Lue keskustelun säännöt.
En ole ateisti enkä ole ikinä ollut. Sanotaanko
07.04.2011 |
liberaali kristitty. Mua on vaikeissa elämäntilanteissa auttanut uskon ja sanan tarjoama lohdutus. vaikeat tilanteet eivät ole käännyttäneet pois vaan kiinnittäneet lisää. Tämä kysymys koskettaa mua kovasti senkin takia, että olen jotakin kysymyksen asettelun kaltaista läpikäymässä elämässäni parhaillaan. En syytä Jumalaa, ei Jumala aiheuta minulle pahaa. Tämä lohduttomuus mitä nyt kannan on luonnon ja ihmisen luomaa. Jumala kannattelee vaikean tilanteen keskellä. Auttaa jaksamaan. Se mitä meille tapahtuu tai mitä lapsillemme tapahtuu, tai maailman lapsille on usein ihmisen vaikeaa ymmärtää. Ei meidän aivokapasiteetti jaksa käsitellä niin isoja kokonaisuuksia, kuin maailma. Elämme oman elämänpiirimme mukaisesti, tietoisina maailmasta sen verran että valitettavaa löytyy, mutta harvemmin olen itse kuitenkaan valmis tekemään mitään auttaakseni, kohdatakseni todella julmuuksia kokeneita. Kristinuskohan on mitä suurimmassa määrin diakoniatyöhön rohkaisua. Lähimmäisen rakkaus on sen perusajatus. Jos auttaisimme toisiamme, yhteiskuntamme vähäisiä, suhtautuisimme ehkä elämään eri tavalla kuin Jumalaa syytellen.
Nyt kun olen heikko ja vaikeassa tilanteessa, Jumalan rakkaus lohduttaa. Jumala ei ole aiheuttanut tätä tilaa rakkaalleni. Usko auttaa meitä tästä selviytymään. Lohdutuksen sanaa ei kukaan voi pois ottaa, eikä kukaan voi vähätellä hädän keskellä.
Sielunhoidollista kesää kaikille.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on minulle (ateistille) malliesimerkki syistä, miksi EN ikinä koita tuputtaa rationaalis-loogisia argumenttejani uskovaisille: joillekin ihmisille usko ja uskonto on hyvä asia. Ja hyvä niin.
Joillakin ihmisillä on kova ja kipeä tarve vastauksiin, totuuksiin, selkeyteen, tunteeseen että on joku, joka välittää, ja että kaikki ei ole vain sattumanvaraista ja vailla syvempää merkitystä. Se heille sallittakoon - niin kauan, kun eivät siinä uskonjanossaan satuta muita.
Leukaperäni alkavat kiristyä vasta siinä vaiheessa, jos joku uskontonsa varjolla on tuomitsemassa toisia.
Itse olen tavannut kerran yhden ihmisen, joka todella vakaasti uskoi keijukaisiin. Hyvin, hyvin sympaattinen (ja eksentrinen) ihminen, jonka keiju-uskossa tiivistyi monta tärkeää asiaa: halu uskoa inhimillisen heikkouden ja rajoittuneisuuden ulkopuoliseen hyvyyteen, kauneuteen, sopusointuun - siihen että on todellisuus, joka ei ole vain tätä (buddhalaisittain ajateltuna) kärsimystä, tai (kristinuskon käsittein) vaellusta murheen laaksossa.
Tällä ihmisellä oli seinällä postikortti, jossa luki "On ihan OK olla erilainen". Se liikutti minua; tunsin aitoa sielujen sympatiaa huolimatta maailmankatsomuksellisista eroistamme.