Kun yksinoloon tottuu niin haluaako enää ollenkaan kumppania?
Kommentit (72)
Ei todellakaan enää yhtään miestä sottaa mun asuntoa ja horiin kaikki sapuskat!
Sitä minäkin tässä mietin. Miten helppoa tämä on, kun on aikaa lapsille ja itselle. Olen saanut hurjan paljon aikaan juttuja ja silti ilman kiireen tuntua. Stressitasot on laskeneet. Olen tosi onnellinen. Ihanaa, kun on aikaa ja vapautta. En minä jaksa sinkoilla johonkin kumppanin luo tai kestitä ja huomioida häntä täällä. Mä haluan olla tässä ihanassa rauhassa.
En haluaisi enää kenenkään kanssa asua, mutta tapailu silloin tällöin on mukavaa.
Olisi kieltämättä tosi outo ajatus ruveta yhtäkkiä tekemään kompromisseja ja sietämään toisen henkilön jatkuvaa läsnäoloa outoine tapoineen, ruokineen, sukulaisineen. Eikä mulla oikeastaan edes ole mitään sellaista tarjottavaa että tekisin kehenkään niin suuren vaikutuksen että edettäisiin edes vakituseen suhteeseen. Innostun itse helposti mutta tylsistyn vielä helpommin.
Haaveilen kyllä kumppanista mutten jaksa vaivautua kotoa maailmalle sellaista etsimään. Itsekseen on niin helppoa ja mukavaa.
Tuskin nainen keski-iässä ylipainoisena haluaa välttämättä petipainia. Jotenkin iljettävä ajatus? Esitellä muille ylipainoa tai muita epäkohtia. Tottakai osa ihailee muita jossain kaukana, ei suomalaisia välttämättä. Ja voi pitää itsestään henkisesti.
Jos sielunkumppanin sattuu löytämään, mutta harvassahan sellaiset on
Voisin tehdä 24/7 töitä ettei tarvitse synkistellä yksin kotona.
Ei tule kesää enää, riitti pari yritystä sitä sutinasorttia. En jaksa vaivata päätäni enää moisilla itse järjestetyillä ongelmilla, mikään pakko ei ole olla kepit ristissä toisen ihmisen kanssa.
Haluaisin kyllä. Mutten ehkä jaksaisi mitään 24/7 yhdessäasumista. Että pitäisi koko ajan puhua tai olla saatavilla
En minä ainakaan parisuhdetta kaipaa,
Oma tupa, oma lupa. On melkein mahdotonta kuvitella, että jakaisi enää kotia kenenkään kanssa. On niin kevyttä ja helppoa asua yksin.
Jos viihtyy omillaankin ei tyydy huonoon, olin ihan varma että olen loppuelämäni yksin mutta tapasin sitten mieheni kun olin 39v.
En jaksaisi niitä riitoja enää joten mielummin olen yksin.
Seitsemän vuotta ollut sinkkuna ja tuntuu mukavalta. En edes kaipaa miesten kanssa seksuaalista toimintaakaan. Kevyt olla näin.
Silloin tällöin tapailu vois ehkä kiinnostaa, mutta yhdessä asuminen ei. Kotona on ihana rauha yksin.
Jos siihen tottuu, niin miksei, mutta ei kaikki siihen totu.
En halua, paitsi jos tulee se oikea vastaan. Mutta sitä päivää odotellessa.
Ei halua.