En jaksaisi enää etsiä kumppania

Minkä ikäinen olet? Kuulostaa aika normaalilta tilanteelta varsinkin jo nuoruuden taakse jättäneille. Kannattaa ehdottomasti etsiä elämän ilo ensisijaisesti jostain muualta elämästä siten, että voit hyvin itsesi kanssa. Ehkä myöhemmin sitten tulee suhteen aika, mutta sitä meille ei ole luvattu kenellekään. Monet meistä joutuvat tai saavat elää koko elämänsä itsekseen.

Tässä vaiheessa kannattaisi nyt vain unohtaa parisuhteet ja keskittää aikasi ja energiasi muuhun. Olokin paranee sen myötä.

Kiitos ajatuksista. Ilman muuta on hyvä keskittyä muihin asioihin. Kuitenkin läheisyyden tarve on käsittääkseni ihan normaalia ja tervettä.

Olen keski-ikäinen. Toki ymmärrän, ettei kenellekään ole luvattu parisuhdetta, mutta minua ihmetyttää miesten käytös. Ihmetyttää myös se, että monet tavallistakin tavallisemmat löytävät suhteen heti edellisen kariuduttua ja jotkut, kuten itse, ei ketään. En toki ihan ketä vain huolisikaan, eli voi johtua osittain siitäkin.

Ap

Ei ketään 14 vuoteen. En etsi. Ja silti kysellään. Mulla tosin on lapset. Kun kasvavat ulos. Otan koiran tai kissan.

Otatko ahteriin?

Onko sinulla haasteita ollut muissa ihmissuhteissa? Mietin että onko kyse sinusta ja miehistä vai sinusta ja ihmissuhteista.

Samaistun kokemuksiisi, olen kolmekymppinen nainen. Minulla on tapana epäonnistuneiden yritelmien jälkeen pitää taukoa niin pitkään kuin ajatus deittailusta tuntuu taas kivalta. Mitä pahempi pettymys, sitä kauemmin pidän taukoa - olen ollut vuosiakin deittailematta. Jossain vaiheessa tulee aina fiilis että ehkä nyt yritän uudelleen ja ehkä tällä kertaa saan jotain hyvää, vain pettyäkseni uudelleen XD Tälläkin hetkellä pidän taukoa. Joskus itsekin mietin miten jaksan aina uudelleen yrittää, kun ei ole yhtäkään hyvää kokemusta tähän mennessä ollut.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos ajatuksista. Ilman muuta on hyvä keskittyä muihin asioihin. Kuitenkin läheisyyden tarve on käsittääkseni ihan normaalia ja tervettä.

Olen keski-ikäinen. Toki ymmärrän, ettei kenellekään ole luvattu parisuhdetta, mutta minua ihmetyttää miesten käytös. Ihmetyttää myös se, että monet tavallistakin tavallisemmat löytävät suhteen heti edellisen kariuduttua ja jotkut, kuten itse, ei ketään. En toki ihan ketä vain huolisikaan, eli voi johtua osittain siitäkin.

Ap

Totta kai on normaalia ja tervettä, mutta monen meidän kohtalo on se, että ilman sitä on tultava toimeen. Toiset löytävät kumppanit yleensä juuri siksi, että sille kumppanille ei ole asetettu juuri mitään kriteereitä. Toki voit arvioida itsesi kohdalla, ovatko ne sinun kriteerisi järkeviä ja sellaisia, että ne edellä kannattaa mennä aina. Esimerkiksi älyttömät ulkoiset vaatimukset ovat yleensä esteenä. Miehillä ei ole aina hiuksia päässä 40-vuotiaana, eikä sixpack näkyvillä, vaikka kuinka Hollywoodissa siltä näyttäisikin.

Oletko koira- vai kissaihminen?

Vierailija kirjoitti:

Kiitos ajatuksista. Ilman muuta on hyvä keskittyä muihin asioihin. Kuitenkin läheisyyden tarve on käsittääkseni ihan normaalia ja tervettä.

Olen keski-ikäinen. Toki ymmärrän, ettei kenellekään ole luvattu parisuhdetta, mutta minua ihmetyttää miesten käytös. Ihmetyttää myös se, että monet tavallistakin tavallisemmat löytävät suhteen heti edellisen kariuduttua ja jotkut, kuten itse, ei ketään. En toki ihan ketä vain huolisikaan, eli voi johtua osittain siitäkin.

Ap

Ei varmaan lohduta, muutta täällä toinen täysin samoja kokenut, nyt jo +50. Olen ollut jo 7v yksin. En jaksa / viitsi enää etsiä ja eihän kukaan tule kotoa hakemaan eikä edes tiedä että olen vapaa. Uskon että ulkoisesti todellakin kelpaisin jollekin ikäiselleni vallan mainiosti, olen omillani toimeentuleva koulutettu ja hyvässä työssä oleva, väitän että katseitakin käännän vielä.  Kaikki muu periaatteessa hyvin, mutta en vaan onnistu löytämään ja ainakaan säilyttämään kumppania. Aina on joku ihme este tai sitten ei vaan kemiat kohtaa, tai törmään johonkin ihan ihme tyyppeihin. 

Minulla myös muutamia sinkkunaistuttuja (ihan tosi taviksia), jotka vaihtaa suurinpiirtein lennosta kumppania ja joillakin on jopa seuraava katsottuna valmiiksi. He vaan ns alkaa olemaan yhdessä jonkun kanssa joka on heistä kiinnostunut ja homma lutviutuu kuin itsekseen. 

Miksei vaan vois tulla eteen joku joka veis jalat alta ja se ois siinä! En leikkis vaikeestitavoiteltavaa.

Älä etsi niistä paikoista mistä aiemmin. Katsele rauhassa some tai omat kiinnostukset, harrastus. Joku muu. Jos väkisin etsii, saa pahoja tyyppejä vaan ja törkyä niskaan. Älä ota juovaa tai sikailevaa. Etsi kunnollista. Ulkomaakin voi olla joillekin se.

Vierailija kirjoitti:

Otatko ahteriin?

En kun Keulaan

Peiliin voisi katsoa vähän tarkemmin! Enkä tarkoita nyt ulkonäköä.

Vierailija kirjoitti:

Samaistun kokemuksiisi, olen kolmekymppinen nainen. Minulla on tapana epäonnistuneiden yritelmien jälkeen pitää taukoa niin pitkään kuin ajatus deittailusta tuntuu taas kivalta. Mitä pahempi pettymys, sitä kauemmin pidän taukoa - olen ollut vuosiakin deittailematta. Jossain vaiheessa tulee aina fiilis että ehkä nyt yritän uudelleen ja ehkä tällä kertaa saan jotain hyvää, vain pettyäkseni uudelleen XD Tälläkin hetkellä pidän taukoa. Joskus itsekin mietin miten jaksan aina uudelleen yrittää, kun ei ole yhtäkään hyvää kokemusta tähän mennessä ollut.

Voi miten kurjalta tuntuu puolestasi. Halaus sinulle <3

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos ajatuksista. Ilman muuta on hyvä keskittyä muihin asioihin. Kuitenkin läheisyyden tarve on käsittääkseni ihan normaalia ja tervettä.

Olen keski-ikäinen. Toki ymmärrän, ettei kenellekään ole luvattu parisuhdetta, mutta minua ihmetyttää miesten käytös. Ihmetyttää myös se, että monet tavallistakin tavallisemmat löytävät suhteen heti edellisen kariuduttua ja jotkut, kuten itse, ei ketään. En toki ihan ketä vain huolisikaan, eli voi johtua osittain siitäkin.

Ap

Totta kai on normaalia ja tervettä, mutta monen meidän kohtalo on se, että ilman sitä on tultava toimeen. Toiset löytävät kumppanit yleensä juuri siksi, että sille kumppanille ei ole asetettu juuri mitään kriteereitä. Toki voit arvioida itsesi kohdalla, ovatko ne sinun kriteerisi järkeviä ja sellaisia, että ne edellä kannattaa mennä aina. Esimerkiksi älyttömät ulkoiset vaatimukset o

Tuo on yleisin harhaluulo ja täysin virheellinen oletus, että jos et löydä kumppania niin "olet kranttu jolla täysin ylirealistiset odotukset". Ainakaan meistä keski-ikäisistä tuskin kukaan enää odottaa laatikkoleukaista sydängirurgi-lentokapteenia jolla timmi kroppa, potenssia kun kaksivosella ja paksut hiukset viiskymppisenä.

Ja eteenkin kun on useita pahoja pettymylsiä ja olet törmännyt mitä ihmeellisimpiin mt ongelmaisiin lapsen tadolle jääneisiin "aikuisiin" miehiin niin hitto se vaatimustaso ei oo enää kovin korkeella. Ihan tavallinen siisti, puhdas, itsestään huolta pitävä, mukava ja tervejärkinen, positiivinen ihminen kelpais (ai niin, tupakoida ei saa eikä juoda humalahakuisrsti, siinä on kriteeriä riittämiin).

Mut ei, ku ne tavismiehet ei uskalla lähestyä eikä ne ees tiedä että olen vapaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos ajatuksista. Ilman muuta on hyvä keskittyä muihin asioihin. Kuitenkin läheisyyden tarve on käsittääkseni ihan normaalia ja tervettä.

Olen keski-ikäinen. Toki ymmärrän, ettei kenellekään ole luvattu parisuhdetta, mutta minua ihmetyttää miesten käytös. Ihmetyttää myös se, että monet tavallistakin tavallisemmat löytävät suhteen heti edellisen kariuduttua ja jotkut, kuten itse, ei ketään. En toki ihan ketä vain huolisikaan, eli voi johtua osittain siitäkin.

Ap

Ei varmaan lohduta, muutta täällä toinen täysin samoja kokenut, nyt jo +50. Olen ollut jo 7v yksin. En jaksa / viitsi enää etsiä ja eihän kukaan tule kotoa hakemaan eikä edes tiedä että olen vapaa. Uskon että ulkoisesti todellakin kelpaisin jollekin ikäiselleni vallan mainiosti, olen omillani toimeentuleva koulutettu ja hyvässä työssä oleva, väitän että katseitakin käännän vielä

Mulle ei ole ikinä käynyt noin, että joku veis jalat alta. Minun tämän hetkinen mies oli alunperin mulle vain ystävä 2 vuotta harrastuspiireistä ja pikkuhiljaa ihastuttiin. Sitä edellinen oli tuttava nuoruudesta. Sitä aiempi oli työkaveri. Kaikki on hitaita syttymisiä elämän polulta. En ole koskaan etsinyt ketään vaan elän vain elämää ja harrastan, teen töitä, näen ystäviä. Sieltä ne ihmiset tulee hitaasti. En ole koskaan baarista löytänyt ketään tai tehnyt mitään tinderiä itselle.

Kyllä meitä on monia, jotka jakavat saman kokemuksen. Tuntuu, että kaikki kivet on käännetty, mutta missään ei ole ketään. Kivat miehet ovat aina varattuja, mutta heiltä saa huomiota ja siksi heihin on helppo ihastua. Mutta siitäkin seuraa lopulta pelkkää surua. Jotenkin uuvuttavaa elää yksin päivästä toiseen, ketään ei kiinnosta arkiset kuulumisesi. 

Hyviä ajatuksia monella, kiitos :)

Minulla on pitkäaikaisia ystävyyssuhteita ja välit perheeseen ja sukulaisiin, työkavereihin ja naapureihin ym. kunnossa. Vedän kyllä puoleeni minua huonosti kohtelevia miehiä, sen kaavan olen tunnistanut. En vaan tiedä, miten osaisin vetää toisenlaisia, kun vaikka kuinka yritän toimia toisin, aina näistä paljastuu ikävää (sitoutumiskyvyttömyyttä etupäässä).

Kriteereinä minulla on mm. keskustelutaidot, riittävä itsetuntemus, toisen huomioon ottaminen, huumorintajuisuus, omillaan toimeen tuleminen. Kieltämättä ulkonäkökriteereitäkin on, mutta kalju ja vähän pulska on ihan ok. Superkomeat miehet lähinnä pelottavat, kun tulee tunne, että heillä on kovat vaatimukset naiselleen, eli six packiä ei tarvitse olla.

Olen koiraihminen :)

Ap

Hi hi, oon hyvässä piilossa, AP ei löydä mua.

Kyse voi olla ihan vain huonosta tuurista. Tai siitä, että jostain syystä vedät puoleesi / haet tyyppejä, jotka eivät sovellu sinulle. Tai ehkä siitä, että pidät liikaa kiinni niistä kriteereistä. Enpä tiedä, kun en sinua tunne. Ehdotan, että puhut tästä jonkun hyvän ystäväsi tai vaikka siskon, serkun, veljen tms. kanssa. Jonkun, joka tuntee sinut ja voisi ehkä tunnistaa ongelmakohdat, jos niitä on. Pyydä heiltä rehellistä arviota ja älä loukkaannu, jos sellaisen saat. Niin, ja tosiaan kyse voi olla huonosta tuuristakin, kuten jo sanoin, eikä sinussa ole mitään erityistä "vikaa".

Omasta elämästäni: Minulla ei ollut mitään suhteita ennen kuin parikymppisenä, jolloin yhtäkkiä kaikki tuntuivat kiinnostuvan minusta. En osaa tätä selittää muuten, kuin ympäristön vaihdoksella. Uudessa ympäristössä olin seikkailunhaluisempi, avomielisempi, innostuneempi, sosiaalisempi ja ties mitä enemmän kuin ennen, ja varmaan tämä jotenkin säteili minusta ja veti ihmisiä puoleensa. Ei minulla myöskään ollut kriteerejä sen kummempia, kuin että jos kaveri oli suht kivan näköinen ja luonteeltaan mukava, ja tilanne otollinen kummankin puolelta,  niin siinä oli jo hyvän suhteen ainekset koossa.