Ekonomistit ennustavat synkkää vuotta 2025: Kauppasota uhkaa, lama häämöttää
Asiantuntijat varoittavat käynnissä olevasta vuodesta, joka näyttää erittäin haastavalta globaalin talouden kannalta. Uusi kauppasota, joka on jo alkanut, on ennakoitu johtavan merkittäviin tullien nousuihin, jopa 30-100 prosenttiin. Tämä puolestaan heikentää kansainvälistä kauppaa ja vaikuttaa negatiivisesti Suomen talouskasvuun.
Lisäksi dollarin aseman horjuminen maailman valuuttavarantoina on herättänyt huolta. Yhdysvaltojen odotetaan reagoivan tähän voimakkaasti, mikä voi johtaa jopa kansainväliseen lamaan. Useat maat, kuten Suomi, ovat jo alkaneet kasvattaa omia valuuttavarantojaan varautuakseen tähän tilanteeseen.
Työttömyys ja konkursseja lisääntyy
Suomen talous on erityisen haavoittuvainen tuleville muutoksille. Työttömyys ja yritysten konkurssien määrä odotetaan kasvavan, mikä puolestaan lisää valtiontalouden painetta. Alijaäämä kasvaa entisestään, eikä valtio välttämättä pysty rahoittamaan menojaan ilman lisääntyvää velkaantumista.
Myös Euroopassa tilanne on vakava. Puolustusmenojen kasvattamiseen liittyvät päätökset tulevat lisäämään entisestään velkataakkaa.
Pörssiromahdus uhkaa
Alkuvuoden aikana on suuri riski pörssiromahdukselle. Uusi Yhdysvaltain hallinto on ilmoittanut tavoitteekseen "nollata" talouden, mikä on herättänyt huolta sijoittajien keskuudessa.
Kryptovaluutat ainoa loisto?
Ainoa positiivinen pilkahdus tulevaisuudessa saattaa tulla kryptovaluuttojen suunnalta. Yhdysvaltojen odotetaan ostavan suuria määriä bitcoineja ja tekevän maasta kryptovaluuttojen keskuksen. Tämä voisi johtaa kryptovaluuttojen arvon nousuun.
Asiantuntijat kehottavat varautumaan
Ekonomistit kehottavat niin yksityisiä henkilöitä kuin yrityksiäkin varautumaan tuleviin haasteisiin. Säästäminen, riskien hajauttaminen ja joustavuus ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan.
Kommentit (57)
GnS Economics Oy:n tj Tuomas Malinen on tästä varoitellut niiden julkaisuissa ja nyt se käy toteen. Keskuspankit ovat voimattomia ja jopa JP Morgan Chase pankin pomo Jamie Daimon on pessimistinen.
Onko tämä joku tekoälyn tuottama tiivistelmä?
Jep jep. Mutta jos täällä puhuu tästä tulevasta romahduksesta tulee nopeasti pääsy kielletty koko ketjulle
Miten dollarin siis arvellaan käyvän? Heikentyvän? Eli dollari olis tyyliin 1.20 suhteessa euroon? Selittäkää tietämättömälle.
Paskapuhetta. Kaikki ekonomistit aina sanovat, kuinka hienosti menee ja kaikki rikastuvat ja ostovoima on huipussaan ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista kaikille.
Työministeri Arto Satonen uskoo, että maailman myllerryksestä huolimatta tänä vuonna asiat kääntyvät Suomessa parempaan:
https://www.instagram.com/p/DEQB_jPuivm/?utm_source=ig_web_copy_link
Vierailija kirjoitti:
92 on pientä tulevaan verrattuna
Onhan se kun koko maailma on sitä pahemmassa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Paskapuhetta. Kaikki ekonomistit aina sanovat, kuinka hienosti menee ja kaikki rikastuvat ja ostovoima on huipussaan ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista kaikille.
Sen sanoja kerrot, kenen leipää syöt. Onneksi kaikki ei ole saman työnantajan leivissä
Bitcoin avain vapauteen. Joka tuutista nyt pörssi romahdusta. Ja kriisiä. Huomenna NASDAQ nousee ja jatkaa 10% ylös. 99% on nyt negatiivisia. Tehdäänkö gallup? Nuoli ylös jos uskot et pörssi ei romahda. Nuoli alas jos romahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Miten dollarin siis arvellaan käyvän? Heikentyvän? Eli dollari olis tyyliin 1.20 suhteessa euroon? Selittäkää tietämättömälle.
Dollari on ollut vuonna 2008 noin 1,5 suhteessa euroon.
Dollari on käytännössä kansainvälisen kaupan valuuttana eli reservivaluuttana. Moni idän maa haluaa luopua ja käyttää Kiinan valuttaa.
USAn tuleva hallinto varoittanut että ne pankit voidaan laittaa mustalle listalle ja maat kauppasaartoon jotka dollarista luopuvat.
On riski myös valuutan romahdukselle.
Oli jollain tasolla uskottavaa tekstiä, kunnes tuli puheeksi kryptovaluutat, selkeästi tekoälyllä laadittu kryptovaluutta-agendaa mainostava teksti.
Arto on komea talousnero. Hän ehtii nostamaan Suomen maailman kärkeen ennenkuin ehditte kissaa sanoa! Go Satonen!
Vierailija kirjoitti:
Oli jollain tasolla uskottavaa tekstiä, kunnes tuli puheeksi kryptovaluutat, selkeästi tekoälyllä laadittu kryptovaluutta-agendaa mainostava teksti.
Etkö ole kuullut trumpin suunnitelmista? Ihan uskottavaa että arvo nousee tuommoisen toimen jälkeen.
PAri viikkoa sitten ekonomistit mehustelivat, että 2025 on nousun vuosi. Ekonomiin ei voi luottaa.
Vierailija kirjoitti:
PAri viikkoa sitten ekonomistit mehustelivat, että 2025 on nousun vuosi. Ekonomiin ei voi luottaa.
Hallituksen ekonomistit. Kuin myös valtiovarainministeri. Ovat täysin politisoituneet. Joka vuosi ennustavat talouskasvua.
Hyvin etenee hallituksen työllistämissuunnitelma. 😂
Työttömiä on pian virallisestikin se 30%.
92 on pientä tulevaan verrattuna