Lue keskustelun säännöt.
Ei ikinä alatiesynnytystä!
24.02.2011 |
Hesarissa oli tänään juttu siitä, miten synnytyksissa pahat repeämät on yleistyneet huimasti viim 10v aikana. Epparit ovat vähentyneet ja imukuppisynnytykset lisääntyneet.
Jutussa sivutun väikkärin mukaan vakavia repeämiä tapahtuu jopa prosentille ensisynnyttäjistä. Näistä kaikkia ei pystytä korjaamaan leikkauksella, vaan noin viidesosalle repeämäpotilaista jää esim. pysyviä pidätysongelmia.
Mulla on sektioon muitakin syitä, mutta kyllä tää jo melkein riittäis. Haluan terveen lapsen (no, terveyteen on vaikea vaikuttaa mutta sanotaanko vaikka että ei-synnytyksessä vammautuneen) ja en halua kulkea vaipoissa loppuikääni.
Ymmärrän alatiesynnytyksen hyvät puolet ja myös sen, että normaalikokoinen, suht normaalikokoista vauvaa synnyttävä haluaa tehdä sen alateitse.
Sitä en oikein ymmärrä, miksi kaikenlaisia riskitekijöitäkin omaavat haluavat ehdottomasti alatiesynnyttää, vaikka SUUNNITELTU sektio on lapselle kaikkein turvallisin tapa syntyä, ja äidillekin melko turvallinen operaatio. Sen mahdollisen pidemmän toipumisajan vuoksiko? Vai onko naiset alatiepropagandan uhreja?
Kommentit (48)
Mun lapsi kuoli synnytyksessä ja tekisin mitä vain, että saisin lapseni takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä tahansa avoleikkauksessa on esim. hyytymäriski, joka tarkoittaa esim. sitä että muutaman viikon sisällä leikkauksesta voi saada aivoinfarktin -> potentiaalinen hengenlähtö.
Prosentit on matalia, mutta riski sitäkin kamalampi. Eli en nyt sano että tuota juurikaan tapahtuisi, mutta kun nyt kerran jossittelusta oli ketjussa alunperinkin kyse.
Itse ottaisin mieluummin pidätyskyvyttömyyden kuin sen aivoinfarktin. Kumpi on pahempi: 1/10000 riski kuolla vai 1/500 riski pidätysongelmalle (eli 1/100 vakava repeämä ja niistä viidesosaa ei saada kuntoon)?
Tämä nyt esimerkkinä. Muita leikkausriskejä esim. vakavat tulehdukset tai anestesialääkityksen arviointivirheet -> kooma.
Monella sektio-vauvalla on ongelmia hengityksen kanssa. Vauvan keuhkot valmistuu hengitykseen synnytyksen aikana kun tulee ulos..
mutta tulee mieleen yksi kaveri, joka oli henkeen ja vereen episiotomiaa vastaan, kun "luonnollinen repeämä paranee nopeammin". Valitsi tyyliin synnytyssairaalankin sen mukaan, että siellä ei epparia herkästi tehdä. No, hän synnytti vauvan joka oli hankalassa tarjonnassa ja sai kolmannen asteen repeämät. Mulle taas tehtiin hallittu eppari, joka parani nopeasti. Että mieluummin tosiaankin hallittu leikkaus kuin hallitsematon repeäminen.
Ihmiset aina luulevat, että elämme synnytysten suhteen takapajulassa. Näin ei ole. Meillä on sekä synnyttävien äitien, että syntyvien kuolleisuus maailman pienintä muutaman muun Pohjoismaan kanssa.
Esim. Usassa leikataan paljon sekä käynnistellään, mutta siellä kuolleisuus ja vammautuneisuus on paljon suurempaa kuin täällä.
Ja on ihan oikein, että ihmiselle EI lähdetä tekemään turhaan suurta leikkausta, joka sektio on. Minusta on niin typerää, että ihmiset haluaa sektion siksi, ettei "värkki kulu"! Jos niin asiaa pelkää, niin kannattaisi ottaa vähän selvää omasta anatomiastaan ja emättimen kudostyypistä. Se kun on niin kestävää ja palautuvaa/korjautuvaa, ettei sitä ole edes miehiin liiemmälti tuhlattu.
Ja eikö nyt vieläkään tiedetä, että raskaus aiheuttaa virtsankarkailua, ei synnytys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en enää ikinä synnytä alakautta.
Sain ensimmäisen lapseni 4kk sitten. Olin pyytänyt raskausaikana neuvolasta että pääsisin synnytystapa-arviointiin, koska pelotti ettei lapsi mahdukaan alakautta. en päässyt, koska ensimmäisestä lapsesta sitä ei kuulemma tarvitse tehdä.
Mitään koko arviota vauvasta ei siis tehty missään vaiheessa.No synnytys sitten käynnistyi supistuksillä 40+5, kalvot puhkaistiin sairaalassa ja lapsivesi oli vihreää ja lapsi oli jotenkin väärässä asennossa.
Melkeen kaksi tuntia ponnistin, mutta synnytys ei edennyt. Jo silloin olisi mielestäni pitänyt leikata.
Paikalle tullut lääkäri kuitenkin päätti, että kyllä se vauva sieltä alakautta tulee.. Vauva revittiin väkisin imukupilla, jäi hartioistaan kiinni ja siinä rytäkässä häneltä murtui solisluu. Itse sain neljännen asteen repeämät, välilihan repesi kokonaan peräaukkoon asti ja myös sulkijalihas repesi.
Vieläkään en ole täysin parantunut.
Tyttö oli syntyessään 4020g ja 52cm
niin uskomatonta suomessa, et jonkun kahden tunnin ponnistuksen jälkeen vielä aletaan väkisillä imukupilla repimään lasta ulos! Eikö se jo vähemmällä mee lääkäreillä jakeluun, et se lapsi ois sieltä jo tullut jos ois suosiolla mahtuakseen? Mutta ei, ku alateitse pitää synnyttää ja niimpä kaivetaan imukupit esiin, viis siitä millaiset elinikäiset vauriot sillä aiheutetaan toisille ihmisille.
Monessa muussa maassa, joissa ei ole tätä alasynnytys pakkoa, tuossa vaiheessa mennään jo sektioon.
Pitäisi alkaa kaikkien joiden kohdalle tämmöinen on sattunut, haastaa lääkärit jotenkin vastuuseen näistä tapauksista, muuten näihin asennevammaisiin lääkäreihin ei saada muutosta.
Vasta sitten kun heidän oma palli alkaa tutista, voisi tämä sairas asenne muuttua.
Onhan siinä tieten seki, et ite pääsevät helpommalla kun ei tarvi mennä sektioon...
Kun odotin esikoista, en kuunnellut, lukenut tai katsonut mitään synnytysjuttuja, ihan vain siksi ettei tulisi mitään pakokauhua sitä tapahtumaa kohtaan.
Toki luin perusjutut eli mitä missäkin vaiheessa tapahtuu ja mitä kivunlievytyksiä on, mutta muuten olin "autuaan tietämätön" ja parempi niin. Tai no mulle se sopi, mutta ei kaikki voi olla lukematta lääkärikirjojakaan ja sitten epäillään ties mitä sairauksia kun vasempaan kylkeen sattuu kun on tässä ja tässä asennossa.
Jutun mukaan siis prosentille kaikista ensisynnyttäjistä tulee vaikeita repeämiä ja tästä prosentista viidesosalle jää pysyviä haittoja. Ei mitenkään erityisen yleistä siis.