Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Missä vaiheessa katkaista välit omaan lapseen?
04.10.2024 |
Tänä syksynä mediassa on ollut paljon keskustelua lapsista, jotka eivät pidä yhteyttä vanhempiinsa. Tyttäreni on yksi heistä. Hän muutti kotoa heti täysi-ikäistyttyään eikä ole sen jälkeen oma-aloitteisesti ottanut yhteyttä kuin muutaman kerran, tarvitessaan rahaa/palveluksen. Muutosta on muutama vuosi.
Välimme olivat etäiset ja vaikeat jo ennen kuin lapsi muutti kotoa. Hänellä oli sosiaalisia vaikeuksia, neurokirjon piirteitä ja mielenterveysongelmia. Lapsi koki, että kaikki ongelmat olivat vanhempien syytä, ja kapinoi voimakkaasti vanhempia vastaan. Oli päihteitä, lain rikkomista, karkureissuja, jne. Vuodet ennen lapsen täysi-ikäiseksi tulemista elimme jatkuvasti varpaillamme, haimme apua, teimme mitä kykenimme. Kunnes lapsi tuli täysi-ikäiseksi ja totesi, että hänen elämäänsä ei kukaan enää ohjaile, ja muutti pois. En tiedä, mitä lapselle kuuluu, paitsi että päihteiden käyttö on arkipäivää. Ei käy töissä eikä opiskele. Ei vastaa puhelimeen eikä viesteihin. Ei ole kutsunut tai päästänyt käymään kotiinsa, ei käy myöskään meillä kylässä (paitsi hakemassa joulu- ja synttärilahjat).
Tyttären lapsuusvuosina olimme läheiset, minulla on sitä aikaa ikävä. Toivoisin, että tytär vielä haluaisi rakentaa suhdettaan meihin vanhempiin uudelleen, mutta en pidä tätä todennäköisenä. Vanhempana olen kokenut, että tehtäväni on ns. pitää ovea auki, tätä myös ammattilaiset ja lähipiirini toistelee. Heikossa toivossa roikkuminen on kuitenkin henkisesti raskasta, ja usein mieleni tekisi sulkea se ovi kokonaan. Ehkä silloin en tuntisi jatkuvaa surua asiasta.
Kuinka toimisit tilanteessani? Laittaisitko ajoittain viestiä lapselle, vaikka hän ei koskaan vastaa? Lakkaisitko laittamasta? Sanoisitko lapselle, että seuraavaksi on hänen vuoronsa, minulta ei enää tule yhteydenottoja? Blokkaisitko hänet puhelimessa, niin että hänkään ei edes saisi yhteyttä? Erityisesti kiinnostaa, jos joku on ollut tässä tilanteessa ja löytänyt tavan päästä sinuiksi sen kanssa. Mikä se tapa oli?
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on vasta parikymppinen, niin on tuossa vielä ihan hyvät mahdollisuudet sille että 5-10 v päästä maailmankuva ja ajatukset omista vanhemmista muuttuneet. Ei monikaan muutaman vuoden sisällä kotoa muuttanut ihan hirveän tiivisti välttämättä pidä yhteyttä, mutta myöhemmin alkaa arvostaa vanhempiaan enemmän ja kaivata kontaktia. Tietysti, jos päihteet vie ihmistä ihan täysin, ei välttämättä ole odotettavissa mitään rakentavaa yhteenpaluuta myöhemminkään. Ehkä voit elää omaa elämääsi ja antaa lapsen elää omaansa ilman että varta vasten tarvitsee välejä katkaista. Voihan sitä jättää vaikka lahjat ostamatta ja ne vähätkin viestit/puhelut tekemättä, myös palveluksien pyytämiseen voi ihan suoraan sanoa, jos ei onnistu. Ehkä lapsi jossain vaiheessa havahtuu siihen, että olisikin ihan kiva saada jokin yhteys takaisin ja että tämä vaa
Aloituksesta ei tule sellaista vaikutelmaa, että tässä vanhemmat olisi jotenkin aiheuttaneet vastakkainasettelua. Eli ei ehkä suoraan päde ap:n tilanteeseen tuo kokemuksesi.
Samaa mieltä. Päihdeongelmaisten kanssa on ihan eri ongelmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen surrut sitä kun poikani ei käy eikä.soita ja hävennyt sitä ihmisille, onpa helpottavaa lukea, että on muitakin jolla samat huolet.
Minäkin kyllä katkaisisin välit tuossa tilanteessa. Lapsihan on totaalisen itsekäs k*sipää, miksi tuollaisen perään edes murehtisi. Itse on sotkunsa aiheuttanut, sinä et siihen olisi voinut vaikuttaa. Vetäkööt kersa vaikka yliannostuksen ja menkööt ulosottoon, sinun ei tarvitse siitä murehtia. Keskity omaan elämääsi. Ajattele, että lapsesi on jo kuollut. Pidä "hautajaiset". Estä hänet äläkä enää ajattelekaan häntä.
Mistä puhutte silloin kun olette yhteydessä? Arvosteletko, neuvotko ja voivottelet? Se ei nimittäin ainakaan auta teidän väleihin eikä myöskään tyttären tilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitääkö tytön isä mitään yhteyttä häneen? Entä muut sukulaiset? Saisiko sitä kautta tietää kuulumisia?
Jos tiedät hänen osoitteen, laita ihan perinteinen paperinen kirje hänelle. Kerro että rakastat ja tuet ja kerro että kaipaat yhteydenottoa. Kerro että et ole vihainen, ilmaise huolesi ja rakkautesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin suosittelisin tuota etsivää nuorisotyötä. Olen itse ollut etsivien asiakkaana muiden asioiden vuoksi, mutta todella hyviä kokemuksia on palvelusta. Eivät ole ollenkaan tuomitsevia ja on hieman rennompaa ja matalamman kynnyksen apua kuin sosiaalityössä, tarvittaessa kyllä voivat ohjata sossullekin. Sieltä voi saada myös nuorisotyöntekijän mukaan lääkäriin, velkaneuvojalle tai muille asioinneille jos tarvetta on. Googlaa tytön kotikunta ja etsivä nuorisotyö, sieltä voi lähettää sähköpostia jollekin työntekijälle ja antaa tytön yhteystiedot, he voivat sitten olla häneen yhteydessä.
Paljon voimia sinulle vaikeaan tilanteeseen. <3 Toivottavasti olet saanut keskusteluapua itsekin. Päihdeongelmainen ei välttämättä osaa ajatella muiden tunteita samalla tavalla. Mielenterveysongelmat ja nepsyys vaikuttavat myös varmasti tytön vuorovaikutustaitoihin. Entä jos pyytäisit, että peukuttaisi vaikka viestiäsi edes merkiksi siitä, onko kaikki ok. Jos siis juttelette whatsapissa, siellä voi reagoida viesteihin myös peukuttamalla.
Ymmärrän tuskasi ap. Itselläni hieman toisenlainen tilanne. Vanhin poikani käyttää lääkkeitä/huumeita ja usein hyvin sekaisin, jopa vaarallinen. Minua kohtaan ei ikinä, olenhan hänen äitinsä. Mutta tunnen suurta surua, hätää kun elän jatkuvassa pelossa tekeekö hän jollekkin jotain hirveää tai joku hänelle. Kaveri porukka on pelottavaa. Joskus menee pitkiäkin aikoja ettei kuulu mitään eikä vastaa viesteihin jolloin käyn katsomassa onko elossa. Joka pv pelkään milloin poliisit tulevat ovelle uutisia kertomaan. Nuorikaan en enää ole enkä syytä itseäni. Ap, älä käännä lapsellesi selkää vaan pysyttele taka-alalla kun lapsesi on halukas ottamaan yhteyttä. Elämä on arvaamatonta eikä huomisesta tiedä. Voimia ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap sinuna perehtyisin lapsen diagnooseihin.
Poikani alko lääkitsemään ADHDtään aina vaan vahvemmilla huumeilla.
Lopuksi sanoin että en halua häntä enää tavata kun on aineissa, vaan että pitää olla 'selvä' .
Lapseni kuoli joku pari viikkoa ton jälkeen. Me ei keretty olemaan yhteysissä sinä aikana.
Kaipaan lastani joka päivä, sitä mitä oli ennenku riippuvaisuus vei. Ja poden myös huonoa omaatuntoa siintä mitä sanoin hänelle
Ap sinulla lapsesi on vielä hengissä. Noi ongelmat kanssakäymisessä voi johtua diagnoosistaan.
Monet neurodiagnoosit altistavat riippuvuuksille, ja ovat vahvasti perinnöllisiä.
"Kuinka toimisit tilanteessani? Laittaisitko ajoittain viestiä lapselle, vaikka hän ei koskaan vastaa? Lakkaisitko laittamasta? Sanoisitko lapselle, että seuraavaksi on hänen vuoronsa, minulta ei enää tule yhteydenottoja? Blokkaisitko hänet puhelimessa, niin että hänkään ei edes saisi yhteyttä? Erityisesti kiinnostaa, jos joku on ollut tässä tilanteessa ja löytänyt tavan päästä sinuiksi sen kanssa. Mikä se tapa oli?"
Laittaisin viestiä harvakseltaan, muutaman kerran vuodessa. Esim. hyvän joulun toivotuksen, syntymäpäiväonnittelut, toivottaisin hyvää pääsiäistä ja uutta vuotta ja juhannusta. En koskaan lakkaisi yrittämästä, mutta en painostaisi.
Anteeksi vain, mutta kun luen viestisi, minulle tulee ymmärrys, miksi lapsesi ei pidä yhteyttä. "Sanoisitko lapselle, että seuraavaksi on hänen vuoronsa, minulta ei enää tule yhteydenottoja? Blokkaisitko hänet puhelimessa, niin että hänkään ei edes saisi yhteyttä?" Nämä kysymykset paljastavat todella paljon asenteestasi. Missä on aito rakkaus? Aito rakkaus omaa lastaan kohtaan ei odota vastapalvelusta.
Olen katkaissut välit äitiini. Tunsin vain helpotusta. Kysyin psykologilta, olenko julma, kun en koe ikävää. Psykologi kysyi, onko jotain hyvää, jota voisin ikävöidä. Ei ollut. Kukaan ei kaipaa jatkuvaa moitetta, arvostelua ja vaatimista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia ap <3 Suosittelen myös tuota kriisipuhelinta tai kriisikeskusta. Olisiko myös esimerkiksi seurakunnalla vertaistukiryhmiä, saisitko apua terveydenhuollon palveluista. Älä jää surun kanssa yksin. Huoli-ilmoitus tytöstä on varmaankin paikallaan, ymmärtääkseni sen voi myös anonyymisti tehdä. Olisiko Facebookissakin ryhmiä saman ongelman kanssa taisteleville? Paperikirje tytölle on myös hyvä idea jos tiedät osoitteen tai tuo että pyytäisit peukuttamaan viestejäsi edes.
Luultavasti myy reikäänsä rahoittaakseen päihdekäyttönsä. Teidän kannalta parempi pysyä siitä erossa, se yrittää lompsalle, jos tulee taas kuvioihin ja sitten siitä riesan saat. Usko, ettet halua häntä ja lähipiiriään lähistöllesi. Se lapsi, jota kaipaat on kuollut eikä sitä enää ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En laittaisi yhtäkään vihaista viestiä tyylillä "seuraavaksi sinä otat yhteyttä". Takuulla ei kuulu lapsesta mitään sen jälkeen, kokisi varmasti tuollaisen hylkäämisenä, vaikka vaikuttaakin varmasti siltä, ettei häntä mikään kiinnosta.
Ehkä en ottaisi yhteyttä ollenkaan, paitsi onnittelisin viestillä esim juhlapäivänä. Jos alkaa ilmestyä kotiin pöllimään tavaroita tai rahaa tai pyytämään isompia lainoja päihteisiin, niin osoittaisin ovea siinä kohtaa. Älkää vaan ruvetko mahdollistamaan päihteiden käyttöä ja antako hänen sillä lailla hyväksikäyttää teitä. On rakkautta olla antamatta rahaa päihteisiin.
Aikuista lasta ei oikein voi pelastaa. Parasta on usein toivoa, että hänellä alkaisi mennä sen verran huonosti, että tajuaisi hakea apua ongelmiinsa. Sitä kautta voit mahdollisesti saada lapsen takaisin elämääsi, mutta sen täytyy lähteä hänestä itsestä.
Voimia vanhemmille!
Älä luovuta, äläkä katkaise välejä. Se on mun neuvo. Ehkä saat vielä takaisin hyvän suhteen lapseesi jos et anna periksi. Joskus sinnikkyys ja rakkaus palkitaan. Vanhemmat on lapsille kuitenkin tosi tärkeitä. Aikuisenakin.
Täh, miksi ihmeessä pitäisi katkaista välit? En ihan tajua. Jos hän on satunnaisesti yhteydessä, juttele kivoja lyhyesti ja jatka elämääsi. Ei sinun rahaa tai palveluksia tarvitse antaa, jos koet olosi nihkeäksi. Jatka elämääsi ja anna aikuisen lapsesi elää omaansa ilman mitään draamaa.
Vastaavan tyyppisessä tilanteessa lapsi osapuolena sanoisin että älä laita mitään minusta tuntuu tältä, voih ja nyyh ja vello menneessä viestejä tai kirjeitä, käsittele asia tahollasi tarvittaessa ammattiavun turvin ja mene eteenpäin. Kirjeen voit kirjoittaa mutta älä lähetä sitä, polta vaikka. Juhlapäivä viestit ym neutraali on ok.
Tilanteelle on syynsä ja siitä jankkaaminen sekä käsittelyyn pakottaminen aiheesta jauhamalla vain työntää lastasi pois kun ei lapsi selkeästi sitä halua tehdä.
Laittaisin neutraaleja viestejä silloin tällöin joissa kertoisin omia kuulumisia tms. En syyllistäisi valittamalla huonoista väleistä ja ikävästä. Pitäisin vaan ikään kuin kanavan auki. Kutsuisin joulun yms viettoon mutta muuten antaisin lapsen itse ehdottaa tapaamista, vaikkei ehdotuksia tulisikaan. Ehkä joku päivä vielä tulee.
Alue: Aihe vapaa
Olen pahoillani puolestasi, ap.
En kuitenkaan näe, mitä oikein voisit enää tehdä asian suhteen. Niin kamalalta kuin se kuulostaakin, minä asemassasi yrittäisin katkaista välit. Lähettäisin lapselle vielä yhden viestin, jossa kertoisin, että en enää häiritsisi häntä, että kunnioittaisin hänen tekemäänsä valintaa yhteydenpidon katkaisemisesta, mutta jos hän joskus haluaisi vielä "jatkaa suhdetta", se olisi tervetullutta.
Voi olla, että jokin nurja puoli lapsestasi nauttii siitä, että sinä selvästi tunnet syyllisyyttä. Tai sitten hän ei välitä lainkaan kommunikointiyrityksistäsi. Kummassakaan vaihtoehdossa sinun viestittelysi ei tuo mitään hyvää.
Lapsellesi voisi tehdä myös hyvää oppia, että hänen valinnoillaan on seurauksia ja että hänelläkin on oma vastuunsa tilanteen korjaamiseksi.
Ymmärrän hyvin tuon halun blokata, se voisi auttaa henkisessä irrottautumisessa ja toisi jonkinlaisen päätepisteen inhottavalle välitilalle, jossa olet joutunut pitkään elämään. Mutta numeron blokkaaminen on aika raju toimenpide, joten mitä jos vain poistaisit lapsesi numeron (kyllähän hän pystyy halutessaan silti soittamaan) tai nimeäisit sen sellaiseksi, että se päätyisi yhteystietojen loppupäähän etkä näkisi sitä niin helposti?
Henkisessä irrottautumisessa voisi auttaa jonkinlainen suruseremonia, missä jättäisit hyvästit sinun ja lapsesi suhteelle. Kirjoittaisit esimerkiksi kirjeen, jossa sanoisit sen kaiken, mikä mieltäsi painaa ja polttaisit sen sen jälkeen, ja hautaisit tuhkat vaikka pihallesi johonkin tiettyyn paikkaan. Me ihmiset tarvitsemme rituaaleja elämän jaksottamiseen, siksi meillä on ristiäisiä, häitä ja hautajaisia.
Voimia sinulle, ap <3