Meillä meni pitkään huonosti, ja päädyin pettämään
En syytä pettämisestä ketään muuta kuin itseäni. Ennen kuin tämä edes tapahtui, olin alkanut miettiä eroa miehestäni. En ajatellut että hyppään suoraan suhteeseen, vaan että opettelen uudestaan elämään yksin (toki lapset olisivat minulla vuoroviikoin/tms). En aio vieläkään tehdä näin, vaikka enää en ajattele ettenkö koskaan enää kelpaisi kenellekään. Haluan oman tilan, omat säännöt, haluan vapaaksi tunteesta että en riitä vaikka tekisin mitä, ja että olen samalla liikaa kaikkea.
Kerron eroaikeistani joulun jälkeen. Mutta kerronko pettämisestä?
Olen vuosia, siis vuosia yrittänyt saada miestä puhumaan, ja ymmärtämään joitain juttuja jotka koen loukkaaviksi. Olen yrittänyt miettiä itseäni, muuttaa itseäni. Olen yrittänyt saada perhearkea sujuvammaksi. Koen, että olen joustanut ja tehnyt kompromisseja toisensa perään. Mies varmaan kokee samoin, mutta ei edelleenkään jotenkin halua ymmärtää.
Onko kukaan ollut samassa tilanteessa?
Kommentit (39)
Paras kompromissi on se kun pettää. Eiku....
Miehelläsi on oikeus tietää NYT !! Pettäminen on aina väärin. Ensin lopettaa edellisen suhteen, ja vasta sitten uudet kuviot.
T. N
Kertoako? Kertoisin jos mies on tavis, eikä kovis. Muuten käyttää kaikki keinot sua vastaan. Kertoisin ensinäkin siksi, ettei enää haikaile, vaan tietää totuuden, että se juna meni jo. Ja pääsee eteenpäin - haluaisithan itsekin tietää.
Kiitos että olet rehellinen.
En kertois jos miehes ansaitsi pettämisen olemalla ilkeä ja tyhmä ! Tekisin jopa niin että saa tietää sen kertomatta, jotenkin että alkaisi ensi epäillä ja sitten joutuisi kysymään ja lopulta kiehuisi rai vosta ja uteliai suudesta saada tietää.
Sitä tapahtuu! Jatkat vaan suhteessa kunnes löytyy se jonka vuoksi erota, mun vinkki perheelliselle.
"Päädyit pettämään". Yrität puolustella itseäsi. Mutta kun on h**ra, niin ei luonteelleen mitään voi. Vaikka olisi naimisissa.
Jos joka tapauksessa jätät miehesi ja pettäminen oli yhden illan juttu, niin säästäisin miestä ja jättäisin kertomatta. Eiköhän erossa muutenkin ole surtavaa tarpeeksi. Näin se jää vain sinun omatuntoasi kolkuttamaan eikä lisää miehen tuskaa.
Toivottavasti ap sitten ei enää harrasta seksiä miehensä kanssa, jos ei ajo kertoa että on pettänyt toisen kanssa!!
Vierailija kirjoitti:
Jos joka tapauksessa jätät miehesi ja pettäminen oli yhden illan juttu, niin säästäisin miestä ja jättäisin kertomatta. Eiköhän erossa muutenkin ole surtavaa tarpeeksi. Näin se jää vain sinun omatuntoasi kolkuttamaan eikä lisää miehen tuskaa.
Täysin samaa mieltä. Mitä hyödyttää kertoa siitä? Ei mitään.
Ihan turhaa mennö kertomaan jostain vanhasta pettämiskerrasta, ei sillä enää ole väliä. Eroatte paremmissa väleissä, jos miehesi ei tiedä.
Turha kertoa. Satutat vain toista.
Onko mielestänne oikein miestä kohtaan että ap olisi hiljaa ja harrastaisi seksiä miehensä kanssa, ilman että mies tietäisi pettämisestä??
Uskomatonta!
Vierailija kirjoitti:
En kertois jos miehes ansaitsi pettämisen olemalla ilkeä ja tyhmä ! Tekisin jopa niin että saa tietää sen kertomatta, jotenkin että alkaisi ensi epäillä ja sitten joutuisi kysymään ja lopulta kiehuisi rai vosta ja uteliai suudesta saada tietää.
Toivon että sun ukkos pettää sua jos sellasen oot jollakin ihmeellä onnistunut saamaan.
Miten tilannetta parantaa antaa sukupuoli elin toisen käyttöön?
No ei sitä pettämistä puheeksi tarvi ottaa. Jos aiot erota niin eroat, ei se siitä muuksi muutu jos siitä kerrot, pahentaa vain toisen oloa.
Olen eri mieltä. Minusta sinun pitää ehdottomasti kertoa. Silloin ero on todennäköisemmin miehellesikin ainoa mahdollinen ratkaisu. Jos et kerro, hän saattaa yrittää saada mieltäsi muutettua, tietämättä petollisuudestasi. Saattaa jopa vakuuttaa rakkauttaan, tietämättä petollisuudestasi. Jos kerrot, se rakkaus hyvin todennäköisesti kuolee, jolloin ero on ainoa ratkaisu myös miehesi mielestä. Kerro.
Onko tuo jokin yllätys? Nainen pettää aina, ja miehen syyksihän se kääntyy.
Vierailija kirjoitti:
Miehelläsi on oikeus tietää NYT !! Pettäminen on aina väärin. Ensin lopettaa edellisen suhteen, ja vasta sitten uudet kuviot.
T. N
En ole samaa mieltä. Jos kuitenkin tarkoitus on lähteä yhteisestä suhteesta ja aloittaa elämä yksin ilman toista ihmistä, en haluaisi itse tietää. On ihan riittävästi tekemistä miettiä, mikä meni väärin parisuhteessa ja keräillä itseään kuin miettiä siinä vielä, että toinen on pettänyt. Todelliset syyt kasvamiseen on kuitenkin paljon pidemmältä ajalta (sisäiset ominaisuudet) kuin tuo syrjähyppy, joka aiheuttaa väärien asioiden syyttelyä itsessään (ulkoiset ominaisuudet). Älä kerro! Puhdistat sillä vain omaa huonoa omaatuntoasi ja pilaat toiset mahdollisuuden kehittää itseään.
Ei