Me naiset joiden kumppanit välttelee avioliittoa
Haluaisin kuulla muiden tarinoita ja vertaistukea tähän kipeään asiaan liittyen. Olen lähiaikoina lukenut Redditistä Waiting to Wed -nimistä kanavaa jossa näitä vastaavia tarinoita on todella paljon.
Millainen tarina sinulla on? Me ollaan tukevasti kolmenkympin puolella ja kihloissa viitisen vuotta. Itse kihlaus oli käytännössä känninen vitsi joka jäi elämään. Mies ei ole ikinä tehnyt elettäkään varsinaiseen avioliittoon astumisesta ja vaikka olen ottanut asian esille useasti, on mies joko vaihtanut puheenaihetta tai muuten sivuuttanut sen kokonaan. Useamman kerran olen myös purskahtanut itkuun asiasta jolloin mies on vedonnut siihen ettei olla vielä ehditty mennä naimisiin ja kehottanut tilaamaan sormuksen ja esteettömyyspaperit jotta asia saadaan eteenpäin. Ne paperit olen vuosien aikana tulostanut täytettäväksi kahdesti ja ne ovat jääneet miehen työpöydälle lojumaan.
Tiedän, ettei naimisiinmeno kiinnosta miestä ja olisin vain halunnut kuulla sen tämän suusta jo vuosia sitten. Nyt olen vuosia kärsinyt asian kanssa ja yrittänyt olla painostamatta asialla. Mies on antanut aina tarpeeksi pienen murun toivoa ja olenkin vuosien aikana ehtinyt ostaa häämekonkin jonka myin käyttämättömänä pois. Yksi pahin asia tilanteen kanssa sinuiksi tukemisessa on ystävien kihlat ja häät ja häitä innoissaan järjestelevät miehet (vaikka se sitten olisikin viinanhakureissu Viroon). Olen katkera siitä että mieheni vie minulta mahdollisuuden kauniisiin muistoihin ja minulle tärkeään asiaan, vaikka olen tehnyt avioliittoasiankin hänelle mahdollisimman helpoksi sillä minulle kelpaisi maistraattivihkiminen ilman juhlallisuuksia jne.
Kommentit (89)
Avoparina eron sattuessa omaisuuden jako helpompaa, tietysti jos on tehnyt avioehdon omaisuuden jako myös selvää. Kysyisin onko elämä jotenkin auvoisempaa avioliitossa kuin avoliitossa.
Sarjassamme: Nainen haluaa, Miehen vika. Osa 2519082359823049290835
Mun mies ei halua naimisiin. So what?
Vierailija kirjoitti:
Onko avioliitto kanssasi taloudellisesti järkevä sitoumus? Onko teillä yhtäläiset ajatukset lasten hankkimisesta / hankkimattomuudesta?
Näitä kysymyksiä tutkailemalla syykin selkeytynee.
On. Tienaan miestäni enemmän ja olen sanonut että avioehto OK. Olen vastuullinen rahankäyttäjä ja aina maksut oman osuuteni kuluista. Lapsia haluaisimme molemmat, mutta yllättäen mies on repinyt pelihousunsa kun olen kertonut antavani mahdolliselle lapselle oman sukunimeni. ap
0/5, ei noin surkeita suomalaisnaisia voi tosielämässä ollakaan. Jos on niin terapian avulla voi parantua läheisriippuvuudesta.
Mielenterveysongelmaiset roikkuvat toimimattomissa ihmissuhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Sarjassamme: Nainen haluaa, Miehen vika. Osa 2519082359823049290835
Missä kohtaa syytän tässä ketään? Jos jotain on syytettävä niin itseäni siitä että nykyinen poikaystävä estää tulevan aviomiehen tapaamisen. Heh heh. Ei vaan hain aloituksella kohtalotovereiden kokemuksia, en spekulaatioita juurisyille miksei avioliitto kelpaa. Tiedän ettei mies halua naimisiin ja jos jostain asiasta olen katkera niin siitä että tämä on johdattanut typerää minua harhaan asian suhteen vuosikausia sen sijaan että olisi rehdisti ja systemaattisesti sanonut ettei halua naimisiin. Nyt vettä on jo virrannut tämän asian suhteen emmekä ole siitä jauhaneet hetkeen, mutta mietin tätä usein itsekseni silti etenkin näin häiden sesonkiaikaan. ap
Mies ei selkeästi halua naimisiin, joten näkisin sinulla olevan kaksi vaihtoehtoa. Joko hyväksyt asian ja lakkaat jankuttamasta tai lähdet suhteesta. Onko lapsia tai sellaisia toiveissa?
Itse valitsin ensimmäisen vaihtoehdon ja se on kieltämättä kaduttanut vuosien varrella. Jälkikäteen katsottuna olisi pitänyt erota silloin kauan sitten. Nyt meillä on lapsia ja en aio rikkoa perhettä sen takia, että omat valintani harmittavat. Kunhan muuttavat pois kotoa, muutan minäkin.
Sieltä somesta kannattaa lukea ja katsella videoita myös aiheesta Shut up ring.
Miksi haluat olla miehen kanssa, joka ei sinua halua? Mies, joka vedättää sinua?
Miehesi selvästikään ei halua tulevaisuutta kanssasi. Sinä olet ainoastaan paikan pitäjä kunnes se Oikea nainen tulee vastaan. Hänen kanssaan sitten mennään naimisiin koska häntä ei haluta menettää.
Mies haluaa / ei halua avioliittoon... Onko mahdollista että mies haluaa naimisiin kun hänelle tärkeää OMISTAA rakastamansa nainen? Menkää siis naimisiin uskollisuuden merkiksi!
Raamattukin taitaa jossain kohdin sanoa jotain, että puolisot 'omistavat' (=oikeus) toinen toisensa kehoon tms jotain - mikä kohta, onko oikein... tullaan yhdeksi eikä siinä sitten sallita kolmansia pyöriä, syrjähyppyjä, sivusuhteita sun muuta eli ollaan uskollisia kunnes kuolema erottaa... eikä ERO ei ole mikään helppo juttu... Raamattu kertoo paljon siitä miten terveen ihmisen psyyke toimii... erikseen ovat sitten mieleltään sairaat ihmiset eli siinä kohdin toteutuu jollakin tavalla se että synnistä seuraa 'sairaus'...
Nosta kytkintä jos haluat naimisiin.
Avioliitto tarkoittaa sitoutumista toiseen ihmiseen. Kumppanisi ei halua sitoutua sinuun.
Kannattaa miettiä miksi..
Voisiko jossain olla joku johon hän haluaakin sitoutua? Eivät vain ole vielä tavanneet
Mä taas olen nainen joka välttää avioliittoa ja jopa yhteenmuuttamista viimeiseen asti. Pitkä suhde kariutui muutama v sitten (itse halusin eron), nyt tavannu yhtä miestä. Tavata jaksan yleensä kerran viikossa.
Mulla mies, joka ei halua edes kihloihin. Ja yhteinen lapsi. Minusta on todella loukkaavaa ja olenkin asiasta aika katkera. Mitään shut up sormusta en halua ja jos mies joskus kosisi, niin tietäisin että kyse on siitä. Vaikea on ymmärtää miksi joku ei halua tehdä asiaa, jonka vaikutus parisuhteeseen olisi positiivinen. Uskon, että mies olisi kosinut jo aikoja sitten, jos oikeasti haluaisi tässä suhteessa olla ja että se onnistuu. Se miksi tässä roikutaan on varmasti lapsi, joka on vielä pieni. Olen tehnyt jo pitkään mielessäni eroa ja se toteutunee tässä jo vuoden sisään.
Miksi vaivautua mihinkään kun kaiken saa ilmankin??
Jos mies todella haluaa naisen, niin kyllä hän haluaa naisen kanssa kihloihin/naimisiin. Ikävä kyllä :-/
Vierailija kirjoitti:
Avioliitto tarkoittaa sitoutumista toiseen ihmiseen. Kumppanisi ei halua sitoutua sinuun.
Kannattaa miettiä miksi..
Voisiko jossain olla joku johon hän haluaakin sitoutua? Eivät vain ole vielä tavanneet
Yleensä ne on näitä, että sitku tapaavatkin sen oikean, niin ovat valmiina kihloihin ja naimisiin vaikka parissa kuukaudessa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko avioliitto kanssasi taloudellisesti järkevä sitoumus? Onko teillä yhtäläiset ajatukset lasten hankkimisesta / hankkimattomuudesta?
Näitä kysymyksiä tutkailemalla syykin selkeytynee.
On. Tienaan miestäni enemmän ja olen sanonut että avioehto OK. Olen vastuullinen rahankäyttäjä ja aina maksut oman osuuteni kuluista. Lapsia haluaisimme molemmat, mutta yllättäen mies on repinyt pelihousunsa kun olen kertonut antavani mahdolliselle lapselle oman sukunimeni. ap
Älä tee lasta.
Vierailija kirjoitti:
Mulla mies, joka ei halua edes kihloihin. Ja yhteinen lapsi. Minusta on todella loukkaavaa ja olenkin asiasta aika katkera. Mitään shut up sormusta en halua ja jos mies joskus kosisi, niin tietäisin että kyse on siitä. Vaikea on ymmärtää miksi joku ei halua tehdä asiaa, jonka vaikutus parisuhteeseen olisi positiivinen. Uskon, että mies olisi kosinut jo aikoja sitten, jos oikeasti haluaisi tässä suhteessa olla ja että se onnistuu. Se miksi tässä roikutaan on varmasti lapsi, joka on vielä pieni. Olen tehnyt jo pitkään mielessäni eroa ja se toteutunee tässä jo vuoden sisään.
Miksi lapsi piti väärän miehen kanssa tehdä?
Meitä on onneksi tässä suhteessa 2 samanlaista. Kummallekaan naimisissa olo ei ole mikään tavoite eikä kumpaakaan kiinnosta nähdä vaivaa yhdentekevän asian vuoksi.. Sitoutuminen on hoitunut asuntolainalla ja lapsella.
Jos se oma suhde tuottaa ärtymystä, kiukkua, pahaa mieltä, whatever... ei siihen suhteeseen kannata ainoaa elämäänsä tuhlata.
Onko avioliitto kanssasi taloudellisesti järkevä sitoumus? Onko teillä yhtäläiset ajatukset lasten hankkimisesta / hankkimattomuudesta?
Näitä kysymyksiä tutkailemalla syykin selkeytynee.