Miksi minun äitini tekee näin? Ilkeys satuttaa
Osaako joku psykologiaa tunteva kertoa mistä tämä johtuu. Minulla on 3v lapsi. Äitini eli lapsen mummu haluaa kaikin tavoin alentaa minua äitinä. Ihan siitä asti kun lapsi oli vauva, on arvostellut minun tapaani hoitaa lasta. Aina tapaamme, äitini ikään kuin pelastaa lapseni edes hetkeksi minun huonolta kohtelulta. Olen aina pukenut lapsen väärin ja antanut vääränlaista ruokaa. Äiti moittii minua lapsen kautta, puhuu lapselle miten tykkäsitkään tästä mummun tekemästä kiisselistä, on se harmi kun äitisi ei tällaista tee. Tuntuu että on joku äidin päiväuni että minä surkeana ja laiskana istun sormi suussani kotona enkä osaa tehdä ruokaa tai hoitaa lasta. Sitten lapsi rakastaa mummua enemmän kun mummu osaa.
Äiti "järkyttyy" pienistäkin virheistä jotka huomaa lapsessani (esim uhmaikäinen joka välillä itkee ja huutaa) ja syyttää että olen kasvatustavoillani ne aiheuttanut. Myös kotiin lähteminen äidin luota on suorastaan huolestuttavaa kun äiti takertuu lapseen. Siinä missä yleensä ihmiset heiluttavat ovelta hyvästit, äidin on pakko saatella lapsi autoon lähes itku kurkussa hänen kädessään roikkuen, ja jopa autostani äiti arvostelee kaiken mikä on pielessä. Auto ei ole turvallinen ja lapsen turvaistuin ei ole sopiva, siinä on lapsen kuulemma huono istua ahtaasti. Voisin ymmärtää tuon roikkumisen vähän helpommin jos asuisimme toisella puolella Suomea, mutta asumme puolen tunnin matkan päässä ja olemme yleensä nähneet useamman kerran kuukaudessa. Nyt kyllä olen alkanut ottaa etäisyyttä, mulla on alkanut todella tulla mitta täyteen tuota kohtelua. Mitään syytä en näe arvostelulle, olen aina hoitanut asiani hyvin ja pärjännyt itsenäisesti toistakymmentä vuotta ennen lapsen syntymää. Mitä tää on ja voiko tätä saada jotenkin loppumaan?
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuisi jos puhuisit äidillesi asiasta? Onko arvostellut ennen lapsen syntymää?
On tietenkin arvostellut minua aina. Luulin että se oli jo loppumassa kun aikuistuin ja emme viettäneet niin paljon aikaa yhdessä. Lapsen syntymä vei arvostelun ihan uudelle tasolle. Monesti olen asioista yrittänyt sanoa ja äiti yleensä kieltää kaiken, raivostuu tai alkaa itkemään ja sanoo kuinka kehtaan vanhempaa ihmistä kiusata. En halua omaa lastani altistaa myöskään tällaiselle käytökselle. Ap
Olisiko sittenkin niin, että haluaisi enemmän tunnustusta omasta kasvatustyöstään? Vähän kehuja? Ja haluaa varmistaa, että lapsi kiintyisi häneen? Entä jos joskus sinä kehuisit mummua lapsen kuullen, jottei hänentarvitsi itse tehdä sitä? Tyyliin onpas mummu tehnyt hyvää kiisseliä! Ehkä teetkin näin. Tuntuu kuin kilpailisitte äitisuorituksissanne.
Asiaan ei ole kuin yksi mahdollinen ratkaisu. Älä tapaa äitiäsi.
Kerro äidillesi, että hänen käytös on loukkaavaa ja rajatonta. Tämän vuoksi aiotte nyt pitää etäisyyttä seuraavat viikot/kuukaudet.
Tämän sanomisen jälkeen, huomautat äidillesi joka ikinen kerta kun hän puhuu rumasti/halventavasti sinusta. Jos äitisi kääntää sinun syyksi/alkaa marttyyriksi, poistu paikalta ja pidä vähemmän yhteyttä.
Katsopa peiliin. Näetkö siellä aikuisen? Jos et , niin äitisi huolenpito on aivan aiheellista.
Ilmeisesti olet kuitenkin jo vähintään 17-vuotias, jos voit olla itseksi autolla liikkeellä lapsesi kanssa. Siispä voi ohittaa murrosiän - jolloin yleensä opitaan sanomaan äidille vastaan - ja aikuistua. Sanot aivan suoraan äidillesi, että lopetat tuon iankaikkisen valituksen ja moittimisen kuuntelemisen nyt. Jos äitisi edelleen jatkaa, toistat sen mutta vain kerran. Sen jälkeen pysyt erossa äidistäsi, kunnes uskoo.
Et halua altistaa lastasi tällaiselle käytökselle. Siispä pysyt äidistäsi erossa mahdollisimman paljon.
Rakkaudesta se hevonenkin potkii vanha sanonta. Hänellä on huolenpito vietti.
Hyvin vähän psykologiaa tuntevana sanoisin, että sinä et ole vielä aikuistunut. Ikävää, jos lapsesi toinen vanhempi ei ole millään tavalla kuvioissa mukana vaan joudut yksinään sietämään äitiäsi.
Heti löytyi äidlle diaknoosi.
Edesmennyt isäni kuritti meitä lapsia, ruumiilinen kuritus ei ollut harvinaista.
Lapseni, siis lapsenlapsen kanssa sodat käynyt karski isäni oli hellä. Liikuttavan hellä, josta olen sanomattoman kiitollinen. Lapseni muistelee isoisää kunnioituksella ja mummin hellä sylikään kiikkustuolissa ei ole unohtunut.
Äidille rajat. Sinä olet nyt aikuinen ja onan lapsesi vanhempi. Toteat, että tuo on epäasiatonta käytöstä eikä saa nähdä lasta, jos ei käyttäydy kunnolla.
Ongelma lienee siinä, ettet ole koskaan noussut äitiäsi vastaan. Mites lapsen isä?
Vierailija kirjoitti:
Huolehtiminen ei ole ilkeyttä.
Tuollainen käytös isoäidiltä ei ole huolehtimista vaan oman tyttären äitiyden pienentämistä.
Vierailija kirjoitti:
Ja nyt olet sitten tietty narsistiäidin uhri? Lopeta heti! Äitisi on sinutkin kasvattanut ja tietää, mistä puhuu. Pyydä anteeksi äidiltäsi ja noudata hänen neuvojaan. Hän tietää kokemuksesta, millainen sinä olit.
Ja vitut.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin vähän psykologiaa tuntevana sanoisin, että sinä et ole vielä aikuistunut. Ikävää, jos lapsesi toinen vanhempi ei ole millään tavalla kuvioissa mukana vaan joudut yksinään sietämään äitiäsi.
Kohteletko sinä omaa tytärtäsi tuolla tavalla?
Joka kerta kun arvostelee, lopeta puhelu tai vierailu siihen. "Jos aiot vain haukkua, me lähdemme pois/lopetan puhelun."
Ja pidät linjasi, heti tavarat autoon ja kotiin.
Harva tätä taitaa ymmärtää. Itselläni on ollut vähän vastaavaa. Kun on tuollaisen äidin kasvattama, ei ole kehittynyt sitä samanlaista itsetuntoa jolla puolustautua, kuin toisenlaisen kasvatuksen saaneena. Itselläni ei esimerkiksi ollut tilaa elää murrosikääni, kun minun piti huolehtia äidistäni joka joi, kiukutteli ja oli aina pulassa josta minun piti hänet pelastaa.
Hyvä että olet huomannut, että vika ei ole sinussa. Äitisi yrittää sinua lyttäämällä nostaa itseään, kun ei muuten kykene uskomaan, että voisitte molemmat olla lapselle tärkeitä omissa rooleissanne. Oletko ajatellut terapiaa? Voisi olla hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Harva tätä taitaa ymmärtää. Itselläni on ollut vähän vastaavaa. Kun on tuollaisen äidin kasvattama, ei ole kehittynyt sitä samanlaista itsetuntoa jolla puolustautua, kuin toisenlaisen kasvatuksen saaneena. Itselläni ei esimerkiksi ollut tilaa elää murrosikääni, kun minun piti huolehtia äidistäni joka joi, kiukutteli ja oli aina pulassa josta minun piti hänet pelastaa.
Hyvä että olet huomannut, että vika ei ole sinussa. Äitisi yrittää sinua lyttäämällä nostaa itseään, kun ei muuten kykene uskomaan, että voisitte molemmat olla lapselle tärkeitä omissa rooleissanne. Oletko ajatellut terapiaa? Voisi olla hyväksi.
Ei tässä terapiaa tarvita vaan tervettä itsenäistymistä. Ap:n on syytä miettiä tarvitseeko lapsi tuollaista mummolaa ja kenen se lapsi oikein on.
"Mites lapsen isä?"
No ei äitini tietenkään mieheni läsnäollessa käyttäydy näin. On silloin mitä herttaisin isoäiti. Kaikki tapahtuu kun olen lapseni kanssa keskenään tapaamassa sukulaisia, niin kuin useimmiten mieheni työn takia olemme. Kai tämäkin kertoo siitä, että äitikin tietää tekevänsä väärin, kun ei muiden läsnäollessa uskalla käyttäytyä noin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Nyt kunnon irtiotto rajattomasta isoäidistä. Pientä lasta ei saa altistaa eturistiriitaan ottamaan kantaa siihen kumpi on parempi hoitaja, äiti vai isoäiti.
Meillä yritti anoppi työntyä väliin ja kertoa että hänen tapansa hoitaa lapsia 40-luvun maalaistalossa oli parempi kuin minun tapani hoitaa omia lapsiani. En olisi saanut pitää vauvaa sylissä, koska huutaminen vain vahvistaa lapsen kehuhkoja (neljän tunnin imetysvälit!), en olisi saanut vaihtaa pukluisia vaatteita, koska ei niitä ennenkään ehditty vaihtamaan. Ja hän oikein kehui miten oli jättänyt lapsen vasikka-aitaukseen siksi aikaa kun lypsi lehmiä.
Tämä hyydytti välit tehokkaasti. Huom! En koskaan kysynyt häneltä neuvoja. Enkä pyytänyt hoitamaan lapsiani.
Lapsellista käytöstä sinulta. Ei ihme, että therianlapsia pukkaa.
Vallankäyttöä tuo on äidiltäsi. Se on kuin huume tai dopamiini hänelle eli riippuvuus, johon on todella vaikea saada muutosta millään kevyellä jutustelulla tai sanomalla mene terapiaan. Hän ei näe itsessään mitään väärää niin hän ei mene terapiaan.
Silmiä avaavaa hänelle voisi olla jos joku sukulainen asettuisi sinun puolellesi. Mutta näitä kiusaamisen mahdollistajia riittää kun eivät viitsi.
Mitä tapahtuisi jos puhuisit äidillesi asiasta? Onko arvostellut ennen lapsen syntymää?