Ei ikinä alatiesynnytystä!

up

esikoisen synnytin alakautta. poika täysin terve 10 lapsi. minulle ei tullut repeämiä eikä mitään muitakaan ongelmia.

poika oli normaalin kokoinen, 3850g.

sanonutkaan että kaikki lapset vammautuvat synnytksissä tms. Lähinnä kai kysymyksen aiheena oli riskit ja miten ihmiset uskaltavat synnyttää alateitse.



Itse uskalsin kaksi kertaa. Olin silloin tosi nuori ja tietoa oli vähemmän (ja luottamusta lääkäreihin enemmän) kuin nyt. En tiedä mitä nyt valitsisin. Onneksi meille ei tule enempää tenavia.

Joka kerta olen toipunut nopeasti. Lapset ovat olleet 3,4 - 4,2 kg. Luulenpa, etten ole ainoa. Synnyttäneiden osastolla leikatut ovat selvästi olleet kipeämpiä kuin minä. Ongelma on se, ettei oikein voi etukäteen tietää, miten synnytys menee. Riskejä on aina.

synnytystä luonnollisena asiana.



Kauhu lamaa ja ravataan pelkopoleilla! Hyvähän se on että naisten pelkoja hoidetaan, mutta pelko, jännitys on itseaiheutettua ja ollaan vieraannuttu luonnollisuudesta.



Järjestäen on paljon naisia, jotka pelkää lapsen vammautumisya, ettei alapää paladu. Minulle on ihan suoraan parikymppiset nynnyttämättömät työkaverit udellut pystynkö oikeasti pidättämään pissaa ja tuntuuko seksi missään kun lapsia on useampi.

Heidän kuva alapäästäni ei todellakaan vastaa todellisuutta.



Lapsien koko on kasvanut ja ihmisillä kunto heikkenee. Jännitys pitkittää synnytystä.



Leikkaus on aina riski! Oma esikoisen synnytys oli pitkä koska paikat aukeaa hitaasti ja jännitin kovin mutta leikkaus on huonompi.

Vaikka se olisi "turvallinen" niin se on silti leikkaus ja alatiesynnytyksessä lapsi kulkee itse pihalle.



Ei ihmisen sekaantuminen ole turvallisempi tapa ellei supistukset lopu tai lapsi ei pääse kohdusta ulos itse. Älä nyt tee itseäsi naurettavaksi!

olet ihan oikeassa, ei voi tietää etukäteen. Itse periaatteessa haluaisin kokea alatiesynntyksen, mutta en uskalla, kun tiedän mitä kaikkea voi käydä.



Mulla siis riskitekijöinä mm. pieni koko (olen alle 155cm). Omalla äidillä ollut myös erittäin vaikea ensisynnytys. Ja tulossa todennäköisesti ei aivan pieni vauva. Jotain alle kolmekiloista saattaisin vielä yrittää.



Toki tiedän myös sektion riskeistä, mutta ne ovat ymmärrykseni mukaan pienempiä. Suunnitellussa sektiossa siis sattuu mitään vakavaa vain hyvin, hyvin harvoin. Ja lapsen kannaltahan se on siis turvallisin keino.

enkä ota kantaa itse kysymykseen, mutta eikö tuo ole aika huono logiikka? Siis että luonnollisin tapa on aina paras ja turvallisin.



Eikös silloin pitäisi luopua kaikista sydänääniä mittaavista monitoreista, eppareista, kivunlievityksestä ja muusta ei-luonnollisesta? Ja syövätkin varmaan paranee itsestään kun ei heittäydytä hysteerisiksi ja aleta puuttumaan luonnollisiin asioihin?



Ei hyvää päivää taas.



Ei ihmisen sekaantuminen ole turvallisempi tapa ellei supistukset lopu tai lapsi ei pääse kohdusta ulos itse. Älä nyt tee itseäsi naurettavaksi!

[/quote]

Toki voi olla rakenteellisia seikkoja, miksi eivät pysty esim. liian jäykät kudokset, mutta siis pieni koko ei ole automaattinen este. Enemmän ongelmia synnytyksessä on pitkillä ja isokokoisilla naisilla, koska läskit ja raskaat luut estävät joustavan venymisen. Tämä on siis fakta.



Tosin myös ymmärrän ajatuksen siitä, että pitäisi nelikiloinen vauva pusertaa pienestä vartalosta ulos. En itsekään ole kovin pitkä, 158 cm, joten kyllä nuo alatiesynnytykset ovat jännittäneet. Onneksi pienet luut sallivat kudosten joustamisen, joten hyvin on sujunut synnytykset.

laitteeseen nimeltä Epi-No



Ei tule repeämiä.

Luonto voi tosin joskus pitää huolen siitä, että edes suunniteltu sektio ei toteudu.

Toki voi olla rakenteellisia seikkoja, miksi eivät pysty esim. liian jäykät kudokset, mutta siis pieni koko ei ole automaattinen este. Enemmän ongelmia synnytyksessä on pitkillä ja isokokoisilla naisilla, koska läskit ja raskaat luut estävät joustavan venymisen. Tämä on siis fakta.

Tosin myös ymmärrän ajatuksen siitä, että pitäisi nelikiloinen vauva pusertaa pienestä vartalosta ulos. En itsekään ole kovin pitkä, 158 cm, joten kyllä nuo alatiesynnytykset ovat jännittäneet. Onneksi pienet luut sallivat kudosten joustamisen, joten hyvin on sujunut synnytykset.

YLIPAINO tekee riskisynnytyksen olit pitkä tai pätkä. Ja faktaa on myös se, että pidemmillä ihmisillä ei ole sen raskaampia luita kuin lyhyemmilläkään. (mieheni on fysioterapeutti ja tämä asia on tullut monta kertaa esille ystäväpiirissämme, hän on joutunut useampaan oteeseen oikomaan ihmisten käsityksiä isoista ja raskaista luista).

Itselläni on pituutta 180cm ja no ylipainoa ei ole, painan 65 kg. Raskauden aikanakaan ei tullut ylimääräistä kuin ehkä pari kiloa. Synnytys oli helppo, eikä tullut repeämiä.

Tosin ponnistusvaihe kesti vähän yli tunnin mutta luulen että sillä oli se suurin vaikutus repeämättömyyteen.

Äidilläni, jolla on pituutta 145cm ja hieman ylipainoa (ollut aina), synnytykset oli mennyt normaalisti ja oliko yhdellä tikillä selvinnyt ensimmäisestä synnytyksestä.

Minulla on myös muutama ylipainoinen tuttava, jotka olivat selvinneet myös repeämättä ensisynnyttäjinä.

Mutta tuota ei ole olemassa raskaita luita. Osteoporoosi potilailla on kevyemmät luut mutta sairauden takia...

Minä en enää ikinä synnytä alakautta.



Sain ensimmäisen lapseni 4kk sitten. Olin pyytänyt raskausaikana neuvolasta että pääsisin synnytystapa-arviointiin, koska pelotti ettei lapsi mahdukaan alakautta. en päässyt, koska ensimmäisestä lapsesta sitä ei kuulemma tarvitse tehdä.

Mitään koko arviota vauvasta ei siis tehty missään vaiheessa.



No synnytys sitten käynnistyi supistuksillä 40+5, kalvot puhkaistiin sairaalassa ja lapsivesi oli vihreää ja lapsi oli jotenkin väärässä asennossa.



Melkeen kaksi tuntia ponnistin, mutta synnytys ei edennyt. Jo silloin olisi mielestäni pitänyt leikata.

Paikalle tullut lääkäri kuitenkin päätti, että kyllä se vauva sieltä alakautta tulee.. Vauva revittiin väkisin imukupilla, jäi hartioistaan kiinni ja siinä rytäkässä häneltä murtui solisluu. Itse sain neljännen asteen repeämät, välilihan repesi kokonaan peräaukkoon asti ja myös sulkijalihas repesi.

Vieläkään en ole täysin parantunut.

Tyttö oli syntyessään 4020g ja 52cm

Muutamalle kaverilleni on tehty sektio. KUKAAN heistä ei ole selvinnyt ilman ongelmia. Monta kk kipeänä, tulehduksia yms. Ei kiitos.

Ja vain yksi niistä sektioista oli hätäsektio. Muut suunniteltuja. En ymmärrä miten joku voi ihannoida sektiota :O Siinä revitään maha auki! Eikä se sen turvallisempi ole äidille.

Mä olen pienikokoinen 150 ja risat 'pitkä' en mitenkään urheilullinen, painokin normaalin ylärajoilla ja synnytin juuri vähän päälle 3500g esikoiseni. Synnytys oli vuorokauden mittainen kun ei (vissiin jännityksen takia) meinannut kohdunsuu avautua ja meinasi usko loppua kesken ja siihen päälle vielä pieni pelko tulevasta ponnistamisesta.. Ponnistaminen kuitenkin tapahtui mukavasti 20minuutissa. Välilihaa ei leikattu eikä mikään paikka itsestäänkään ravennyt. Selvisin siis ihan ilman tikkejä! Parantuminen oli siis tosi nopea!

Mua ei sektioon saisi ennen kun olisi vauvan voinnin takia pakko ja mun mielestä sektioon ei pitäisi kenenkään päästä pelon takia, varsinkaan jos ei ole ennen synnyttänyt. Kyllähän moinen ihme täytyy itse kokea ennen kun pystyy sanomaan onko se kauheeta vai ei!

Se mua tuossa aloituksessa jäi kuitenkin kovasti mietityttämään että miksiköhän nämä pahat repeämät on yleistyneet niin paljon? Voiko ihmisten pelon ja kauhun sekainen suhtautuminen luonnolliseen synnytystapaan saada heidät niin jännittyneiksi ettei meinaa tuo ponnistaminenkaan sujua?!

Hesarissa oli tänään juttu siitä, miten synnytyksissa pahat repeämät on yleistyneet huimasti viim 10v aikana. Epparit ovat vähentyneet ja imukuppisynnytykset lisääntyneet.

Jutussa sivutun väikkärin mukaan vakavia repeämiä tapahtuu jopa prosentille ensisynnyttäjistä. Näistä kaikkia ei pystytä korjaamaan leikkauksella, vaan noin viidesosalle repeämäpotilaista jää esim. pysyviä pidätysongelmia.

Mulla on sektioon muitakin syitä, mutta kyllä tää jo melkein riittäis. Haluan terveen lapsen (no, terveyteen on vaikea vaikuttaa mutta sanotaanko vaikka että ei-synnytyksessä vammautuneen) ja en halua kulkea vaipoissa loppuikääni.

Ymmärrän alatiesynnytyksen hyvät puolet ja myös sen, että normaalikokoinen, suht normaalikokoista vauvaa synnyttävä haluaa tehdä sen alateitse.

Sitä en oikein ymmärrä, miksi kaikenlaisia riskitekijöitäkin omaavat haluavat ehdottomasti alatiesynnyttää, vaikka SUUNNITELTU sektio on lapselle kaikkein turvallisin tapa syntyä, ja äidillekin melko turvallinen operaatio. Sen mahdollisen pidemmän toipumisajan vuoksiko? Vai onko naiset alatiepropagandan uhreja?

Kun miettii että täälläkin useampi tuhat lasta syntyy vuosittain niin se prosentti on aika vähän.

JA minua ärsyttää sektion suosijat. "ja äidillekin _melko_ turvallinen operaatio" niin. Melko.

Minulle ei ikinä suunniteltua sektiota. HÄTÄsektio nyt on aivan eri asia, ennenkuin siitä alatte mussuttamaan.

En ymmärrä miksi täälläkin valitetaan että kun ei saa sektiota niin helpolla kuin ah, tuolla maailman kultamaassa amerikassa.

Luulisin että se pelkääminen on ihan normaali asia. Ja kyllä, tiedän että jotkut voivat pelätä synnytystä aivan samoin kun joku voi pelätä sairaalloisesti käärmeitä.

Tässä kuulin neuvolassa erään noin 20-vuotiaan selittävän kaverilleen että hän ei halua synnyttää alakautta koska paikat menee pilalle. Oli kuulemma aikeissa valehdella pelkäävänsä synnyttämistä että saa sektion.

Kaverinsa nyökkäili, joo onhan se vaarallistakin..

Miksi luonnollista (joo se yksi vauhkoaja sydänäänien seuraamisesta yms asioista voi olla hiljaa) kautta synnyttämistä suosivat olisivat jonkin propagandan uhreja?? Nykyään melkein kaikki on keinotekoista, koneilla autettua ja kirurgiveitsellä hoidettavissa niin miksi, miksi ei saisi suosia sitä miten luonto on asian tarkoittanut?

Itse synnytin vesisynnytyksen avulla ja ilman kipulääkkeitä tai vastaavia. Vaikka ylipainon takia lääkäri suositteli sektiota. Kaikki meni hyvin, eikä paikat revenneet.

Toki voi olla rakenteellisia seikkoja, miksi eivät pysty esim. liian jäykät kudokset, mutta siis pieni koko ei ole automaattinen este. Enemmän ongelmia synnytyksessä on pitkillä ja isokokoisilla naisilla, koska läskit ja raskaat luut estävät joustavan venymisen. Tämä on siis fakta.

Tosin myös ymmärrän ajatuksen siitä, että pitäisi nelikiloinen vauva pusertaa pienestä vartalosta ulos. En itsekään ole kovin pitkä, 158 cm, joten kyllä nuo alatiesynnytykset ovat jännittäneet. Onneksi pienet luut sallivat kudosten joustamisen, joten hyvin on sujunut synnytykset.

YLIPAINO tekee riskisynnytyksen olit pitkä tai pätkä. Ja faktaa on myös se, että pidemmillä ihmisillä ei ole sen raskaampia luita kuin lyhyemmilläkään. (mieheni on fysioterapeutti ja tämä asia on tullut monta kertaa esille ystäväpiirissämme, hän on joutunut useampaan oteeseen oikomaan ihmisten käsityksiä isoista ja raskaista luista).

Itselläni on pituutta 180cm ja no ylipainoa ei ole, painan 65 kg. Raskauden aikanakaan ei tullut ylimääräistä kuin ehkä pari kiloa. Synnytys oli helppo, eikä tullut repeämiä.

Tosin ponnistusvaihe kesti vähän yli tunnin mutta luulen että sillä oli se suurin vaikutus repeämättömyyteen.

Äidilläni, jolla on pituutta 145cm ja hieman ylipainoa (ollut aina), synnytykset oli mennyt normaalisti ja oliko yhdellä tikillä selvinnyt ensimmäisestä synnytyksestä.

Minulla on myös muutama ylipainoinen tuttava, jotka olivat selvinneet myös repeämättä ensisynnyttäjinä.

Mutta tuota ei ole olemassa raskaita luita. Osteoporoosi potilailla on kevyemmät luut mutta sairauden takia...

samaa mieltä AP:n kanssa, siksi hainkin itselleni pelkosektion enkä ole sekuntiakaan katunut. Olen tismalleen yhtä paljon äiti kun ne raukat, jotka ovat perseeseen asti revenneet ja kulkevat vaipoissa loppuiän.

kohta vauva lähtee päikkärille niin sitten on aika lukea se juttu mutta..



itse olen sitä mieltä että alatiesynnytys on luonnollinen asia, toipuminen on nopeaa. Mutta siktio on joka tapauksessa leikkaus, toipuminen on vaikeampaa ja myös sektiossa on omat vaaransa.



Minulle on ihan samaa kuka valitseminkä tavan mutta itse olin tyytyväinen alatiesynnytykseen.



Olen ensisynnyttäjä ja lapseni mitat syntyessään olivat 4323g/54,5cm, minulle tuli kolmosasteen repeämä. Minut oli ommeltu ja paranin aika nopeasti.



Minulla nyt jälkikäteen ei ole mitään ongelmia, ei pidättämisvaikeuksia, ei virtsakarkailua. Kävin fysioterapeutin tarkistuksessa ja terapeutti totesi että olen toipunut erittäin hyvin ja ilman ongelmia.



Kuitenkin on mainittu, että tälläisen repeämän takia, voin pyytää sektiota kun seuraavalla kerralla synnytän, sillä on riski että repeän taas.



Olen ajatellut koko asiaa, ja nyt olen sitä mieltä että haluaisin synnyttää alateitse.



Voihan olla kun hetki tulee, olen toista mieltä.



Mutta minun kohdalle oli erittäin onnistunut synnytys, terve lapsi ja ei mitään traumoja. Kiitos Jorvin kätilöille :)

että toi äskeinen oli hyvä, miten moni nuori pelkää tavaransa menevän rumaksi tai pilalle :D mulla ikää 22 enkä moista tajunnutkaan pelätä! Apua olenko nyt muuten ihan kivannäköinen 22 vuotias, mutta pimppi pilattu synnytyksellä? :D onneks mulla on sellanen mies jonka kanssa aion lopun ikääni olla jos luoja suo ja sitä ei kyllä kiinnosta jos alapääni ulkonäkö on muuttunut hieman, yhdessähän me se lapsi päätettiin hankkia!

Tässä siis neuvo lasta haluaville: KASVAKAA ENSIN AIKUISIKSI!!!

Onkos niistä tutkimustuloksia? Justhan joku KUOLI suunniteltuun sektioon mikäli en vallan väärin muista.



Ilman muuta alatiesynnyts, koska se on kuitenkin se luonnollisin tapa. Vatsaani en anna repiä auki jos ei vauva ole hengenhädässä.