Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Analyytikko Sanna Marinin bisneksistä: Verotarkastus voisi olla perusteltu

Vierailija
10.09.2024 |

Marinin ja Pitkäsen firman edustuskuluista tiedetään ainakin se, että Marinin kertoman mukaan yhtiö

järjesti itsenäisyyspäivän vastaanoton jatkot hotelli Kämpissä viime joulukuussa.

Rajalan mukaan verottajalla voisi olla aihetta tehdä verotarkastus, koska Kämpin juhliin oli kutsuttu julkisuudesta tuttuja ystäviä.

Verottaja voisi tulkita, ettei ystävien kestitseminen kuulu firmalle, jolloin sinun olisi pitänyt nostaa palkkaa firmasta ja maksaa kulut henkilökohtaisesti. Käsittääkseni tähän siis sisältyy veroriski, Rajala arvioi.

Jos Marinin yhtiöön tehtäisiin tarkastus ja osa edustuskuluista katsottaisiin täysin vähennyskelvottomiksi eli peitellyksi osingonjaoksi, niin rahallinen seuraamus tulisi kahta kautta.

Peitellyn osingonjaon verotus on todella kovaa. Se muodostuu yritykselle verovähennyskelvottomaksi ja osakkaalle ansiotuloksi, jolloin veroseuraamukset ovat ihan älyttömät, Rajala avaa.

Marinin yhtiölle on merkitty liiketoiminnan muita kuluja yhteensä vajaat 130 000 euroa. Ne sisältänevät erilaisia matkakuluja ja vaikkapa Kämpin juhlan mainittuja edustuskuluja.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/analyytikko-sanna-marinin-bisneksist…

Kommentit (347)

Vierailija
1/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Marinin tietämys henkilökohtaisesta tai valtion taloudesta 0. Aamiaisetkin tuli ihan yllätyksenä. Olikin Suomen veronmaksajat, jotka maksoi eikä ihastunut saudimiljönääri.

Ei todellakaan ole. Kun Marin referoi netissä modernista rahoitusteoriasta (MMT, modern monetary theory) niin julkisuudessa patsastellut Aki Kangasharju ei ymmärtänyt mitään. Nämä "asiantuntijat" ovat tätä tasoa.

Vierailija
2/347 |

Eh, tuo kuvannee lähinnä sitä että tääkin "teoria" on näitä taloustieteen omia huuhaa-teorioita joihin jotkut uskoo mutta valtavirta ei eri syistä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Chartalismi

Mariinilla taas ei ole mitään asiantuntemusta lähteä tuohon keskusteluun joten ehkä olisi viisaampaa olla edes yrittämättä opettaa muita taloustieteilijöitä jollain taksikuskitason eksperttiydellä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Iigorit taas copypasteillaan vauhdissa.

Suomessa ei voi maksaa veroja enempää mitä laki käskee. 

Vierailija
4/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Erityisauditointi sinne tarvitaan kun riski, että Marin lähtenyt veronkierron tielle. Nostaa osinkoina palkkansa niin ei tarvitse maksaa sitä jyrkkää veroprogressiota ja solidaarisuusveroa, joista on itse vastuussa.

Vierailija
5/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Marinin tietämys henkilökohtaisesta tai valtion taloudesta 0. Aamiaisetkin tuli ihan yllätyksenä. Olikin Suomen veronmaksajat, jotka maksoi eikä ihastunut saudimiljönääri.

Ei todellakaan ole. Kun Marin referoi netissä modernista rahoitusteoriasta (MMT, modern monetary theory) niin julkisuudessa patsastellut Aki Kangasharju ei ymmärtänyt mitään. Nämä "asiantuntijat" ovat tätä tasoa.

MMT on kommunismia, ei ihmekään jos muut kuin punikit eivät ymmärrä.

Vierailija
6/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Marinin tietämys henkilökohtaisesta tai valtion taloudesta 0. Aamiaisetkin tuli ihan yllätyksenä. Olikin Suomen veronmaksajat, jotka maksoi eikä ihastunut saudimiljönääri.

Ei todellakaan ole. Kun Marin referoi netissä modernista rahoitusteoriasta (MMT, modern monetary theory) niin julkisuudessa patsastellut Aki Kangasharju ei ymmärtänyt mitään. Nämä "asiantuntijat" ovat tätä tasoa.

Eh, tuo kuvannee lähinnä sitä että tääkin "teoria" on näitä taloustieteen omia huuhaa-teorioita joihin jotkut uskoo mutta valtavirta ei eri syistä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Chartalismi

Mariinilla taas ei ole mitään asiantuntemusta lähteä tuohon keskusteluun joten ehkä olisi viisaampaa olla edes yrittämättä opettaa muita taloustieteilijöitä jollain taksikuskitason eksperttiydellä.

&nb

Sinulla ei ole mitään kompetenssia arvioida hänen taloustietämystään. Aina kun lähteenä on Wikipedia, tietää, että siihen vetoavalla ei ole kuin pinnallinen käsitys asioista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ilmoitettiinko jauhojengin haistelujauhotkin verotuksessa?

Iigorit mukana keskustelussa. MOT.

Vierailija
8/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Marinin tietämys henkilökohtaisesta tai valtion taloudesta 0. Aamiaisetkin tuli ihan yllätyksenä. Olikin Suomen veronmaksajat, jotka maksoi eikä ihastunut saudimiljönääri.

Eikös Ruma Riikka järjestänyt 30 000e bileet veronmaksajien piikkiin?

Mutku muut. Eihän veronkiertoa voi muiden syyksi laittaa, muuta kuin kommunistipiireissänne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikka tämä asia miten kiihottaisi sun mieltä, niin suomalainen: MIETI HETKI HALUATKO OLLA VENÄJÄN PROPAGANDAVÄLINE NETISSÄ.

Vierailija
10/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kovia palkkioita saanut esiintymisistään. Menee yli miljoonan kevyesti. Tosin jossain vaiheessa kysyntä alkaa taantua, mutta viitisenkin vuotta tuo mukavat tilit. Ainahan voi sitten kirjoittaa kirjan: Minä Sanna jolla voi olla kysyntää ulkomaillakin jossain feministikerhoissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vaikka tämä asia miten kiihottaisi sun mieltä, niin suomalainen: MIETI HETKI HALUATKO OLLA VENÄJÄN PROPAGANDAVÄLINE NETISSÄ.

Meistä vain mariini tekee duunia firmalle jonka asiakkaita on venäläisetkin.

Vierailija
12/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Marinin tietämys henkilökohtaisesta tai valtion taloudesta 0. Aamiaisetkin tuli ihan yllätyksenä. Olikin Suomen veronmaksajat, jotka maksoi eikä ihastunut saudimiljönääri.

Ei todellakaan ole. Kun Marin referoi netissä modernista rahoitusteoriasta (MMT, modern monetary theory) niin julkisuudessa patsastellut Aki Kangasharju ei ymmärtänyt mitään. Nämä "asiantuntijat" ovat tätä tasoa.

Eh, tuo kuvannee lähinnä sitä että tääkin "teoria" on näitä taloustieteen omia huuhaa-teorioita joihin jotkut uskoo mutta valtavirta ei eri syistä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Chartalismi

Mariinilla taas ei ole mitään asiantuntemusta lähteä tuohon keskusteluun joten ehkä olisi viisaampaa olla edes yr

Tämähän tietenki oli kyseisen marxistin tavoitekin. Taloudellisesti murskattu kansallisvaltio on askeleen lähempänä sulautumista suurempaan kollektiiviin. Kommunismi etenee. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Marinin tietämys henkilökohtaisesta tai valtion taloudesta 0. Aamiaisetkin tuli ihan yllätyksenä. Olikin Suomen veronmaksajat, jotka maksoi eikä ihastunut saudimiljönääri.

Ei todellakaan ole. Kun Marin referoi netissä modernista rahoitusteoriasta (MMT, modern monetary theory) niin julkisuudessa patsastellut Aki Kangasharju ei ymmärtänyt mitään. Nämä "asiantuntijat" ovat tätä tasoa.

Eh, tuo kuvannee lähinnä sitä että tääkin "teoria" on näitä taloustieteen omia huuhaa-teorioita joihin jotkut uskoo mutta valtavirta ei eri syistä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Chartalismi

Mariinilla taas ei ole mitään asiantuntemusta lähteä tuohon keskusteluun joten ehkä olisi viisaampaa olla edes yrittämättä opettaa muita taloustieteilijöitä jol

"Sinulla ei ole mitään kompetenssia arvioida hänen taloustietämystään. Aina kun lähteenä on Wikipedia, tietää, että siihen vetoavalla ei ole kuin pinnallinen käsitys asioista."

Velka-Sannan taloustaidot nähtiin pääministerina ja kovin kevyiksi on havaittu. Miksi hän ei niitä ihmeellisiä taloustaitojaan silloin käyttänyt?

Vierailija
14/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanna maanikko taas vauhdissa, koeta keksiä pääsi sisään uutta mietittävä, vai oletko niin tyhmä. etkö tolvana keksinyt muuta, miten saat aikaan lokaa sisältävän ketjun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sanna maanikko taas vauhdissa, koeta keksiä pääsi sisään uutta mietittävä, vai oletko niin tyhmä. etkö tolvana keksinyt muuta, miten saat aikaan lokaa sisältävän ketjun.

Niin, sannafani se maanikko on aina ja ikuisesti. Montako tuhatta kertaa olet jo hakannut poistonappia tähänkin ketjuun? :D

Vierailija
16/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siinähän tekee. Tehkööt samalla myös suuryrityksiin kuten Stora Enso, UPM, Attendo, Mehiläinen yms.

Vierailija
17/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Marinin tietämys henkilökohtaisesta tai valtion taloudesta 0. Aamiaisetkin tuli ihan yllätyksenä. Olikin Suomen veronmaksajat, jotka maksoi eikä ihastunut saudimiljönääri.

Ei todellakaan ole. Kun Marin referoi netissä modernista rahoitusteoriasta (MMT, modern monetary theory) niin julkisuudessa patsastellut Aki Kangasharju ei ymmärtänyt mitään. Nämä "asiantuntijat" ovat tätä tasoa.

Eh, tuo kuvannee lähinnä sitä että tääkin "teoria" on näitä taloustieteen omia huuhaa-teorioita joihin jotkut uskoo mutta valtavirta ei eri syistä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Chartalismi

Mariinilla taas ei ole mitään asiantuntemusta lähteä tuohon keskusteluun joten ehkä olisi viisaampaa olla edes yr

Edellisen hallituksen velat ei ole marinin velkoja, oppsitiossa olleet kokoomus ja persut hyväksyivät velan oton mukisematta. Täällä vinkujie taloustiedot täysi nolla. Persut taas asialla!

Vierailija
18/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanna maanikko taas vauhdissa, koeta keksiä pääsi sisään uutta mietittävä, vai oletko niin tyhmä. etkö tolvana keksinyt muuta, miten saat aikaan lokaa sisältävän ketjun.

Niin, sannafani se maanikko on aina ja ikuisesti. Montako tuhatta kertaa olet jo hakannut poistonappia tähänkin ketjuun? :D

Tarpeeksi usein jotta, ihan sinun kiusaksi. Onko aamulääkkeet ottamatta?

Vierailija
19/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siinähän tekee. Tehkööt samalla myös suuryrityksiin kuten Stora Enso, UPM, Attendo, Mehiläinen yms.

Niillä on enemmän moraalia kuin Sannalla. Miksi Sannan juhlat kavereilleen mielestäsi pitää rahoittaa verovaroilla? Kukaan ei ole vielä pystynyt perustelemaan tuota.

Vierailija
20/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siinähän tekee. Tehkööt samalla myös suuryrityksiin kuten Stora Enso, UPM, Attendo, Mehiläinen yms.

Noita kyllä seurataan monella tavalla tarkkaan, ja nuo käyttää isot rahat pitääkseen kirjanpitonsa ja toimintansa laillisena ja tarkkana tuossa suhteessa.

Enemmänkin kommenttisi herättää taas kerran epäilystä että mitäs siellä nyt peitellään kun koitetaan ohjata huomiota "whatabout" tyyliin muualle?! Ilmeisesti sannan suurfanit ei luota idolinsa kykyyn tehdä firmansa kirjanpitoa ja veronmaksua oikein kun pitää heti kättelyssä ruveta puolustuskannalle?

Minä en tiedä mitä tuolla on tehty, huomioin vain teidän käytöstänne.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kolme kaksi