Lue keskustelun säännöt.
Ei ikinä alatiesynnytystä!
24.02.2011 |
Hesarissa oli tänään juttu siitä, miten synnytyksissa pahat repeämät on yleistyneet huimasti viim 10v aikana. Epparit ovat vähentyneet ja imukuppisynnytykset lisääntyneet.
Jutussa sivutun väikkärin mukaan vakavia repeämiä tapahtuu jopa prosentille ensisynnyttäjistä. Näistä kaikkia ei pystytä korjaamaan leikkauksella, vaan noin viidesosalle repeämäpotilaista jää esim. pysyviä pidätysongelmia.
Mulla on sektioon muitakin syitä, mutta kyllä tää jo melkein riittäis. Haluan terveen lapsen (no, terveyteen on vaikea vaikuttaa mutta sanotaanko vaikka että ei-synnytyksessä vammautuneen) ja en halua kulkea vaipoissa loppuikääni.
Ymmärrän alatiesynnytyksen hyvät puolet ja myös sen, että normaalikokoinen, suht normaalikokoista vauvaa synnyttävä haluaa tehdä sen alateitse.
Sitä en oikein ymmärrä, miksi kaikenlaisia riskitekijöitäkin omaavat haluavat ehdottomasti alatiesynnyttää, vaikka SUUNNITELTU sektio on lapselle kaikkein turvallisin tapa syntyä, ja äidillekin melko turvallinen operaatio. Sen mahdollisen pidemmän toipumisajan vuoksiko? Vai onko naiset alatiepropagandan uhreja?
Kommentit (48)
Toki voi olla rakenteellisia seikkoja, miksi eivät pysty esim. liian jäykät kudokset, mutta siis pieni koko ei ole automaattinen este. Enemmän ongelmia synnytyksessä on pitkillä ja isokokoisilla naisilla, koska läskit ja raskaat luut estävät joustavan venymisen. Tämä on siis fakta.
Tosin myös ymmärrän ajatuksen siitä, että pitäisi nelikiloinen vauva pusertaa pienestä vartalosta ulos. En itsekään ole kovin pitkä, 158 cm, joten kyllä nuo alatiesynnytykset ovat jännittäneet. Onneksi pienet luut sallivat kudosten joustamisen, joten hyvin on sujunut synnytykset.
YLIPAINO tekee riskisynnytyksen olit pitkä tai pätkä. Ja faktaa on myös se, että pidemmillä ihmisillä ei ole sen raskaampia luita kuin lyhyemmilläkään. (mieheni on fysioterapeutti ja tämä asia on tullut monta kertaa esille ystäväpiirissämme, hän on joutunut useampaan oteeseen oikomaan ihmisten käsityksiä isoista ja raskaista luista).Itselläni on pituutta 180cm ja no ylipainoa ei ole, painan 65 kg. Raskauden aikanakaan ei tullut ylimääräistä kuin ehkä pari kiloa. Synnytys oli helppo, eikä tullut repeämiä.
Tosin ponnistusvaihe kesti vähän yli tunnin mutta luulen että sillä oli se suurin vaikutus repeämättömyyteen.Äidilläni, jolla on pituutta 145cm ja hieman ylipainoa (ollut aina), synnytykset oli mennyt normaalisti ja oliko yhdellä tikillä selvinnyt ensimmäisestä synnytyksestä.
Minulla on myös muutama ylipainoinen tuttava, jotka olivat selvinneet myös repeämättä ensisynnyttäjinä.
Mutta tuota ei ole olemassa raskaita luita. Osteoporoosi potilailla on kevyemmät luut mutta sairauden takia...
SUN ÄITI ON 145CM JA ITSE OLET 180CM???
Minun isäni on 190cm. Syntymäpaino oli minulla 3.8kg ja pituutta 53cm.
Äitini on itseasiassa ainoa lyhyt hänen puolelta suvusta. Hänen siskonsa on 170 ja veljet yli 180 cm. Isovanhempani ovat kuulemma myös ihan normaalipituisia olleet.
Siskoni on muuten 175cm ja pikkuveljeni 195cm pitkä. =)
Olin muuten suosittu kun pelattiin lentopalloa tai koripalloa koulussa. =D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enemmän minä olisin pelännyt sektiota, se on kuitenkin iso leikkaus. Olen itse pienikokoinen (157cm) ja hoikka. Synnytin tyttäreni kesällä alateitse ja apuna käytettiin imukuppia, kun uuvuin ponnistuksiin, joten epparikin tehtiin. Vauva oli normaalin kokoinen ja terve ja itsekin toivuin nopeasti eikä jäänyt ongelmia tai traumoja. Ehdottomasti alateitse synnytän, jos vielä joskus vauvan saan.
Ja tapahtuiko Suomessa? Itselleni ei tällaista vaihtoehtoa edes tarjottu, vaikka mitat ovat 160/100...
/
Itse synnytin vesisynnytyksen avulla ja ilman kipulääkkeitä tai vastaavia. Vaikka ylipainon takia lääkäri suositteli sektiota. Kaikki meni hyvin, eikä paikat revenneet.
Ja kaikki on mennyt hyvin.
Esikoisesta tosin tuli muutama kauneustikki ja 3 viikkoa aristi.
Kaksi seuraavaa tuli kahden minuutin ponnituksella, ei repeämiä, ei tikkejä ja seuraavalla viikolla kotiutumisesta olen jo käynyt lenkillä. Jos vielä luoja suo lapsia niin alakautta synnyttäisin, hyväksi havaittu tapa ja nopeasti olen toipunut.
Ymmärrän kyllä että aina ei tapahdu näin ihanteellisesti ja on pakko tehdä (hätä)sektio.
Ystäväni halusi ehdottomasti suunnitellun sektion.
Hän oli jumalattoman kipeä ensimmäisen kuukauden, söi mielettömät määrät kipulääkkeitä ja sai aloittaa kuntoilun vasta kuukausien päästä.
Itselleni en voisi kuvitella mitään noin kamalaa kuin kuukausien toipuminen ja kuntoilukielto!
Vaikka toki en repeämisiäkään ja vaippoja.
Minun mielestäni tässä pitäisi nyt kohdistaa syyttävä sormi henkilökuntaan joka ei tajua tehdä epiä kun tilanne vaatii. Enemmän synnytystapa-ja kokoarvioita naisille.
Naisille enemmän valistusta siitä että kyykkimällä haarat levällään viimeiset kuukaudet paikat venyvät luonnostaan enemmän, välilihan hieromista odotusaikana yms.
Monet odottavat naiset kun treenaavat vain alapäänsä tiukkaakin tiukemmaksi tai istuvat jalat pöydällä viimeiset kuukaudet se sijaan että itse "valmennettaisiin" kehoa tulevaan.
Onhan se suunniteltu sektio siinäkin mielessä kiva että itse ei tarvitse tehdä mitään sen vauvan eteen synnytyksessä. Kunhan itse pääsee helpolla.
Ja tapahtuiko Suomessa? Itselleni ei tällaista vaihtoehtoa edes tarjottu, vaikka mitat ovat 160/100...
/
Itse synnytin vesisynnytyksen avulla ja ilman kipulääkkeitä tai vastaavia. Vaikka ylipainon takia lääkäri suositteli sektiota. Kaikki meni hyvin, eikä paikat revenneet.
En nyt muista enää niin tarkasti, kun on tuota aikaa kulunut reippaammin.
Ja joo ei tapahtunut Suomessa vaan tuolla ameriiikan kultamaalla. Siellä alkaa olla automaatio että kaikki vauvat syntyvät sektiolla ja alateitse synnyttävät alkavat olla katoava luonnonvara.
Eipä siellä kukaan tee mitään itse. Taikinatkin voi ostaa pakasteena..
OT: mutta hassusti paino lähti heti tippumaan kun muutettiin takasin suomeen. =D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse odotusaikoina en pelännyt mitään muuta kuin sitä että joudun sektioon. Ajatus siitä, että vatsani olisi leikattu auki ja vauva vedetty sieltä ulos oli minulle sietämätön. Onneksi kävi hyvin molemmilla kerroilla, ja sain kaksi ihanaa lasta ongelmitta alatiesynnytyksillä.
Monet odottavat naiset kun treenaavat vain alapäänsä tiukkaakin tiukemmaksi
Se lantionpohjalisten treenaaminen auttaa ponnistusvaiheessa ja vaikuttaa myös siihen repeämisiin.
Itse en saanut tehdä viimeisinä kuukausina mitään joten lantiopohjanlihasten treenaaminen oli ainoa tapa valmistautua koko tapahtumaan.
Enkä muuten revennyt synnytyksen aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
parempi että varmuudella viilletään kaikkien kudosten läpi, kuin se että EHKÄ joutuu leikkaamaan välilihaa. No ajatukset tietty jokaisella. :)
Ja niin ajattelin pitkän aikaa etten enää ikinä synnytä alakautta. tuo vaikea synntys siis 3 vuotta sitten. lapsi oli 4015g ja 50cm. no nyt 3kk sitten synnytin alakautta vaikka olisin saanut sektion, mutta enemmän pelkäsin sitä. ja nyt jäikin oikeen hyvät kokemukset synnytyksestä vaikka sain taas repeämät 2 asteen. lapsi oli 3460g ja 49cm.
Mielestäni lääkäri teki kuitenkin oikein ekassa synnytyksessä kun väkisin repi vauvan ulos sillä hän on terve ja ihana 3 vuotias nyt, solisluun murtumasta ei tietoakaan. imukupin avulla saatiin kuitenkin lapsi kaikista nopeiten siinä vaiheessa ulos!!! Hapenpuutteen vuoksi olisi voinut tulla paljonkin vammoja mutta nopean toiminnan vuoksi niistä ei kärsitty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytin epi-noa kolme viikkoa ennen synnytystä, 10 minuuttia joka ilta, eikä tullut yhtään repeämää, vaikka kysesssä oli ensisynnytys.
http://www.pedihealth.fi/product/show/13/raskaus-synnytys-ja-naistentau…
Toki voi olla rakenteellisia seikkoja, miksi eivät pysty esim. liian jäykät kudokset, mutta siis pieni koko ei ole automaattinen este. Enemmän ongelmia synnytyksessä on pitkillä ja isokokoisilla naisilla, koska läskit ja raskaat luut estävät joustavan venymisen. Tämä on siis fakta.
Tosin myös ymmärrän ajatuksen siitä, että pitäisi nelikiloinen vauva pusertaa pienestä vartalosta ulos. En itsekään ole kovin pitkä, 158 cm, joten kyllä nuo alatiesynnytykset ovat jännittäneet. Onneksi pienet luut sallivat kudosten joustamisen, joten hyvin on sujunut synnytykset.
Itse oon kans 158cm ja esikoinen oli 4kg. Kaksi tikkiä tuli synnytyksessä ku ponnistusvaihe kesti niin kauan (12min). kaksi seuraavaa on ollu 2,8kg molemmat ja ei tikkejä eikä repeämiä ja ponnsitusvaiheet kestäneet 0,5 min. Ja ei oo paikat ikinä löystyneet, ei oo pidätysongelmia, seksi tuntuu ihanalta. Paikat ovat vieläkin kolmen lapsen jälkeenkin ehkä jopa liian tiukat. :( Mies tulee monesti melkein heti ellei ota oikein hitaasti. :/
Ja olen siis pieni ja siro. Pieni koko ei ole alatiesynnytyksen este.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että etukäteen ei voi ainakaan ensisynnyttäjä tietää, miten alatiesynnytys menee. Sitäkään ei voi tietää, miten sektio menee.
Itselläni on takana kolme onnistunutta alatiesynnytystä. Esikoinen oli 3 kg, toinen 3,3 kg ja kolmas 3,7 kg ja minä olen yli 170 cm enkä mikään kapealanteinen.
Ponnistusvaiheet ovat olleet aina nopeita. Ensimmäisessä leikattaa väliliha, toisessa ja kolmannessa synnytyksessä ei. Kahdella ekalla kerralla piti laittaa muutamia tikkejä. Kolmannella kerralla ei tullut muuta kuin ihan pikku nirhaumia. Joka kerta olen parantunut synnytyksestä hyvin nopeasti eikä mitään haittoja ole jäänyt.
Minulla on siis mennyt kaikki hyvin ja olen siitä onnellinen. Neljäs synnytys lähestyy ja pelkään, että joudun jostain syystä sektioon, sillä osaan jo luottaa siihen, että alatiesynnytys menee hyvin, koska vauva ei tälläkään kertaa ole mikään iso jössikkä. Toisaalta en rupea esimerkiksi perätilavauvaa puskemaan väkisin alakautta, vaan tuossa tapauksessa haluan sektion.
En silloin ensimmäistä odottaessa ollut ollenkaan selvillä siitä, millaisia vaurioita naiselle voi synnytyksessä tulla. Olisin varmaan pelännyt etukäteen ja ollut jälkeenpäin tosi järkyttynyt, jos olisi tullut pahoja repeämiä ja pysyviä vaurioita.
olet ihan oikeassa, ei voi tietää etukäteen. Itse periaatteessa haluaisin kokea alatiesynntyksen, mutta en uskalla, kun tiedän mitä kaikkea voi käydä. Mulla siis riskitekijöinä mm. pieni koko (olen alle 155cm). Omalla äidillä ollut myös erittäin vaikea ensisynnytys. Ja tulossa todennäköisesti ei aivan pieni vauva. Jotain alle kolmekiloista saattaisin vielä yrittää. Toki tiedän myös sektion riskeistä, mutta ne ovat ymmärrykseni mukaan pienempiä. Suunnitellussa sektiossa siis sattuu mitään vakavaa vain hyvin, hyvin harvoin. Ja lapsen kannaltahan se on siis turvallisin keino.
Täällä kirjoittaa eräs pieni äiti. Pituutta löytyy 153 cm ja painokin ennen raskautta 35 kg. Esikoisestani kaavailtiin n.4 kiloista kun synnytys käynnistettiin ennen aikoja raskausmyrkytyksen takia. Synnytys oli suhteellisen nopea, vaikkakin ponnistusvaihe kesti tunnin! (kokonaiskesto 6h). Vauvan paino ylsikin sitten vain 3300 grammaan, mutta se oli ihan tarpeeksi.
Repesin synnytyksessä (toisen asteen repeämä, mutta palauduin nopeasti. Toki tikkien takia istuminen oli vielä vähän aikaa hankalaa, mutta 4 päivän kuluttua olin taas ihan ennallani muuten.) Mitään vaivoja ei tuosta ole jäänyt. Ehkä silti hivenen kauhuissani odotan seuraavan lapsen syntymää, enemmän se tieten johtuu siitä että kivunlievitykset eivät kohdallani toimineet :(
Olin koko raskausajan toivonut sektioita, sillä pelkäsin alakerran pilaantuvan ja mitähän kaikkea muuta. Kerkesin makaamaan ennen synnytystä osastolla ihan mukavan aikaa. Siellä huoneessa kanssani oli sektiosta toipuva äiti ja alatiesynnytyksestä toipuva äiti. Kiinnitin huomioni siihen kuinka tuo alateitse synnyttänyt äiti käveli reippaana jo seuraavana aamuna (tuli yöllä huoneeseen)sairaalan käytäviä ja jaksoi touhuta vauvansa kanssa. Sektio äiti makasi sängyssään ja pyysi lisää kipulääkettä, eikä pidellyt vauvaansa kovin paljoa. Leikkaushaavaa käytiin katselemassa useaan kertaan päivässä. Toki tässäkin asiassa on erilaisia kokemuksia, mutta tuon nähdessäni aloin toivoa alatiesynnytystä. Ja niinhän minäkin pääsin ylös seuraavana aamuna sängystä ja omin jaloin! En tietenkään voi tietää, oliko näiden äitien normaalissa voinnissa jo lähtökohtaisia eroja. Toivon silti alatiesynnytystä nytkin, vaikka samalla tavalla pelottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ekan synnytin alateitse ja se oli todella järkyttävä kokemus. Jouduin käymään sen vuoksi psykologilla vielä 6v myöhemmin.
Seuraavat kolme ovat syntyneet sektiolla omasta halustani. Jokaisesta sektiosta olen toipunut ennalleni kolmessa viikossa. Ehkä asenne auttoi?
Viimeisellä kerralla oli samassa huoneessa alateitse synnyttänyt äiti, joka ei pystynyt istumaan muuta kuin renkaan päällä eikä pysynyt pystyssä juuri ollenkaan (veriarvot romahtivat). Sen sijaan minä sektiohaavoineni hoitelin vauvaa.
Omien kokemusteni nojalla "ihannoin" sektioita".
Kaksi tikkiä tuli synnytyksessä ku ponnistusvaihe kesti niin kauan (12min).
12min ponnistusvaihe ei ole kauan....
Itse ponnistin esikoista 47min. Ja yhdellä tuttavalla ponnistusvaihe kesti miltei 2h...
12minutin ponnistusvaihe on tosi nopea...
Olen kokenut molemmat. Ensimmäisen alatiesynnytin, jossa minulta jouduttiin leikkaamaan välilihaa aika isosti + repesin vähän. Toinen syntyi sektiolla, ja vaikka toipuminen minulla olikin ensiluokkaista (ei komplikaatioita tms.) niin en kokemuksena suosittele sitä kenellekkään.
En ole herkkä verelle, tai sairaalalle, tai piikeille tms. olen itse terveydenhuolto alalla töissä. Sektiossa on riskejä valtavasti, mm. toipumisen riskeistä annettiin lappu vasta jälkikäteen. jo toimenpiteenä se on aina riskimpi, kuin luonnonmukaisesti synnyttäminen. Jos se olisi turvallisempi, niin etkö usko että kaikki leikattaisiiin?
Kaikenlaisia asiaan perehtymättömiä täälläkin hilluu valistamassa!
14 oli kokenut lähes vastaavan synnytyksen.....
Tsemppiä hirveästi sinulle toipumiseen!!!!
Meillä näin:
Lähes 4v sitten ennen esikoisen syntymää tehtiin painoarviot sun muut monta kertaa. Lääkäri ei voinut uskoa että oli tulossa 4kiloinen lapsi, kun "maha on niin pieni." Ponnistus kesti sitten 1,5h, poika jäi hartioista pahasti jumiin. Oli pakko repiä ulos. Tuloksena solisluut poikki vauvalta ja minäkin repesin täysin, sulkijalihas poikki, limakalvot peräsuolesta jne.siihen päälle infektiot sun muut.. Ei ollut kivaa.
Ja paraneminen: karsea, hirvittävä, pitkä ja loputtomalta tuntuva vaihe. Onneksi kirurgi, joka teki korjausleikkauksen, osasi asiansa, vaikka oli kuulema vaikea korjata, ja leikkaustulos oli korkeintaan tyydyttävä. Mutta pidätyskyky on tallella. Jotain pientä ongelmaa on kylläkin jäänyt pysyväksi..
Ja arvatkaa vaan syntyikö seuraava enää alakautta?!
Suunniletu sektio ei ollut kivuton eikä ongelmaton sekään, enkä kyllä odottanutkaan että olisi, mutta pääasia oli, ettei tullut vauvalle mitään ongelmia, (suurin ongelma taisi olla nälkä, kun minä olin vielä heräämössä, eikä neiti saanut ruokaa), ja minäkin paranin kuitenkin erittäin lyhyessä ajassa (n.2-3kk), jos vertaa tuohon 2 vuoteen, mitä esikoisen synntyksen jälkeen meni. Ei ole kaduttanut yhtään. Ei sitten tippaakaan. Vaikka on arpikudosta ja joku kiinnikekin. Mieluumin niin, kuin vaipat housuissa.
oma kokemukseni kahdesta synnytyksestä, joista ensimmäinen kiireellinen sektio ja toinen alatiesynnytys epiduraalilla: alatiesynnytys _selvästi_ helpompi. Olen normaalipainoinen ja keskimittainen, lapset ovat olleet 4-kiloisia. Oli ihanaa saada toisessa synnytyksessä vauva suoraan viereen, imetys lähti sujumaan paljon nopeammin ja pystyin istumaan jo samana päivänä ilman ongelmia. Sektion jälkeen olin pyörätuoli-/sänkypotilaana ja _todella_ kipeänä muutaman päivän, ja leikkauskohta oli tunnoton ainakin vuoden. Minua sana "mukavuussektio" melkein hymyilyttää.
Mulle puhkesi raskausdiabetes toisessa raskaudessani, vaikka olen normaalipainoinen. Vauvan kokoa seurattiin tiheästi loppuvaiheessa, sillä diabetes altistaa vauvan suurikokoiseksi. Vatsani oli valtava, mutta aina vain se yksi ja sama lääkäri Kätilöopistolla väitti, että vauva on ihan normaalipainoinen ja alatiesynnytykseen lähdetään, kun se aika koittaa. (Aina jostain syystä osui ultraajaksi sama lääkäri). Itselläni oli tuntuma, että vauva on jättiläinen. Mulla oli yksi sektio takana perätilan vuoksi.
Onneksi jouduin muiden asioiden takia lasketun ajan tienoolla Naistenklinikalle ja siellä lääkäri ultrasi ja antoi kokoarvion: 5 kg ja sektiopäätöksen, sillä riskit vauvalle ja äidille on isommat alatiessä.
Sektiopäätös tehtiin perjantaina, että leikataan maanantaina. Supistukset alkoi sunnuntaina ja pääsin Naistenklinikalle kiireelliseen sektioon, leikkaus tapahtui 7,5 tunnin kuluttua ekasta supistuksesta. Vauva oli 4,9 kg ja lapsivesi oli vihreää. Lääkäri ja kätilöt olivat samaa mieltä siitä, että leikkaus oli oikea päätös. Samalla huomattiin, että kohtu oli hyvin ohut, se olisi voinut repeytyä alatiesynnytyksessä.
Eli olen tosi tyytyväinen Helsingin Naistenklinikan toimintaan!! Pieni hermovaurio ja tunnottomuus vatsassa leikkausalueella on pientä verrattuna siihen, mitä olisi voinut tapahtua alatiesynnytyksessä.