Käytännön vinkkejä? Lapset kaipaavat isovanhempiaan.

Lastemme isovanhemmat asuvat kaukana. Käymme kylässä ja he käyvät meillä, vaikka matkat ovatkin pitkiä. Heidän arjen apunsa kohdistuu lapsiin, joille he ovat isotätejä ja -setiä. Nämä lapset saavat huomion myös omilta isovanhemmiltaan.



Kaikki suvun kynnelle kykenevät eläkeläiset on siis valjastettu näiden lapsiperheiden käyttöön ihan mennen tullen ja palatessa. Eiväthän omat isovanhemmatkaan riitä lasten vanhempien tarpeisiin. Toki mukavaa lapsille, kun niin moni muukin välittää heistä kuin isät ja äidit. Jaksavatpa aikuisetkin paremmin, kun on tukea näin ihanteellisesti saatavilla. Pienen taivuttelun jälkeen ainakin.



Meidän lapset taas jäävät paitsi yhteistä arkea isovanhempien kanssa. Lapsemme ovat isovanhemmille näyttelykappaleita, joita kierrätetään kahvilla kylästä kylään ja joille ostetaan jokunen lahja. Kehutaan miten lapset ovat kasvaneet ja että varmasti pärjääämme ilman heitä siellä kaukana missä asumme. Olemme sanoneet, että mieluummin ottaismme heidät lähelle, kun kyläilyt muodostuvat koko ajan vaikeammiksi.



Miten isovanhemmat eivät tajua, että heidän omat lapsenlapsensa kärsivät tästä suuresti? Lapsistamme kasvaa turvattomampia, kun isovanhemmat ovat etäisiä. Isovanhemmat tuntevat syvällisemmin vain lastemme pikkuserkut. Ovat varmasti rakkaampiakin heille? Kokevat vaikeaksi olla lastemme kanssa, kun ne toiset ovat niin helppoja, tuttuja ja rauhallisia heidän seurassaan.



Lapsillamme on liian vähän arkisia aikuiskontakteja, joihin kiintyä syvästi. Toivoisimme kovasti, että heillä olisi muitakin kuin äiti ja isä. Mikä pahinta ihan lastemmekin silmien edessä isovanhemmat ovat tarjoamassa apua pikkuserkkujen vanhemmille. Meidän kyläilyt järjestetään niin, että me vanhemmat vastataan lapsistamme suurimmalta osalta. Jos pikkuserkut tarvitsevat hoitoapua, jotta vanhemmat pääsisivät vapaalle, me emme ole tervetulleita ollenkaan. Pikkuserkuille ei sanota ei. Lapsemme tajuavat että pikkuserkut ovat ensisijalla ja heille jää vain rippeet. Joskus on kännyt niinkin, että pikkuserkut vievät vierailumme ajan isovanhempien huomion ja me joudumme pitkästä matkastamme huolimatta ulos pois tieltä.



Emme voi muuttaa lähemmäksi isovanhempia. Isovanhemmatkaan eivät ole muuttoaikeissa tännepäin, koska pelkäävät muutosta pois tutusta ympäristöstä. Eivätkö he voisi ymmärtää, että heidän lapsenlapsensa tarvitsevat heitä eniten? Että isovanhemmilla olisi vastuunsa suhtautua heihin lapsenlapsina ei esineinä?



Me esine/esittelyperhe kulutamme energiaamme suhteiden ylläpitoon, mutta meille ei suoda hetkenkään levähdystaukoa! Niin tässä kyllä tulee ajatelleksi, että jospa annettaisiin olla ja haettaiin "sukulaiset" aivan toisesta heimosta.