Lue keskustelun säännöt.
Miksi minun äitini tekee näin? Ilkeys satuttaa
08.09.2024 |
Osaako joku psykologiaa tunteva kertoa mistä tämä johtuu. Minulla on 3v lapsi. Äitini eli lapsen mummu haluaa kaikin tavoin alentaa minua äitinä. Ihan siitä asti kun lapsi oli vauva, on arvostellut minun tapaani hoitaa lasta. Aina tapaamme, äitini ikään kuin pelastaa lapseni edes hetkeksi minun huonolta kohtelulta. Olen aina pukenut lapsen väärin ja antanut vääränlaista ruokaa. Äiti moittii minua lapsen kautta, puhuu lapselle miten tykkäsitkään tästä mummun tekemästä kiisselistä, on se harmi kun äitisi ei tällaista tee. Tuntuu että on joku äidin päiväuni että minä surkeana ja laiskana istun sormi suussani kotona enkä osaa tehdä ruokaa tai hoitaa lasta. Sitten lapsi rakastaa mummua enemmän kun mummu osaa.
Äiti "järkyttyy" pienistäkin virheistä jotka huomaa lapsessani (esim uhmaikäinen joka välillä itkee ja huutaa) ja syyttää että olen kasvatustavoillani ne aiheuttanut. Myös kotiin lähteminen äidin luota on suorastaan huolestuttavaa kun äiti takertuu lapseen. Siinä missä yleensä ihmiset heiluttavat ovelta hyvästit, äidin on pakko saatella lapsi autoon lähes itku kurkussa hänen kädessään roikkuen, ja jopa autostani äiti arvostelee kaiken mikä on pielessä. Auto ei ole turvallinen ja lapsen turvaistuin ei ole sopiva, siinä on lapsen kuulemma huono istua ahtaasti. Voisin ymmärtää tuon roikkumisen vähän helpommin jos asuisimme toisella puolella Suomea, mutta asumme puolen tunnin matkan päässä ja olemme yleensä nähneet useamman kerran kuukaudessa. Nyt kyllä olen alkanut ottaa etäisyyttä, mulla on alkanut todella tulla mitta täyteen tuota kohtelua. Mitään syytä en näe arvostelulle, olen aina hoitanut asiani hyvin ja pärjännyt itsenäisesti toistakymmentä vuotta ennen lapsen syntymää. Mitä tää on ja voiko tätä saada jotenkin loppumaan?
Kommentit (64)
Loppupelissä, mieti välittääkö äitisi sinusta? Niin paljon kuin sitä uskot ja toivot hänen lapsenaan .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teillä on arvovaltaongelma ja kommunikaatio-ongelma.
Äidillä on jonkinlainen tarve olla lapselle tärkeämpi, mutta hän ei tee sitä positiivisen kautta (leikki, huomio) vaan negatiivisen kautta (kiusaa sinua, kunnes vaikutat huonommalta äidiltä kuin hänen pikkiriikkiset ponnistelun tapaisensa isoäidin roolissa).
Jos haluat, niin teillä on yhtä kauan aikaa ratkaista ongelma kuin missä ajassa lapsi oppii käymään mummolla itsenäisesti.
Sen jälkeen aika lailla harva lapsi tahtoo vierailla ihmisen luona, joka mustamaalaa hänelle hänen omaa vanhempaansa. Siispä aika on sinun puolellasi ;)
Itse varmaan töräyttäisin sanat
" se on minun lapseni. Sinä olet jo kasvattamisen kokeillut etkä ole tuloksiin millään tapaa tyytyväinen, ikinä, missään asiassa. (tiivis katsekontakti ja taputa omaa rintakehääsi - sano ääneen se mitä mummopaha vihjailee) Lopeta siis se kasvattaminen. Aikasi on oh
olet oikeilla jäljillä. mutta jättäisin tuon vinoilun ja kuittailun. et tarvitse sitä, jos suoraan kommunikoit asiasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä on arvovaltaongelma ja kommunikaatio-ongelma.
Äidillä on jonkinlainen tarve olla lapselle tärkeämpi, mutta hän ei tee sitä positiivisen kautta (leikki, huomio) vaan negatiivisen kautta (kiusaa sinua, kunnes vaikutat huonommalta äidiltä kuin hänen pikkiriikkiset ponnistelun tapaisensa isoäidin roolissa).
Jos haluat, niin teillä on yhtä kauan aikaa ratkaista ongelma kuin missä ajassa lapsi oppii käymään mummolla itsenäisesti.
Sen jälkeen aika lailla harva lapsi tahtoo vierailla ihmisen luona, joka mustamaalaa hänelle hänen omaa vanhempaansa. Siispä aika on sinun puolellasi ;)
Itse varmaan töräyttäisin sanat
" se on minun lapseni. Sinä olet jo kasvattamisen kokeillut etkä ole tuloksiin millään tapaa tyytyväinen, ikinä, missään asiassa. (tiivis katsekontakti ja taputa omaa rintakehääsi - sano ääneen se mitä mummopaha v
Osittain totta.
Sen jälkeen kun jostain asiasta on sanottu suoraan ja vakavalla äänenpainolla, ei tarvitse yrittää asettua oman äitinsä yläpuolelle.
Missään nimessä ei saa olla se ensimmäinen joka piruilee, mutta oman nupin hyvinvoinnin kannalta on ihan terveellistä maksaa potut pottuina.
Jos kumpikaan, suora puhe tai piruilu, ei tepsi, niin on hyvät perustelut jäädyttää välit. Silloinhan on jo kokeiltu kaikkea. On yritetty sietää kuten ap nyt tekee, on yritetty hyvällä, on yritetty pahalla. Jos mikään ei toimi, niin silloin saa ja pitääkin luovuttaa.
Sano että et enää siedä arvostelua ja sen takia joudut vähentämään tapaamisia.
Vierailija kirjoitti:
Huolehtiminen ei ole ilkeyttä.
Se voidaan helposti pukea huolehtimisen kaapuun. Näytätkö sinä huolenpitosi aloittajan äidin tavalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas on ilmestynyt johonkin sukuun vääränvänkyrä mummo.
Vierailija kirjoitti:
Naisten kilpailua paremmuudesta. Minulla tytär, joka haluaa, joka tilanteessa osoittaa, että on kauniimpi, parempi äiti, älykkäämpi. Minulle muutoin aivan sama, mutta mietin miten tällainen alemmuuden tunteeseen perustuva itsensä korostaminen syntynyt. En ole koskaan haukkunut häntä. Pyrkinyt ansioista kehumaan. Kilpailuviettikö naisia vaivaa.
Miksi koet tyttäresi kilpailevan kanssasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva tätä taitaa ymmärtää. Itselläni on ollut vähän vastaavaa. Kun on tuollaisen äidin kasvattama, ei ole kehittynyt sitä samanlaista itsetuntoa jolla puolustautua, kuin toisenlaisen kasvatuksen saaneena. Itselläni ei esimerkiksi ollut tilaa elää murrosikääni, kun minun piti huolehtia äidistäni joka joi, kiukutteli ja oli aina pulassa josta minun piti hänet pelastaa.
Hyvä että olet huomannut, että vika ei ole sinussa. Äitisi yrittää sinua lyttäämällä nostaa itseään, kun ei muuten kykene uskomaan, että voisitte molemmat olla lapselle tärkeitä omissa rooleissanne. Oletko ajatellut terapiaa? Voisi olla hyväksi.
Ei tässä terapiaa tarvita vaan tervettä itsenäistymistä. Ap:n on syytä miettiä tarvitseeko lapsi tuollaista mummolaa ja kenen se lapsi oikein on.
Yleensä tuollaisten äitien lapset tarvitsevat terapiaa itsenäistyäkseen. Jonkun pitää korjata tapahtunut vahinko.
Appiukostani on psykologin kirjoittamat narsistin paperit ja hän käyttäytyy noin silloin kun ilmaantuu kutsumatta paikalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraava kontaktisi äitiisi on puhelimella. Kerrot äidillesi, että et jatkossa hyväksy mitään itseesi kohdistuvaa arvostelua lapsen kuullen. Jos on sanottavaa, niin se tapahtuu pelkästään sinulle, esimerkiksi puhelimessa. Jokainen vierailu päättyy välittömästi jos äitisi tätä sääntöä rikkoo. Äidilläsi ei ole puhevaltaa tässä asiassa, lapsi on sinun.
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä äitisi voi kuvitella olleensa erinomainen kasvattaja ja samanaikaisesti uskoo kasvattaneensa sinut niin huonosti, ettei sinusta ole äidiksi?
Koska hän on nainen, kuten ne kaikki sietämättömät anopitkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mihin se lapsen isä unohtui? Mitä mieltä hän on?
Epäilen, että ap on trolli ja tykkää kun saa vastauksia...
Meillä +- 60 vuotiailla on usein ollut tai on edelleen vanhemmat, jotka pitävät lapsia omaisuutenaan. Ja edelleen lapsenlapsiaan. Meistä lukionkäyneistä varmaan kaikki tytöistä ihastelivat Nerudan runoa "Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi..." ja siitä huolimatta kertauskurssia joutuu käymään päässään. Osa ei käy. Ja niillekään, jotka käy, asia ei ehkä ole aivan helppo.
Ap:lle pari vinkkiä:
- irrottaudu kaikesta taloudellisesta ja lastenhoitoavusta. Jos vastassa on persoonallisuushäiriöinen, se perii huonolla käytöksellään näistä kyllä maksun. Moni pelaa perintökortilla. Mutta se itsenäisyys...
- sano sille suoraan (ilman että lapsesi on kuulemassa), että käytöksen on muututtava tai yhteydenpito loppuu.
- ymmärrä, että et jos nyt kun lapsi on pieni saa sitä kuriin, se tulee manipuloimaan lastasi vielä silloin kun lapsi on aikuinen ja siihen väliin mahtuu paljon lapsellesi vahingollisia asioita
- normaalin äidin kanssa asia selviää puhumalla ainakin ajan kanssa. Persoonallisuushäiriöinen ei koskaan tule ymmärtämään, että hänen käytöksessään on jotain vikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mihin se lapsen isä unohtui? Mitä mieltä hän on?
Epäilen, että ap on trolli ja tykkää kun saa vastauksia...
Ei isä ole mihinkään unohtunut. Kuten aiemmin tuolla kirjoitin, mieheni läsnäollessa äitini käyttäytyy kuin ihanteellinen isoäiti. Ei hänellä asiaan mitään erityistä mielipidettä ole, ajattelee että päätän itse kuinka paljon äitini on elämässäni. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten kilpailua paremmuudesta. Minulla tytär, joka haluaa, joka tilanteessa osoittaa, että on kauniimpi, parempi äiti, älykkäämpi. Minulle muutoin aivan sama, mutta mietin miten tällainen alemmuuden tunteeseen perustuva itsensä korostaminen syntynyt. En ole koskaan haukkunut häntä. Pyrkinyt ansioista kehumaan. Kilpailuviettikö naisia vaivaa.
Miksi koet tyttäresi kilpailevan kanssasi?
Itsensä kehumisesta. En puhu omasta juoksusuorituksestani kuin ihmiselle, jonka kanssa kilpailen. Miksi kehuisin sellaiselle, joka ei liiku. Silloihan tietysti olisi halu halventaa toista. Tietysti voihan olla kysymys siitäkin.
Pistin just kirjastoon varauksen Äitihaava - kirjasta. Suosittelen muillekin.
Ymmärrän ap. Oma äiti oli ok, mutta anoppi oli just tuollainen. Oksettaa koko ihminen. Lapseni ovat ko aikuisia ja jopa muistavat lapsuudestaan, että anoppi veetuili kaikesta heidän hoitoonsa liittyvästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läheisriippuvaisen ja persoonallisuushäiriöpiirteisen käyttäytymistä. Oma äiti oli samanlainen ja myös hänen äitinsä. Minusta ei sellaista tule. En halunnut lapsiakaan sattuneesta syystä.
Sivusta olen seurannut, kuinka meno muuttui aivan päättömäksi, kun sisaruksille alkoi tulla lapsia. Ihan samanlaista menoa, kun teillä. Minulle soitettiin huutorääkymispuheluita, kun sisaruksen perhe oli pyytänytkin apua toiselta mummolta ja kaikkea muuta sekopäistä.
Oli itse meille kamala äiti. Antoi mm isän hakata meitä, ettei joutuisi itse väkivallan uhriksi. Katsoi mykkänä vierestä ja teki väkivaltaiselle pettävälle juopolle vain lisää lapsia hakattavaksi.
Silti oli sitä mieltä, että sisarukset eivät osa kasvattaa ollenkaan lapsiaan, vaan hän tietäisi paremmin ja olisi parempi äiti lapsenlapsilleen. Aivan käsittämätöntä. Kukaan meistä ei varmasti halua yhtäkään neu
Itsetuntemusohjaaja ja pariterapeutti Eevi Vuoristo kertoo, että läheisriippuvuus tarkoittaa taipumusta olla ihmissuhteessa jollakin tavalla itsensä kustannuksella. Kyse ei siis ole vain alkoholistin puolisosta tai läheisestä.
Läheisriippuvuuteen kuuluu tyypillisesti ylivastuullisuus ja ylimiellyttäminen, joskus myös toisen haitallisen toimintamallin mahdollistaminen. Suhteessa ollaan ikään kuin hinnalla millä hyvänsä, koska pelätään konfliktia, Vuoristo sanoo.
Jäin miettimään aloitusta. Ap kysyy, psykologiaa tuntevilta, mikä äidissä on vikana. Jos aloitus pitää paikkansa, riittää ihan, että äiti on kusipää. Ei siihen keittiöpsykologiaa tarvita. Sen sijaan kysyisin, miksi ap sietää kohtelua, joka on vaarallista lapselle ja lopulta myös parisuhteelle.
1) ap saa äidiltään rahaa ja/tai palveluksia ja on siitä hyvästä valmis kärsimään ja antamaan lapsensa ja perheensä kärsiä
2) aikuisella ap:llä on jokin muu riippuvuus ilkeään äitiinsä, mutta se asia ei täällä av:llä kyselemällä selviä. Sitä pitää itse pohtia
Ja 3) koska tämä on vauvapalsta, on aina mahdollista, että aloitus ei ihan vimpanpäälle totta olekaan
Rajojen asettamista ehdotan minäkin. Ei kannata liikaa pelätä jos äiti tästä suuttuu/uhriutuu, voi olla normaali reaktio ja luultavasti vaatii sen, että miettisi käyttäytymistään. Mutta pysy kannassasi ja tarpeen mukaan vähennä yhteydenpitoa ja näkemistä. Mieti sitä mikä saa sinut voimaan paremmin.
Sinulla on lapsi huolehdittavana, älä turhaan kuluta voimavarojasi. Parhaimmassa tapauksessa välit voivat muuttua ja korjaantua, aikaa se toki vaatii.