kolmoissuhteen jatko rakastumisen jälkeen ja kun ei voi unohtaa sielunkumppaniaan
Kuka antaa neuvon?Rakastuimme heti ensisilmäyksellä, minä vapaa, mies varattu, mutta ennenkin harrastanut irtosuhteita, tai ainakin yhden illan seksijuttuja, työssa matkoilla ulkomailla ei seksijuttuja,mutta kosteiden iltojen jälkeen, sekä kerran tunnustanut kotonaan seksisuhteen joka kesti muutaman viikon.Silloin ero puheena, ja mies halusi muuttaa pois. Lapsia kouluikäisiä on pari, ja suhteeemme aikana syntyi kolmas. Kaikki on niin järjellä tehtyä, ja mies myönsi ettei ikinä ole ollut kihlausken jälkeen enää vaimoon rakastunut. Naimisiin menty tavan vuoksi,silloinkin jo kaksi lasta maailmassa. Elämä on ollut tyytyväistä, mutta ei onnellista, ja mies harkinnut jo vuosia eroa. Vaimo myös erittäin huomaamaton kaikesta, nytkään suhteemme aikana ei vaimo huomannut vaikka mies haisi totaalisesti minulta rakastelun jälkeen, ja iltaisin kun lenkkeilimme tai julkisesti kävelimme yhdessä, ei hän huomannut mitään vaikka ystäviäkin tiesi rakastumisesta. Mies halusi nyt huomattuaan että rakkautta on todella erota,siitä puhuttiin kotona julkisesti, mies sanoi syyksi että haluaa muutoksen ja ei rakasta, raskaana olevalle vaimolleen, ja kohteli häntä tylysti. Mies pyysi minua odottamaan, ja että saisi itse erään projektin valmistuttua kertoa itse suhteestamme. Koska en täysin luottanut siihen ja aika venyi ja halusin(meillä oli yhteisiä suunnitelmia ja haaveita ja TODELLA rakastimme toisiamme), paljastin asian vaimolle, tai mies joutui itse kertomaan asian. Tästä hän suuttui minulle, ja lopetti suhteemme, ja yllätys, vaimoa ja lapsia kohtaan velvollisuudentunnosta jäi liittoon. Vaimo, joka todella ihmeellinen, naivi, ja taloudellisia syitä ajatteleva, sekä pelkää olla yksinhuoltaja, yrittää pitää miehestä kiinni kaikin hampain, ei suo uutta onnea ja todellista rakkautta miehelleen. Kuitenkin, mies on kertonut minulle että kärsii että ei näe minua, ja tuska meillä molemmilla on valtava. Ei siis ainostaan minulla. Miksi mies ei voi hyväksyä että halusin että tietämätön vaimokin tietää totuuden mitä miehensä todellisuudessa tekee ja miksi haluaa erota paljastustasni, halusin tällä testata myös hänen lupaamiaan asioita? Onko miehet noin loukkaantuvia? toki petin luottamuksen, mutta vain saadakseni hänet itselleni niinkuin haaveilimme ja mies minulle sydämestään lupasi. Miksi nainen voi olla saman katon alla edelleen, hän tietää suurimman osan yksityiskohtia, ja että mioes todella rakastunut minuun, mutta että muita yhdenillan juttujakin ollut, sitä hän ei tiedä, ja että mitä mieltä mies todella oli vaimosta? Miten nainen voi olla noin tyhmä, kai se on sitä että ei edellenkään tunnista merkkejä ja huomaa. Mitä neuvoksi? Kaipaan tätä seilunkumppaniani valtavasti, ja tiedän että hän myös minua, hän myös sanoo sen. Eikö miehen olisi nyt kun lapsetkin tiesi vanhempien eroaikeista ollut rehellisesti ja ei vaimoaan kunnioittavana erota?
Kommentit (10)
Sinun ja miehen välillä on siis todellista sielunkumppanuutta ja rakkautta ja miehen ja vaimon välillä vain riippuvuutta ja taloudellisuutta. HERÄÄ JO! Vaimon motiivit jäädä liittoonsa eivät kuulu sinulle lainkaan etkä todellaaan voi tietää todellista tilaa heidän liitostaan. Todennäköisesti mies siellä puhuu kuinka sinä et merkinnyt mitään, pelkkä hullaannus ja pano ja vaimo on ainoa oikea. Ja te molemmat uskotte ja rakastatte, mies pelaa siinä välillä yrittäen pitää eidät molemmat. Tai siis sinuthan mies jätti eikä ole suhdetta varsianisesti enää ylläpitänyt, joten olet se kakkonen, nyt ja aina. Jos mies todella olisi niin onneton liitossaan ja rakastaisi vain sinua, kyllä hän olisi lähtenyt jo aiemmin, viimeistään nyt. Mitenköhän sinä ymmärtäisit että mies ei HALUA erota? Et taida muutenkaan tuntea tuota sielunkumppaniasi lainkaan kun et osannut arvioida hänen reaktiotaan ja loukkaantumistaan. Jätä hänet ja hänen perheensä rauhaan, kyllä hän varmaankin sinulle ilmoittaa jos on vaimonsa jättämässä. Sitä odotellessa hanki oma elämä koska voi olla ettei sitä päivää ikinä tule.
Toisaalta tuhlaa vain, sillä ehkä se on sinulle parempi niin.
Tunnen yhden naisen, joka jäi lapsettomaksi, kun aika ajoi hänen ohitseen. Sitä luvattua hetkeä ei tullut, jona mies olisi jättänyt perheensä. Tunnen toisen naisen, joka tuli raskaaksi varatulle miehelle ja hänestä tuli yksinhuoltaja-rakastajatar ja myöhemmin ihan vain yksinhuoltaja. Mies ai maksanut elatusapuakaan, kun ei tunnustanut lastaan virallisesti, jotta vaimo tai vaimon kanssa yhteiset lapset eivät olisi saaneet tietää.
Ikävä sanoa sinulle naiiville ressukalle, mutta se sielunkumppanuus ja todellinen rakkaus taisi olla yksipuolista ja nimenomaan siellä sinun puolellasi. Se oikea rakas löytyy sieltä kotoa ja on yhteisten lasten äiti.
Kaikkea te pumpulipäät uskotte.
mutta sinä tosiaan olet tässä se tyhmä pallopää. Mieshän vie sinua kuin pässiä narussa, hän halusi sinulta vain seksiä ja vedätti kunnes sinä menit paljastamaan hänen systeeminsä vaimolle, joka varmaan on kyllä tiennyt asiasta mutta häntä ei syystä tai toisesta häiritse. Ehkäpä hän ei ole mitenkään naivi vaan on tyytyväinen tuohon järjestelyyn eikä välttämättä edes rakasta miestä.
Täytyy sanoa että ihan kaikkea en jaksanut edes lukea, voisit koittaa kappalejakoa ensi avautumisessasi. Sen mitä sieltä täältä jaksoin lukea, näytti toistavan vain samaa itselleen uskottelua.
Ei sit oo käynyt mielessäkään et mies veti sua 6-0 siinä samalla kuin vaimoaan??
Noin siinä yleensä käy. Neuvoni on: hanki nyt OMA elämä ja yritä oppia tästä kokemuksesta.
kyllä se niin on, ettei mies vaimoaan jätä. Itse taidat olla hiukan taulapää tässä asiassa, jos et sitä tajua.
Olen 34v. nainen, naimisissa, kaksi lasta ja mulla on "toinen mies". Puhun hänelle, että mulla menee huonosti miehen kans ja eroan vielä hänestä, mutta en todellakaan aio sitä tehdä. Näin "pidän" tuon "toisen miehen" itselläni. Siis noilla puheilla. Tietysti esitän rakastunutta ihasukseeni ja tavallaan rakastunut häneen olenkin. Vain eritavalla kuin omaan mieheeni. :)
nyt se perheellinen mies rauhaan ja keskity omiin asioihisi. Aina ei saa sielunkumppaniaan, semmosta on elämä. Vähän selkärankaa nyt. Ja miksi luulit että mies jättäisi perheensä, eihän ne koskaan jätä?