Säälivätkö lääkärit ja sosiaalityöntekijät asiakkaitaan?

Useimmat eivät varmaankaan herätä mitään tunteita.

Kaverini on sosiaalityöntekijä ja kertoi, että ei koe mitään empatiaa asiakkaitaan kohtaan. Ei ajattele heitä samanlaisina ihmisiä kuin mitä me muut olemme. Vertasi itseään putkiasentajaan, että eihän hänkään koe empatiaa putkistoa kohtaan vaan hoitaa työnsä silti hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Kaverini on sosiaalityöntekijä ja kertoi, että ei koe mitään empatiaa asiakkaitaan kohtaan. Ei ajattele heitä samanlaisina ihmisiä kuin mitä me muut olemme. Vertasi itseään putkiasentajaan, että eihän hänkään koe empatiaa putkistoa kohtaan vaan hoitaa työnsä silti hyvin.

 

Olen ymmärtänyt samaa. Sosiaalityöntekijä näkee ongelmia, joihin reagoi ja on tyytyväinen, jos saa ongelmia ratkottua. Ei se asiakas ole tärkeä. Eikä todellakaan samanlainen kuin sosiaalityöntekijä itse tai hänen tuntemansa ihmiset.

Tiedän pari entistä sosiaalityöntekijää, jotka vaihtoivat alaa, koska olisivat halunneet oikeasti auttaa asiakkaitaan, mutta resursseja ei ollut. Olivat siis liian empaattisia alalleen. Sääli on ehkä väärä sana.

Suurin osa lääkäreistä tekee työtä rahan ja maineen vuoksi. Lääkärit ovat enemmänkin insinöörejä. Eikä tunteellinen lääkäri olisikaan hyvä lääkäri. 

Sääli on sairautta. Tirvaisisin kuonoon. 

Jo ensimmäisenä opiskeluvuotena heille opetetaan, että sääli on sairautta. 

Vierailija kirjoitti:

Sääli on sairautta. Tirvaisisin kuonoon. 

Sinä olet sairas

Miksi pitäisi olla? 

En minäkään vanhusten kanssa työskennellessä tunteile sen kummemmin. Kohtelias pitää olla ja kunnioittaa toista. Saa olla inhimillinen. 

Mutta en minä huolestu tai jos menehtyvät niin edes itke. Se on luonnollinen ja normaali jatkumo pitkän iän jälkeen. Välillä ehkä läheisten puolesta surettaa jos ottaa todella koville mutta en jää sitäkään sen enempää miettimään. 

Miksi pitäisi siis?

Sen tiedän varmasti että lääkärit eivät sääli. Olisi mahdotonta tehdä työtään jos siihen sekoittaisi emotionaalisia tunteita. Työ on otettava työnä, vaikka inhimillisyys ja tietyn tasoinen empatia on toki säilytettävä.  Jos alkaa säälimään ja surkuttelemaan ja päästää asioita ns. ihon alle ei taatusti jaksa.

Uskon että sosiaalityöntekijän kohdalla aika tavalla sama. Sen verran rankkojakin asioita näkee varsinkin lasten kohdalla että tietty  etäisyys on säilytettävä.  Loppuunpalamisen vaara on suuri.

Säälivät, vihaavat, kadehtivat. Ja kuvittelevat tietysti olevansa heidän yläpuolellaan, siihenhän se perustuu että yksi on kohde ja toinen saa rahat

Nunnatkin sanovat, että ovat ihmisiä, eivätkä mitään pyhimyksiä. Ihmiset ovat menneet vikaan, kun ovat asettaneet ihmisen toisen yläpuolelle

Sote-aloilla ei pysty työskentelemään, jos alkaa miettiä liikaa asiakkaitaan tai pistämään itseään tai tunteitaan peliin. Joten ei, sääliä eikä empatiaa tuskin tulee.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän pari entistä sosiaalityöntekijää, jotka vaihtoivat alaa, koska olisivat halunneet oikeasti auttaa asiakkaitaan, mutta resursseja ei ollut. Olivat siis liian empaattisia alalleen. Sääli on ehkä väärä sana.

Suurin osa lääkäreistä tekee työtä rahan ja maineen vuoksi. Lääkärit ovat enemmänkin insinöörejä. Eikä tunteellinen lääkäri olisikaan hyvä lääkäri. 

Tunteellinen lääkäri olisi paras lääkäri. Ei sortuisi kusipäisyydessään virheisiin ja päivittäisi osaamistaan. Arvostaisi asiakkaitaan oman tautinsa kokemusasiantuntijoina. Ikävää, että vaihtavat alaa usein. 

Vierailija kirjoitti:

Kaverini on sosiaalityöntekijä ja kertoi, että ei koe mitään empatiaa asiakkaitaan kohtaan. Ei ajattele heitä samanlaisina ihmisiä kuin mitä me muut olemme. Vertasi itseään putkiasentajaan, että eihän hänkään koe empatiaa putkistoa kohtaan vaan hoitaa työnsä silti hyvin.

Ja juuri tämän vuoksi tuollaiset ihmistenronklaamis-ammatit pitäisi lopettaa. Tai ainakin tämän tyyppiset psykopaatit pitäisi poistaa tehtävistä välittömästi. Sehän on tutkittu juttu, että mm. pedarit hakeutuvat lasten lähellä oleviin ammatteihin - sadistit ja muuten häiriintyneet hakeutuvat varmasti myös rooleihin, missä pääsevät harjoittamaan pahuuttaan

Sääli ja liika asian/ihmisen tilanteen omaksi ottaminen varmaan haittaisi työssäjaksamista ja myös sekoittaisi rooleja.

Kuitenkin joihinkin asiakkaisiin työssä kuin työssä syntyy erilaisia suhteita kuin toisiin. Itselläni on se, että olen saanut monesti superhyvää hoitoa, kun minua pidetään niin kivana, ei varmaan sinänsä siksi, että tilanteessani olisi mitään niin erityistä. Asiat on huonosti, mutta monella vielä huonommin.

No nythän ihmiset saa 30000e lisääntymisestä. Voi muuttaa jonnekin jossa kaikki toimii.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän pari entistä sosiaalityöntekijää, jotka vaihtoivat alaa, koska olisivat halunneet oikeasti auttaa asiakkaitaan, mutta resursseja ei ollut. Olivat siis liian empaattisia alalleen. Sääli on ehkä väärä sana.

Suurin osa lääkäreistä tekee työtä rahan ja maineen vuoksi. Lääkärit ovat enemmänkin insinöörejä. Eikä tunteellinen lääkäri olisikaan hyvä lääkäri. 

Sitä on kyllä tutkittu, että välittävä ja empaattinen lääkäri/hoitohenkilökunta johon pystyy luottamaan vähentää sairaan stressiä niin paljon että paraneminen on paljon nopeampaa kuin jos lääkäri on insinöörimäinen, tyly liukuhihnatyyppi. Pl. kirurgit, siinähän on tunnekylmyydestä vain hyötyä.

Ei,ei sanaakaan mistään sääleistä.Näkee päälle mitä tänne oot tullu.Joskus 80 luvul mulle nuorena tyttönä tuli patti joka kuitenkin oli myöh.vaaraton,sairaalaan plk-kalle piti kyllä mennä,silloin oli lääkäri joka NS.halasi kun kyynehdin terv.kesk.Nykyään eri terv.kesk.kyynistä töykeää käytöstä terv.kesk.Käyn harvoin.Sossujen Kaa en oo tekemisissä.Kyllä erik.lääk.aina sairaalassa niin ystävällisiä,kuunteleva.

Tunnen syvää myötätuntoa ja sääliä mutta omat tunteet on pakko laittaa taakse, ei voi ajatella liian syvällisesti. Muuten työt jää tekemättä , jos liikaa ajattelee. 

Eipä ole alalle sopiva,jos itseensä ottaa.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän pari entistä sosiaalityöntekijää, jotka vaihtoivat alaa, koska olisivat halunneet oikeasti auttaa asiakkaitaan, mutta resursseja ei ollut. Olivat siis liian empaattisia alalleen. Sääli on ehkä väärä sana.

Suurin osa lääkäreistä tekee työtä rahan ja maineen vuoksi. Lääkärit ovat enemmänkin insinöörejä. Eikä tunteellinen lääkäri olisikaan hyvä lääkäri. 

Olisipas. Eräs pitkän linjan sukulääkäri pienessä yhteisössä kirjoitti vanhoilla päivillään elämänkokemuksiaan ja ammattiaan summaavaan kirjaan, että "lääkärin rakkaus parantaa potilaan". Ei lääke, ei psykosilpominen, vaan rakkaus

Bisnes on ehkä saanut alkunsa jostakin tällaisesta aidosta välittämisestä asiakasta kohtaan. Nykyään sekopäistä ihmisten myrkyttämistä ja silpomista. Yhtä lailla kuin laadukkaan ruokabrändin ravintosisältö muutetaan pikkuhiljaa halvemmaksi ja halvemmaksi, jotta bisneksentekijä saa enemmän voittoa, myös lääke-brändi muuttuu tehottomaksi, sitten myrkylliseksi

Taidokkaissa käsityöläisissäkin näkee, kuinka hellästi ja läsnäolevasti he käsittelevät työnsä kohteena olevia asioita. Jos ihmistyöntekijä ei omaa samanlaista rakkautta asiakastaan kohtaan, hän on psyko ja kaikkien tulisi häntä välttää. Valitettavasti, kun ihmisten toimeentulo on sidottu ennalta määrättyihin rooleihin ja vaihtaminen on työlästä, näitä psykoja on. Fiksu pitää silmät auki, eikä osta omenaa siksi, että lapussa lukee "omena", vaan tarkastaa mitä lajiketta se on, onko se luomua vai tehotuotantoa, ja ennen kaikkea: onko se mätä