Missä vaiheessa katkaista välit omaan lapseen?

Minulla on vähän samankaltainen tilanne sillä erotuksella, että lapsella menee todella hyvin. Kerran soitin ilman asiaa eikä hän ole sen jälkeen vastannut puheluihin. Viesteihin vastaa, jos siinä on selkeä asia tai kysymys. Pitäisin oven auki enkä nyt ainakaan blokkaisi yhteyksiä.

Miksi sulla on vaihtoehtona blokata oma lapsi?? 

Ainoa tilanne, jossa katkoisin välit omaan lapseen olisi sellainen että hän olisi minulle hyvin vaarallinen. Silloinkin pyrkisin etäältä huomaamatta huolehtimaan hänestä.

On varmaan henkisesti rankkaa aina toivoa parempaa, varmaan ihan luonnollista, että toivot saavasi ilmaista pahan olosi ja tulla kuulluksi. Mutta ei sitä kannata lapselle sanoa.

Itse varmaan lähettäisin viestin, kuinka kaipaan lasta ja toivon hänen vielä ottavan yhteyttä omasta halustaan. Oletko kertonut lapselle suoraan, että tilanne vaivaa sinua?

Päihdeongelmaiset on itsekeskeisiä, ehkä ei vastaa mitään, eikä ymmärrä tilannetta sinun kannaltasi. Jättäisin kuitenkin oven auki, että voi hädän hetkellä tai tullessaan järkiin ottaa yhteyttä. Päihdemaailma voi olla todella järkyttävää elämää, on ehkä parempi, että on joku johon voi ottaa yhteyttä, jos kaikki menee päin seinää.

Olen kyllä kertonut lapselle, kuinka kaipaan häntä ja toivoisin väliemme korjaantuvan. Olen pyytänyt anteeksi, että en ole osannut olla hänen tukenaan ja auttaa häntä sillä tavalla, mitä hän olisi tarvinnut. Koska selvähän se on, että hän olisi tarvinnut lapsuudessaan jotakin muuta, jotta emme olisi nyt tässä tilanteessa. Valitettavasti en silloin sitä ymmärtänyt, sillä teini-ikään saakka hän vaikutti onnelliselta lapselta, jolla oli kaikki hyvin.

Joku ihmetteli, miksi blokkaisin oman lapseni. Lähinnä siksi, että itselläni olisi korkeampi kynnys olla yhteydessä häneen päin. En yhtään tiedä, miltä viestini hänestä tuntuvat. En siis mitenkään jatkuvasti ole yhteydessä, mutta silloin tällöin. Voihan olla, että lasta tämä ahdistaa tai ärsyttää. Tai sitten ei. En tiedä. Lapsi on mielessäni joka päivä, suren tilannetta jatkuvasti. Tuntuu, että tarvitsisin itse suurempaa etäisyyttä koko tähän asiaan, että pääsisin siitä yli.

Älä omaa lasta estä. Ottaa yhteyttä kun siltä tuntuu.

Jos on vasta parikymppinen, niin on tuossa vielä ihan hyvät mahdollisuudet sille että 5-10 v päästä maailmankuva ja ajatukset omista vanhemmista muuttuneet. Ei monikaan muutaman vuoden sisällä kotoa muuttanut ihan hirveän tiivisti välttämättä pidä yhteyttä, mutta myöhemmin alkaa arvostaa vanhempiaan enemmän ja kaivata kontaktia. Tietysti, jos päihteet vie ihmistä ihan täysin, ei välttämättä ole odotettavissa mitään rakentavaa yhteenpaluuta myöhemminkään. Ehkä voit elää omaa elämääsi ja antaa lapsen elää omaansa ilman että varta vasten tarvitsee välejä katkaista. Voihan sitä jättää vaikka lahjat ostamatta ja ne vähätkin viestit/puhelut tekemättä, myös palveluksien pyytämiseen voi ihan suoraan sanoa, jos ei onnistu. Ehkä lapsi jossain vaiheessa havahtuu siihen, että olisikin ihan kiva saada jokin yhteys takaisin ja että tämä vaatisi häneltäkin jotain vastavuoroisuutta.

Anna lapselle aikaa kasvaa. Hän on vielä todella nuori. Monikin parikymppinen etääntyy vanhemmistaan hetkellisesti tuossa iässä, vaikka olisi "normaali". Älä estä lasta, hän voi vielä tarvita sinua hädän hetkellä. Oletko itse saanut keskusteluapua tilanteeseesi? Onko sinulla harrastuksia, töitä, ystäviä? Keskity omaan hyvinvointiin niin paljon kuin mahdollista ja anna lapselle aikaa. Paljon jaksamista ja tsemppiä, tilanne ei varmasti ole helppo sinulle! 

No ei pidä katkaista välejä kokonaan. Kannattaa auttaa taloudellisesti jos on pulassa ja laittaa kortteja. Ehkä hänen kanssa voi soitella joskus, kenties hän itse soittelee. Jos on päihdeongelmaa, ehkä hän voi tehdä sille jotain, on vieroitusohjeita ja sellaista. Ellei ole joku väärinkäsitys siinä. Eivät kaikki käytä. Hän elää silti omaa elämää. Ehkä häntä kohtaan käyttäydyttiin liian tylysti, jotenkin. Kun piti ymmärtää.

Ja älä ap itseäsi syytä. Päihdeongelma ei ole sinun syytäsi. Nepsylasten aivot toimivat eri tavalla ja usein impulsiivisesti, valitettavan moni heistä ajautuu aikuisena päihteitä käyttämään. Sinä et olisi voinut sitä mitenkään estää, aikuinen lapsi tekee itse valintansa. Nuoret hyvin usein syyttävät vanhempiaan kaikista ongelmistaan eikä omassa toiminnassa nähdä vikaa, vaikkei asiat niin mustavalkoisia oikeasti olekaan. Huonoihin porukoihin ajautumista on vanhempien hyvin vaikeaa estää. Ole itsellesi armollinen. <3

- edellinen

Vierailija kirjoitti:

Jos on vasta parikymppinen, niin on tuossa vielä ihan hyvät mahdollisuudet sille että 5-10 v päästä maailmankuva ja ajatukset omista vanhemmista muuttuneet. Ei monikaan muutaman vuoden sisällä kotoa muuttanut ihan hirveän tiivisti välttämättä pidä yhteyttä, mutta myöhemmin alkaa arvostaa vanhempiaan enemmän ja kaivata kontaktia. Tietysti, jos päihteet vie ihmistä ihan täysin, ei välttämättä ole odotettavissa mitään rakentavaa yhteenpaluuta myöhemminkään. Ehkä voit elää omaa elämääsi ja antaa lapsen elää omaansa ilman että varta vasten tarvitsee välejä katkaista. Voihan sitä jättää vaikka lahjat ostamatta ja ne vähätkin viestit/puhelut tekemättä, myös palveluksien pyytämiseen voi ihan suoraan sanoa, jos ei onnistu. Ehkä lapsi jossain vaiheessa havahtuu siihen, että olisikin ihan kiva saada jokin yhteys takaisin ja että tämä vaatisi häneltäkin jotain vastavuoroisuutta.

Ja vielä lisäyksenä, että kuvauksesi kuulostaa siltä, että podet todella vahvaa syyllisyyttä lapsen tilanteesta ja ehkä jollain tavalla myös roikut vähän liikaa mennessä ja omissa toiveissasi. Et kuitenkaan ole vastuussa aikuisen lapsesi valinnoista ja elämästä, vaikka hän kuinka kaataisi omaa pahaa oloaan päällesi tai syyttäisi jostain.

Voi se olla, että välien katkaiseminen muuttaisi olotilaasi, mutta voi se sitä myös pahentaa. Varsinkin jos aktiivisesti katkaiset välit ja jotain kautta myöhemmin tulee ilmi että lapsen elämä on tämän jälkeen lähtenyt vielä huonommille raiteille. Vai miellätkö, että ns. virallisen välien katkaisun jälkeen et enää ajattelisi koko lasta tai tuntisi mitään negatiivisia tunteita tilanteesta? Itse ajattelisin, että välien katkaisu ei ehkä paranna asiaa, vaan se että saat tunnetasolla enemmän etäisyyttä lapseesi ja koko asetelmaan. 

Minä taas en kannata ajatusta siitä, että vanhemmat tukisivat aikuista lasta rahavaikeuksissa. Siitä syntyy kurja kierre ja vanhemmathan vain rahoittaisivat päihdeongelmaa ja mahdollisia muita ongelmia, monilla päihdeongelmaisilla on velkaakin. Tuossa tilanteessa kannattaa olla jämäkkä eikä antaa senttiäkään. Muuten nuori ei opi vastuullisuutta. Valitettavasti joidenkin täytyy oppia elämänhallintaa kantapään kautta.

Vierailija kirjoitti:

Jos on vasta parikymppinen, niin on tuossa vielä ihan hyvät mahdollisuudet sille että 5-10 v päästä maailmankuva ja ajatukset omista vanhemmista muuttuneet. Ei monikaan muutaman vuoden sisällä kotoa muuttanut ihan hirveän tiivisti välttämättä pidä yhteyttä, mutta myöhemmin alkaa arvostaa vanhempiaan enemmän ja kaivata kontaktia. Tietysti, jos päihteet vie ihmistä ihan täysin, ei välttämättä ole odotettavissa mitään rakentavaa yhteenpaluuta myöhemminkään. Ehkä voit elää omaa elämääsi ja antaa lapsen elää omaansa ilman että varta vasten tarvitsee välejä katkaista. Voihan sitä jättää vaikka lahjat ostamatta ja ne vähätkin viestit/puhelut tekemättä, myös palveluksien pyytämiseen voi ihan suoraan sanoa, jos ei onnistu. Ehkä lapsi jossain vaiheessa havahtuu siihen, että olisikin ihan kiva saada jokin yhteys takaisin ja että tämä vaatisi häneltäkin jotain vastavuoroisuutta.

Turhaa odotella, itse odottelin 15 v. kun lasten isä vieraannutti valehtelemalla ja lahjomalla rahalla. 

Älä estä, mutta älä tosiaankaan anna myöskään rahaa. Onko lapsellasi kontaktia mihinkään hoitotahoon? Jos ei, hänestä voisi vinkata esimerkiksi kunnan etsivälle nuorisotyölle. Etsivä nuorisotyö voi auttaa päihteistä irtautumisessa, auttaa löytämään opiskelupaikan ja tarjota tukea arkisiin pulmiin matalalla kynnyksellä. Etsivien kautta voi saada myös velkaneuvontaa, mikäli taloudellinen tilanne tyttöä huolettaa. 

Täällä onkin jo useampi kirjoittanut, ettet voi syyttää itseäsi lapsen ongelmista. On totta, että nepsynuorilla on tosiaan suurempi riski ajautua käyttämään päihteitä, päätyä huonoihin porukoihin ja kärsiä enemmän taloudellisista vaikeuksista. Hän on kuitenkin vielä hyvin nuori, elämän suunta voi vielä muuttua kokonaan. Yhteydenottoa ei ehkä kannata jäädä odottamaan, mutta voisit tosiaan selvitellä olisiko jotain tukikontaktia tytölle saatavilla.

Kriisikeskuksesta tai kriisipuhelimesta saa matalan kynnyksen apua omien vaikeiden tunteiden käsittelyyn. Voisi olla ihan hyvä käydä juttelemassa jossakin jos et ap vielä ole tehnyt sitä. On raskasta elää syyllisyyden kanssa ja kenties ulkopuolinen näkökulma tilanteeseen voisi huojentaa omaa oloasi. 

Älä estä mutta älä enää itsekään ota yhteyttä. Yritä päästää irti. Tyttösi on jo aikuinen ja itse on soppansa keittänyt, sinulla ei ole enää velvollisuutta auttaa eikä puuttua. 

Ei kokemusta, mutta varmaan lähettäisin silloin tällöin viestejä niin kauan kuin henki pihisee minussa.

Minä en kyllä pitäisi luuserikakaraan mitään yhteyttä. Hyh.

Tiedätkö ap missä tyttö asuu? Entä jos menisit ihan kotiovella käymään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on vasta parikymppinen, niin on tuossa vielä ihan hyvät mahdollisuudet sille että 5-10 v päästä maailmankuva ja ajatukset omista vanhemmista muuttuneet. Ei monikaan muutaman vuoden sisällä kotoa muuttanut ihan hirveän tiivisti välttämättä pidä yhteyttä, mutta myöhemmin alkaa arvostaa vanhempiaan enemmän ja kaivata kontaktia. Tietysti, jos päihteet vie ihmistä ihan täysin, ei välttämättä ole odotettavissa mitään rakentavaa yhteenpaluuta myöhemminkään. Ehkä voit elää omaa elämääsi ja antaa lapsen elää omaansa ilman että varta vasten tarvitsee välejä katkaista. Voihan sitä jättää vaikka lahjat ostamatta ja ne vähätkin viestit/puhelut tekemättä, myös palveluksien pyytämiseen voi ihan suoraan sanoa, jos ei onnistu. Ehkä lapsi jossain vaiheessa havahtuu siihen, että olisikin ihan kiva saada jokin yhteys takaisin ja että tämä vaatisi häneltäkin jotain vastavuoroisuutta.

Aloituksesta ei tule sellaista vaikutelmaa, että tässä vanhemmat olisi jotenkin aiheuttaneet vastakkainasettelua. Eli ei ehkä suoraan päde ap:n tilanteeseen tuo kokemuksesi.

Tee lapsestasi huoli-ilmoitus sossuun. Muuta et tuossa tilanteessa oikein voi.

Minä lopetin soittelun 39 vuotiaalle aikamiespojalle kun vastaa millon sattuu huvittamaan eikä koskaan soita takaisin.  Ottakoon ite yhteyttä tästä eteenpäin aikuinen ukko.