Isä alkoi raivoamaan ja syyllistämään kun kerroin mielenterveysongelmastani
Masennus ei kuulemma ole mikään oikea sairaus, laiskuutta vaan ja tietynlaista "itsekkyyttä". Huutamalla ja syyllistämällä hänen mielestään asia korjaantuu, töihin vaan eikä mitään sairaslomia.
Luulin että hän olisi kehittynyt ihmisenä kun on jo 70, mutta ei ollutkaan.
Joten välit poikki. Minulla on elämässä ihan riittävästi ongelmia ilman että oma isä vielä haukkuu ja raivoaa asiasta. Surettaa silti. Mikä näitä ihmisiä vaivaa? En ole pyytänyt häneltä mitään, en rahaa enkä muutakaan. Olen ollut töissä jo melkein 20 vuotta ja nyt jouduin pitkän oireilun jälkeen sairaslomalle ja siitä ei taida tulla ihan lyhyt.
Ja oman isäni reaktio oli syyllistäminen ja raivoaminen. Olen lukenut tällaisesta, nyt se osui omalle kohdalle. Niin paljon hän minua ilmeisesti halveksii, että ei edes vaivaudu kysymään tarkentavia kysymyksiä, vaan huuto alkaa samantien.
Kommentit (60)
Jos alat raivoamaan ja syyllistämään häntä hänen terveysongelmista?
Vierailija kirjoitti:
Jos alat raivoamaan ja syyllistämään häntä hänen terveysongelmista?
"Ai selkä kipeä? No jo on teeskentelyä. Etkö muka itse osannut kiinnittää huomiota työergonomiaan kun kuului?"
Minun pitäisi antaa asian vain olla, mutta suoraan sanottuna isäni reaktio ei ainakaan auta masennuksesta toipumisessa. En tiedä mitä odotin, ehkä jonkinlaista kysymystä että miten sinä voit. Edes sitä. Mutta ei. Tiedän kyllä ettei hänelle ole helppoa puhua tunteistaan, mutta en minä sitä toivonutkaan. Minkälainen isä reagoi noin? Suru ja toisaalta inho risteilee mielessä.
Lähdin aika pian sen purkauksen jälkeen pois. En aio olla enää tekemisissä. Se saattaa käydä helpostikin, koska puhelin tuskin heti soi.
Mitä jos hyppäisin kalliolta alas? Olisiko sekin hänelle häpeällinen heikkouden merkki? Vai ymmärtäisikö hän silloin? Ei pelkoa, en aio sitä tehdä, mutta mietin näitä. Tuntuu että on jotenkin pakkoajatuksiakin kun tuijottaa seinää päivät pitkät.
ap
Lapsellinen tuo isäsi. Niinkuin lapsi kiukkuaa ja itkee, niin isäsi reagoi. On ehkä suuttunut ja vihainen. Ei kestä vastoinkäymisiä. Antaisin kuitenkin vielä mahdollisuuden isälle. Kuitenkin ikää jo on ja ei yksi asia voi suhdetta pilata.
Tässä vain toisen osapuolen näkemys. Masentuneen mielestä jokin eriävä ajattelutapakin voi olla raivoamista.
Vierailija kirjoitti:
Minun pitäisi antaa asian vain olla, mutta suoraan sanottuna isäni reaktio ei ainakaan auta masennuksesta toipumisessa. En tiedä mitä odotin, ehkä jonkinlaista kysymystä että miten sinä voit. Edes sitä. Mutta ei. Tiedän kyllä ettei hänelle ole helppoa puhua tunteistaan, mutta en minä sitä toivonutkaan. Minkälainen isä reagoi noin? Suru ja toisaalta inho risteilee mielessä.
Lähdin aika pian sen purkauksen jälkeen pois. En aio olla enää tekemisissä. Se saattaa käydä helpostikin, koska puhelin tuskin heti soi.
Mitä jos hyppäisin kalliolta alas? Olisiko sekin hänelle häpeällinen heikkouden merkki? Vai ymmärtäisikö hän silloin? Ei pelkoa, en aio sitä tehdä, mutta mietin näitä. Tuntuu että on jotenkin pakkoajatuksiakin kun tuijottaa seinää päivät pitkät.
ap
Isäsi ei yksinkertaisesti ymmärrä mitä masennus on. Eikä sitä varmaan voi todella ymmärtääkään, jos ei ole sitä itse kokenut. Minäkään en siis todella ymmärrä, mutta uskon tiedemiehiä ja kokemusasiantuntijoita, kun he sanovat, että se on aivan perseestä eikä siitä voi mitenkään nopeasti riuhtaista itseään irti.
Vierailija kirjoitti:
Lapsellinen tuo isäsi. Niinkuin lapsi kiukkuaa ja itkee, niin isäsi reagoi. On ehkä suuttunut ja vihainen. Ei kestä vastoinkäymisiä. Antaisin kuitenkin vielä mahdollisuuden isälle. Kuitenkin ikää jo on ja ei yksi asia voi suhdetta pilata.
Et voi olla tosissasi. Korkea ikä (sitä paitsi 70 ei ole edes vielä mikään vanhus) ei ole mikään peruste syyllistää omaa lastaan tämän sairastumisesta. Välien paikkaaminen ei ole koskaan sairastuneen vastuulla.
Onko sun äiti vielä elossa. Vaikkei kaikille viitsi selittää sitä.
Ymmärrän ap:ta sen verran, että omatkaan vanhempani eivät oikein ymmärrä miten rajoittavaa sairastuminen ja mikä tahansa pitkäaikaissairaus on, varsinkin nuorena kun pitäisi olla energiaa ja kykyä mukautua yhteiskunnan odotuksiin.
Vanhemmat vetoavat siihen, "että sitten kun sinä olet 70 v niin ymmärrät että pikkuasioista ei nurista" jne. Syyllistävät jos en matkusta heitä tapaamaan toiselle puolelle suomea, vaikka olen yrittänyt selittää, että minusta ei ole apua ja hyvä että jaksan täällä kotona hoitaa edes omia asioitani.
Vierailija kirjoitti:
Tässä vain toisen osapuolen näkemys. Masentuneen mielestä jokin eriävä ajattelutapakin voi olla raivoamista.
Masentuneella on oikeus omaan kokemukseensa. Ja mitä tarkoitat että hänen tarvitsisi hyväksyä eriävä ajattelutapa, ts. suhtautuminen hänen masennukseensa?
Tajusi ihan oikein syyllistyä itse sinun masennuksestasi, koska hänen vika se on, että aivosi on tuollaiseksi kehittynyt että olet taipuvainen saamaan masennuksen. Anna raivota ja älä ole yhteyksissä.
Tällaisen paskan miesvihatrollin yksinäinen vanhapiika keksi tälle sunnuntaille. Huoh!
Vierailija kirjoitti:
Isäsi ilmeisesti kokee olevansa vastuussa sinusta ja siitä, miten voit. Kun et voi hyvin, hän suuttui tavallaan itselleen ja vajavaisuudelleen. Ei ymmärrä elämää ja jokaisen ainutlaatuisuutta.
Tai sitten hän vain ajattelee että lapsi laiskottelee. Että masennus on "muotisairaus" joka halutaan että ei tarvitse tehdä töitä. Että heittää laiskuuttaan hukkaan hyvän työelämänsä.
Nämä ovat hyvin toksisia ja ikäviä asioita. Pahimmillaan ne aiheuttavat hyvin suurta henkistä kärsimystä sille joka on sairastunut. Sairastuminen aiheuttaa jo häpeää itsessään, eikä sitä varmasti auta että oma isä häpäisee lisää.
Näissä asioissa kannattaa vaan hakeutua niiden luo, jotka tietävät ja tuntevat sairauden. Ei niiden, jotka pelaavat mututuntumalla.
Vierailija kirjoitti:
Onko sun äiti vielä elossa. Vaikkei kaikille viitsi selittää sitä.
Ei ole äitiä enää.
ap
Ai tällä kertaa vanha isä. Anopit ja keksityt aviomiehet on ho liian kulunutta
Vierailija kirjoitti:
Tällaisen paskan miesvihatrollin yksinäinen vanhapiika keksi tälle sunnuntaille. Huoh!
Oletko niitä ihmisiä jotka juottaa maitoallergiselle maitoa?
I feel you, ap. Nyt otat etäisyyttä, tiukan paikan tullen jopa katkaiset välit. Sinun ei tarvitse ottaa huomioon miltä isästäsi tuntuu. Suojele itseäsi.
Yllättävän paljon laitat painoarvoa isäsi mielipiteille.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ap:ta sen verran, että omatkaan vanhempani eivät oikein ymmärrä miten rajoittavaa sairastuminen ja mikä tahansa pitkäaikaissairaus on, varsinkin nuorena kun pitäisi olla energiaa ja kykyä mukautua yhteiskunnan odotuksiin.
Vanhemmat vetoavat siihen, "että sitten kun sinä olet 70 v niin ymmärrät että pikkuasioista ei nurista" jne. Syyllistävät jos en matkusta heitä tapaamaan toiselle puolelle suomea, vaikka olen yrittänyt selittää, että minusta ei ole apua ja hyvä että jaksan täällä kotona hoitaa edes omia asioitani.
Mikä helvetti on ap:ta????? Taivutatko kirjaimen p ihan oikeasti peeta?!?!? 😂😂😂😂😂😂
Isäsi ilmeisesti kokee olevansa vastuussa sinusta ja siitä, miten voit. Kun et voi hyvin, hän suuttui tavallaan itselleen ja vajavaisuudelleen. Ei ymmärrä elämää ja jokaisen ainutlaatuisuutta.