40-kymppiset naiset, millaista elämänne on?
Onko muilla tunne, että neljäkymppisenä elo on haastavaa..
Keho ja ulkonäkö rapistuu, PMS-oireet todella pahana, mieliala apeana kun tuntuu että on jossain elämän taitekohdassa.. miettii mitä loppuelämältään oikein tahtoo.
Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu.
Kommentit (143)
Harvempi 400-vuotias kykenee kertomaan.
Ihan hyvää, tässä juuri muisteltiin teollista vallankumousta luokkakokousporukalla
Ei oikein kiinnosta mikään ja aiemmin tärkeät jutut on yhdentekeviä. Ei ole haaveita tai suunnitelmia. Tai ehkä ainoa haave olisi terveys kun pitkittynyt yskä vaivaa.
Juu, esivaihdevuodet jyllää ja tuntuu tyhjältä. Suhdekin on huono ja turvaton, Työelämä vie mehut ja lapset sekä vanhenevat vanhemmat saavat olon haikeaksi. Tuntuu että luovun nuoruudesta ja yritän ottaa vastaan vanhenemisen ensiaskeleet. Pms oireet on pahat ja kierto lyhentynyt, joten ne tulevat entistä useammin...
1700-luku oli kyllä ihan paras vuosisata.
Oikein hyvää. Nuoresta asti havittelemani elämänura on vihdoin aukeamassa, olen saanut järjestettyä elämäni omien ihanteideni mukaiseksi eikä kukaan enää tässä iässä kysele aiotko mennä naimisiin ja hankkia lapsia.
Mitä ihmeen alapeukuttamista näissä on? :D Kysyttiin kokemuksia ja niitä on kirjoitettu.
No ainakin vielä näin 4-kymppisenä on itsensä sen verran saanut hillittyä, ettei ole syyllistynyt samaan kuin saman ikäluokan naiset jouluaattona niin turussa kuin tampereellakin.
Raivo on silti liki joka päivä läsnä. Samoin apeus, suru ja katkeruuskin.
Nelikymppisenä se elämä vasta kunnolla alkaa. Sitä ennen on harjoiteltu.
Pääasiassa on ihan mukavaa. Olen tyytyväinen elämääni.
Vierailija kirjoitti:
Parhaat vuodet auttamatta takana.
Näin se on. Olin vielä kolmekymppisenä tosi energinen, hyvässä kunnossa ja oikeastaan aika hot.
Nyt kun viiskymppiä kohta kolkuttelee, on tuo kaikki muisto vain. Esivaihdevuodet sen aiheuttaa. On usein aika väsynyt olo, tulee helposti kaikenlaista pientä ja joskus isompaakin vaivaa, paino nousee, kun estrogeenin määrä vähenee. Ei tää kauheen kivaa ole. Seksi on onneksi vielä hyvää, kun lapset ei oo enää pieniä, niin ehtii harrastaa seksiä muulloin kun supermyöhään illalla. Teinit kun ei nimittäin ole läheskään aina kotona.
Ei ole enää mitään tavoitteita tai haaveita koska täysin järjetöntä se olisi jostain sellaisesta unelmoida mitä ei voi koskaan enää tulla saavuttaneeksi. Eikä ikinä myöskään voi saavuttaa ja kokea mitään sellaista minkä olisi mahdollistanut vain se, että ne aiemmat tavoitteet ja haaveet olisi toteutuneet edes suurimmaksi osin.
Lisäksi ärsyttää se, että kroppa tuntuu alkavan levitä käsiin.
Parasta tähän mennessä. Itsenäistä ja omannäköistä elämää. Aikuisopintoja ja itsensä haastamista uusilla asioilla fyysisesti ja henkisesti. Sosiaalinen elämä ei enää kovasti kiinnosta, eikä se mitä muut minusta miettii. Viihdyn omissa oloissa ja puuhissa.
Pääosin ihan hyvää, ja monesta asiasta on syytä olla kiitollinen. Eniten mietityttää terveys, nyt viimeistään olisi aika ottaa itseään niskasta kiinni ja huolehtia itsestään paremmin. Mistään ulkoisesta rapistumisesta en jaksa välittää. Töissä on todella raskasta, kun nukun huonosti, esivaihdevuodet vaikuttaa uneen selvästi. Lapset tai siis nuoret on ihania ja rakastan heitä yli kaiken, mutta onhan se nyt valtavan haikeaa, miten nopeaa pikkulapsivuodet hurahti! Heidän tulevaisuutensa tässä maassa myös huolettaa. Onko kohta kenelläkään täällä hyvä olla.
P*skaa. Ainoa ilo syöminen.
Miehet ei edes vilkaise enää,kun vierelläni on 14v ja 19v tyttäreni.
Elämä ohi.
Joskus mietin, miten ne jaksaa, jotka on hankkineet lapsensa tosi myöhään. Näin nelikymppisenä en jaksaisi mitään yövalvomisia enää mitenkään. Tai kai ne hormonit sitten siinäkin auttaisi, mutta olen tyytyväinen, että lapset tuli hankittua siinä kolmenkympin vaiheilla. Ne, jotka on saaneet parikymppisinä, on jo lähettäneet neljäkymppisenä lapset jo omilleen ja odottelee seuraavaksi lapsenlapsia syntyväksi.
Sain erotuksi. Ex-mies laittelee silti viestiä. Myös sivusuhde, josta haluaisin irti, roikkuu minussa.
Lapset 2 kpl. ovat täysi-ikäisiä, ovat saaneet opintonsa loppuun ja heillä on hyvää työkokemusta. Eivät saa vakituisia töitä ja ovat vähän masentuneita. Toisaalta toivoisin, että he muuttaisivat omilleen, ja toisaalta meillä ei ole varaa.
Haluaisin päästä yksin omaan pieneen asuntoon ja olla vapaa. Täysi-ikäiset lapseni haluavat samaa. Mutta kaikkien kolmen muutto samaan aikaan vie rahaa. Täytyy vielä odottaa ja suunnitella.
Vielä ainakin toiset 40v jäljellä. En edes tiedä mitä haluan tehdä "isona". Sellaiset 30v työuraa jäljellä ja nykyisellä alalla en aio sitä viettää.
Parhaat vuodet auttamatta takana.