Päätin, että en enää huuda ja ärise lapsille

onkaan niin vaikeaa! Minulla vain yksi (alle kolmevuotias) lapsi ja toinen tulossa näinä päivinä, ja en edes tuolle yhdelle osaa olla niin lempeä kuin haluaisin. Illalla laitoin häntä nukkumaan, ja muksu veti hirveät pultit kun sanoin ihan sievästi, että nyt omaan sänkyyn nukkumaan. Piti ihan purra hammasta, etten sanonut että mä olen sentään tehnyt kaikkeni että sulla ois hyvä olla, olen hassutellut kanssasi koko iltatoimien ajan kun näit että olet ollut väsynyt, olen kantanut sut yläkertaan vaikka vatsa on jo tiellä ja nyt kyykötän tässä hirvittävän epämukavassa asennossa että pystyn silittämään sua, ja sinä vaan huudat ja kiukuttelet, potkit ja karjut. Mä en halua tätä! Ja kohta tässä on toinen samanlainen hoidettava! Onneksi lapsi sentään menee sinne sänkyyn ihan kiltisti, vaikka huudonkin kanssa, ja nukahtaa nopeasti, niin ei tarvinnut enää sitä rumbaa käydä läpi, et hänet ois pitänyt kantaa sinne... lasten kasvatus on rankkaa! Tsemppiä ap, kuvitella että sinä olet tehnyt tätä hommaa jo vuosikausia!

mutta kyllä turhauttaa. Olen yrittänyt tosissani, etten huutaisi ja sanoisi kaikkeen ei, olen yrittänyt lukea, leikkiä ja tehdä kaikkea kivaa lasten kanssa. Vaan missä kiitos? Heti kun lopetan lukemisen ja sanon, että nyt minun kyllä pitää laittaa ruoka tulemaan, niin seuraa marinaa ja ulinaa ja jankutusta. Juuri 6v täyttänyt mankuu, "hööhöttelee", ei suostu kuuntelemaan mitään selityksiä. 4v puolestaan huutaa kuin palosireeni pienimmästäkin vastoinkäymisestä, näyttää mulle kieltä ja paiskoo tavaroita, kun yritän selittää sille nätisti. Että enpä tiiä. Kauemmin menee kiukutteluun, kun en huuda. Kun yritän hyvällä, menee tosi kauan, ennen kuin kumpikaan suostuu kuuntelemaan. Turhauttaa ja ärsyttää, mutta en haluaisi olla kaiket päivät äkäinenkään ja niin käy, kun huudan. Minä niin haluaisin olla onnellinen ja iloinen lasten kanssa. Rakastan niitä. Mutta miksi sen täytyy olla näin vaikeaa?

Minä hoidan päivisin vieraita lapsia työkseni, enkä huuda heille koskaan. Mutta annas olla kun tulen kotiin pyörittämään tätä omaa souvia, niin jopa raivo raikaa minullakin..Ja jatkuva paha mieli siitä, miten en voisi olla se hyväntuulinen äiti.

Tuletko mukaan diiliin, että lapsille ei ärähdetä yhtään ainoaa kertaa ennen sunnuntai-iltaa? Toki tiukat ja johdonmukaiset säännöt pitävät, mutta äiti ei huuda/hermostu/ärähdä..

Kaikki muutkin halukkaat! Edes sunnuntai-iltaan asti! =))

Itse asiassa mietin tänään juuri samaa haastetta tänne av:lle. Mutta arvelin sitten, että kaikki muut ovat tän palstan perusteella niin täydellisiä, etteivät moista haastetta edes tarvi ;)

ap

mutta kyllä turhauttaa. Olen yrittänyt tosissani, etten huutaisi ja sanoisi kaikkeen ei, olen yrittänyt lukea, leikkiä ja tehdä kaikkea kivaa lasten kanssa. Vaan missä kiitos? Heti kun lopetan lukemisen ja sanon, että nyt minun kyllä pitää laittaa ruoka tulemaan, niin seuraa marinaa ja ulinaa ja jankutusta. Juuri 6v täyttänyt mankuu, "hööhöttelee", ei suostu kuuntelemaan mitään selityksiä. 4v puolestaan huutaa kuin palosireeni pienimmästäkin vastoinkäymisestä, näyttää mulle kieltä ja paiskoo tavaroita, kun yritän selittää sille nätisti. Että enpä tiiä. Kauemmin menee kiukutteluun, kun en huuda. Kun yritän hyvällä, menee tosi kauan, ennen kuin kumpikaan suostuu kuuntelemaan. Turhauttaa ja ärsyttää, mutta en haluaisi olla kaiket päivät äkäinenkään ja niin käy, kun huudan. Minä niin haluaisin olla onnellinen ja iloinen lasten kanssa. Rakastan niitä. Mutta miksi sen täytyy olla näin vaikeaa?

Minä hoidan päivisin vieraita lapsia työkseni, enkä huuda heille koskaan. Mutta annas olla kun tulen kotiin pyörittämään tätä omaa souvia, niin jopa raivo raikaa minullakin..Ja jatkuva paha mieli siitä, miten en voisi olla se hyväntuulinen äiti.

Tuletko mukaan diiliin, että lapsille ei ärähdetä yhtään ainoaa kertaa ennen sunnuntai-iltaa? Toki tiukat ja johdonmukaiset säännöt pitävät, mutta äiti ei huuda/hermostu/ärähdä..

Kaikki muutkin halukkaat! Edes sunnuntai-iltaan asti! =))

tosin mulla on koko ajan itseni kanssa se diili, että yritän olla huutamatta. Varsinkin kun tiedän, että lapseni reagoi tähän vauvan tuloon olemalla hankala, ja jos haluan välttää enimmät mustasukkaisuudet vauvan kanssa niin häntä kohtaan pitäisi olla nyt aivan erityisen huomaavainen. Ilman lasta en muuten ikinä olisi tiennyt että minussa on tällainenkin, huutava ja tiuskiva puoli - töissä olen aina ollut asiakkaiden kanssa kärsivällinen ja rauhallinen.



2

Huomenna se jo selviää, onnistunko vai enkö - mies työmatkalla huomisen ja minä olen kotona yksin vintiöiden kanssa...

minäkin tulen mukaan!:)