Me naiset joiden kumppanit välttelee avioliittoa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 olen kertonut antavani mahdolliselle lapselle oman sukunimeni  

Kihloihin läpällä, kännissä ja lapsella kiristetään se miehen sukunimi.

Myönnän, että sanoin tämän suutuspäissäni mutta on kyllä fakta että jos emme ole naimisissa, haluan lapselleni saman sukunimen kuin itselleni. Tuntuisi viimeistään ovimatolta antaa miehelle vielä lapsikin ja antaa tälle laitettavan hänen sukunimensä. Ja etenkin kun jos mies olisi aikoja sitten saanut palikkansa kasaan ja ilmaissut haluavansa menevänsä kanssani naimisiin ei tätä ongelmaa olisi ja mies tietää sen. Minä joudun tekemään kompromisseja (ei avioliittoa) joten mies on etukäteen tietoinen että hänen kompromissinsa on että lapsi, jonka hän haluaa, ei kyllä hänen nimellään kulje. ap

Olet jo tekemässä omiin unelmiisi liikaa kompromisseja. Katkeruus tulee jo näistä ajatuksista läpi. Älä tee lasta hänen kanssaan. 

Olin itse se joka vältteli avioliittoa. En vain nähnyt syytä miksi olisi pitänyt mennä naimisiin. Sitten kun kumppanini kuoli, olin hämmentynyt, kun minua kohdeltiin lähes ulkopuolisena esimerkiksi hautajaisiin liittyvissä asioissa, aivan kuin en olisi ollut kumppanilleni yhtään mikään. Olimme olleet yli kymmenen vuotta yhdessä. Silloin tuli mieleen, että olisi kannattanut kuitenkin mennä naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Mulla mies,  joka ei halua edes kihloihin. Ja yhteinen lapsi.  Minusta on todella loukkaavaa ja olenkin asiasta aika katkera.  Mitään shut up sormusta en halua ja jos mies joskus kosisi, niin tietäisin että kyse on siitä. Vaikea on ymmärtää miksi joku ei halua tehdä asiaa, jonka vaikutus parisuhteeseen olisi positiivinen. Uskon, että mies olisi kosinut jo aikoja sitten, jos oikeasti haluaisi tässä suhteessa olla ja että se onnistuu. Se miksi tässä roikutaan on varmasti lapsi, joka on vielä pieni. Olen tehnyt jo pitkään mielessäni eroa ja se toteutunee tässä jo vuoden sisään. 

Eikö hän sitten ole sanonut mitään syytä siihen, ettei halua mennä naimisiin?

Onhan se vähän outo logiikka, että lapsia voi tehdä, mutta naimisiin ei halua mennä. Avioliitosta pääsee paljon helpommin eroon. Jos avioliitto ei merkitse itselle mitään, miksei naimisiin voi mennä, jos se on tärkeää suhteen toiselle osapuolelle? Jos minulta olisi kysytty, me emme olisi menneet mieheni kanssa naimisiin. Mutta koska tiesin, että se on miehelleni tärkeä asia, tottakai suostuin.

Tosi moni mies käytännössä tuhlaa naisen parhaimmat vuodet löysillä puheilla avioliitosta ja lapsista. Ihan käytännön neuvo: jos ei vuoteen tapahdu mitään, ja jutut on tasoa *onhan meillä aikaa* ja * joskus tai jouluna*, niin kannattaa häipyä. Näistä ei ole aviomiehiksi/isiksi/oerhe-elämään.

Mies ei rakasta sinua.

T.nainen

Kysykää näiltä miehiltä, että katuisivatko he oikeasti vanhana kiikkutuolissa, että "tulikin mentyä naimisiin tuon lasteni äidin ja lastenlasteni mummon kanssa". Tämä kysymys pistää ikäänkuin asian mittasuhteisiin. Elämä on oikeasti yllättävän lyhyt. Kannattaa juhlia sitä rakkautta -jos sitä tosiaan on. Ja antaa oletettavasti rakkaalle avovaimolle se ihan oikea sitoutuminen.

Eivät he katuisi. Todennäköisesti kiittäisivät itseään, että olivat sen kauniin muiston hääpäivästä puolisolle ja itselleenkin antaneet. 

Tai sitten heillä on tosiaan se ajatus siellä taustalla, että se shut up -sormuksen kantaja ei oo sen ihan paras nainen, jonka saisivat...

"Ärsyynnytkö yhtä paljon siitä että suurella osalla lapsista on isänsä sukunimi? :)"

Ärsyyntyminen lienee väärä sana tähän, enempikin totean että suhteessa ei ole lisääntymisen vaatimaa yhteistä säveltä olemassa, jos siinä yhteisen keskustelun sijaan tärkeät asiat toinen ilmoitusluontoisesti päättää yksin.

Ihan riippumatta mihin sukunimeen päädytään.

Olen nainen joka teki kaikkensa vältelläkseen naimisiin menemistä ja en yhtään tajua mikä prinsessa syndrooma ap:lla on?  Mihin niitä häitä tarvitsee? Lapset ei vihkipaperia tarvitse, niitä syntyy kun harrastaa seksiä, että sekään ei syy voi olla. Minulla on niitä useampi todisteena. Kerran kävin naimisissa yhden miehen kanssa ( ei lasten isä) ja en pitkään viihtynyt, ahdistava konsepti.  Edes ositusta ei tehty erotessa, että se mulkku on sitten lasteni riesana kun kuolen koska minä en siihen yhteyttä ota ikinä mistään syystä.

Vierailija kirjoitti:

Olin itse se joka vältteli avioliittoa. En vain nähnyt syytä miksi olisi pitänyt mennä naimisiin. Sitten kun kumppanini kuoli, olin hämmentynyt, kun minua kohdeltiin lähes ulkopuolisena esimerkiksi hautajaisiin liittyvissä asioissa, aivan kuin en olisi ollut kumppanilleni yhtään mikään. Olimme olleet yli kymmenen vuotta yhdessä. Silloin tuli mieleen, että olisi kannattanut kuitenkin mennä naimisiin.

Tuskin se siitä paperista johtui, et vain ollut tervetullut. 

Älkää naiset jääkö roikkumaan ja tuhlaamaan vuosianne miehiin, jotka kosii teitä kännisellä vitsillä eikä halua teidän kanssa naimisiin.

Kyllä ne teidän miehet menee naimisiin, siis siinä kohtaa kun te vaihdutte uuteen naiseen, jonka kanssa ne haluaa oikeasti sitoutua.

Jos mies rakastaa sua, se tekee kaikkensa että sen mahdollisuudet ei mene muulle miehelle. Ei kannata jäädä vuosiksi odottamaan jotain sellaista mikä ei tule tapahtumaan. Ap, älä katkeroidu, tee ne ihanat muistot sellaisen miehen kanssa joka sua rakastaa ja arvostaa. Toi miehenpuolikas ei arvosta sua edes sitä vähää että sanoisi suoraan että ette mene naimisiin!

Mies välttelee avioliittoa, koska nainen ei ole tarpeeksi hyvän näköinen/ tai suorastaan ruma. Jotenkin jäänyt vain säälistä riippumaan suhteeseen. Komea mies haluaa tasoisensa kumppanin. 

Mies hakee kuun taivaalta jos on oikein rakastunut naiseen. Exäni opetti tämän minulle uuden naisensa kanssa. Minun kanssani mies vältteli kaikkea sitoutumista vaikka oli "rakastunut". Uusi nainen saikin sitten kaiken haluamansa, koska olikin exäni elämän rakkaus.

Aviota vältteleminen on merkki keskenkasvuisuudesta. Kun omasta mukavuudenhalusta ei myönnetä että etsii parempaa kumppania siihen hommaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen nainen joka teki kaikkensa vältelläkseen naimisiin menemistä ja en yhtään tajua mikä prinsessa syndrooma ap:lla on?  Mihin niitä häitä tarvitsee? Lapset ei vihkipaperia tarvitse, niitä syntyy kun harrastaa seksiä, että sekään ei syy voi olla. Minulla on niitä useampi todisteena. Kerran kävin naimisissa yhden miehen kanssa ( ei lasten isä) ja en pitkään viihtynyt, ahdistava konsepti.  Edes ositusta ei tehty erotessa, että se mulkku on sitten lasteni riesana kun kuolen koska minä en siihen yhteyttä ota ikinä mistään syystä.

Hyvä esimerkki vastuun pakoilijasta. Omat lapsetkin laitetaan ennemmin hoitamaan epämiellyttävät velvoitteet jotka kuuluisivat vanhemmalle. Ap:llä ei ole prinsessasyndrooma vaan hän haluaa virallistaa suhteensa. Kirjoittajalla on ongelmia ihmissuhteissa ja vastuunkannossa.

Kyllä jokainen menee naimisiin, kun oikeasti rakastuu, vaikkei se itselle olisi tärkeää. Nämä totaalikieltäytyjät vain odottavat parempaa vaihtoehtoa. Lähipiirissä on useampi tapaus, jossa toinen osapuoli vältellyt avioliittoa kuin ruttoa, mutta seuraavan kanssa on kirmattu yhtään epäröimättä alttarille.

Mieluummin vaikka yksin kuin suhteessa ihmiseen joka ei kykene, osaa rakastaa...niin myötä kuin vastamäessäkin!

Avioliitto on myös  juridinen asia ja sillä on suoria vaikutuksia talouteen. Luulen, että joidenkin avioliitosta kieltäytyvien tai sitä välttelevien ihmisten syynä on avioehto. Moni kokee avioehdosta puhumisen vaikeana. Etenkin jos tietää täysin varmasti etukäteen ettei puoliso sitä hyväksy eikä ilman sitä itse avioliittoon suostu. Erosin pitkästä liitosta. Eron jälkeen olen ottanut opiksi. Minulle on selvää etten enää koskaan mene naimisiin ilman avioehtoa. Mikään painostus, itkeminen, erolla uhkaileminen tai muukaan asia ei sitä muuksi muuta. Jos muuta ratkaisua ei ole, edessä on ero. Päätös on ehdoton. 

Osa ihmisitä vaikuttaa ajattelevan avioliittoa vain rakkauden osoituksena ja sitoutumisen merkkinä. Ja onhan se sitäkin. Joskus rakkauden ja unelmien sokaisemana unohtuu elämän realiteetit. Mennään rakastuneena naimisiin ja ajatellaan kenties omaisuus, rahat ja tilit yhteiseksi. Entä jos puolisosi sairastuu maniaan tai alkoholisoituu? Tuhlailee, tekee jatkuvasti salaa velkaa tai myy yhdessä hankittua omaisuutta sinun tietämäättäsi?Jokaisessa asiassa ja tavarassa ei ole omistajan nimeä, vaikka se yhdessä hankittu ja maksettu onkin. Tietenkin voisi ajatella, että erossa velat ja varallisuus huomioidaan. Mutta onko sitä jaettavaa omaisuutta enää? Ainut todellinen tapa suojata perheen talous on avioehto.

Avioliittoon tai kosimiseen painostaminen ei ole ehkä oikea tie, mutta näistä asioista on hyvä keskustella avoimesti. Mitä toivoo tulevaisuudelta tai kumppanilta, haluaako molemmat naimisiin vai ei. Mieli voi myös muuttua - ystäväni oli aina avioliittoa vastaan, mutta oikean miehen sattuessa vastaan mieli onkin muuttunut. Eli hyvin usein tällaiset asiat ovat tunteen asioita, vaikka avioliitto onkin myös juridinen järjestely.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin itse se joka vältteli avioliittoa. En vain nähnyt syytä miksi olisi pitänyt mennä naimisiin. Sitten kun kumppanini kuoli, olin hämmentynyt, kun minua kohdeltiin lähes ulkopuolisena esimerkiksi hautajaisiin liittyvissä asioissa, aivan kuin en olisi ollut kumppanilleni yhtään mikään. Olimme olleet yli kymmenen vuotta yhdessä. Silloin tuli mieleen, että olisi kannattanut kuitenkin mennä naimisiin.

Tuskin se siitä paperista johtui, et vain ollut tervetullut. 

Aika erikoista olisi, jos ei vainajan lähin ihminen eli oma puoliso olisi hautajaisiin tervetullut.

Ihan huolimatta siitä, millaiset välit sukulaisiin olisi. Jotain rajaa.