Mitä ajatuksia herää, jos näet viiltelyarpia aikuisella
Ja arvet selkeästi vanhoja. Mietin, että uskallanko koskaan töissä olla lyhythihaisessa, vai mitä ihmiset ylipäätään ajattelevat. On tullut jo joskus ilmi toimistolla, että olen nuorena ollut ns. laitosnuori ja jotain ympäripyöreästi on tullut mainittua, että ei ole ollut helpot lähtökohdat. Voiko mielikuva siis enää sinänsä mennä huonommaksi?
mitä ajattelet, jos muuten kuulet, että joku (nyt 34-vuotias) on entinen laitosnuori?
Kommentit (111)
Älä käytä lyhyitä töissä sillä työpaikka ei ole mitenkään turvallinen paikka muutenkaan. Koska osa työkavereista on valmis myymään vaikka taivasosuutensa rahasta.
Koen jonkinlaista surua, mutta toisaalta ne arvet kertovat siitä että niitä kantava henkilö on käynyt paljon vaikeita asioita läpi ja on päässyt niistä (toivottavasti) yli ja voi paremmin nykyhetkessä.
Itsellänikin on arpia ja olen 35 -vuotias.
Mietin, että tuleeko sellaisia ajatuksia, jotka voisivat kertoa minun nykyelämästä jotain. Tuleeko esimerkiksi epäluotettavampi tai epäammattimaisempi kuva henkilöstä, vai ajatteleeko ihmiset yleisesti vain niin, että menneisyydessä on jotain?
ap
Kerran sekopää nainen = aina sekopää nainen.
Saatan ajatella, että on ollut joskus vaikeassa tilanteessa. En mitään pahaa. Nuorena tunsin useamman viiltelijän.
Itse olin kauan sitten kesämyyjänä siellä kävi asiakas jolla ranteissa arvet. En kyllä mitään ihmeellistä ajatellut nyt kun mietin. Oli kumminkin hyvissä voimissa joten on selviytyjä.
Että sillä on joskus ollut niin paha olo, että on yrittänyt vuodattaa sen ulos.
Nykytilanteesta ei tiedä.
Sekopää, johon haluan pitää etäisyyttä.
Tuntemani viiltelijät ovat olleet narkkareita ja todella epäluotettavia ja hankalia ihmisiä. esimerkkinä oma veljeni ja hänen seurueensa. Osan tuntenut pienestä saakka, eikä todellakaan mitään laitosnuoria. Kaikki keskiluokkaisista ns. hyvistä perheistä. Sitten nää yhdet rupes typeröimään oikein porukalla.
Vierailija kirjoitti:
Mietin, että tuleeko sellaisia ajatuksia, jotka voisivat kertoa minun nykyelämästä jotain. Tuleeko esimerkiksi epäluotettavampi tai epäammattimaisempi kuva henkilöstä, vai ajatteleeko ihmiset yleisesti vain niin, että menneisyydessä on jotain?
ap
Minä näin yhdellä hoitoalan työntekijällä arvet. Tuli vaan mieleen, että hänellä on ollut vaikeuksia elämässään, joista luultavasti toipunut.
No juuri tuollaisia mielikuvia tulee, että teininä ollut syystä tai toisesta rankkaa, laitoksessa tms.
En ajattele yhtään mitään. En määritä aikuista ihmistä millään tavalla sen perusteella, millaista sillä on ollut teininä/nuoruuden kasvuvaiheessa. Minua kiinnostaa ainoastaan se, millaista seuraa se ihminen on NYT.
Viiltelyarpia aiheutettu projektissa
Vierailija kirjoitti:
Mietin, että tuleeko sellaisia ajatuksia, jotka voisivat kertoa minun nykyelämästä jotain. Tuleeko esimerkiksi epäluotettavampi tai epäammattimaisempi kuva henkilöstä, vai ajatteleeko ihmiset yleisesti vain niin, että menneisyydessä on jotain?
ap
Ei tule epäluotettava tai epäammattimainen kuva, kukaan fiksu ei ainakaan ajattele niin
Työpaikalla ei kyllä kannata esitellä arpiaan, jos sen vaan suinkin voi välttää.
Vierailija kirjoitti:
Ei herää ajatuksia.
Näin päivystyksen lääkärillä viiltelyarpia. Oma olo oli niin heikko, ettei ollut voimia syventyä hänen arpiensa miettimiseen. Osalla arvet ovat näkyviä ja osalla näkymättömiä. Henkilöt itse tietänevät parhaiten, kuinka ja kenen kanssa asiasta puhuvat.
Ajattelen, että hän on selviytyjä.
Riippuu minkälaista työsi on. Jos olet ainoastaan konttorissa tietokoneella, niin tuskin on ongelma. Jos et olet tekemisissä sidosryhmien, asiakkaiden, eri yksiköiden jne kanssa, pitäisin arvet piilossa.
Minulla on viiltelyarpia mitä häpeän. Olen myös entinen laitosnuori. Viiltelyarvista tulee mieleen, että on ollut jotain tunne-elämän ongelmia eikä ole hallinnut tai osannut käsitellä tunteitaan.