt vuosia yli 7 vuotiaiden nuorten parissa ohjauksia, siellä kaikki lapset tottelee ilman mukisemisia vaikka osalla selkeästi on adhd  yms taipumusta. Mutta pärjään paremmin yksin 8 ylivilkkaan pojan kanssa kun oman lapseni :(

ap

Ei ehkä kovin kivasti tehty äidiltä, mutta sanoin kun kyllästyin juoksemaan perässä, että voin kyllä tulla hakemaan vaikka sen jälkeen kun olen käynyt kaupassa. Saattaa olla ainoa lapsi pihassa silloin. 

Toimi.

Voisiko olla, että muutostilanteet hankalia? Niihin voi auttaa ennakointi, esim. se että juttelet lapselle etukäteen päiväkotiin menosta, mitä siihen kuuluu ja mitä siellä tapahtuu, ja sama kotiinlähdöstä. Ja nimenomaan juttelet, kysyt lapseltakin, vaikka että muistaako mikä on eka juttu mitä tehdään kun mennään päiväkotiin sisälle, tai että ketäs siellä odottaakaan. Ja mitä teette kun pääsette kotiin, jos vaan ehditte, pitää lähteä reippaasti. Muistutat jutelluista asioista myös itse tilanteessa. Näitä voitte jutella autossa matkalla päiväkotiin, niin ei ole yhtään ylimääräistä vaivaa. 

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla teillä kotioloissa jotain häikkää. Varaudu siihen, että päiväkodin henkilökunta tekee lasun. He ovat nykyään niin syynin alla. Ja hyvä tietenkin onkin, että huolehtivat.

 

Jos vaan saan vinkkejä ja apuja niin voin tehdä oikein pullakahvit heille kun tulevat. Perhetyö kävi juuri taas viime viikolla tuomassa lisää kuvatukea siirtymätilanteisiin.

ap