Lue keskustelun säännöt.
Kuinka paljon vietit aikaa kuolevan ihmisen kanssa?
Kommentit (23)
Mahdollisimman paljon käytiin sairaalassa katsomassa, mutta asuttiin itse yli 200 kilometrin päässä. Ilahdutti häntä kuitenkin kovin. Loppuvaiheessa hän ei enää ollut läsnä, "hän on jo matkalla", kuten eräs hoitaja niin kauniisti meille sanoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole terminaalivaiheessa ainakaan vielä, mutta ystävät viettävät kanssani aikaa useita tunteja päivässä kukin vuorollaan, mutta sisarukseni eikä vanhempani ole vaivautuneet edes kuulumisia kysymään.
En käynyt kertaakaan katsomassa keuhkosyöpään kuolemassa ollutta isääni.
Velipuoli kertoi käyneensä katsomassa sairaalan kylmiössä, että isä on varmasti kuollut.
En tunne ketään niin tuossa tilanteessa olevaa, yks oli mutta en viettänyt aikaa hänen kanssaan kun en ollut siihen mennessäkään viettänyt, pari kertaa nähnyt. Oli miehen sukulainen.
4 vuotta, 24/7, poislukien sairaalajaksot!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mahdollisimman paljon käytiin sairaalassa katsomassa, mutta asuttiin itse yli 200 kilometrin päässä. Ilahdutti häntä kuitenkin kovin. Loppuvaiheessa hän ei enää ollut läsnä, "hän on jo matkalla", kuten eräs hoitaja niin kauniisti meille sanoi.
Minulta tuli itku, koska en koskaan moista ole kokenut, enkä oikeastaan edes haluaisi, ei minusta siihen olisi...Olipa todella sydämellistä, että kävitte hänen luonaan noinkin pitkän matkan päästä.
Äitini kun oli puolisen vuotta juurikin syövän takia sairaalassa, kävin joka ikinen päivä. Yhtenä päivänä en jaksanut, olin aivan henkisesti lopussa. Äiti kuoli sinä yönä. Koen vieläkin melkein 25v jälkeen syyllisyyttä siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Loppuaikana (ehkä kuukausi) Useita tunteja joka päivä.
Melkein joka päivä, mutta sitten alkoi sataa lunta, ja en päässyt pyörällä enää. Kävelin toista tuntia aina sinne hoitokotiin. Soittivat että nyt on tultava, koska lähtösuora alkoi. Ehdin ja 15 minuutin kuluttua hän oli kuollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia kaikille syövän kanssa taisteleville ja heidän omaisilleen!
Vierailija kirjoitti:
Äitini kun oli puolisen vuotta juurikin syövän takia sairaalassa, kävin joka ikinen päivä. Yhtenä päivänä en jaksanut, olin aivan henkisesti lopussa. Äiti kuoli sinä yönä. Koen vieläkin melkein 25v jälkeen syyllisyyttä siitä.
Teit parhaasi. Ole armollinen itsellesi, sitä äitisikin varmasti haluaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päivittäin. Kunnes isi kuoli.
Ruumishuoneellakin vielä käytiin... vaikka minua arvelutti. Ihana sairaanhoitaja talutti. Kiitos Leena
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti kuoli saattohoidossa kotona, sisko sairaanhoitajana hoiti asian... kaikki lapset lapsuuskodissa viikon... voi sitä vääntöä... me lapset- mutta aikuiset, siskonpetissä...
Ihanaa, kauheaa, surullista...
Sen minkä pystyin.
Olisi kyllä kannattanut ottaa hotellihuone siitä hänen kaupungistaan
Vierailija kirjoitti:
Äitini kun oli puolisen vuotta juurikin syövän takia sairaalassa, kävin joka ikinen päivä. Yhtenä päivänä en jaksanut, olin aivan henkisesti lopussa. Äiti kuoli sinä yönä. Koen vieläkin melkein 25v jälkeen syyllisyyttä siitä.
Ehkäpä äitisi vaistosi ja päätti tarkoituksella kuolla, kun olet poissa, jottet joudu sitä näkemään... <3
Semmonen "läheinen" joka ei ole missään yhteydessä eläessään, ei tarvi olla hautajaisissakaan.
Hoitajana kuolevat ovat päivittäin läsnä. Useimpien luona ei sillä hetkellä ole ketään. Hoitajatkaan ei aina jouda olemaan läsnä, olisii toivottavaa että joku olisi. Miettikää omalle kohdalle miten yksinäiseksi kuoleva tuntee olonsa jos on tajuissaan, usein se on armahtava tekijä kun menettää tajuntansa.
Isä joutui saattohoitoon sunnuntaina, olin aamusta iltaan sisarukseni kanssa torstaihin joka päivä. Silloin kuoli. Yöt nukuin kotona.
Ehkä noin 30min per viikko