Analyytikko Sanna Marinin bisneksistä: Verotarkastus voisi olla perusteltu
Marinin ja Pitkäsen firman edustuskuluista tiedetään ainakin se, että Marinin kertoman mukaan yhtiö
järjesti itsenäisyyspäivän vastaanoton jatkot hotelli Kämpissä viime joulukuussa.
Rajalan mukaan verottajalla voisi olla aihetta tehdä verotarkastus, koska Kämpin juhliin oli kutsuttu julkisuudesta tuttuja ystäviä.
Verottaja voisi tulkita, ettei ystävien kestitseminen kuulu firmalle, jolloin sinun olisi pitänyt nostaa palkkaa firmasta ja maksaa kulut henkilökohtaisesti. Käsittääkseni tähän siis sisältyy veroriski, Rajala arvioi.
Jos Marinin yhtiöön tehtäisiin tarkastus ja osa edustuskuluista katsottaisiin täysin vähennyskelvottomiksi eli peitellyksi osingonjaoksi, niin rahallinen seuraamus tulisi kahta kautta.
Peitellyn osingonjaon verotus on todella kovaa. Se muodostuu yritykselle verovähennyskelvottomaksi ja osakkaalle ansiotuloksi, jolloin veroseuraamukset ovat ihan älyttömät, Rajala avaa.
Marinin yhtiölle on merkitty liiketoiminnan muita kuluja yhteensä vajaat 130 000 euroa. Ne sisältänevät erilaisia matkakuluja ja vaikkapa Kämpin juhlan mainittuja edustuskuluja.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/analyytikko-sanna-marinin-bisneksist…
Kommentit (347)
Täällä näköjään persut pitää aamukokoustaan, voi tätä persujen kateuden määrää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinähän tekee. Tehkööt samalla myös suuryrityksiin kuten Stora Enso, UPM, Attendo, Mehiläinen yms.
Noita kyllä seurataan monella tavalla tarkkaan, ja nuo käyttää isot rahat pitääkseen kirjanpitonsa ja toimintansa laillisena ja tarkkana tuossa suhteessa.
Enemmänkin kommenttisi herättää taas kerran epäilystä että mitäs siellä nyt peitellään kun koitetaan ohjata huomiota "whatabout" tyyliin muualle?! Ilmeisesti sannan suurfanit ei luota idolinsa kykyyn tehdä firmansa kirjanpitoa ja veronmaksua oikein kun pitää heti kättelyssä ruveta puolustuskannalle?
Minä en tiedä mitä tuolla on tehty, huomioin vain teidän käytöstänne.
Mitä vtn puolustuskannalle, tossahan sanottiin, että senkus tutkivat Marinin? Osaatko lukea vai ootko niiin stn uppounut Marinin psyykooseihin ettei pikku paskapäähän muuta enää mahdu? Ei mitään lafkaa seurata ihan vaan koko ajan jatkuvasti, kyllä ne pitää erillisesti tutkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanna maanikko taas vauhdissa, koeta keksiä pääsi sisään uutta mietittävä, vai oletko niin tyhmä. etkö tolvana keksinyt muuta, miten saat aikaan lokaa sisältävän ketjun.
Niin, sannafani se maanikko on aina ja ikuisesti. Montako tuhatta kertaa olet jo hakannut poistonappia tähänkin ketjuun? :D
Tarpeeksi usein jotta, ihan sinun kiusaksi. Onko aamulääkkeet ottamatta?
Sinä taidat olla ylilääkitty kuten ihanteesikin.
Eri.
Vierailija kirjoitti:
Täällä näköjään persut pitää aamukokoustaan, voi tätä persujen kateuden määrää.
En ole persu ja toisekseen en näe Sannassa mitään kadehdittavaa
Vierailija kirjoitti:
Kovia palkkioita saanut esiintymisistään. Menee yli miljoonan kevyesti. Tosin jossain vaiheessa kysyntä alkaa taantua, mutta viitisenkin vuotta tuo mukavat tilit. Ainahan voi sitten kirjoittaa kirjan: Minä Sanna jolla voi olla kysyntää ulkomaillakin jossain feministikerhoissa.
Kiva että huolehdit jo etukäteen Sannan tulevaisuudesta. Mites omat tulot ja palkkiot?
Aina yhtä hellyyttävää kun suomalainen huolehtii kanssasisaren tai -veljen verotuksesta. Toimisipa sama normielämässäkin. Kysyttäisiin kuulumiset rapussa ja huolehdittaisiin onko naapurin mummolla maitoa jääkaapissa.
Persujen trollitehdas on kiireinen.
Yksi ketju aiheesta poistettiin aiemmin, niin ei muuta kuin uutta tulille.
Marinin mustamaalaaminen on oikeiston suurin agenda, kun pelkäävät, että se tulee Stubbiksi Stubbin paikalle.
Niin kuin tuleekin, eikä soittele filmitähdille.

Miksi olet niin kiinnostunut muiden kuin sosialistien verotuksesta? Nyt kun Sanna paljastui mahdolliseksi veronkiertäjäksi, asia onkin hyväksyttyä?
Kuinka tyhmä olet, olet valmis uhraamaan elintasosi, ettei naapurilla olisi senttiäkään kalliimpi auto. Suomalaisten ÄO laskee kuin lehmänhäntä...
Vierailija kirjoitti:
Persujen trollitehdas on kiireinen.
Yksi ketju aiheesta poistettiin aiemmin, niin ei muuta kuin uutta tulille.
Marinin mustamaalaaminen on oikeiston suurin agenda, kun pelkäävät, että se tulee Stubbiksi Stubbin paikalle.
Niin kuin tuleekin, eikä soittele filmitähdille.
Tilaa vain mekon Victoria Beckhamilta.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tämä asia miten kiihottaisi sun mieltä, niin suomalainen: MIETI HETKI HALUATKO OLLA VENÄJÄN PROPAGANDAVÄLINE NETISSÄ.
Sinä taidat jo olla sellainen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Marinin tietämys henkilökohtaisesta tai valtion taloudesta 0. Aamiaisetkin tuli ihan yllätyksenä. Olikin Suomen veronmaksajat, jotka maksoi eikä ihastunut saudimiljönääri.
Eikös Ruma Riikka järjestänyt 30 000e bileet veronmaksajien piikkiin?
Ei järjestänyt. Kyse oli jokaisen organisaation oikeudesta tarjota työntekijöille virkistyspäivä tai -ilta. Kulut työntekijää/osallistujaa kohti jäivät reilusti alle 50 e/hlö.
Vierailija kirjoitti:
Paljonkohan Sannalla meni omia ja valtion rahoja sekaisin pääministeriytensä aikana?
Veikkaisin että saman verran kuin Orpolla nyt. Pääministerin elämisen kun kustantaa valtio. Kuten myös Purran, Mäkelän, Halla-ahon, Rantasen, Peltokankaan, Rydmanin ja Vornasen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persujen trollitehdas on kiireinen.
Yksi ketju aiheesta poistettiin aiemmin, niin ei muuta kuin uutta tulille.
Marinin mustamaalaaminen on oikeiston suurin agenda, kun pelkäävät, että se tulee Stubbiksi Stubbin paikalle.
Niin kuin tuleekin, eikä soittele filmitähdille.
Tilaa vain mekon Victoria Beckhamilta.
Ostiko Alexi pukunsa Prismasta?
Menee usko ja halu verojen maksuun, jos verotarkastusta ei tehdä. Ei tuollaisia summia MIKÄÄN firma voi käyttää edustuskuluihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljonkohan Sannalla meni omia ja valtion rahoja sekaisin pääministeriytensä aikana?
Veikkaisin että saman verran kuin Orpolla nyt. Pääministerin elämisen kun kustantaa valtio. Kuten myös Purran, Mäkelän, Halla-ahon, Rantasen, Peltokankaan, Rydmanin ja Vornasen.
Miksi mahdollinen veronkierto kerää yht'äkkiä näin paljon puolustelijoita palstalla? Eilen vielä veronkierto oli laitonta, yhdessä yössä muuttui lailliseksi, kun oman esikuvan toiminnasta on herännyt epäilyksiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persujen trollitehdas on kiireinen.
Yksi ketju aiheesta poistettiin aiemmin, niin ei muuta kuin uutta tulille.
Marinin mustamaalaaminen on oikeiston suurin agenda, kun pelkäävät, että se tulee Stubbiksi Stubbin paikalle.
Niin kuin tuleekin, eikä soittele filmitähdille.
Tilaa vain mekon Victoria Beckhamilta.
Ja sitten vaan melaa mekkoon.
-manna sarin
Oikeiston lehti, jonka omistajat on verosuunnittelua ja verojen kiertämistä harrastavia yrittäjiä, tekee jutun ex-poliitikosta, missä syyttävät häntä verosuunnittelusta.
Vitsikästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljonkohan Sannalla meni omia ja valtion rahoja sekaisin pääministeriytensä aikana?
Veikkaisin että saman verran kuin Orpolla nyt. Pääministerin elämisen kun kustantaa valtio. Kuten myös Purran, Mäkelän, Halla-ahon, Rantasen, Peltokankaan, Rydmanin ja Vornasen.
Miksi mahdollinen veronkierto kerää yht'äkkiä näin paljon puolustelijoita palstalla? Eilen vielä veronkierto oli laitonta, yhdessä yössä muuttui lailliseksi, kun oman esikuvan toiminnasta on herännyt epäilyksiä?
Mistä sinä oikein puhut? Marinilla ei edes ollut yritystä pm-aikoinaan.
Mene sinä pölhö-punikki jo eläkkeelle vauva-palstalta