Muita, joiden lapset eivät juuri syö aamulla?
Minulla on 3 lasta, jokainen muutenkin nirso ja huono syömään. 8 v. esikoisella on vielä asperger ja syöminen erittäin rajoittunutta (ruoan pitää olla tietyn väristä jne).
Eskarilaisen ja koululaisen saan yleensä juomaan kupin kaakaota ja JOSKUS syömään jopa omenan ennen kouluun lähtöä. Yleensä heidän aamupalansa on vain se pelkkä kaakao.
Nuorimmainen 3 v. ei syö aamuisin juuri mitään, ei edes kaakaota. Joskus saattaa mennä omenaa tai jopa leipää, mutta vasta aikaisintaan tunti heräämisen jälkeen.
Ja kaikkea on koetettu. Kaiken sortin muroja ja puuroja, paahtoleipää, jogurttia jne... Aamuisin ei vaan se ruoka maistu. Tuntuu kurjalta lähettää lapset päivään niin pienellä ruoalla, varsinkin kun tiedän, että jos koulussa on "pahaa" ruokaa, he eivät sitä juurikaan syö. Kaikki kolme ovat vielä niin laihojakin, ja minä vaan pulskistun kun syön vielä heidän jämänsäkin eli ei ole tuo syömättömyys ainakaan perinnöllistä :(
Kommentit (14)
Välillä ei halua kuin pienen palan paahtoleipää. No, enpä itsekään tykkää syödä heti herättyäni kuin korkeintana jotain pientä, mies on veljensä ja isänsä kanssa samanlainen. Lapsi on hoikka, mutta niin ollaan myös minä ja mies, oltu kumpikin lapsina ihan ruipeloita.
Lapselle on kyllä aina tarjottu aamiaista, mutta aina ei vana maistu. Toisalata sitten viikonloppuisin, kun aamiainen syödään myöhemmin niin voi vetää helposti jogurttia + banaanin + 2 palaa leipää.
En ota asiasta stressiä, ei kaikilla voi olla samanlainen ruokailurytmi. Niin kauan kun kasvaa pituutta ja on terve en huolehdi :)
Kun milläpä sitä toista pakottaa syömään, jos ei vaan syö. Meillä on vähän helpompi tapaus, eli syö kuitenkin pikkuisen. Mutta sama murhe mullakin, että kouluruoka ei aina maita, joten jos aamullakin syöminen on olematonta, niin aika katastrofaalisen mitätön on ruuan saanti sellaisina päivinä.
Itselleni tuo ongelma on vieras, kun mulle on aina maistunut aamianen hyvin, päinvastoin, huonolla aamiaisella päivä ei oikein lähde käyntiin. Yritä siinä sitten ymmärtää lasta, joka on ihan päinvastainen.
Minä vasta hiljattain ymmärsin, että on vain pakko antaa lapsen syödä aamulla mitä se vain haluaa. Muu perhe vetää puuroa, niin tää yksi valikoi mitä muroja ehkä ottaisi ja sille tehdään herkkuleipää. Ja vaikka sillä on edessä valikoimaa siinä pöydässä, niin ei silti saata syödä siitä leivästään haukkaustakaan ja muroja vain kaksi lusikallista. Ja käsittämättömintä musta on, ettei se muista juoda maidostaan edes hörppyä. Miten sillä ei ole aamuisin jano!?!
Eli mitään kikkoja mulla ei ole tarjota. Tällä hetkellä tarkkailen, että vaikuttaako illan syöminen aamun ruokahaluun mitenkään. Joskus tulee tarjottua lapsille iltapalaksi jotain vähän tuhdimpaa ja ehkä turhan myöhäänkin. Jotta tuo vaikutus selviäisi, niin pitäisi ottaa oikein kunnon kokeilu vaikka viikoksi, että iltapala olisi huomattavasti aikaisemmin.
Esikoiselle kelpasi taas puoli lasia maitoa ja yksi leipä. Nyt mankuu nälissään ruokaa. Ärsyttävää, mutta se sanoo, ettei ole aamulla nälkä.
kun käytiin teinin kanssa muissa asioissa vastaanotolla. Lekuri totesi, ettei hänkään aamiusin syö. Erilaisia tässä ollaan; itse olen aamusyöppö.
aamuisin, mutta mieluiten juuri hedelmiä, ei mitään kovin tukevaa. Itse olen pienestä asti ollut huono syömään aamuisin ja nyt aikuisena käynnistän päivän pelkällä kahvimukilla ja syön vasta 12 maissa lounaan. Viikonloppuisin syön aamiaistakin, mutta vasta joskus kymmenen maissa. Hoikkana olen pysynyt aina syöden silloin kun on nälkä ja vain silloin.
Uskoisin, että ihmiset ovat tässäkin suhteessa erilaisia ja ruokaa ei kannata kauheasti tuputtaa, jos se ei maistu. Edellyttäen tietysti, että lapsi jaksaa sitten lounaaseen asti odottaa ja esim. keskittyä koulussa. Itse uskon, että useimmilla lapsillakin toimii tuo normaali säätely ja on huono juttu alkaa ruokaa hirveästi tuputtamaan.
Arkisin lapsi syö vasta päiväkodissa noin klo 7.45 kun ollaan herätty 6.45. Kauhistuttaa ajatella kouluunmenoa, kun siellä ei aamupalaa tarjoilla. Viikonloppuisin ja lomilla leikitään, katsellaan piirrettyjä yms. se tunti ja laitellaan rauhassa aamupalaa pöytään. Jos täytyy lähteä kiireellä jonnekin, otetaan eväät matkaan. Itse syön aamupalaleivät vasta töissä aamukahvilla klo 8.15, ei maistu heti herättyä.
Eikö tuo klo 10.45 ala ollakin jo sopiva lounasaika? Vai miten myöhään heräätte? Esimerkiksi päiväkodeissa on lounas noin klo 11, vaikka on syöty puuroa klo 8.
ja se välipalojen mankuminen alkaa melkain heti, kun saan aamupalat pois pöydästä. Lisäksi kaikki muut syövät aamulla ja sopiva lounasaika on vasta 12-12.30.
5
Eikö tuo klo 10.45 ala ollakin jo sopiva lounasaika? Vai miten myöhään heräätte? Esimerkiksi päiväkodeissa on lounas noin klo 11, vaikka on syöty puuroa klo 8.
mun lapsi eikä myöskään mies aamuisin yhtään mitään. Ei kuulemma maistu ja näköjään pärjäävät ihan hyvin lounaaseen asti. Molemmat siroja ja hoikkia.
Mutta kun muuten kuitenkin syövät hyvin niin meillä ei tarvi olla huolissaan.
Yksi lapsi meilläkin on, joka syö muutenkin huonosti, ja se on kyllä stressaavaa.
ainakin tunti on mennyt heräämisestä, usein kaksikin. Olen siis kotona pienten lasten kanssa.
Ihan turhaa tarjota aamupalaa puol ysiltä jos ollaan kahdeksalta herätty.
Koululaiset onneksi syövät, ainakin jotain...
ei voi mitään jos 3v.ei maistu. mutta hyvä että juo vaikka maitoa silloin
jos se on vain se, että aamiainen ei maistu. Onhan sitä kohta taas lounasta tarjolla.
Mutta kun meidän lapsi on tuon lisäksi vielä valikoiva ruokien suhteen muutenkin, eikä aina syö koulussakaan juuri mitään.
Kyllä siinä äidille alkaa epätoivon tunteita tulemaan, kun lasta ei saa syömään aamulla eikä koulussa. Kotiin tullessa on sitten niin nälkä, että lasta ihan kirjaimellisesti itkettää. Ja illan edellä puskee jo migreeniä tai vähintään päänsärkyä.
Jotenkin olisi homma saatava paremmin toimimaan.
4
Tosin en itsekään syö paljon mitään heti herättyäni.
Koululaisen "pakotan" syömään vaikka puolikkaan omenan, kunhan jotain haukkaa. Nuoremmille laitan sit lounaan vähän aikaisemmin, jos ei mitään mene aamupalalla alas.
Nuorimmaista lukuunottamatta tosin syövät muut ateriat ihan normaalisti. Kaikille ei vaan aamupala maistu...