Ystäviäni ei kiinnosta syntynyt vauvani :(

ei kaikki halua mitään kuvia.jos halutaan,niin kyllä niitä sitten pyydetään.

älä tuputa.

... mutta kyse olikin kohteliaisuudesta. Odottivat kutsua. Pyydä suoraan kyläilemään vaan. Voisihan olla niin että olisit synnytyksen jälkeen itse huonossa kunnossa etkä haluaisi vieraita, jos et vaikka pystyisi istumaan/ olisi joku nolo vaiva.

heille ihminen täysin vieraasta maailmasta, ei sille oikein voi mitään. Mutta älä nyt enää ainakaan tyrkytä niitä vauvakuvia heille. Kun otat yhteyttä, niin puhu heidän maailmastaan ensin, sitten voi kokeilla kepillä jäätä, josko haluavat kuulla sunkin uudesta elämästä.

kateutta

Itselläni on samanikäinen tytär ja luultavasti hän kohtelisi kavereitaan samoin, kuitenkin on ihan järkevä empaattinen ja sympaattinen ihminen, paljon fiksumpi kuin itse olin samanikäisenä kahden lapsen äitinä.



Jossain vaiheessa sitä huomaa että vaikka ne omat lapset mullistavat elämän, ei niin tapahdu muille kuin omalle perheelle ja toisten lapset ovat välillä aika rasittavia vaikka ovatkin ihania hetken mutta kiva kun lähtevät äitiensä helmoihin.



Onnea vauvasta ja nauti siitä rintaraivaneineen päivineen, ennen kuin huomaatkaan on hän jo iso. Aika vaikea on pienen vauvan äidin maailmaan eläytyä, jos ei ole siinä onnen ja epätoivon väsymyksen ja hurmion kuplassa elänyt.

Olen itse ollut taatusti yhtä tökerö. Tai en ihan. Kaverini tekivät vauvoja nuorena aika monikin. Ei olis voinut vähempää kiinnostaa. Inhottavia, kitiseviä, takertuvia. Tuntui, että menetin ystäväni kun elämä oli vain yhtä hehkutusta ja imetystä ja lässynlässyn.



Ensin odotusaikana piti kuunnella välilevyn pingottumiset ja pohtia miehen suhtautumista muuttuneeseen vartaloon ja tuleeko kriisejä kun tissit venyy ja nyt potkii ja särkee ja arghhh...



Nämä vauvoja odottavat kaverit hurahti täysin siihen kotileikkiin ja kukaan ei kysynyt, mitä minulle kuuluu.



No, kävin ne onnittelukäynnit, mutta eräskin kaveri sanoi, että älä tule päivällä kun hänen mies käy ruokatunnilla syömässä ja he haluaa olla päivällä sen tunnin ydinperheen kesken ja ihailla vauvaa.



Nämä kaverit sitten jäi unholaan. Ei kiinnostanut.



Itse sitten aloin seurustelemaan vähän ´vanhempana ja esikoisenkin tein vasta 31v. Mutta jaksoin silti olla elämässä kiinni ja kiinnostunut sen hetkisten ystävien elämästä ja ei olisi tullut mieleenkään jauhaa heille tuntikausia nännipihan kasvamisesta. Samoin kuin vauva syntyi niin olin kiinnostunut, mitä heille kuului. Siksi meillä ystävyys on jatkunutkin vuosien varrella.



Mutta surullista, ettei kukaan edes kommentoi kuvia yms. Annan sulle vinkin, että kysy joskus, mitä niille ystävillesi kuuluu ja älä tuhahtele halveksivasti jos sinusta tuntuukin turhalta kun sinkku kertoilee omista reissuistaan ja työtapahtumista. Useasti nuorena vauvan tehneet on juuri sellaisia ylemmyydentuntosia, että nokka pystyssä halveksivasti tuhahtelevat, että ei kiinnosta tommonen lapsellinen touhu kun minä olen nyt aikuinen ja olen saanut sisältöä elämääni kun mulla on ihka oikea mies ja meillä on koti ja vauvakin on tulossa.



Sillä tavalla jää äkkiä yksin.

... mutta kyse olikin kohteliaisuudesta. Odottivat kutsua. Pyydä suoraan kyläilemään vaan. Voisihan olla niin että olisit synnytyksen jälkeen itse huonossa kunnossa etkä haluaisi vieraita, jos et vaikka pystyisi istumaan/ olisi joku nolo vaiva.