Ystäviäni ei kiinnosta syntynyt vauvani :(

ei kaikki halua mitään kuvia.jos halutaan,niin kyllä niitä sitten pyydetään.

älä tuputa.

miksi ihmeessä teillä itsellä on noin paha olo että pitää laittaa tällaisia viestejä?

Kyllä todellista ystävää kiinnostaa ystävän elämä edes onnittelujen ja vierailun verran. Laita ap jollekin hyvälle ystävälle (ei mikään fb tuttu) kahvikutsu tai parin viikon päästä lähde lounaalle vauvan kanssa jonnekin ravintolaan ystävän kanssa.

mutta eräskin kaveri sanoi, että älä tule päivällä kun hänen mies käy ruokatunnilla syömässä ja he haluaa olla päivällä sen tunnin ydinperheen kesken ja ihailla vauvaa. Nämä kaverit sitten jäi unholaan. Ei kiinnostanut. Itse sitten aloin kysy joskus, mitä niille ystävillesi kuuluu ja älä tuhahtele halveksivasti jos sinusta tuntuukin turhalta kun sinkku kertoilee omista reissuistaan ja .

jauhanut.. enemmänkin olen suurpiirteisesti kertonut että on ultra silloin ja silloin ja loppuraskaudessa sanoin kysyttäessä että on ollut vähän tukala olo. Mutta en todellakaan ole tuputtanut mitään raskausjuttuja.

En tosiaankaan väheksy ystävieni tekemisiä, monet harrastavat esim. matkustelua ja olen kyllä ollut kiinnostunut matkoista (itsekin joskus haluan perheen kanssa matkustella, kunhan lapset kasvaa), kysynyt kuulumisia, kommentoinut fb:ssa heidän kuvia. En koe olevani "parempi ja aikuisempi", ei se lapsen saaminen sitä tee, vaikka elämä muuttuukin. Viimeisen vuoden sisällä olen ollut tukena ja kuuntelijana kun ystävillä ollut ongelmia (toisella mieshuolia, toisella sairaus).

Mutta kuvan tosiaan laitoin kännykällä, en arvannut että se olisi jotenkin "vastenmielistä tuputtamista" :/. Mutta ehkä se oli, kun en mitään vastausta saanut. Mutta täytyy sanoa, että todella pahalta tuntui.

Ehkä sitten näin monesti käy jos suht nuorena saa lapsen. Kun vaikka kuinka mietin en tällä kertaa löydä itsestä vikaa, paitsi nyt ehkä tuon kuvan lähettäminen sitten oli tuputtamista :/ . ap

ei kaikki halua mitään kuvia.jos halutaan,niin kyllä niitä sitten pyydetään.

älä tuputa.

miksi ihmeessä teillä itsellä on noin paha olo että pitää laittaa tällaisia viestejä?

Kyllä todellista ystävää kiinnostaa ystävän elämä edes onnittelujen ja vierailun verran. Laita ap jollekin hyvälle ystävälle (ei mikään fb tuttu) kahvikutsu tai parin viikon päästä lähde lounaalle vauvan kanssa jonnekin ravintolaan ystävän kanssa.

Ei minuakaan kiinnosta.Enkä ole paha ihminen.Tässä taas nähdään,että se maailma pitäisi pyöriä synnyttäneen äidin ja hänen kakrunsa ympärillä. Ehei,ihmisillä on muutakin elämää ja mielenkiinnon kohteita.

Kai ap:lla on sukulaisia ja miehen sukulaisia,tuputtakoot niille?

vauva niin hetkauta/kiinnosta/ihastuta, mutta kai nyt se mitä ystävälle kuuluu kiinnostaa? Tai pitäisi kiinnostaa? Vauva mullistaa kuitenkin koko elämän, miksei siitä haluta puhua/olla kiinnostuneita että miten on mennyt nyt kun elämä on muuttunut?

että sinussa olisi vikaa, eikä edes niissä ystävissäsi, teidän jutut vaan juuri nyt ei kohtaa, sellaista se välillä on.



Toivottavasti sentään miehesi ja perheesi ovat innoissaan tästä uudesta vauvasta ja uudesta elämästä.



Ajan kanssa tämäkin tilanne muuttuu. Osa lähtee kostamaan, mutta en minä sitäkään suosittele. Ekan vauvailijan osa on yleensä juuri tuollaista. Myöhemmin te voitte kavereinesi kanssa olla jälleen hyvissä väleissä, ellet ehdointahodin halua ns kostaa.



Pahoitin itsekin tuosta aikanaan mieleni, mutta olen iloinen, että en katkaissut välejä näihin välinpitämättömiin kavereihin, nykyään heilläkin on lapsia, ihan kivoja, vaikka ei ne minua ylettämästi kiinnosta, mutta olen toiminut toisin, ja kyllä kaverini arvostavat sitä. Eivät silloin aikanaan edes ajatellut, miltä se voi tuntua.

Mulla kävi niin, että esikoisesta kaikki olivat kiinnostuneita, lähettivät lahjoja ja tulivat katsomaan.



Pari vuotta myöhemmin sain toisen lapsen, mutta eipä niitä onnittelijoita sit enää näkynyt :( Tuntui tosi kurjalta, koska tää toinen lapsi oli tietysti aivan yhtä ihana ja uusi ja iso juttu mulle, olisin halunnut jakaa senkin ilon ystävieni ja sukulaisteni kanssa.



Koita jaksaa, ap. Yritä löytää uusia ystäviä muista äideistä :) He ehkä ymmärtävät paremmin.

Mä tulin raskaaksi 33-vuotiaana ja jo mun raskausaikana kaikki lapsettomat sinkut/ parisuhteessa olevat kaverit katosi...

Onneksi sain uusia kavereita synnytysvalmennuksesta ja perhekerhoista. Mulla ei ollut kavereita, joilla oli lapsia, koska olen asunut täällä ulkomailla vasta muutaman vuoden.

Muistan kun kaverini sai just just kaksikymppisenä vauvan. Olin itse aloittanut juuri opiskelut ja muuttanut toiselle paikkakunnalle ja vasta alkanut seurustella. Kävin katsomassa tätä äitiä vauvoineen, hän oli aivan onnessaan, ei puhunut mistään muusta kuin siitä vauvasta, minä en ollut aikaisemmin niin pientä edes nähnyt saati pitänyt sylissä, pelkäsin sen itkemistä enkä pitänyt vauvoista muutenkaan. Minua harmitti, että kaveria ei kiinnostanut ollenkaan minun uudet elämänkuvioni, hän oli vain täynnä äidinonnea ja puhui lakkaamatta vauvasta, synnytyksestä, lastenhoidosta.





Mutta en ollut ihan toivoton, aikanaan minäkin sitten sain useamman lapsen ja olen saanut kokemusta elämän siltä puolelta.

ja samanlaisia kokemuksia oli minullakin. Eli ystävät eivät oikein "tienneet", miten suhtautua asiaan.. Samat ystävät ovat ystäviäni edelleenkin, mutta tosiaankin, he saivat lapsensa n 10 vuotta myöhemmin, osa on saanut lapsen vasta 15 vuotta myöhemmin.. Eli poikani pääsi viime keväänä ripiltä, juhlissa oli kaksi ystävääni pienten vauvojen kanssa, ikää jo 40v.



Onnea ihanasta vauvasta!

Itse olen 24 ja sain lapseni hetki sitten. Monet ystävistäni olivat kiinnostuneita koko raskausajastani ja painottivat, että muistan varmasti laittaa viestiä kun lapsi on syntynyt maailmaan. Olin toinen joka lähimmästä ystäväpiiristäni sai lapsen ja kyllä kaikki lapsettomat ikätoverini ovat olleet hyvin kiinnostuneita ja käyneet useaan otteeseen kylässä katsomassa minua ja vauvaani.

Olisin suuresti loukkaantunut, jos ketään ei olisi kiinnostanut kuunnella minun asioitani, vaikka ne suuresti liittyivätkin raskauteen ja lapsen saantiin, olenhan kuunnellut myös heidän elämäänsä liittyviä suuria asioita, kuten mieshuolet, opiskelut sunmuut.

En tiedä onko tämä elämä "maalla" erillaista, kun lapsettomiakin kiinnostaa ystävänsä elämää mullistava vauva vai onko Ap vain valinnut ystävänsä huonosti.

Tsemppiä ja ala käydä vaikka niissä mammakahviloissa niin saat uusia ystäviä jotka ovat samassa tilanteessa kanssasi, heidän kanssaan voi ainakin puhua vapaasti vauva-asioista.

Jos ollaan kerran ennestään jo ystäviä, niin luulisi, että toisen elämästä ollaan kiinnostuneita, vaikka siinä tapahtuisi mitä.



Minusta on kohtuullisen epäkohteliasta olla esimerkiksi FB:ssa onnittelematta vauvasta. Omat kaverini ainakin ovat heti huutelemassa kuvien perään, jos joku saa vauvan.



Ja jos oikeasti ollaan ystäviä, niin on kyllä aika outoa, jos ei tule kutsuttuna käymään ja katsomaan vauvaa. Ei siitä vauvasta tarvi nyt olla niin älyttömän kiinnostunut, että sitä viitsisi tulla edes katsomaan. Minusta ap ei millään lailla kuvittele, että maailman pitäisi pyöriä hänen vauvansa ympärillä.



On ihan normaalia, että elämäntilanteiden muuttuessa suhteet ystäviin muuttuvat ja osa ystävistä muuttuu entisiksi ystäviksi, mutta tuollainen hylkääminen on minusta aika törkeää.



Sain itse ekan lapseni 27-vuotiaana eikä muilla ystävillä ollut siinä vaiheessa vielä lapsia mutta kyllä silti vauva kaikkia kovasti kiinnosti. Olen nyt 11 vuotta vanhempi ja saan kohta neljännen lapsen. Nykyään jo kaikilla muillakin on lapsia, mutta kyllä ihmiset edelleen jaksavat olla kiinnostuneita myös muista kuin omista lapsista.

Olen ollut ystävieni tukena vuosia monissa elämäntilanteissa/muutoksissa ja ollut kiinnostunut mitä heille kuuluu. Siksi olenkin jotenkin hirmu pettynyt tästä :( ap

Sain oman esikoiseni ollessani 31v ja ystäväpiiri samanikäistä. Osa ystävistämme ei onnitellut edes tekstarilla, eivät tulleet katsomaan, ei siis mitään mielenkiintoa. Nyt (5vuotta myöhemmin) nämä ystävät vihdoin saavat omia lapsia. Ja odottavat että olisimme jotenkin ylenpalttisen kiinnostuneita näistä heidän lapsistaan. No kyllä käymme katsomassa mutta täytyy sanoa että heidän käytöksensä aikanaan johti siihen että nyt emme me vuorostamme viitsi osoittaa erityistä mielenkiintoa. Olemme sanoneet tästä joskus ystävillemme, että se välinpitämättömyys loukkasi meitä. Sekin tuntuu hassulta että he eivät edelleenkään tajua että me olemme kokeneet kaiken tuon saman, siis synnytykset, vauva-arjen ym. Vouhottavat niistä aivan kuin olisivat maailmassa ensimmäisiä jotka lapsen saavat. Ystävämme eivät koskaan muista milloin meidän lapsilla on synttärit saatika paljonko täyttävät. Heidän lastensa synttäreille ja melkein nimppareillekin taas pitäisi kaikkien tulla. Olen tullut siihen tulokseen että nämä ihmiset ovat vain kykenemättömiä asettumaan toisen asemaan, ovat pinnallisia omaan napaan tuijottavia. Onneksi on ollut myös toisenlaisia ystäviä, ja samassa elämäntilanteessa olevia.

että kuvasi on menneet perille?



Itselläni on multimedia-asetukset kunnossa ja siltikään ne kuvaviestit ei mene kuin joskus harvoin perille asti.



Jos siis puhelimella laitit...

Sillä niin taattua av-laatua taas osassa näistä vastauksista :D Juu, tottakai vika on varmasti aloittajassa ja siinä, että hän vouhkaa ja puhuu vain ja ainoastaan vauvastaan. Ja tämän päättelimme taas mistä?



Ja muutoinkin aika erikoinen, oikeastaan aika säälittävä, käsitys monella ystävyydestä (huomaa ettei näillä tietyillä kommentoijilla todellisuudessa oikeita ystävyyssuhteita ole).



Ystäviä onnitellaan ja heidän kuulumisistaan ollaan kiinnostuneita vaikkeivat ne aina juuri omia intressejä/elämäntilannetta liippaisikaan. Ystävien puolesta ollaan onnellisia. Kyllä minäkin olen onnitellut ja kysellyt ystävieni harrastuksiin, koiriin, autoihin, talon ostoihin, matkoihin jne. liittyen vaikkeivat ne nyt niin minua kiinnostaisikaan. Mutta ystäväni ovat minulle tärkeitä ja osaan iloita heidän onnestaan.



Kaikille tiedoksi: jos kykenet sanomaan jostakin ihmisestä "miksi mua pitäisi jonkun kakara kiinnostaa" niin silloin kyseessä ei todellakaan ole ystäväsi. Ystävistä ei nimittäin puhuta ja ajatella noin. Ymmärtänet sitten kun saat joskus oikean ystävän.

Todella kurja tilanne sinulla ap! Kyllä sen ymmärtää jos vähän yhteydenpito harvenee, mullakin kävi niin, mutta vain joidenkin taholta. Ja syynä juuri tuo erilainen elämäntilanne. Mutta onnitteluja kyllä tuli yms. Itse sain lapseni päälle 30v, mutta hyvin on ystävyydet säilynyt niihin jotka saivat lapsensa paljon ennen tai eivät vielä ole lainkaan vanhempia. Joten ei nyt ihan normaalilta kuulosta tuo tilanteesi. Onko sinulla muuten tukea arjessa, käykö isovanhemmat katsomassa vauvaa jne? Onko mahdollista kysyä ystäviltä suoraan (ystävälliseen sävyyn) mikseivät pidä yhteyttä?

laitan onnittelut ja lähetän lahjan, sehän kuuluu hyviin tapoihin, mutta siinä se.

Toki onnittelin ja kävin vastasyntynyttä katsomassakin, tosin en yhtään tiennyt mitä tuoreen äidin kanssa pitäisi puhua. Maailmamme olivat jossain kilometrien päässä toisistaan sillä hetkellä. Kaikenmaailman maitotipat ja kakkavaipat tuntuivat oudoilta ja ällöiltäkin.

Toki onnittelin ja kävin vastasyntynyttä katsomassakin, tosin en yhtään tiennyt mitä tuoreen äidin kanssa pitäisi puhua. Maailmamme olivat jossain kilometrien päässä toisistaan sillä hetkellä. Kaikenmaailman maitotipat ja kakkavaipat tuntuivat oudoilta ja ällöiltäkin.

että tässäkin asiassa pätee suhteen vastavuoroisuus. Kun itse saat lapsen niin älä odota että jo lapsia saaneet ystäväsi ovat kiinnostuneita sinusta ja lapsestasi, jos itsekään en ole heistä ja heidän lapsistaan kiinnostunut.

ja olen kolmen lapsen äiti jo, mutta kiitos vain varoituksesta :D

Mulla oli sama kohtalo aikanaan.

Kaikki sillä hetkellä läheisimmät tyttökaverit osoittautuivat huonoiksi ystäviksi.



Koko raskauden ajan välttelivät, eivät käyneet kylässä ei pyydettäessä tai edes omatoimisesti. Joskus pyysivät johonkin kokoontumiseensa mutta sitten nekin jäivät... Olo oli todella surkea huomata ettei ystäviäni kiinnostanut yhtään minun muuttuva elämäni. Se oli vain heidän ehtoista...



Sittemmin löysin neuvolakerhon kautta uusia ystäviä jotka ovat niin upeita ja aitoja ystäiä että olen äärimmäisen onnellinen siitä että he kuuluvat elämääni. Tapaamme viikottain, jaamme niinikävät js poditiiviset kokemukset, lapsemme ovat ystäviä myös. Teemme toisillemme palveluksia ja autamme lasten hoitamisessa jne. Teemme treffeja lasten kanssa ja ilman. Kertakaikkisen suuremmoisia ystäviä!

JA muutamia ystäviö on myös tullut nuoruusvuosilta takaisin...



Olen itse sitä mieltä että ystävät jotka eivät kiinnostu toistensa elämässä tapahtuvista asioista, eivät ole aidosti ystäviä. Kiire on ymmärrettävää mutta jos selkeästi huomaa yhdentekevän asenteen kavereilta niin mitä sitä sellaisissa suhteissa roikkumaan...



Tsemppiä!

Toivon että löydät aitoja ystäviä ympärillesi!